Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lääkäri meilahden sairaalassa.

Seksitaudit leviävät nyt nopeasti – testaa, tunnistaisitko itse oireet

Etenkin tippuritartuntojen määrä on kasvanut Suomessa, kertoo Uudenmaan HUS. Hoitamaton seksitauti voi lisätä lapsettomuuden riskiä.

Nainen katsoo miestä

Analyysi: Hittielokuva Oppenheimer vaivaannuttaa tavalla, jota ei ole tapahtunut vuosiin – seksi on lähes kadonnut Hollywoodista

Elokuvissa on seksiä nyt historiallisen vähän. ”Seksikohtausten täytyy nyt olla elokuvissa tosi perusteltuja”, Jussi-voittaja sanoo.

Seksiä kuvaavia sarjakuvia, ns. hentai-sarjakuvia tokiolaisessa kaupassa. Yksi hentain alalaji,  lolicon, kuvaa alle teini-ikäisiä eroottisesti.

Japanissa ehdotetaan seksin suojaikärajan nostamista 13 vuodesta 16 vuoteen

Esitys on osa seksuaalirikosten uudistusta. 13 vuoden suojaikäraja on kehittyneiden maiden alhaisin.

Helsinkiläisiä matkailualan opiskelijoita Zio Mshari ja Zainab-Al-Zrijawi.

Nuoren painostaminen seksiin voi johtaa jopa linnareissuun – alaikäinen rikoksentekijä voi jatkossa saada ankaran rangaistuksen seksuaalirikoksesta

Lapseen kohdistuva seksuaalirikos voi jatkossa viedä nuoren rikoksentekijän vankilaan nykyistä useammin. Laki ei kuitenkaan rajoita nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita, jos niihin ei liity toisen hyväksikäyttämistä.

Terveystyöntekijät tarkastavat matkustajan kädet. Matkustajalla on reppu ja matkalaukku.

Onko apinarokko sittenkään vain seksitauti? Esitimme tämän ja kahdeksan muuta kysymystä virologille

Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti muistuttaa, että apinarokko voi tarttua läheisessä kontaktissa myös pisaratartuntana. Pienille lapsille tauti on erityisen vaarallinen.

nuorten jalkoja

Opettaja lähetti oppilailleen kuvia paljaasta ylävartalostaan ja sukuelimestään Nurmijärvellä – tuomittiin ehdolliseen ja viralta pantavaksi

Oikeuden mukaan mies myös yritti houkutella yhtä oppilaista asunnolleen tarkoituksenaan tehdä tälle seksuaalinen teko.

Nuorta tyttöä rokotetaan.

HPV-rokote vähentää kohdunkaulan syövän riskiä melkein 90 prosenttia – voi johtaa siihen, että ihmiskunta pääsee sairaudesta lähes kokonaan eroon

Brittitutkimus seurasi rokotettuja tyttöjä vuodesta 2008 alkaen. Tulokset ovat niin vaikuttavia, että kohdunkaulan syöpä saattaa tulevaisuudessa kadota lähes täysin.

Funktionaalisen lääketieteen asiantuntija Paula Heinonen Puoli seitsemän -ohjelman studiossa

"Emätin laulaa ja rallattelee, kun se saa seksiä" – luennoitsija Paula Heinonen muistuttaa seksin hyvistä terveysvaikutuksista

Paula Heinonen tunnetaan suosittuna luennoitsijana, joka on puhunut paljon muun muassa suoliston merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Nyt Heinonen haluaa antaa ohjeita hyvinvointiin erityisesti vaihdevuosia eläville naisille.

Anton Vanha-Majamaa

Anton Vanha-Majamaa: Seksin mukana isoista viihde-elokuvista häviää jotain olennaista

Katsomme elokuvia, koska haluamme tuntea kauhua, surua, iloa, helpotusta, voimaantumista – ja kiihottumista. Seksi on kuitenkin hävinnyt isoista viihde-elokuvista, ja sen mukana on mennyt osa elokuvan kielestä, kirjoittaa Vanha-Majamaa blogissaan.

