Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Heidän haaveensa kellottomasta arjesta toteutui, kun kodiksi löytyi paikka kuihtuneesta kylästä – lähde mukaamme Juntusrantaan, josta väki muuttaa pois

Kuvasimme 360-kameralla Juntusrantaa, missä moni talo on tyhjentynyt. Ja tapasimme perheitä, joille kylä on unelmien kotipaikka.

Vihreä asuinympäristö lisää keski-ikäisten ihmisten liikkumista, kertoo oululaistutkimus

Asuminen vihreässä ympäristössä lisää etenkin kevyttä liikkumista, ja vaikutus on erityisen selvä miehillä.

Sinunkin maapalstasi voi alkaa puskea kukkia siemenpankista, kun lampaat saavat vallan – kuusi syytä pitää huolta tonttisi kunnosta

Luonnon monimuotoisuus lisääntyy, kun uusia kukkalajeja nousee maan pinnalle. Laiduntavat eläimet ja niitto auttavat.

Ylämyllyn eritasoliittymäksi vahvoilla yli 19 miljoonaa euroa maksava vaihtoehto

Valtatie 9 parannuksen ja niin sanotun Shellin risteyksen eritasoliittymäksi muuttava suunnitteluosuus on kaikkiaan kuusi kilometriä pitkä.

Kontiolahden yhteisötaiteilija tulee teatterimaailmasta

Teatteriohjaaja Tiia-Mari Mäkinen työskentelee kaikenikäisten kontiolahtelaisten kanssa.

Nämä eläinlajit kuolivat elinaikanasi – teimme muistokirjoitukset kadonneille eläimille

Selkärankaisia eläimiä on vähemmän kuin koskaan aiemmin ihmishistorian aikana.

Suomalaisia perinnemaisemia inventoidaan nyt kiireellä – uhanalaisten luontotyyppien paras kaveri on kyyttökarja

Uhanalaisia perinnemaisemia kartoitetaan tänä kesänä ympäri Suomea. Hoitotoimien piiriin halutaan 15 000 hehtaaria.

Vuosaaresta löytyi runsaasti rauhoitettua lahokaviosammalta

Arvokkaimmat elinympäristöt ovat Mustavuoressa ja Uutelassa.

Pohjanmaan maakuntakaava 2040 viitoittaa tietä maakunnan tulevaisuuteen

Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto on hyväksynyt Pohjanmaan maakuntakaavan 2040. Maakuntakaava on työkalu Pohjanmaan kehittämiseen. Tavoite on hyvinvoiva väestö ja hyvä elinympäristö.

Lempäälän Kuljun kartanon alueelle ehkä uutta asutusta

Kauppa on hiljentynyt vilkkaimpiin vuosiin verrattuna jo ennen epidemiaa. Nyt ehdolla on asutuksen lisääminen.

Jyväskylä porskuttaa kärkiporukassa kaupunkien imagotutkimuksessa

Kokonaismielikuvan perusteella Jyväskylä on Suomen toiseksi paras asuinpaikkakunta.

Birds' lives changing rapidly in Finland, signalling ecosystem shift

Common birds are proliferating while rarer species' populations have plunged by more than 90 percent.

Riihimäki päivittää säännöllisesti kaupungin rakennettujen kulttuuriympäristöjen listaa

Rakennettu kulttuuriympäristö tekee kaupungista omaleimaisen ja auttaa erottautumaan muista kaupungeista.

Nopeusrajoitukset laskevat Rovaniemen ydinkeskustassa 30 kilometriin tunnissa

Ydinkeskustassa nopeusrajoitus on 30 kilometriä tunnissa ja keskustan kehällä 40 kilometriä tunnissa.

Liito-oraville uusi suojelualue ja paikkatietojärjestelmä

Liito-orava sai Enon kangasmetsään suojelualueen ja pääsi paikkatietojärjestelmään Joensuun kaupungissa.

Riihimäellä kerätään ideoita asuinympäristön ja kaupungin kehittämiseen

Kaupungin vuoden 2020 talousarvioon on varattu 50 000 euroa osallistuvaan budjetointiin.

Koululaiset pääsevät tutustumaan liito-oravien elämään Kuopiossa – lisää tietämystä metsäretkien avulla

Kouluvierailujen sisällöt vaihtelevat luokkakohtaisesti yksittäisistä oppitunneista metsäretkiin.

Rikollisuuteen voi vaikuttaa kaupunkisuunnittelullakin – "Turvallisuudessa on kaksi puolta: miten asiat ovat ja millaisiksi ne koetaan"

Asiantuntijoiden mielestä kaikkia turvallisuuden tunteen luomiseen sopivia keinoja ei vielä käytetä Suomessa.

Citizens' initiative to ban fishing nets in ringed seal habitats proceeds to Parliament

More than 50,000 Finns signed the initiative within a few days.

Janakkalan kuntalaiskysely: Asukkaat varsin tyytyväisiä kotikuntaansa

Janakkala aikoo järjestää kyselyn jatkossa neljän vuoden välein.

Onko maillasi niitty, keto tai metsälaidun? Etelä-Savon Ely-keskus etsii arvokkaita perinnemaisemia

Etelä-Savon Ely-keskus laittaa kartalle perinteisen maatalouden muovaamisa maisemia kesäkuusta alkaen.

Koirankakka biojätepussissa maastoon on tuplavahinko ympäristölle – siksikin koiravessat ovat tervetulleita puistoihin

Tutkimusten mukaan koirankakka muuttaa maaperää ja pissa pahimmillaan syövyttää lyhtypylväät poikki.

Porvoon Gammelbacka on merkittävä lepakkoalue

Alueen vähäinen valaistus on lisännyt erityisesti siippojen viihtymistä alueella.

White-tailed eagles congregate in Vaasa as habitats shrink

The WWF and locals report sightings of 10-15 eagles at a time in western Finland.

Mikä uhkaa hyönteisiä? Luonnontieteellisen museon hyönteistiimin vetäjä Pasi Sihvonen vastasi yleisön kysymyksiin

Täystuho uhkaa maailman hyönteisiä – mikä on tilanne Suomessa? Asiantuntija Pasi Sihvosen vastasi yleisön kysymyksiin.

Report: Finland's environment suffering from human activity

Almost half of the nearly 400 habitat types across the country are under threat, mainly from human activity, says a new environmental evaluation.

Suomen arvokkaasta vedenalaisluonnosta vain 27 prosenttia suojelualueilla – pieni lisäala tuplaisi sen

Perusteellisen vedenalaisluonnon kartoituksen perusteella suojelualueiden kattavuus olisi helposti kaksinkertaistettavissa.

Kaupunkitutkija: Lahdella hyvät mahdollisuudet tarjota elämisen laatua

Hidas väkiluvun kasvu voi lopulta kääntyä Lahden voitoksi.

Video: rapsuttelijasiilin pihaseikkailut – viisi vinkkiä siilien houkutteluun omalle pihalle

Naapurilla mönkii useita siilejä ruokintapaikalla, mutta meillä on hiljaista. Miten noita sympaattisia piikkipalloja saisi houkuteltua omallekin pihalle?

Monday's papers: Tick onslaught, property investment and Midsummer weather

Monday's papers look at the spread of ticks, risks facing property investors and whether a repeat of last Midsummer's freezing temperatures are likely.

Asumisen arvoissa korostuvat nyt ekologisuus ja kauneus – oma sauna tai parveke eivät enää pure

Myös asukkaiden toiveita asuinalueiden suunnittelussa ja rakentamisessa tulisi kuunnella asiantuntijoiden mukaan entistä herkemmin.

Vuosi Provencessa -kirjalla menestynyt Peter Mayle on kuollut

Peter Mayle kirjoitti miljoonia kappaleita myyneelle kirjalleen useita jatko-osia.

Pitkään odotetut pandat saapuvat Ähtäriin tammikuussa – Ruokalistalla erityistä pandakakkua

Yleisö pääsee näkemään Sichuanin provinssista Kiinasta tulevat "Kiinalaisen leopardin” ja ”Kullannupun” helmikuussa.

Prinssi William vetoaa villieläinten puolesta

Prinssi William muistuttaa, että maailmanlaajuisesti villieläinkannat ovat puolittuneet hänen elinaikanaan, uutisoi Country Living -lehti.

Mia Röngän kolumni: Luonnon kannalta hyvä ihminen?

Onko ihmisestä luonnon monimuotoisuuden kannalta hyötyä – muutenkin kuin omien jälkiensä korjaajana, kysyy Mia Rönkä.

Mining company admits logging "by mistake" in protected butterfly habitat

Police are looking into a possible environmental crime which allegedly took place by a planned goldmine in Valkeakoski, southern Finland.

Kaupungissa pitää varautua asukkaiden kaikkiin tarpeisiin: Roskiksia pitää olla kunnolla ja niihin pitää mahtua pitsalaatikko

Kaupunkikuvasta vastaavat työntekijät joutuvat usein kohtaamaan sen, että aina ei voi miellyttää kaikkia. Kaupungissa asuvan pitäisi totutella myös ajoittaiseen roskaisuuteen.

Rantakäärme voi munia vähän käytettyyn ulkokäymälään – "saattaa suhinaa kuulua pöntöstä"

Pelastuslaitokset ovat hoitaneet tänä vuonna ennätysmäärän käärmetehtäviä. Käärmeitä on haettu pois esimerkiksi asunnoista, parvekkeilta tai terasseilta.

Tiedätkö arvokkaan luontokohteen Lapista? Ilmoita se Metsähallituksen kartoitukseen nettipalvelussa

Tietoja arvokkaista luontokohteista halutaan päivittää, sillä edellinen kartoitus on parinkymmenen vuoden takaa.

Forestry watchdog: Illegal net fishing endangering Saimaa Ringed Seal

Finland’s forestry administrator Metsähallitus says it has found evidence of illegal fishing activity in habitats frequented by the Saimaa Ringed Seal. The agency will continue a surveillance program aimed at enforcing a ban on net fishing until the end of June.

Tutkimusprofessori asutuksen lähelle tulevista susista: Nuoret yksilöt harhailevat, vaihe menee ohi

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Ilpo Kojolan mukaan susien vierailut asutuksen lähellä tapahtuvat säännönmukaisesti yöaikaan.

Hallinto-oikeus otti kantaa uhanalaisen perhosen suojeluun: Sierilän voimalaitos tarvitsee poikkeusluvan

Sierilän voimalaitoksen tiellä liihottaa harvinainen perhonen, apilakirjokääriäinen.

Yaran kaivoslaajennus voi johtaa kiinteistöjen lunastuksiin

Siilinjärven kunnan mukaan Kortteisen lammen itäranta voidaan joutua poistamaan asuinkäytöstä.

Kahdessa päivässä päävalmentajaksi – KooKoon ruoriin astuneella Tuomas Tuokkolalla takanaan hurja viikonloppu

Uusi päävalmentaja Tuomas Tuokkola vaatii KooKoon pelaajilta lisää heittäytymistä.

Siberian flying squirrel population boom in Helsinki

The furry, protected rodents may be difficult to see in the wild, but population numbers of Siberian flying squirrels are definitely on the rise in the city, according to the Helsinki Environment Centre.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle