Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ville Rautiainen.

Miehillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi – peliyhteisössä saa tuntea itsensä hyväksytyksi, sanoo striimaaja Ville Rautiainen

ZoreAudiona tunnettu pelistriimaaja Ville Rautiainen mietti tovin, ennen kuin päätti lähteä mukaan Hyvin sanottu -hankkeen #miestenvuoro-kampanjaan. Osallistumistaan hän ei ole katunut hetkeäkään.

Pelaaja pelaamassa Gyostage -lähiverkkotapahtumassa

Minecraft ja Fortnite ovat poliisin keinot nuorten tavoittamiseen – pelaisitko poliisin kanssa?

Yli puolet rikoksista tapahtuu verkossa, eikä siellä ole poliisia turvana – vielä. Pohjanmaan poliisi kokeilee ensimmäisenä Suomessa nuorten tavoittamista pelien kautta. Oppia haetaan Norjasta.

Kannettavan tietokoneen ruudulla pelataan Counter Strikea.

Pelaajat ovat odottaneet Counter-Strike 2:ta kiihkeästi jo kuukausia, mutta julkaisupäivä on suuri mysteeri

Counter-Strike 2:n edeltäjä CS: Global Offensive on Steam-pelialustan ylivoimaisesti pelatuin peli.

Kajaanin kaupunki haluaa tienkäyttäjiltä dataa tiestön kunnosta mobiilipelin avulla. Kuvassa puhelin on kiinni tuulilasissa ja näytölle on avattu Crowdsorsa-mobiilipeli.

Mobiilipelillä kartoitettiin Kajaanin kadut yhdessä päivässä – videoista näkyy, missä asfaltti tarvitsee kipeimmin korjausta

Hedelmiä keräämällä kartoitetaan kohteita myös muualla. Kainuussa CrowdSorsan peliä käytetään kesällä pyöräteillä sekä maastossa vieraslajien kartoitukseen ja hävittämiseen.

Red Stage Entertainmentin ohjaaja Sahin Cengiz ja käsikirjoittaja Marjaana Auranen.

Pohjoissaameksi näytelty videopeli viihdyttää, eikä opeta – käsikirjoittajaa turhauttaa saamelaisten karnevalisoiminen

Tamperelaisyrityksen saamelaistarinoihin ja -kulttuuriin perustuva seikkailupeli on saanut kiitosta luovuudestaan. Kotimaisen palkinnon pokannut videopeli tavoittelee nyt kansainvälisiä markkinoita.

Sonja Tarvainen katsoo oikealle ylös.

Hogwarts Legacy teki Sonja Tarvaisesta pelaajan, vaikka pelit eivät ole hänen juttunsa

Harry Potter -maailmaan pohjautuva videopeli on tavoittanut myös uusia pelaajia. Pelitutkijan mukaan pelin suosio ei kuitenkaan ole kovin poikkeuksellista.

Aiden Aunola tietokonepelin ääressä.

Aiden Aunola kokee itsensä ulkopuoliseksi koulussa – nuorten keskinäiset tapaamiset ovat muuttuneet pysyvästi

Nuorten kasvokkaiset kohtaamiset ovat vähentyneet merkittävästi. Tutkijan mukaan ne ovat tärkeitä hyvinvoinnin kannalta.

Seitsemän erilaista Pokemon korttia henkilön kädessä. Taustalla näkyy muita Pokemon pelaajia.

Lapset laittavat viikkorahansa Pokémon-kortteihin – Voiko 7 euron pakasta löytyä satojen eurojen arvoinen kortti?

Pokémonin motto ”Gotta catch 'em all!” ei ole vuosien kuluessa unohtunut. Pokémon-kortteja kerätään edelleen.

Keräilykortteja kerääviä henkilöitä.

Keräilykorttikansiot voivat sisältää kalliitakin aarteita – kurkista fanien kokoelmiin

Panu Laitinen innostui Pokémoneista jo lapsena, Olli Saarinen käy pelaamassa Magic: The Gathering -turnauksissa maailmalla ja Lahtisen perhe kerää yhdessä urheilukortteja. Mikä korteissa kiehtoo?

Zoreaudio eli Ville Rautiainen.

Zoreaudio erottuu muista pelistriimaajista ”päättömillä ideoilla” ja tempauksilla: Viime vuoden ennätys oli sata tuntia kestänyt striimi

Parhaillaan käynnissä olevalla Assembly Winter 2023 -pelifestareilla on myös lukuisia pelistriimaajia. Heistä yksi on Zoreaudio, jolla on Twitchissä 21 000 seuraajaa.

Mies seisoo punaista seinää vasten.

Pelisuunnittelija Juho Kuorikoski tarttui kasibittiseen Nintendoon pikkupoikana – pian hänen pelinsä julkaistaan Nintendon Switch-konsolille

Pelejä julkaistaan nykyään hurjia määriä, ja massasta erottautuminen on vaikeaa. Kaustislainen Juho Kuorikoski on loppusuoralla kehittämässä omaa peliään, joka edustaa alalla harvinaista lajia: huumoria.

Jere "Elfern" Nissin Conquer Gaming Assembly Summer 2022 -tapahtumassa.

E-urheilun lajiliitto irtisanoi CS:GO-liigajärjestäjän sopimuksen, järjestää SM-finaaliturnauksen itse – Yle näyttää eSM-liigan finaalipelit

Counter-Striken Suomen mestaruus ratkotaan ensimmäistä kertaa liigamuotoisesti. Tammikuussa pelattavissa pudotuspeleissä mestaruudesta kamppailevat runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta.

Super Mario Bros 3 -videopeli.

Suomen nopein Mario-pelaaja Joona ”ZoneVD” Leppälä villitsi katsojansa 34 vuotta vanhasta videopelistä – SM-finaalit viikonloppuna Ylellä

Super Mario Bros. 3:n SM-finaalit pelataan viikonloppuna Yle E-urheilun pikkujoululähetyksissä. Lähetyksissä nähdään myös muita pikapelaamisen taidonnäytteitä.

Mies pelaa tietokoneella. Näytön ruudulla ajoneuvo kiitää. Mies on etualalla kuulokkeet päässään. Pöydällä on Halo-figuureja.

Tampereen pelialan tutkimus täyttää jo 20 vuotta – aihepiiri on laajentunut koko ajan

Yliopiston yksikkö tutkii esimerkiksi sukupuolen vaikutusta pelikokemuksiin, lasten fanisuhteita Youtuben pelivaikuttajiin sekä alan maailmanlaajuisia valtarakenteita.

kuvakaappaus masennuksen hoitoon kehitetystä Meliora pelistä

Tältä näyttää kaksi miljoonaa euroa maksanut suomalainen toimintapeli, joka on tarkoitettu masennuksen hoitoon

Jos kaikki menee suunnitellusti, masennuksesta kärsivät voivat saada lääkäriltä muutaman vuoden kuluttua määräyksen pelata Melioraa. Yle pääsi testaamaan peliä jo nyt.

Laura "lapa" Kyntäjä istuu pehmustetussa ja läpinäkyvässä pallokiikussa, ympärillä viherkasveja ja ikkunasta näkymät päärautatieasemalle Helsingissä.

Laura Kyntäjää haukuttiin ja tytöteltiin pelimaailmassa – sitten hän hankki äänenmuuntimen, ja kiusaaminen loppui siihen

Pelimaailma on edelleen hyvin sukupuolittunut. Vuoden pelikasvattajaksi nimetty Laura ”lapa” Kyntäjä tekee kaikkensa, että siitä tulisi nykyistä tasa-arvoisempi ja turvallisempi kaikille.

Lasse Urpalainen TI11-turnauksessa.

”Pelaaminen ei enää hirveästi kiinnosta”, myöntää e-urheilulla rikastunut Lasse Urpalainen, 27 – tavoittelee viikonloppuna vielä kruunua uralleen

Lasse ”Matumbaman” Urpalaisen Team Liquid pelaa viikonloppuna Dota 2 -pelin suurturnaus The Internationalin voitosta. Voittajajoukkueelle on tarjolla reilut kahdeksan miljoonaa dollaria.

Yleisöä Assemblyssa.

Suomen suurin tietokonefestivaali käynnissä: katso kuvat tuhansien pelaajien Assemblysta, jossa Counter Strike jyllää

Assembly-tietokonefestivaali täyttää 30 vuotta ja juhlan kunniaksi tapahtumassa on uusia elementtejä tutun pelaamisen lisäksi.

Nainen makaa selällään nurmikolla voikukkien ympäröimänä virkatulla värikkäällä peitolla. Hänellä on käsissään värikäs lastenkirja.

Kesän lukubingossa Toholammilla luetaan salaa, hattu päässä tai kyllästyneenä — kirjastojen kampanjat houkuttelevat etenkin lapsia ja nuoria lukemaan

Monissa kirjastoissa pyritään kesäaikana houkuttelemaan lukemisen pariin erilaisten pelien kautta. Tänä kesänä tarjolla an ainakin lukubingoja ja lautapelejä.

CS:GO Major 2022, Antwerpen

Aleksi "Aleksib" Virolaisen G2 taistelee shokkiputoamista vastaan, ENCE havittelee jatkopaikkaa – katso Antwerpenin CS:GO-majoreita suorana

Tukholman majorien hopeamitalistijoukkue, suurin odotuksin Antwerpeniin lähtenyt G2 on tappion päässä turnauksesta putoamisesta.

Street Fighter V

Assemblyn mestarit selviävät tänään – katso suorana taistelupeliturnauksen finaaleita

Super Smash Bros. Ultimaten, Guilty Gear: Striven, Tekken 7:n ja Street Fighter V:n mestaruudet ratkotaan lauantaina Assembly Winterissä Helsingissä.

Tekken 7 -videopelin pelikuvaa.

Assemblyssa pelataan Tekkenin ja Super Smash Brosin mestaruuksista – suuri taistelupeliturnaus suorana Ylellä

Perjantaina alkavan Assembly Winterin ohjelmistoon kuuluvat kilpataistelupelit Super Smash Bros. Ultimate, Guilty Gear Strive, Tekken 7 sekä Street Fighter V: Champion Edition.

Ukko Niemi katsoo kuulokkeet päässä kohti kameraa.

E-urheilijat valvoivat 24 tuntia ja testasivat reaktionopeutta – Ukko Niemi tallensi fiiliksensä kuviin ja videoon, katso miten vuorokausi sujui

E-urheilussa turnaukset järjestetään usein myöhään illalla. Moni pelaaja ei tunne väsymystä pelatessaan, mutta mitä tapahtuu, jos valvomista on takana vuorokausi?

Jere "sergej" Salo IEM Chicago -turnauksessa.

Maailman suurin e-urheilun turnausjärjestäjä myytiin 1,5 miljardin dollarin jättikaupalla Saudi-Arabian valtion sijoitusrahastolle

Saksalainen ESL Gaming ja brittiläinen FACEIT yhdistyvät kaupassa e-urheilun jättiyhtiöksi.

ENCEn logo PUBG-pelin MM-kilpailuissa.

Paavo "PaG3" Voutilainen ja Timi "curexi" Tenhula hopealle PUBG:n MM-finaalissa – katso tästä tallenne ratkaisupeleistä!

Voutilaisen ja Tenhulan edustama Heroic johtaa PUBG-videopelin MM-finaaleja kahden ottelupäivän jälkeen.

Saku "SKUIJKE" Sajakoski pokaalin kanssa.

Seitsemän suomalaista pelaa miljoonista PUBG-räiskintäpelin MM-finaalissa viikonloppuna – "Voittokaan ei ole mahdottomuus", toteaa ENCEn Saku Sajakoski

Yle näyttää PUBG-videopelin MM-kilpailujen finaaliviikonlopun ottelut suorina lähetyksinä Yle Areenassa ja Yle E-urheilun Twitch-kanavalla.

Jesse Vainikka The International -turnauksessa.

Dota-legenda Jesse Vainikka uhrasi pelille kaiken ja lopetti kuin seinään – pitkä tauko sytytti taas peli-ilon: "Tuntui kummallisen luonnolliselta palata"

Maailman menestyneimpiin e-urheilijoihin lukeutuva Jesse "JerAx" Vainikka selätti pelottavan kierteen ja palasi peräti kahden vuoden tauon jälkeen Dota 2:n pelikentille.

Dota 2 -pelaaja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen.

E-urheilutähti Lasse Urpalainen haluaa vielä kerran TI-mestariksi – sekä pitää hauskaa: "99,99 prosentin todennäköisyydellä viimeinen vuoteni"

Legendaarisen Team Liquidin paitaan siirtynyt Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen kertoi Yle Urheilulle, ettei näe itseään enää kahden vuoden päästä Dota 2:n ammattilaiskiertueella.

Miro "Rustanmar" Ruotsi PUBG-turnauksessa.

Suomalaiset jahtaavat jättipottia PUBGin MM-kisoissa Etelä-Koreassa – "Joka viikko kun on hyvillä sijoilla, niin se riittää finaalipaikkaan"

Seitsemän suomalaispelaajaa ja kaksi valmentajaa kilpailee mestaruudesta Etelä-Koreassa PUBGin MM-kisoissa.

Pelasta pörriäinen -palapeli

Ratkaise pörriäispalapeli ja voita riippumatto

Pelaa ja voita riippumatto!

pelikonsolien ohjaimia

Lelut joista tuli jotain suurempaa

Pelikonsolien kronikka

Pavlovin rotat: ryskÄ, härskiturska, Ruhonleikkaaja ja ihmispitsa.

PAVLOVIN ROTAT

Pavlovin Rotat ei koskaan opi.

ENCE

Seuraa suorana: viimeiset major-finalistit selviävät sunnuntaina Katowicessa

Katowicen finaalivaiheen joukkueet selviävät sunnuntaina.

Pikku Kakkosen Game Jam

Pikku Kakkosen Game Jamit

Lapset osallistuvat pelikehitykseen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle