Uusimmat artikkelit
Onko tässä Kim Jong-unin perillinen? Edusti isänsä rinnalla yli 2 000 euron Dior-takissaan
Kim Jong Unin tytär nähdään yhä useammin virallisissa tapahtumissa isänsä kanssa. Media spekuloi, että Pohjois-Korean diktaattori perehdyttää ”lempilastaan” jatkajakseen.
Suku oli riistänyt orjia, ja nyt brittinainen teki jättilahjoituksen orjien jälkeläisille – korvausta vaativien ääni on yhä kuuluvampi
Black Lives Matter -mielenosoitukset toivat uutta pontta korvausvaatimuksille.
Perintöriitoja puidaan yhä useammin oikeudessa
Riitajuttujen käsittely valituksineen voi vielä oikeudessa useita vuosia.
40 vuotta rakenteilla olleen omakotitalon purku alkoi jo, mutta tontin kohtalo onkin vielä auki – voi mennä kuukausia ennen kuin selviää, kuka saa omaisuuden
Kouvolan kaupunki purkaa parhaillaan tontilla olevaa keskeneräistä taloa. Talon edesmennyt rakentaja sai rakennusluvan vuonna 1983.
Patjan alta löytynyt testamentti vei Sirkka Kukkosen vuosien oikeusriitaan isoja hyväntekeväisyysjärjestöjä vastaan
Sirkka Kukkonen kävi vuosia oikeutta Suomen Punaista Ristiä ja Suomen eläinsuojeluyhdistystä vastaan sukulaisensa testamentista. MOT tutki testamenttilahjoituksiin liittyviä ongelmia.
Hyväntekijät testamenttirahojen jäljillä: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus
Järjestöt hankkivat perintöjä kyseenalaisilla keinoilla – MOT:n iäkkäälle testihenkilölle haluttiin laatia testamentti puhelimitse
Testamenttilahjoituksien hankkimisesta on tullut yhdistyksille ja säätiöille bisnestä, jota ei valvota. MOT:n selvityksessä paljastui, että ihmisten omaisuutta havitellaan myös arveluttavilla keinoilla.
Tutkimus vahvistaa korona-ajan näppituntuman: yhä nuoremmat tekevät testamentin, myös testamenttilahjoitukset yleistyvät
Poikkeusaikana on herätty miettimään, miten turvata omaisuus ja läheiset, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Hyvä testamentti -kampanja kysyi testamenttiasioita tuhannelta suomalaiselta viime syksynä.
Heikki Hiilamon kolumni: Suurituloiset saavat myös suurimmat perinnöt – mutta perintövero kohtelee heitä hellästi
Valtion olisi fiksua hankkia tuloja perintöverolla. Perintö saadaan ansiotta, eikä veroa peritä tuloista, joita ihmiset hankkivat elääkseen. Silti juuri perintöverotus herättää intohimoista vastarintaa.
Olavi kuoli ensin, sitten lähti Sanni – vaatimaton pariskunta oli säästänyt kaikessa hiljaisuudessa valtavan summan ja jätti kotikunnalle vain yhden ehdon
Hellénien pariskunta testamenttasi yli 600 000 euron omaisuutensa Ruokolahden kunnalle. Kuntaliiton mukaan suoraan kunnille osoitettujen testamenttien määrä on vähenemässä.
“Koska vihdoin tulee se viimeinen kirje?” Omaisen kuolema teettää paljon paperitöitä – usein vielä vuosienkin jälkeen
Kun ihminen kuolee, läheisille jää suru ja muistot, mutta myös uuvuttava paperityö. Digitalisoinnista odotetaan asiaan helpotusta. Siihen menee kuitenkin vielä vuosia.
Korona-aika oli viimeinen niitti: Katja Kuismin-Jokisen maisema vaihtui Kirkkonummelta Hyrynsalmelle
Kuismin-Jokisen perhe lunasti perikunnalta mummolansa. Jo viime vuoden aikana Kuismin-Jokinen vietti Hyrynsalmella pitkän ajan koronan vuoksi, mikä lisäsi paloa muuttaa pysyvästi.

Yhä useampi haluaa antaa läheisilleen ennakkoperintöä
Taustalla lienee suomalaisten varallisuuden kasvaminen. Ennakkoperinnöt kirjataan usein lahjoiksi verotuksellisista syistä.
Naantalissa kuolleen henkilön perintö jaettiin kolmeen osaan – kaupunki velvoitettiin palkkaamaan yhteisötaiteilija
Jos myöhemmin ilmaantuu perillinen, kaupunki joutuu luovuttamaan osuutensa hänelle.
Suojeltavaksi haluttu talo hylättiin ja sitten tuhopoltettiin – koska omistajiin ei saada yhteyttä, vaaralliselle paikalle ei voida tehdä mitään
Limmin taloa piti suojella, mutta nyt turmeltu rakennus halutaan purkaa. Sitä ei kuitenkaan voida tehdä.
Vantaa pakkolunastaa tilan, joka on ollut suvun hallussa 300 vuotta – Kolmen miljoonan korvaus on neljännes rakennusliikkeen tarjoamasta hinnasta
Perikunta voi vielä valittaa Saraksen tilan lunastuksesta käräjäoikeuteen.

Tekeillä oleva Badding-elämäkerta paljastaa luultua raittiimman ja intohimoisemman laulajan – silti osa suvusta yrittää estää julkaisun
Kiista valmiista käsikirjoituksesta repii perheenjäsenten välejä.

"Mikään ei estä testamenttaamasta omaisuuttaan vaikkapa kaupungille" – Kainuussa testamenttien määrät kasvussa
Testamentilla voi määrätä omaisuudestaan ja siksi niitä tehdäänkin aiempaa enemmän.
Veronmaksaja joutuu korjaamaan verottajan tekemän virheen – perikuntien veroennakot ovat määräytyneet pahimmillaan 700 euroa liian pieniksi
Perikunnat ovat hämmästelleet, miksi heidän pitää pyytää oikaisua verottajan tekemään virheeseen.

Vain harva tekee testamentin – perinnönjaossa voidaan taistella poljettavasta Singeristä
Perinnönjakoon liittyviä konflikteja on lisännyt myös se, että vainajilla on yhä useammin takanaan useampia avioliittoja.

Kotkan kaupunki linjasi perintörahojen käytön uudelleen: jatkossa tukea myös nuorten toimintaan
Aiemmin kaupunki on käyttänyt mahdolliset perintörahat vain vanhusten toimintaan.

"Jätehuolto ei ole ensimmäinen asia mikä on mielessä" – Huolimattomuus kuolinpesän tyhjentämisessä voi tulla perikunnalle kalliiksi
Perikunta joutuu usein tyhjentämään asunnon kiireessä, jolloin lajittelu kärsii.

Paljonko sinä olet perinyt? Neljä suomalaista viidestä perii alle 50 000 euroa
Useimmat perivät asunnon, vähän rahaa ja ehkä kesämökin.

Asukas testamenttasi yli 7 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle – "On tarkoitus taata, että ihmisillä on jatkossakin hyvä koti"
Ilman perillisiä ja testamenttia kuolleiden ihmisten omaisuus menee valtiolle.

Vuokralainen kuolee, eikä omaisia löydy – Kuka tyhjentää asunnon?
Tavaroiden hävittäminen on ongelmallista, koska perijä voi tulla vaatimaan niitä vuosienkin jälkeen.

Lähes puolen miljoonan potille ei tahdo löytyä ottajia Kannuksessa – kunnat saavat yhä enemmän perintörahoja, mutta niitä ei aina hoksata hakea
Useat kuntien saamat perinnöt on korvamerkitty vanhustyöhön tai nuorille.

Tasa-arvo etenee Tunisiassa: Lakiesitys antaisi naisille yhtäläisen oikeuden perintöön
Nykylain mukaan miespuoliset perijät saavat kaksinkertaisen perinnön naisiin verrattuna.