Riku Siivonen

Riku Siivosen kolumni: Erikoinen erektio vaikuttaa sinunkin rahapussiisi

On aika palauttaa seksi takaisin makrotalouteen, kirjoittaa Siivonen. Kolumnin voi myös kuunnella.

Korkeimman oikeuden sisäänkäynti Helsingin Kauppatorilla.

Hiv-positiivisille KKO:n päätös kumota pahoinpitelytuomio on iso askel – "Oikeusjärjestelmä hyväksyi viimein, että lääkittynä virus ei tartu"

Hiv-positiiviset ovat yhdistyksen mukaan eläneet arkea, johon sairaus on tuonut poliisikuulusteluun joutumisen uhan.

Korkein oikeus Helsingissä.

Korkein oikeus: Hiv-positiivisen suojaamaton yhdyntä ei ollut rikos – lääkitys ja alhainen viruspitoisuus tekivät tarttumisriskistä erittäin pienen

Vaasan hovioikeus oli tuominnut miehen kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Korkein oikeus kumosi tuomion.

Lapin käräjäoikeus edestäpäin kuvattuna

Lappilaismiehen kamerasta löydettiin lasta esittäviä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia kuvia – tuomiona päiväsakkoja

Miehen puhelimesta löydettiin myös videomateriaalia, joissa esitetään lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa kanssakäymisessä. Syyttäjän mukaan normaalirangaistus teosta on sakko.

Antti Rönkä

Kirjailija Antti Rönkä häpeää lähes kaikissa tilanteissa – masturbointi laukaisi tunteen murrosiässä

Yksi kesäilta muutti kulttuurivieras Antti Röngän elämän. Hän uskoi menneensä lopullisesti pilalle. Teinivuosien kokemus on vaivannut kirjailijaa aikuiseksi asti.

Simo Kauppinen

HIV-estolääke vei pelon tartunnasta Simo Kauppisen seksielämästä – Jonot hoitoon venyvät, koska kysyntä yllätti HUSin

HIV-tartuntoja ennaltaehkäisevä prep-lääkitys muuttui maksuttomaksi. Tukikeskus Hivpoint uskoo, että kynnys lääkityksen aloittamiseen madaltuu. Myös elämänlaatu paranee, kun pelko ei pilaa seksikokemusta.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden kyltti taivasta vasten.

Miehelle kuuden vuoden ehdoton vankeusrangaistus 15- ja 16-vuotiaiden useista raiskauksista

Raiskaukset tapahtuivat alkuvuonna 2021 Seinäjoella. Tuomio tuli miehelle törkeästä lapsenraiskauksesta ja törkeästä raiskauksesta. Tuomittu oli myös luovuttanut alaikäisille uhreille useita kertoja alkoholia.

Nuori nainen, jolla n pitkät ruskeat hiukset ja upeasti meikatut silmät katsoo kameraan. Pään päällä on auki aniliininpunainen sateenvarjo.

Parikymppinen Joanna Lehto meni sänkyyn Temppareissa ja siitä alkoi slut-shaming – nainen saa vihapostia seksistä, vaikka on sinkku

Ruudussa peittoa heiluttanut mies on sankari ja nainen helppo saalis tai suhteenrikkoja. Siitä huolimatta, että osapuolista mies olisi varattu ja nainen sinkku. Tutkijan mukaan naisviha ilmenee pyrkimyksenä kontrolloida naisen seksuaalisuutta.

Kuvassa on henkilö, joka luovutti verta Sanoma-talon Veripalvelussa toukokuussa 2020.

Verenluovutuksen esteisiin lievennyksiä – entistä useampi voi nyt luovuttaa verta

Allergisten reaktioiden, syöpien ja seksiriskikäyttäytymisen aiheuttamia luovutusesteitä lievennetään tästä päivästä alkaen.

Kari Vehosalo, nykytaide

Kari Vehosalo kuvaa kammottavuutta vaivihkaa mutta pikkutarkasti – palkitun taiteilijan näyttely esillä Tampereella

Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella on esillä Kari Vehosalon taiteen laaja näyttely.

Nuori makaa sängyssä.

Viisi asiaa, jotka korona muutti pitkäksi aikaa nuorten elämässä – Suomessa on nyt uusia “laman lapsia”

Kokosimme muutamia keskeisiä asioita, jotka voivat näyttää hyvinkin erilaiselta nuorten tulevaisuudessa.

Pietarilainen "Ilja" jätti työn nettiseksipalvelussa.

Pietarista on tullut striimiseksiä tarjoavien studioiden keskus, joka houkuttaa nettiin myös suomalaisia – Jura: “En olisi halunnut”

Striimiseksipalvelut voivat näyttäytyä venäläisnuorille tapana ansaita helppoa rahaa. Alalla on kuitenkin paljon pahoinvointia.

Naisen ja miehen käsivarret päällekkäin ja ylös seinää vasten.

Sinkkujen seksi on vähemmän nautinnollista kuin parisuhteessa olevien – näin saat seksistä mahdollisimman paljon irti uuden tyypin kanssa

Seksiterapeutti suosittelee itseensä tutustumista ja keskustelemista jo ennen sänkypuuhia.

Seksityöntekijä.

Koronavirustilanne on pakottanut seksityöntekijät ottamaan lisää riskejä tai vaihtamaan palveluja: "Raha on jostakin saatava elämiseen"

Jäljelle jääneissä asiakkaissa on Pro-tukipisteen mukaan entistä enemmän huonosti käyttäytyviä.

Kirjailija Roope Lipasti poseeraa kameralle.

Roope Lipastin kolumni: Seksiä alttarilla

Seksiä kannattaa harrastaa, vaikkei aina edes huvittaisi, kirjoittaa Roope Lipasti 

Tampereen oikeustalo

Nuori tamperelainen pariskunta tuomittiin ihmiskaupasta – kaksi teinityttöä laitettiin myymään seksiä yli 50 asiakkaalle

Oikeuden mukaan 15-vuotiaalle uhrille oli annettu amfetamiinia ja vanhemmalle alkoholia.

Läheisyyden koreografi Pia Rickman ja puusta veistettyjä ihmishahmoja

Pia Rickman puhuu seksistä ilman häpeää, tavoitteenaan turvalliset ja paremmat elokuvat – ”Elämälle vieraat seksikohtaukset opettavat katsojille vahingollisia malleja”

Kulttuurivieras Pia Rickman on kulkenut pitkän matkan Aku Louhimiehen elokuvien toisesta apulaisohjaajasta Suomen ensimmäiseksi läheisyyden koreografiksi.

Burleskiesiintyjä hymyilee kameralle.

Burleskista voimaa saanut Jutta Toivonen alistui vuosiksi vahingolliseen seksiin: "Ajattelin, että minun kuuluu kiihottaa miehiä"

Luokanopettaja oppi burleskin kautta arvostamaan itseään ja asettamaan vihdoin rajoja seksissä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Mies raiskasi kehitysvammaisen naisen – käräjäoikeus tuomitsi lähes kahdeksi vuodeksi vankilaan

Oikeus määräsi lappeenrantalaismiehen maksamaan uhrilleen korvauksia yhteensä 4 500 euroa.

Paula Mällinen seksuaalikasvattaja Pohjois-Suomen seksuaalineuvontakeskuksesta keskustelee miehen kanssa

Mitä miehet kysyvät seksuaalineuvonnassa? Tässä 8 yleisintä kysymystä ja asiantuntijan vastaukset niihin

Miehillä on puutteita esimerkiksi seksuaalioikeuksiin liittyvissä tiedoissa.

Kuvassa on maahan piirtyviä varjoja Helsingin keskustassa elokuussa 2020.

Poliisin mukaan seksuaalirikoslainsäädännön uudistus auttaisi selvittämään myös netissä tapahtuvia rikoksia – "Rikosten selvittämisen intressi kasvaa"

Työn alla olevan seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksen tarkoituksena on koventaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tuomioita.

Emmi Nuorgam

Emmi Nuorgamin kolumni: Kaikki, mitä teininä opin seksistä 

Opin teininä pukemaan kondomin banaanille, vaikka tärkeämpää olisi ollut saada opetusta kehollisuudesta, turvataidoista, normeista ja seksuaalioikeuksista, kirjoittaa Emmi Nuorgam.

Graafinen kuva seksuaalisuudesta ja seksistä.

Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 6: Hyvä seksi – asentoakrobatiaako?

Oppimateriaalia seksuaalisuudesta, seksistä ja sukupuolesta.

Huppariin pukeutunut mies kännykän kanssa.

Appeal Court reduces sentence for teacher convicted of child sex abuse

The mathematics teacher had touched students inappropriately and sent them suggestive messages.

Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019

Tuija Siltamäki: Jos kuukautiset, porno ja masennus olisivat edelleen Suomessa tabu, niistä vaiettaisiin eikä avauduttaisi

Modernissa yhteiskunnassa tabu merkitsee lähinnä keinoa markkinoida itseä ja omaa rohkeutta, kirjoittaa Ylen toimittaja Tuija Siltamäki blogissaan.

Juho Uusitalo, Helsinki, 13.2.2020

Kooste Ylen lukujuttuja sinulle, joka kaipaat pääsiäisenä lepotaukoa koronauutisista – syventäviä tarinoita ja ihmisiä, jotka eivät kaihda vaikeita teemoja

Koostimme tähän artikkeliin aiemmin julkaistuja Ylen juttuja. Aiheet vaihtuvat tietoja lavertelevista kännyköistä mieheyden pohdiskeluun.

Jari Sillanpää käräjäoikeudessa toimittajien piirittämänä.

Jari Sillanpään tuomio jää voimaan: Kuvasi tietokoneelta, kun mies oli sukupuoliyhteydessä pienen lapsen kanssa – valittaa vain suurista sakoista

Käräjäoikeus tuomitsi Sillanpään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, mutta hylkäsi syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Avaruus, scifi, erotiikka

Eroottinen kirjallisuus saa uusia muotoja – Scifi-seksissä paritellaan nyt hyönteisten ja dinosaurusten kanssa

Uusi Kiima-antologia tarjoaa uudenlaista erotiikkaa ja roisejakin seksikuvauksia.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden kirjaston lakikirjat vanhassa istuntosalissa.

Mies tuomittiin kahdesta raiskauksesta ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun

Rikokset tapahtuivat Rovaniemellä heinäkuussa 2017 ja elokuussa 2018.

Jari Sillanpää median piirittämänä Helsingin käräjäoikeudessa 26.2.2020.

Jari Sillanpäälle suuret sakot: kuvasi tietokoneelta, kun mies oli sukupuoliyhteydessä pienen lapsen kanssa – hyväksikäyttösyyte kaatui

Sillanpää pohtii hovioikeuteen valittamista. Hänet tuomittiin 45 päiväsakkoon, hänen tuloillaan sakkojen suuruus on noin 15 500 euroa.

Hiv-testin tarvikkeet

Mies salasi HIV-tartuntansa kumppaneiltaan – oikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen

Miehen seksikumppanit eivät saaneet tartuntaa. Oikeuden mukaan mies oli kuitenkin toiminut törkeän huolimattomasti ja aiheuttanut kumppaneilleen vakavan vaaran.

Rovaniemen oikeustalo ja Lapin käräjäoikeus.

Mies sai 2,5 vuotta vankeutta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Tekijä oli ollut sukupuoliyhteydessä tekohetkellä 14-vuotiaan uhrin kanssa ja kosketellut häntä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle