Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Elintarvikkeet. Liha. Naudanlihaa (nautaa, paistia), mahdollisesti ulkopaisti. Ruoka.

Suomalainen naudanliha sai vientiluvan Japaniin – Atrialla jo suunnitelmat valmiina

Japani hyväksyi Suomen toimet hullun lehmän taudin ehkäisemiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan lupa on tunnustus suomalaiselle elintarvikevalvonnalle.

Kuopiolaisen kaupan lihatiski.

Lihan hinta vaikuttaa jo suomalaisten ostokäyttäytymiseen – sianliha ja edullisemmat ruhon osat päätyvät ostoskärryyn yhä useammin

Maatilojen kriisi ajaa lukuisia sikatiloja lopettamaan toimintansa. Jäljelle jäävät sikatilat harkitsevat nyt tarkkaan, onko niiden mahdollista investoida ja laajentaa tuotantoaan vastaamaan kysyntää.

Biisoneita aitauksessa Parikkalan Uukuniemellä.

Itärajan kyljessä on rypäs maatiloja, joilla kasvatetaan useita erikoisia lihoja – sarvipäät painelevat välillä itsekseen kylillä, eikä kukaan ylläty

Etelä-Karjalan Parikkalassa riittää erikoislihan tuottajia. Noin 5 000 asukkaan kunnassa kasvatetaan biisonien lisäksi esimerkiksi villasikoja ja ylämaankarjaa.

Lauri Reuter tutkii kasvisolukkoa syömäpuikkojen päässä.

Lauri Reuter: Jos voisit syödä mitä tahansa eläintä, ketä söisit? Aloitin itsestäni

Ihmisliha pakottaa esittämään kiinnostavia kysymyksiä.

Juho-Pekka Rantala

Keskustele tässä kasvisruoasta!

Onko kasvisruokabuumi tulossa?

Annos lammaspaistia kera paahdettujen porkkanoiden ja chorizon

Tarjoa pääsiäisenä lähellä tuotettua lampaanlihaa yrteillä täytettynä

Kun toimit pian, ehdit valita lähituottajasi hyvissä ajoin.

Prisma-dokumentti selvittää, voiko lihaa syödä ja kuinka paljon.

Prisma: Totuus lihasta – Voiko syödä lihaa ja pysyä terveenä?

Vihanneskauppias Chris Bavin tutkii lihaa.

Ruokakriitikko Giles Goren tutustuu kolmeen radikaaliin ruokavalioon.

Prisma: Ruokavaliolla pitkää ikää?

Voiko radikaaleilla ruokavalioilla pidentää elinikäänsä?

Punaisia tomaatteja

Kasviksia lihanhimoisille – tieteelliset vinkit lihanmakuisiin vegeruokiin

Lihaisaa kasvisruokaa voi kokata myös kotona.

kinkku osin leikattuna, taustalla tuli

Elikö joulukinkku hyvän elämän? Tutkijat tietävät, kuluttaja ei

Luomumerkki ei takaa onnellista joulukinkkua.

biotekniikan tutkija Lauri Reuter

Ruokaa ilman peltoja – luonnollisesti

Maitoa ilman lehmiä, munia ilman kanaa, lihaa ilman sikoja.

Vasikka lumihangessa.

Pitääkö liha poistaa lautaselta?

Ilmastonmuutosnäkökulmasta lihansyöntiä on syytä vähentää.

Prisma: Syömmekö pian keinolihaa?, yle tv1

Prisma: Syömmekö pian keinolihaa?

Voiko synteettinen liha ratkaista ruokaongelmat?

Pirkan Ohuen ohut kalkkunanfileeleike

Miksi fileetuotteessa on vain 49 prosenttia kalkkunaa?

Katsojaamme ihmetyttää Pirkka-tuotteen nimi. Pirkka Ohuen Ohut Kalkkunanfileeleikkeen nimestä syntyy mielikuva kokolihatuotteesta, sillä sanalla filee tarkoitetaan tavallisesti kokolihakappaletta.

Kaupan lihahylly

Miksi meille tarjotaan aina vain sikaa ja broileria?

Ruokalistallamme toistuvat samat lihat vuodesta toiseen: possua ja broileria, broileria ja possua. Kiireisessä arkiruokailussa painottuu nopeus, helppous ja edullisuus. Miksei esimerkiksi lammas, - tai jopa strutsi, pääse suomalaisen arkiruokalistalle?

Sikoja sikatilalla.

Lihaeläinten ominaisuudet eivät selitä kulutuseroja

Suomalainen syö lihaa vuodessa noin 75 kiloa. Siitä melkein puolet on sikaa, seuraavaksi eniten syömme broileria ja nautaa. Lammasta ja kalkkunaa meillä syödään vähän. Kuningaskuluttaja kokosi eri tuotantoeläinten plussat ja miinukset.

Prisma Studion hampurilaislaboratorio.

Urbaanilegenda pilaantumattomasta hampurilaisesta

Prisma Studio perusti hampurilaislaboratorion.

Prisma: Mistä liha ruuaksi?, michael mosley, yle tv1

Prisma: Mistä liha ruuaksi?

Tohtori Michael Mosley tutkii, kannattaako lihansyöjän suosia lähituotteita vai hankkia lihansa globaaleilta markkinoilta. TV1 ma 13.10. klo 19.00

Prisma: Voinko syödä lihaa?, yle tv1

Prisma: Voinko syödä lihaa?

Tohtori Michael Mosley tuli tunnetuksi 5:2 paastodieetistä. Nyt mies haluaa ottaa selvää, mitä hyötyä ja haittaa on lihansyönnistä. TV1 ma 6.10. klo 19.00

Juuso Puustisen hiilaripommi.

Voita & Sokeria: Juuso Puustisen hiilaripommi

Voita & Sokeria -sarjassa tapaamme HIFK:n jääkiekkoilija Juuso Puustisen . Hän valmistaa lätkäpiireissä Pääkallo-nimellä tunnetun urheilijoiden hiilaripommin. Nyt on ruoka helppoa!

Kotimaista sika-nauta ja Kunnon sika-nauta ovat molemmat GM-vapaita.

Onko S-ryhmän Kotimaista sika-nautajauheliha GM-vapaata?

Tarkkasilmäinen asiakas oli huomannut kauppareissulla, että S-ketjun Kotimaista sika-nautajauhelihan valmistaja on etiketin mukaan Snellmanin lihanjalostus. Snellman markkinoi omaa sika-nautajauhelihaansa GM-vapaana. Kaupassakävijä miettii, että onko myös Kotimaista sika-nautajauheliha GM-vapaata?

Sikoja sikatilalla.

Suomalaisessa ja ulkomaisessa lihassa on eroja

Tutkimusten mukaan suomalainen kuluttaja haluaa syödä kotimaista lihaa. Mutta onko suomalainen liha jotenkin parempaa tai puhtaampaa kuin vaikkapa thaimaalainen broileri, brasilialainen nauta tai saksalainen possu? Kysyimme asiaa kotimaiselta viranomaiselta.

Pihvi-annos lautasella

Mistä ravintolaketjujen lihat tulevat?

Kysyimme, onko tilanne muuttunut vuoden 2014 jälkeen.

Miksi pihvillä on monta kotimaata?

S-marketin Rainbow tuotemerkin maustamaton naudan sisäfileepihvi ilmoittaa pakkauksen etupuolella valmistusmaaksi Alankomaat. Paketin takapuolella kuitenkin kerrotaan, että liha on peräisin Brasiliasta. Kumpi on naudanfileepihvin oikea kotimaa?

Yle Areena logo.

Keinoliha tulee kauppoihin ehkä 10-20 vuodessa

Paljonko maksoi maailman kallein hampurilainen? Noin 300 000 euroa - eikä edes maistunut kovin kummalliselta, suolaa ja pippuria olisi kaivattu. Mutta ainutlaatuiseksi sen teki se, että pihvi oli kasvatettu laboratoriossa.

Lihakarjaa navetassa

Harva lihatila mainostaa suoramyyntiä - asiakkaita on jo liikaa

Vaikka kauppojen hyllyt notkuvat nykyään erilaisista lihatuotteista, lihansa voi myös ostaa vanhaan tapaan suoraan sen tuottajalta. Lihan kysyntä suoramyynnissä on niin suurta, että osa tiloista myy vain vakioasiakkaille, eikä halua mainostaa suoramyyntiään.

Ote ohjelmasta Kauppahalli

Tampereen kauppahalli on Pohjoismaiden suurin

Dokumentti näyttää Tampereen kauppahallin arkea 1971

Patongit

Avoimuus vaihtelee pikaruokapaikoissa

Patonkipaikkojen avoimuudessa on vielä parannettavaa.

Täytetty leipä

Hampurilaisia Makupalojen tapaan

Hampurilaisissa ei täytteitä säästellä.

Ruoka-annos

Makupaloissa paljastuvat ruskean kastikkeen salat

TV-kokit lihakääryleiden ja ruskean kastikkeen parissa.

Hampurilainen

Mistä hampurilaisten raaka-aineet tulevat?

Tarkastelimme kolmea ketjua, joilla on eniten hampurilaisravintoloita ympäri Suomessa. Suurin on Hesburger, jolla on Suomessa jopa 253 hampurilaisravintolaa. Mukana vertailussa on myös toinen kotimainen ketju Scanburger sekä maailman tunnetuin hampurilaisketju McDonald's.

Rautaa ruokavaliosta

Anemia kuriin syömällä

Milkshake-sarjan näyttelijöitä

Milkshake oli sarja, jossa saattoi tapahtua ihan mitä vain

Omalaatuinen Milkshake hämmensi tv-katsojia 1994.

Kasviksia mainostava juliste.

Kasvissyönti jakaa mielipiteet

Ekoisti käsittelee kasvissyönnin motiiveja ja vaikutuksia.

Keittiömestarit Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen Lapissa ja nuotiolla. (1970)

Kesäkeittiö: Tirrilihaa telttaretkellä

Kolmonen ja Vanamo suuntaavat telttaretkelle.

Yle Areena logo.

Kaalipataa ja omenakääretorttua

Kesän sato otetaan talteen. Nyt valmistetaan kaalipataa ja omenakääretorttua.

Yle Areena logo.

Itämaista porsasta ja omenasosetta

Asia on pihvi hyödyntää syyssadon. Keittiömestari Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo valmistavat porsasta itämaiseen tapaan ja omenasosetta.

Ruista ranteisiin

Raudan lähteet ravinnossa