Citizens' initiative to abolish inheritance tax proceeds to Parliament
A total of 22 initiatives have been tabled for Parliament's agenda so far, while 650 citizens' initiatives failed to gain the required number of signatures.

Suomalaisen paronin perintö päätyi vuosikymmenten jälkeen Venäjälle – "Toimitin Pietariin 200 000 euroa riihikuivaa rahaa"
Suomen ja Venäjän välillä liikkuu yhä enemmän perintöjä. Rajan ylitse saattaa kulkea satoja tuhansia euroja.

Maailman rikkain nainen, L'Orealin perijätär Liliane Bettencourt kuoli 94-vuotiaana – "Elämässä merkityksellisintä on se, mitä ei voi mitata"
Bettencourtin arvioitiin olevan maailman rikkain nainen 33 miljardin euron omaisuudellaan.

Kun kaupan etukortin omistaja kuolee, mitä tapahtuu bonuksille?
Kaupan etukortti sulkeutuu, kun sen omistaja kuolee. Perilliset voivat saada kertyneitä etuja, mutta se vaatii hiukan vaivaa, kerrotaan kahdesta suurimmasta kaupparyhmästä.

Kuolinpesän arvo tai arvottomuus voi yllättää – Designesineet kannattaa viedä huutokauppaan
Netin ansiosta suomalaiset ovat nykyään aiempaa paremmin selvillä tavaroiden arvosta.

Entä jos puolisosi kuolee? Nämä 10 asiaa jokaisen kannattaa miettiä etukäteen
Moni suomalainen on varautunut puolisonsa kuolemaan huonosti tai ei ollenkaan. Jos asioita ei ole mietitty etukäteen, voivat rahalliset menetykset olla mittavia jos puoliso kuolee.

Kun vanhemmista aika jättää, niin lasten käytöksestä häviää arvokkuus – omaisuus hyvä lahjoittaa jo elinaikana
Etenkin rahavarojen hoito aiheuttaa perinnönjaossa stressiä ja riita, mutta ne voi välttää muun muassa reilulla testamentilla.

Sähköpostikin on perintöä – yhä nuoremmat tekevät testamentteja
Perinnöstä puhuminen ei ole vain mummojen ja pappojen huulilla, vaan siitä puhuvat nykyisin myös nuoret ihmiset.

"Kunniatonta elämää" viettävä voi jäädä perinnöttä – mitättömät syyt eivät riitä
Kunniattoman elämän viettäminen voi olla syy perinnön eväämiselle. Perinnöttä jättämiselle täytyy kuitenkin löytyä vankat perusteet ja kirjallisia todisteita.

Leskeksi jäämistä on syytä miettiä etukäteen
Mitä monimutkaisempi uusperhekuvio on, sitä tärkeämpää on kysyä hyvissä ajoin neuvoa asiantuntijalta. Kuoleman kohdatessa itsestäänselvyyksistäkin voi tulla vaikeita asioita.

Veronmaksajat neuvoo perintöverotusta pähkäileviä: Lahjoita lapselle, kun vielä elät
Jos mahdollista, kannattaa miettiä, lahjoittaako omaisuuttaan perillisilleen vähitellen jo ennen kuolemaa. Perintöveroa maksetaan 20 000 euroa ylittävästä perintöosuudesta.

Perikunnilta löytyi satoja aseita hävitettäväksi
Sisä-Suomen poliisin armovuosikeräys tuotti 255 ilmoitusta luvattomista aseista ja räjähteistä. Suosiota selittää se, että edellisestä keräyskampanjasta oli yli kymmenen vuotta.

Salalokero paljasti testamentin – Eino Leinon suvun saari oli päätyä Ruotsin valtiolle
Kajaanin Sokajärven Kalliosaari oli päätyä Ruotsin valtion omistukseen. Saaren kohtalon ratkaisivat kuitenkin sattuma ja lipaston salalokerosta löytynyt testamentti.

Veroilta ei säästä edes kuolema – Kuolinpesä voi olla loputtomiin jakamatta
Suomessa on satoja tuhansia jakamattomia kuolinpesiä. Esimerkiksi suomalaisista metsänomistajista liki joka kymmenes on kuolinpesä. Suomen suurituloisimpien listalta taas löytyy kymmeniä vuosia jakamatta ollut kuolinpesä.

Tiesitkö: Vaarivainaan perintöaseet saa myydä vaikka somessa – mutta ei kenelle tahansa
Perintöaseesta voi olla hankala päästä eroon – tai sitten ei. Vaarivainajan haulikon voi kaupitella vaikkapa omalla Facebook-sivulla. Taskuaseet ovat perikunnille suurin pulma. Perintöaseen saa myydä vain ostajalle, jolla on poliisin myöntämä aseenostolupa. Muuten syyllistyy ampuma-aserikokseen, josta napsahtaa ankarimmillaan vankeutta.

Kirja palautettiin yli 80 vuotta myöhässä – samalla selvisi, ettei keppijumppa ole ihan uusi keksintö
Laihialla on hämmästelty viime päivät kirjaa, joka palautettiin kunnankirjastoon yli 80 vuotta myöhässä. Vuonna 1935 lainaan lähtenyt kirja oli löytynyt sota-aikana kuolleen laihialaismiehen jäämistöstä. Perikunta halusi palauttaa kirjan sinne minne se kuuluu.

Erkki Pirtolan valtava videokokoelma Kansallisgalleriaan?
Taiteilijan ja taiteen tallentajan Erkki Pirtolan yli 2000 videokasetin kokoelma saattaa päätyä Kansallisgalleriaan. Kaaosmaisen materiaalin läpikäyminen on valtava urakka.

Kuvataiteilijan elämäntyö ongelmajätettä? Kokoelma saattaa olla perikunnalle riesa
Taiteilijuus on elämänmittainen kohtalo, jonka jäljiltä jää hyvässä lykyssä laaja kokoelma laadukasta taidetta. Vain harva kuvataiteilija kuitenkaan myy kaiken maalaamansa - yleisempää on, ettei varastotila tahdo riittää. Moni taiteilija kantaa myös huolta siitä, onko elämäntyö taakka perillisille.

Vuosittain prosentilla kuolevista ei ole perillisiä
Ilman perillistä ja testamenttia kuolleiden omaisuutta päätyi viime vuonna kunnille ennätysmäärä - yli 20 miljoonaa euroa. Määrä on edelliseen vuoteen verrattuna lähes kaksinkertainen. Perittävä omaisuus lankeaa ensin valtiolle, jolta vainajan viimeinen kotikunta voi hakea sitä itselleen.

Japanilaiset naiset hävisivät oikeuden pitää oma sukunimi avioituessa
Japanin korkein oikeus päätti, että aviopuolisoilla on oltava vastaisuudessakin sama sukunimi. Lain kumoamista vaativat pitävät päätöstä naisia syrjivänä.

Varaton kuolinpesä saa postia verottajalta – onko jakaminen turhaa rahanmenoa?
Jakamaton pesä, varallisuus nolla ja perikunnalla yksi ainoa osakas. Tyhjästä pesästä huolimatta verottaja jaksaa muistuttaa olemassaolostaan joka vuosi. Verottajan kirjeet loppuisivat, jos pesä jaettaisiin ja lakkautettaisiin. Se taas tarkoittaisi satojen eurojen kuluja perikunnan ainoalle osakkaalle. Löytäisikö oikeusoppinut porsaanreikää?

Inheritance law complicates forest management
Around one-fifth of Finland's forests are held by the estates of deceased landowners. The condition of most of these timberlands is being allowed to deteriorate as the heirs of departed owners argue over what should be done with them.

Suomen metsät ränsistyvät perillisten käsissä
Noin viidennes Suomen metsistä on perikuntien omistuksessa. Perikuntien hallinnoimista metsistä suurin osa jää hoitamatta. Suomalaisen metsänomistajan keski-ikä on 62 vuotta.