Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Brittiyhtye Matchbox Kirvatsin Jytään

Nostalgiamusiikki soi Porin Kirjurinluodssa heinä-elokuun vaihteessa.

Rockabillyn kujakatit Suomeen – legendaarinen Stray Cats esiintyy ensi kesänä Pori Jazzeilla

Stray Cats viettää ensi vuonna 40-vuotisjuhliaan aktivoitumalla studiossa ja keikkalavoilla. Juhlakiertue pysähtyy Porissa heinäkuussa.

Tappoiko henkilääkäri Elviksen? Tohtori Nick kiisti syytöksen loppuun asti

Tasan 40 vuotta sitten kuolleen rock'n'rollin kuninkaan verestä löytyi 14 lääkeainetta. Lääkkeet oli määrännyt lääkäri George Nichopoulos.

Brian Setzer jälleen Suomeen – esiintyy Lahdessa ja Seinäjoella ensi kesänä

Rockabillyartisti Brian Setzer esiintyy Lahdessa ja Seinäjoella heinäkuussa.

Iltatähden lento keskeytyi, kun 1970-luvun loppu läheni

Vuonna 1979 Iltatähti sammui – joskin vain väliaikaisesti.

Suositun Fatboyn suomalaisjuurinen lauluntekijä: "Joskus svengaa pirusti, joskus tulee balladi"

Karismaattinen ruotsalaisyhtye Fatboy on rannikkokiertueella Suomessa. Pohjalaismaakuntien minikertue on yhtyeen kitaristille ja lauluntekijälle Hannu Kiviaholle melkein kotiinpaluuta.

Fani avasi kokoelmansa muille kaltaisilleen – rokin kuninkaan muisto yhdistää

Elvis Presley kuoli 39 vuotta sitten ja tähdellä on edelleen vannoutuneita ihailijoita. Yksi heistä on Marjatta Kinnunen, joka on koonnut rokin kuninkaan muistoksi mittavan kokoelman erilaista fanitavaraa.

Pori Jazzissa 56 500 kävijää: "Festivaali on löytänyt pitkästä aikaa hyvän muodon"

Pori Jazzin kävijämäärä jäi hieman viime vuodesta. Maksullisissa konserteissa vieraili kolmen päivän aikana 56 500 kuulijaa. Yleisöä kiinnosti eniten Sealin tähdittämä lauantain konsertti.

Brian Setzerin kitara soi tunteella: "Tiedän, että yleisö tykkää"

Pori Jazzeilla eilen esiintynyt Brian Setzer on vieraillut Suomessa esiintymässä 1980-luvulta lähtien. Kitaristi nauttii suomalaisten suosiosta. Hän sanoo nousevansa lavalle aina täynnä intoa ja hyvää mieltä.

Musta lintuhämähäkkilaji nimetty Johnny Cashin mukaan

Uusi laji elää Kaliforniassa lähellä Folsomin vankilaa, josta Johnny Cash lauloi 1950-luvulla.

Brian Setzer esiintyy ensi kesänä Pori Jazzeilla

Brian Setzer tekee ensi kesänä ensimmäisen Euroopan-kiertueensa viiteen vuoteen. Hän nousee lavalle Porin Kirjurinluodossa 14. heinäkuuta.

Rojal on rautalankaa ja melankoliaa

Simolaisten nuorten miesten Rojal-orkesterin ensisinglen musiikki on testattu keikoillakin toimivaksi. Omia lauluja piisaa pian pitkäsoitollisen verran.

Uusi levy siivittää Jorma Kääriäisen paluuta

Jorma Kääriäinen on palannut levytysstudioon pitkän tauon jälkeen. Tuleva albumi julkaistaan myös vinyylinä. Edellinen soololevy, Yhden tähden hotelli, julkaistiin kahdeksan vuotta sitten.

Kromi kiiltää ja moottorit mouruavat – Vintage Drags kunnioittaa kiihdytysajojen historiaa

Kun Vintage-autojen harrastajat kokoontuvat kisaansa, kentällä raikaa rockabilly, moottorit murisevat matalasti ja naisväki on tälläytynyt fiftarityyliin.

Syvän etelän lippu liehuu tunteita vihasta ylpeyteen

Lippu ei ole vain lippu. Siniristikypärät ja tähtilippubikinit siivittävät menestykseen kiekkoilijaa kaukalossa, painijaa kehässä. Kirkkoampujan heiluttelemana kangaskappale viestii vihaa, halveksuntaa, sotaa.

George Harrisonin kitara ja Elviksen bussi huutokaupataan

New Yorkissa pidettävän huutokaupan uskotaan herättävän valtavaa kiinnostusta.

Johnny Cash kirjoitti parhaimman rakkauskirjeen

Britanniassa äänestettiin maailman hienoimmasta rakkauskirjeestä: voittajaksi päätyi countrylaulaja Johnny Cashin vaimolleen lähettämä viesti.

Kimmo lähtee rockabillytapahtumaan – jenkkiautolla, totta kai!

Kehitysvammaisesta Kimmo Tolvasesta kertova juttumme osui ja upposi hämeenlinnalaiseen rockabillyväkeen. Paikallisen Hold Fast -yhdistyksen puheenjohtaja pisti pyörät pyörimään ja kutsui Kimmon musiikkitapahtumaan maaliskuussa.

Kimmo kaipaa kaveria lätkämatsiin ja konsertteihin – auttaisiko #kohtaamut?

39-vuotias Kimmo Tolvanen on taidemaalari, rockabillymies ja HPK-lätkäfani, joka haaveilee pääsystä amerikanraudan kyytiin. Hän käy keilaamassa ja ulkoiluttaa koiraa. Kimmon kotona on aita keittiöön, sillä Kimmolla on aina nälkä.

Elviksen ensimmäinen levytys huutokaupattiin Gracelandissa

Nimetön internetostaja maksoi asetaattilevystä yhteensä 300 000 dollaria. Huutokauppa järjestettiin Kuninkaan syntymän 80-vuotispäivänä.

Elvikset Tupelosta ja Salosta – äitinsä poikia molemmat

Salolaisesta Pekka Kytösahosta tuli Elvis-fani vasta Elviksen kuoltua. Äidillä on ollut Kytösahon uralla tärkeä rooli – vähän kuten alkuperäiselläkin Elviksellä. Pitkään "Salon Elviksenä" keikkaillut Kytösaho esittää Elviksen kappaleita kiertueella suomeksi.

Elvis kolahti kuopiolaispojan takaraivoon – "kuninkaan" syntymästä 80 vuotta

1950-luvulla maailman maineeseen nousseen Elvis Presleyn syntymästä on kulunut tänään 80 vuotta. Legendaarinen laulaja on tiivisti kannattajien mielissä ja Elvis-musiikki valloittaa uusia sukupolvia vuosikymmenestä toiseen.

Elvis A:sta Z:aan

Elviksen syntymästä tulee 8.1.2015 kuluneeksi 80 vuotta. Vuosikymmeniä kuningasta fanittanut toimittaja tiivisti oman näkemyksensä Elviksestä kirjain kirjaimelta.

Andy Warholin taulut Elviksestä ja Marlon Brandosta huudettiin huippuhinnoin New Yorkissa

Christien huutokaupassa New Yorkissa myytyjen Triple Elvis ja Four Marlon -teosten hinnat jäivät kuitenkin vielä selvästi jälkeen Warholin kalleimmasta huutokaupassa myydystä teoksesta.

Elvis elää muistoissa – "Yksi etelävaltioista kotoisin oleva rasvatukkainen lanteenheiluttaja, joka ei osaa soittaa eikä laulaa"

Elämää ilman Elvistä on vaikea kuvitella – niin tärkeä tuo idoli oli ja on monelle edelleen. Aluksi myös lehdistön paheksumaa laulajaa kuunneltiin jopa salaa.

Vannoutunut rockabilly-fani kasvoi 50-luvun säveliin

Rockabilly-musiikki muodostui kuopiolaisen Erik Dahlströmin elämäntavaksi jo ennen armeijaikää. Fanittamiseen kuuluvat tietysti 50-luvun äänilevyt, rasvaletti ja spittarit, mutta Dahlström on myös edistänyt ihailemansa musiikin asiaa konkreettisilla teoilla.

Michael Jackson ja Elvis eniten tienaavien kuolleiden julkkisten listan kärjessä

Forbes-lehden listauksen mukaan Jackson tienasi viime vuonna noin 110 miljoonaa euroa.

"Kukaan ei ole niin kuvauksellinen kuin Elvis" – Suomalaisten fanien kirjassa julkaisemattomia kuvia Kuninkaasta

Ensimmäinen suomalainen Elvis-kuvakirja syntyi osittain uuden joukkorahoituksen avulla. Kiertuemanagerina ja kuvaajana työskennellyt Ed Bonja muistelee, että tähden kanssa työskentely oli helppoa hommaa.

Obamalle tappavan risiinikirjeen lähettäneelle 25 vuoden kakku

Taistelulajien valmentaja yritti vierittää teot Elvis-imitaattorina toimineen miehen kontolle, ja poliisi pidätti aluksi väärän miehen.

Elviksen aineettomien oikeuksien omistaja vaihtuu

Oikeudet muun muassa Elviksen nimeen ja imagoon ostaa newyorkilaisyhtiö, jonka hallussa ovat myös muun muassa Marilyn Monroen ja Muhammad Alin brändit.

Elvis-fanit keräävät netissä rahaa suurta Elvis-kirjaa varten

Ensimmäinen iso suomalainen Elvis-kuvateos julkaistaan ensi kesänä. Teoksen rahoitusta varten on avattu nettitili, jota kartuttamalla kuka tahansa voi osallistua kirjan tekemiseen. Kirjajulkaisun kuvat on ottanut Elviksen kiertueorganisaation valokuvaaja Ed Bonja.

"Nyt tai ei koskaan" - Teatteri vastaa yleisön toiveisiin Elviksellä

Kajaanin kaupunginteatterin syyskausi tarjoaa ohjaaja Hanna Kirjavaisen mukaan energisen syksyn, mutta luvassa on myös syviä teemoja käsitteleviä teoksia. Teatterin lavalla kuullaan muun muassa Elvis Presleyä ja nähdään Katoavan maan Suomen kantaesitys. Kirjavaisen mukaan tarjonnalla pyritään vastaamaan kainuulaisen katsojan kysyntään.

181-vuotias kaupparakennus avasi ovensa jälleen

Vuonna 1832 rakennettu kaupparakennus on avannut ovensa jälleen Suomen ja Ruotsin rajalla Haaparannalla. Muun muassa Hermanssonin veljesten kauppana tunnetun rakennuksen uusi omistaja on kauppias Kåre Mogemark.

"Elvis on kuningas eikä tule toista samanlaista"

Elvis-fanit kerääntyvät lauantaina Poriin juhlimaan kuningasta. Yhden kiinteistöllisen verran Elvis-fanituotteita omistava ulvilalainen Jorma Koskela ylistää laulajaa ainutlaatuisen hienoksi persoonaksi.

John Lennonin kitaraharvinaisuus kaupan

Huutokaupassa voi ostaa omakseen myös Elviksen viitan ja Michael Jacksonin Beat it -videolla käyttämän punaisen nahkatakin.

Poliisi etsii "rehvakasta lasermiestä" – yhdelle ohikulkijalle vammoja

Rockabillytakkiin pukeunut nuori mies on aiheuttanut voimakkaalla laserkynällä sohiessaan silmävammoja ainakin yhdelle ohikulkijalle Hämeenlinnassa. Poliisi pyytää yleisön apua jäljittäessään viime viikonvaihteessa keskustan kadulla rehvakkaasti liikkunutta pahoinpitelijää.

Legendaarinen rockabilly-pumppu Matchbox kävi kylässä

1980-luvulla Suomessa huippusuosioon noussut rockabilly-yhtye esiintyy tänään Porissa ja huomenna Valkeakoskella.

Andrewsin sisarusten viimeisin kuoli

Liki sata miljoonaa levyä myyneen The Andrews Sisters -yhtyeen viimeisin elossa ollut jäsen on kuollut.

Elvis Presleyn räätäli Bernard Lansky kuoli

Elvis Presleyn tyyliin paljon vaikuttanut räätäli Bernard Lansky on kuollut 85-vuotiaana Memphisissä.

Rockabilly – 50-luvun ihannointia vai jotain ihan muuta?

50-luvun tunnelma valtaa Hämeenlinnan tänä viikonloppuna. Paikallisen kaveriporukan neljä vuotta sitten perustama kulttuuriyhdistys Hold Fast ry järjestää kaupunkiin kaikkiaan seitsemän bändiä viikonlopun ajaksi.

Elvis Presleyn kuolemasta 35 vuotta

Tuhannet ihailijat kansoittivat Elvis Presleyn kartanon, Gracelandin, tähden kuoleman muistotilaisuudessa.

Linnajazzeja tähdittävät tänä vuonna Marcia Lisboa ja Jo Stance

Hämeenlinnalainen kesätapahtuma Linnajazz kerää yhteen seutukunnan jazzdiggarit torstaista lähtien.

Suomalainen Elvis-fani ei kultalameilla koreile

Tangokaupunki Seinäjoki palvoo tänä viikonloppuna rokin kuningasta. Suomen Elvis-fanit kokoontuvat perinteiseen kesätapaamiseensa lauantaina. Vaikka mahdollisuus Kuninkaan tyylin imitointiin olisi, suomalaiset fanit palvovat idoliaan maltillisesti.

Elvis-fanit estivät hautaholvin myynnin

Amerikkalaisen rocklegendan, Elvis Presleyn, fanit estivät laulajan hautaholvin myynnin huutokaupassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle