Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lammilaisen vaateliike Vaate pirtin yrittäjä Marja Tyrkäs viimeisiä päiviä kaupan tiskin takana ennen eläkepäiviä.

82-vuotias Marja Tyrkäs on ollut 68 vuotta vaatekaupan apurina ja tiskin takana – nyt Lammin ainoa jäljellä oleva vaateliike lopettaa

Vuonna 1955 Hämeenlinnaan nykyisin kuuluvalla Lammilla oli kolme vaateliikettä. Kohta ei ole yhtään. Vaate-Pirtin yrittäjä Marja Tyrkäs jaksoi tiskin takana 82-vuotiaaksi.

Suojapukeutunut Mira Kivimäki repii tekstiilejä säkistä.

Vaatekauppojen pitää kierrättää tekstiilijätteensä, esittää EU-komissio – "Loukkaa tasapuolista kilpailua", kivahtaa etujärjestön edustaja

Globaaleilla markkinoilla tuottajavastuun luominen EU:n sisälle ei ole aivan yksinkertaista. Kansainvälisiä verkkokauppoja on myös hankalaa saada kierrättämään myymiään vaatteita.

Terhi Nummenpää etsii kevyitä kesävaatteita Sokoksella.

Juhlavaatteita ostetaan nyt enemmän kuin vuosiin, ja se yllättää jopa alan asiantuntijan

Suomalaiset ovat alkuvuonna ostaneet vaatteita ja kenkiä enemmän kuin muotialalla ennakoitiin. Meneillään oleva juhlavaatesesonki on vaatekaupoissa vilkas.

Mervi Salmi ja Sara-Fiina Salmi La Perle -vaateliikkeessä Torniossa.

Mervi Salmi työskentelee samassa työpaikassa tytärtensä kanssa – “Olen äärettömän kiitollinen, että saan työskennellä lasteni kanssa”

Yrityksen pyörittäminen yhdessä onnistuu äidiltä ja tyttäriltä erilaisista luonteista huolimatta. Perheenjäsenten kanssa työskentelyn etu heidän mukaan on, että asioista voi puhua suoremmin.

Ilma-alus epäselvässä kuvassa sinistä taivasta vasten.

Tiistai 14.2.2023 (tv)

Kaupan palkat. Lentävät esineet. Venäläisten ostosmatkailu. Sääennuste.

Myymälänhoitaja Tino Portnoj muotitalo Marilynin liiketilassa Turussa.

Tino Portnoj, 23, on innoissaan mukana energiansäästötalkoissa – muotiliikkeessä vedetään villatakki niskaan ja laitetaan ikkunat pimeiksi

Kuukauden sähkölasku muotiliikkeessä voi olla tuhansia euroja. Jo pelkkä valojen sammuttaminen näyteikkunoista liikkeen ollessa suljettu on osoittautunut hyväksi energiansäästötoimeksi.

Työntekijät rullaavat kentällä kuivumassa olevia kankaita.

Vaateyritysten ilmastotoimet selvityksen mukaan kaukana tavoitteesta

Yritysvastuujärjestön tekemän selvityksen mukaan ala on menossa eteenpäin, mutta ilmaston lämpenemisen kannalta tavoitteista ollaan kaukana.

Intialaistaustainen vaatealan yrittäjä Pukhraj Ranjan työskentelee Helsingissä Lapinlahden sairaalassa. Hänellä on Moi Namaste -niminen firma.

Intialainen Pukhraj Ranjan on yrittäjä, jollaisia Helsinki haluaa lisää – maahanmuuttajataustaisten naisyrittäjien määrä kasvaa

Pääkaupunkiseudulla oli vuonna 2020 liki 13 000 työtöntä maahanmuuttajanaista. Nyt Helsinki kannustaa heitä perustamaan yrityksiä ja työllistämään ainakin itsensä.

Jasmin Kytöpuro vaaterekin ääressä kierrätysvaatekaupassa.

Käytettyjen vaatteiden arvostus kasvaa, Jyväskylän ydinkeskustaan kaksi uutta myymälää: "Myynti on ylittänyt kaikki odotukset", sanoo yrittäjä

Second hand -vaatteet ja myymälät ovat osa kestävän kuluttamisen trendiä. Jyväskylässä uusien liikkeiden toivotaan lisäävän koko keskustan vetovoimaa.

 Iryna Stepanova laskee kennollisen salaatintaimia tasolle suuressa kasvihuoneessa.

Tiistai 22.3.2022 (tv)

Ukraina. Ukrainalaiset Suomessa. Stockmann. Sääennuste.

Estella ja Päivi Hole istuvat sohvalla.

Satatuhatta suomalaista ostaa vaatteita ultrapikamuotia myyvästä verkkokaupasta – selvitimme, onko tuotanto eettistä

Maailman suosituimmaksi muotivaatteiden sovellukseksi nousseen Sheinin sivuilla käy satatuhatta suomalaista kuukaudessa, arvioi verkkokaupan asiantuntija. Silti moni ei ole kuullut siitä mitään.

Verohallinnon pääkonttori Helsingin Vallilassa.

Vaateyrittäjää epäillään törkeästä veropetoksesta – pyörittää vaateliikkeitä eri puolilla maata

Syyttäjä vaatii kaakkoissuomalaiselle vaatekauppiaalle enintään puolen vuoden ehdollista vankeustuomiota.

vaatekauppa kämp galleria. Marimekko

Vaatteita ja kenkiä ostetaan jatkossa vähemmän kuin ennen – toimisto- ja juhlavaatteet jäävät urheilumuodin varjoon, ennustaa Kaupan liitto

Viime vuonna kotitalouksien vaate- ja kenkäostokset kutistuivat 24 prosenttia, ja joka kymmenes alan erikoiskauppa lopetti toimintansa. Kaupan liiton ennusteen mukaan vaatetuksen kuluttajamarkkinat eivät lähivuosina palaa pandemiaa edeltävälle tasolle.

Kuvassa on asetelma, jossa on vaatteita, asusteita ja lasituotteita Helsingissä marraskuussa 2020.

Vaatejätti Zalando sijoittaa suomalaiseen tekstiilien kierrätysyhtiöön

Infinited Fiber Company aikoo käyttää rahoitusta edistääkseen tehdashanketta. Maailmassa syntyy yli 92 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä vuosittain, ja suurin osa siitä päätyy jätteeksi tai polttoon.

Forssan prisma ja parkkipaikka joukkotappelu paikka maahanmuuttajat

Erikoisliikkeet katoavat toinen toisensa jälkeen Forssasta

Forssan keskustasta on lopettanut varsin moni vaatemyymälä. Jokunen on muuttanut kauppakeskusten suojiin. Kutomon seudun kauppakeskuksiin ovat muuttaneet myös kaikki paikkakunnan apteekit.

Kuvassa on Stockmannin myymälä Helsingin Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kulmassa.

Stockmannin tulos koheni selvästi keväällä – yhtiö odottaa vuoden oikaistun liiketuloksen olevan selvästi positiivinen

Toimitusjohtajan mukaan Stockmann-divisioonan kannattavuus paranee selvästi ja Lindex kehittyy nyt jopa markkinoita nopeammin.

Spinnovan kuitua.

Spinnovan ensimmäinen pörssipäivä alkoi vauhdikkaasti

Kaupankäynti jyväskyläläisen kuituteknologiayritys Spinnovan osakkeilla on alkanut tänään Helsingin pörssin First North-listalla.

Ravintolaterassi, asikkaita terassilla, kesäinen katu

Lahden keskustan liiketilat hyvin käytössä koronasta huolimatta

Helmikuussa tehdyn laskennan mukaan noin kymmenesosa liiketiloista oli vailla käyttöä. Vaikka etenkin vaatekaupat lopettavat, tilojen käyttö on ollut viime vuosina kasvussa.

Muotinäytös Hesperian puistossa.

Korvaavatko second hand -putiikit keskustoista lähtevät vaateketjut? Ekonomisti ja kirpputorinpitäjä uskovat, että elämme murrosvaihetta

Kirpputoreja ja erikoistuneita käytetyn tavaran kauppoja perustetaan kaupunkeihin tiuhaan tahtiin. Second handissa on kyse monesta asiasta: kestävästä kehityksestä, vaatekaupan muutoksesta ja taloudellisten riskien minimoinnista.

