Uusimmat artikkelit
Sokea Rammstein-fani kertoo ennen keikkaa koetusta hetkestä, joka saa hänet edelleen herkistymään – bändi tulee Helsinkiin hurjassa vedossa
Saksalaisyhtye heittää viikonloppuna kaksi loppuunmyytyä keikkaa Helsingin olympiastadionilla.
Antti Tuisku -fani Sari Ylimartimo ymmärtää idolinsa ratkaisun vetäytyä esiintymislavoilta – ”Vähän haikeaa on silti”
Sari Ylimartimo vei tyttärensä Iidan Antti Tuiskun keikalle lähes 20 vuotta sitten. Pian äiti oli se, joka oli valmis kulkemaan satojen kilometrien matkoja eri puolille maata Tuiskun keikoille.
The Manhattan Transfer kuuli keikkajärjestäjän konkurssista kesken kiertueen – maailmantähtien konsertti Tampereella saatiin silti pelastettua
RH Entertainmentsin konkurssi-ilmoitus osui keskelle The Manhattan Transferin juhlakiertuetta. Yhtye nousee Tampereella lavalle sovitusti, mutta muut esiintymiset ovat yhä vaakalaudalla.
Livemusiikin hinta on noussut – kysyimme seitsemältä keikkapaikalta, paljonko liput nyt maksavat
Yleisö on palannut klubeihin ja keikkapaikoille. Keikkalippujen hinnat ovat nousseet, mutta eivät paljon. Keikkajärjestäjät eivät halua ylittää hintojen kipurajaa.
Pandemian piti mullistaa musiikkibisnes, mutta palasiko kaikki lopulta ennalleen? Nuori poptähti ja rockvaarit kohtasivat eristyksen eri tavoin
Miten elektropopin nuori maailmantähti Charli XCX ja rockin kehäraakit Backstreet Girls selvisivät pandemiasta? Antti Lähde kirjoittaa kahdesta musiikkidokumentista, jotka katsovat korona-aikaa muusikon näkökulmasta, mutta vastakkaisista vinkkeleistä.
Apulannan Olympiastadionin jättikonserttia piti valmistella kahteen kertaan: "Kun ollaan kerran aloitettu, niin tehdään sitä punkkia"
Apulannan 30-vuotisjuhlakeikka rämähtää ilmoille Helsingin Olympiastadionilla lauantaina. Konsertti piti järjestää jo vuosi sitten, mutta koronatoimet pakottivat siirtämään sen tälle kesälle.
Viikon Tuukka: Isot konsertit ovat suuria spektaakkeleita, mutta mikään ei voita artistin läsnäoloa
Livestä tekee erityistä esiintyjän ja yleisön kohtaaminen.
"Tapahtuma-ala ei enää houkuttele, rajoitusten veivaamisen takia moni on saanut pahasti turpaansa", sanoo valo-operaattori Pietari Koskenniemi
Tapahtuma-ala pyrkii pääsemään takaisin jaloilleen rajoitusten jälkeen, mutta sitä koettelee työvoimapula. Alalle tarvittaisiin tukijärjestelmää, jotta se houkuttelisi työntekijöitä.
Helsinkiin halutaan uusi yökaupunginosa – sinne voisi tulla yökerhoja ja keikkoja, joita saisi järjestää muita vapaammin
Uudessa yökaupunginosassa tai -kortteleissa keikkapaikat ja yökerhot voisivat toimia vapaammin. Esimerkiksi rajoitukset melulle voisivat olla tavallisista kaupungin säännöksistä poikkeavat.

Yhdysvalloissa musiikkikaupunki Nashville kasvaa kovaa vauhtia koronasta huolimatta – musiikkialan ammattilaisten yhteistyö lievittää pandemian vaikutuksia
Nashvillessa musiikkialan ammattilaiset ovat itse päättäneet koronarajoituksensa. Kaupungin kulttuuritapahtumat pyörivät jälleen lähes normaalisti, mutta rajoitukset ovat näyttäneet musiikkigenrejen väliset erot.
Kesärauhan päättänyt Lauri Haav lopetti keikkansa ratkaisevalla hetkellä – viimeinen festivaalipäivä toteutui voimaan tulleiden rajoitusten kera
Litku Klemetti lauloi rakkaudestaan Belinda Carlisleen.
Tommy Cash toi Kesärauhaan laadukasta meemiarvoa – konseptitaiteilijan ironinen alfaräppi piti festarikansan alusta asti hyppysissään
Lauantaipäivän Amason-keikka huipentui kosintaan.
Malla esiintyi Kesärauhan lavalla ensimmäistä kertaa bändinsä kanssa – Linnanpuiston nurmikko muuttui Mewin juhlavuosikeikan jälkeen ihastuttavan haikeaksi illan viimeiseksi diskoksi
The Holy sai haaveilemaan kahden rumpalin rokkibändeistä.
Vesta lauloi Bättre Folkin lavalla ilmastokriisistä, joka vie popmusiikin mukanaan – tällaisista esityksistä olemme jääneet koronan vuoksi paitsi
Poikkitaidefestivaali saavutti täyden kapasiteettinsa.
"Kulttuurikentälle elävä yleisö on ehdoton, sitä ei mikään digi-ihme voi korvata" – muusikko Raakel Lignell koronakeväänä 2021
Romaanin kirjoittaminen auttoi näkemään eteenpäin.
Festariheinäkuu näkyy ja kuuluu Ylen kanavilla heinäkuun ajan – tässä ohjelmaopas
Tässä Festariheinäkuun ohjelmaopas!
Radio Suomen suuri Dingo-kisa – voita oma paikka minikeikalle
Dingo akustisena 2.7.2020 Radio Suomessa ja Yle Areenassa.
Yle Olohuoneessa virtuaaliyleisölle esiintyvä Evelina haluaa lievittää ahdistusta: “Toivon, että keikkani on yleisölle turvallinen hetki, jolloin ei tarvitse miettiä koronatilannetta koko ajan”
Evelina toivoo keikkansa olevan helpotus korona-arkeen.
Luukas Oja, Ursus Factory ja loppuunmyyty Tavastia: tällainen on ilta 2020-luvun rock-keikalla
Luukas Ojan ja Ursusfactoryn keikkareppari Tavastialta
Kokeellinen trio Cleaning Women kiertää klubeja Baltiassa
Dokumentti oudon orkesterin kiertueesta idässä.
"Jos mä oisin ollu lentokoneessa ni olis kyllä henki menny"
Jussi69 joutui sairaalaan kehon ylirasituksen takia
Live: Pepe Deluxé
Kotimaassaan harvoin keikoilla nähty Pepe Deluxé soitti ensimmäisen livensä Suomessa vasta 11 vuotta perustamisensa jälkeen. Erityisesti ulkomailla menestystä niittänyt yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen farkkujätin mainoskampanjasta.
Annikki Tähden matkassa
A-studio iskelmälaulajan matkassa kesällä 2003.