Kuvassa on vaateliike H&M Helsingin Aleksanterinkadulla elokuussa 2020.

Sami Sykkö: "Tämä on ollut kauhujen vuosi muotikaupoille" – kaupunkikeskustojen elinvoima hiipuu, mutta ravintolat selviytyneet odotettua paremmin

Suomalaiset kaupunkikeskustat ovat hiljentyneet, ja eniten tästä kärsii vaatekauppa. Grafiikat kertovat, miten korona on vaikuttanut 32 suomalaiskaupungin elinvoimaan.

Adidaksen asuihin pukeutuneet mallit Marimekon kankaan edessä.

Marimekko teams up with Adidas to create new sports line

Marimekko said the new collection will use recycled yarns in order to reduce environmental impact.

Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalon kuuluisa kello

STOCKMANN ja tavaratalon kuolema

Eli kaupunkikeskustat muutoksen kourissa.

Kuntarundi-teksti kuntavaalien grafiikalla.

Keskiviikko 12.5.2021 (tv)

Kuntarundi. Vaatekauppa. Rauman Lukko. Hellehiihto. Sää.

vaatekauppa kämp galleria.

Vaatekauppojen määrä romahti, ja tuhannet myyjät menettivät työnsä – Ala huolissaan: Nyt on viimeiset hetket ratkaista keskustojen vetovoima

Korona karkotti asiakkaat etenkin ydinkeskustoista, mutta nyt käännettä on jo näkyvissä. Katso jutussa olevalta videolta muotivaikuttaja Sami Sykön vinkit sekä miehille että naisille tarkoitetun silkkitakin pukemiseen.

Prahassa vaateliikkeet jälleen auki

Tšekissä vaatekaupat auki ensimmäisen kerran tänä vuonna

Kauppiaat toivovat ihmisten tulevan pian ostoksille. Moni asiakas kertoo kyllästyneensä nettiostosten tekemiseen. Välttämättömät liikkeet ovat olleet auki, kun muut kaupat joutuivat joulukuussa sulkemaan ovensa.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Vastuuton vaateralli: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

H&M vaatekauppa Shanghaissa.

Kiina vastasi lännen määräämiin uiguuripakotteisiin: Ruotsalainen H&M-ketju katosi Kiinan suurimmilta verkkokauppasivustoilta

Kiina virittää ostoboikottia H&M:ää vastaan, kun yhtiö ilmaisi huolensa pakkotyövoiman käytöstä uiguurialueen puuvillantuotannossa.

Kauppakeskus Iisa Iisalmessa

Vaateliikkeiden määrä vähenee Iisalmen kauppakeskus Iisasta

Kauppakeskuksesta on lopettanut kaksi liikettä ja toiset kaksi on vielä lopettamassa.

KappAhl

KappAhl lopettaa myymälänsä Torniossa

Koronalla sekä rajan sulkemisella on ollut vaikutusta myymälän kannattavuuteen.

Kuvassa kimaltavia juhla-asuja

Koronatilanne näkyy vaatekaupoissa: glittervaatteet ja pikkumustat käyvät kaupaksi tavallista verkkaisemmin, retkeilyvaatteiden ja kotoiluasujen kysyntä kasvanut

Itäsuomalaiset kauppiaat ehtivät varautua siihen, että koronavuonna pikkujouluvaatteiden kysyntä pienenee.

Ihmisiä kulkee H&M:n myymälän ohi.

H&M-vaatekauppaketju sai 35 miljoonan euron sakon työntekijöidensä henkilökohtaisten tietojen keräämisestä Saksassa

Johtajien käyttöön kerätyssä tietopankissa listattiin muun muassa sairauksiin ja uskontoon liittyviä asioita.

Sateenkaarilippuja Helsinki Pride -tapahtuman kunniaksi Helsingissä 7. syyskuuta.

"Vaatteilla ei ole sukupuolta" kampanjoi verkkokauppa Zalando ja saa syytöksiä pinkkipesusta – Helsinki Priden yhteistyökumppani on sitoutunut muutoksiin

Yhtiö kertoo, että sukupuolivalintaa pyritään parhaillaan poistamaan eri asiakasvaiheista, mutta muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä.

Alennusmyynti , 16.7.2020 , kauppakeskus Kaari

Katastrofikevät muuttui kohtuukesäksi – yrittäjä pelkää koronan moukaroivan vaatekauppaa ensi vuonnakin: "Mallistot suppeampia kuin koskaan"

Kesäkausi on helpottanut monen vaatekauppiaan ahdinkoa, mutta syksyä odotetaan jännityksellä.

Vaateketju H&M:n myymälä Helsingin Aleksanterinkadulla.

PAM: Vaateliike H&M osa-aikaistaa kaikki kokoaikaiset myyjänsä ja irtisanoo 50 ihmistä

H&M:n edustajaa ei ole tavoitettu kommentoimaan irtisanomisia.

Kauppakeskus Ainoa Espoon Tapiolassa.

Kansa lähti shoppailemaan koronakurimuksen jälkeen –muotikaupassa hiljaisempaa kuin ennen

Jyväskylässä kauppa on käynyt kesän alennusmyynneissä suunnilleen viime vuoden tahtiin. Paikoin on hiukan hiljaisempaa.

Matilda Sederholm, Cafe Caruselin kesätyöntekijä

Maanantai 25.5.2020 (tv)

Korona ei ole vähentänyt huumerikollisuutta. Kesätöitä on tarjolla vähemmän kuin ennen. Vaatekauppa on hiljentynyt. Säätiedot.

BMX- pyöräilijä

Vaaterekit notkuvat – muotikaupan kesästä tulossa synkkä

Terassien aukeaminen voi vilkastuttaa myös vaatekauppaa.

Juhlapukujan Oulun Sokoksella.

Koronapandemia hiljensi juhlavaatekauppaa Oulussa – myynnin arvioidaan vilkastuvan koronarajoitusten osittain purkauduttua

Vaatemyymälöistä kerrotaan, että pienen piirinkin juhliin halutaan pukeutua nätisti.

Nuori mies ylioppilaslakki päässä.

Kevään sankarit näkyvät jo vaatekaupoissa, mutta juhlaväki puuttuu – ylioppilaslakkeja menee lähes tavalliseen tapaan

Moni hankkii asun kuvausta varten, vaikka varsinainen juhlinta olisikin siirtynyt loppukesään. Ainakin keskipohjalaisliikkeissä valkolakkeja myydään vanhaan malliin.

Juomapuohin yrittäjät Reeta ja Jesse Kallio ravintolansa edustalla

Muutto Helsinkiin, uusi myymälä ja isompi baari – nämä yrittäjät olivat juuri ottamassa isoja riskejä, kun kaikkia kehotettiin jäämään koteihinsa

Poikkeustila vyöryi niin nopeasti, että kuukautta-kahta aikaisemmin tehdyt suunnitelmat happanivat hetkessä.

Kolmella eri mittaisella naisella sama oranssi t-paita päällä.

Naisten yleisintä vaatekokoa pidetään muotibisneksessä pluskokona: ostajat eivät näe, miltä vaatteet näyttävät, koska mallit ovat niin hoikkia

Pluskokoihin keskittyvän globaalin markkinan on odotettu puolitoistakertaistuvan vuosikymmenen aikana.

nainen taluttaa polkupyörää Aleksanterinkadulla Stockmannin edessä

Stockmann shows improvement in Q4 2019

The retail firm's board is still not planning to pay dividends to shareholders for 2019, however.

Vartija

Vaatekaupan vartija seurasi romaniasiakkaita – kauppa hyvittää asiakkaille ja kouluttaa työntekijöitään

Vaateliikkeen johto kiistää ohjeistuksen seurata kaikkia romaniasiakkaita.

Stockmann department store in downtown Helsinki.

Stockmann issues better-than-expected 2019 profit warning

The group's retail business has been struggling in recent years.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle