Uusimmat artikkelit
Kauhajoella vierailee tänään yhdysvaltalaisdelegaatio tutustumassa metsä- ja puutuoteteollisuuteen
Eri osavaltioista koottu yhdysvaltalaisryhmä kiertää tällä viikolla ympäri Suomea ja hakee ratkaisuja esimerkiksi puutalorakentamiselle. Business Finland pitää vierailun liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille merkittävänä.
Hyvät vuodet ovat vaihtumassa epävarmuuteen, ja siksi sahateollisuudessa toivotaan rakentamisen virkoamista
Esimerkiksi Kuhmo Oy:ssä on pystytty viime vuosina investoimaan, mutta nyt rakentamisen hiipuminen tuo taivaanrantaan epävarmuuden pilviä.
Puuteknologiayritys Rautelle jälleen merkittävä yhteistyösopimus – lahtelaisyhtiö toimittaa tuotantoteknologiaa Ranskaan
Ranskalaisyhtiön kanssa solmittu sopimus teknologiatoimituksesta on lähes 45 miljoonan euron arvoinen. Aiemmin keväällä Raute julkisti sopimukset Latviaan ja Uruguayhin.
Kuhmon sahalla tulipalo maanantaiaamuna, henkilökunta pelasti tilanteen
Kuhmon yksikkö varmistaa tilannetta paikan päällä. Muut pelastusyksiköt peruttiin matkalta, kun palo saatiin hallintaan.
Binderholz rakentaa kaksi uutta puunjalostuslaitosta Lieksaan – investointi tuo kymmeniä uusia työpaikkoja
Binderholz Nordic alkaa toukokuussa rakentaa Kevätniemen sahalle kahta uutta laitosta. Mittava investointi lisää sahausmäärää ja tuotteiden jalostusastetta. Yritys käynnistää myös pellettituotannon.
Pölkky Oy uudistaa Kajaanissa sijaitsevan sahan – tuotantokapasiteetti on vuosittain 450 000 kuutiota sahatavaraa
Uudistuksen tavoitteena on optimoida tehdaskonsepti ja varmistaa Kajaanin yksikön pitkän aikavälin kannattavuus. Pölkky on ostanut Kainuusta tukkipuuta 10 vuotta.
Minitaloihin sopivien rakennuslevyjen tuotanto alkanut maakunnassa
Kontiolahtelainen Karelia Puuteck valmistaa liimattomia CLT-levyjä, ja tekee niistä pieniä rakennuksia.
Puurakentaminen näyttää Kainuussa vahvalta, mutta metsämaakunnan panos ei yksin riitä
Puun käyttö rakentamisessa on yksi keino saavuttaa ilmastotavoitteita. Kunnat ovat tässä avainasemassa, toteaa parhaillaan Kainuussa vieraileva ympäristöministeriön asiantuntija.
Kyrön maamerkki katoaa purkutöiden myötä, saha ehti tuottaa puutavaraa lähes 150 vuotta
Metsä Fibre sulki sahan vuoden 2022 syyskuussa. Sahan purku alkaa tänään torstaina.
Pölkyn yrityskauppa tulee yli kaksinkertaistamaan Kajaanin sahan puun käytön – Kainuun metsissä on käyttämätöntä hakkuupotentiaalia
Viime vuosina Kajaanissa on käytetty sahapuuta 400 000 kuutiota, jatkossa tavoitellaan 900 000 kuution vuosittaista käyttöä. Tällä hetkellä sahatavaraa toimitetaan Kajaanista 37 maahan.
Puun kysyntä on lisääntynyt loppuvuodesta Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla
Vielä keväällä puukauppa oli yli neljänneksen jäljessä edellisvuotta, vaikka Venäjältä loppunut puuntuonti korvattiin pääosin kotimaisella puulla.
Kuusamolainen Pölkky Oy myytiin itävaltalaisyhtiölle
Ostollaan itävaltalaisyhtiö pyrkii vahvistamaan asemaansa yhtenä Euroopan johtavista puunjalostusyrityksistä. Samalla se valmistelee Pölkkyä vastaamaan kansainväliseen kilpailuun.
Puukerrostaloista ei ole tullut Suomen rakentamisen lippulaivaa, vaikka valtio toivoo toisin – hidasta vauhtia selittävät raha ja tottumukset
Puurakentamista on edistetty valtiotasolla jo 90-luvulta lähtien. Tänäkin vuonna isojen julkisten puukohteiden rakentaminen on kuitenkin jäänyt reippaasti ympäristöministeriön tavoitteista.
Stora Enso lopetti sellu- ja paperitehtaan Kemissä – satavuotias saha kuitenkin porskuttaa ja tiedossa on investointiakin
Veitsiluodon sahan tehtaanjohtaja Mika Kuuselan mukaan tulevaisuus vaikuttaa hyvältä. Sahaan investoidaan, alalla on vihreä imago ja tukkipuuta riittää kilpailukykyiseen hintaan.
Sahateollisuuden alamäki ei pelota pohjoisen yrittäjiä – pienessä Tervolan kunnassa kaksi sahaa investoi parhaillaankin miljoonilla euroilla
Korona-aikana muhkeita tuloksia tehneissä sahayrityksissä investoidaan nyt voimakkaasti epävarmuudesta huolimatta. Haastavassa maailmantilanteessakin yrityksissä luotetaan tuotteiden menekkiin.
Opiskelijat pääsevät puukerrostalokotiin Lahdessa – koko maassa isojen puukohteiden rakentaminen jää tavoitteista rajusti
Julkinen puurakentaminen ei ole edennyt kansallisten tavoitteiden mukaan, koska kunnissa ei ole riittävästi osaamista isojen puukohteiden toteuttamiseen. Lisäksi syynä on rakennuskustannusten nousu.
Luonnonvarakeskus ennakoi sahatavaran tuotannon kasvavan ensi vuonna – sahateollisuus uskoo enemmin tuotannon rajoittamiseen
Sahatavaran hinnan voimakkaat heilahtelut ovat johtaneet hetkelliseen ylituotantoon, mikä myös pudottaa hintoja.
Polttopuusta saa maksaa pitkän pennin – "Kuivan koivuklapin hinta on kaksinkertaistunut"
Teollisuudellakin on tarvetta koivupuulle. Venäjän tuontia korvaavaa puuta hankitaan kotimaasta.
Rauman tuliterä saha toimii täydellä teholla vaikeassa markkinatilanteessa
Saha vihittiin virallisesti käyttöön maanantaina. Raumalla oli paikalla myös pääministeri Sanna Marin.
Sahateollisuuden kannattavuus on laskemassa parin hyvän vuoden jälkeen
Sahojen käyttämä kotimainen tukkipuu on kallistunut, ja sahatuotteiden kysyntä on heikompaa kuin korona-aikana.
Perjantai 9.9.2022 (tv)
Kuningatar Elisabet. Polttopuut. Yhteislaulu. Sääennuste.
Torstai 8.9.2022 (radio)
Puoluekannatuksessa ei isoja muutoksia. Varavoimaloita tarvittiin Suomessa. Polttopuukauppa on vilkasta. Ukraina muutti sotastrategiaa. Sääennuste.

Sepalle merkittävä meluseinätilaus Ruotsista ja miljoonainvestointi Keiteleen tuotantolaitokselle
Sepa toimittaa Ruotsiin tien varteen asennettavia meluseinäelementtejä. Yhtiö rakentaa tehtaalleen uuden lujuuslajittelulinjan.
Finnveran myöntämät rahoitukset kasvussa Pohjois-Pohjanmaalla – puuhun perustuva valmistus sekä metalliteollisuus vetävät
Finnveran rahoitus Pohjois-Suomessa kasvoi 29 prosenttia edellisvuoden vastaavasta jaksosta.
Pakotteet purevat ankarasti Venäjän metsäteollisuuteen – rikkaat ostajat kaikkosivat jo, pian loppuvat varaosat
Itänaapurin metsäteollisuus etsii uusia asiakkaita muualta kuin Euroopasta, mutta kuljetuskustannukset syövät viennin kannattavuutta. Lähes täydellinen riippuvuus läntisestä teknologiasta uhkaa myös lamauttaa tuotannon.
Polttopuusta saattaa tulla pulaa talvella
Polttopuiden kysyntä on vilkastunut ja aikaistunut. Syynä on sekä energian hinnan nousu että Venäjän tuonnin loppuminen.
Polttopuukauppa käy Itä-Suomessa poikkeuksellisen kuumana – energian hinnannousu on saanut kotitaloudet hamstraamaan klapeja
Myös polttopuiden hinnan ennustetaan nousevan tulevana talvena. Klapien hintaa nostaa muun muassa koivuraaka-aineen kallistuminen.
Raumalla valmistaudutaan Metsä Fibren uuden suursahan ylösajoon
Parhaillaan sahalla ovat menossa tuotannolliset koeajot ja eri järjestelmien testaukset. Saha käynnistyy syksyllä.
Konfliktipuuta tuodaan Venäjältä yhä – "Tuonti sekoittaa Suomen markkinoita", sanoo sahateollisuuden puheenjohtaja
Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Tommi Sneck sanoo, että venäläisen sahatavaran virta Suomeen sekoittaa markkinoita. Samaan aikaan sahojen kova nousukiito on ohi, sillä inflaatio jarruttaa rakentamista ja korona-ajan tee se itse -remontointi jäi taakse.
Koskisen Oy myynyt toimintansa Venäjällä
Koskisen Oy on myynyt jo aiemmin alasajetun toimintansa Venäjällä paikalliselle Cherepovetsles-yhtiölle.
Uusi höyläämö on tulossa Pielisen ylle vesitäyttömaalle
Binderholz Nordic Oy on hakenut avilta täyttölupaa Pielisestä noin hehtaarin suuruiselle alueelle, jonne on suunniteltu uusi höylälinja.

Varjakan historiallisen saha-alueen talot aiotaan laittaa myyntiin – alueen kohtaloa puitu jo yli kymmenen vuotta
Oulun kaupunki on asettamassa myyntiin nettihuutokaupalla Varjakansaaren kiinteistöjä. Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää asiasta maanantaina.

Penttilän sahan raameista tehdään muistomerkki muualle, tilalle nousee kerrostalo
Penttilän palanut saha saa muistomerkin. Kaupunki aikoo siirtää sahan raamit kerrostalon tieltä. Metallisista osista tehdään muistomerkki, jolla on kaksi sijoitusvaihtoehtoa.
Ukrainan sota on lisännyt suomalaisen sahatavaran kysyntää, paperin vientimäärät puolestaan alenevat
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan monen metsäteollisuuden tuotteen vienti kasvaa tänä vuonna.
Hirsitalovalmistaja Honkarakenne uskoo tulevaan Venäjän kaupan loppumisesta huolimatta – yt-neuvotteluissa on sovittu lomautuksista
Honkarakenne käynnisti yhteistoimintaneuvottelut, kun se keskeytti keväällä kaupankäynnin Venäjälle.

Kahden sahan toiminnan jälkiä puhdistetaan ympäristöstä Kiteellä
Saastunutta maaperää on putsattu Stora Enson lakkauttamalla sahalla Puhoksessa, jossa tukkialtaan pohja odottaa vielä ruoppausta. Kiteen keskustassa viimeistellään vanhemman saha-alueen puhdistusta.
Raumalle valmistuvalla jättisahalla käsillä jo koeajo
Metsä Fibren Rauman uuden jättisahan rakentaminen on sujunut suunnitellussa aikataulussa. Tuotanto alkaa loppukesällä.

Eurooppalaisyhtiö ostaa satakuntalaisen Luvian sahan
Luvian sahan ostolla HS Timber Group haluaa kasvaa ja laajentaa tuotevalikoimaansa, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.
Kyrön saha hiljenee syyskuun lopulla – irtisanottavien määrä tarkentuu siihen mennessä
Yhtiö tarjoaa vakituisille työntekijöille töitä muissa Metsä Groupin tuotantolaitoksissa. Muutosneuvottelut päättyivät 27. huhtikuuta.

Oulun yliopisto ja Kainuu kehittävät eurooppalaista puurakentamista, jolle haetaan uusia markkinoita terveydenhuollosta
Wood for health -hankkeen tavoitteena on kehittää puun käyttöä terveydenhuollon rakennuksissa. Kolmivuotista tutkimusta ja työtä johtaa Kajaanissa sijaitseva Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö.
Osaajapulasta huolestunut puuala lahjoitti visakoivua koululaisten puukonkahvoihin – Viljami Häkkinen, 13, on innostunut puutöistä
Puualan toimijat herättelevät yläkoululaisia kiinnostumaan puualasta lahjoittamalla arvopuuta kouluille. Taustalla on alan huoli työntekijöiden riittävyydestä.
Oulun Energia ja Junnikkalan Saha energiayhteistyöhön – sahan sivutuotteilla korvataan jopa puolet energiayhtiön tällä hetkellä käyttämästä turpeesta
Junnikalan Sahan rakenteilla oleva sahalaitos valmistuu vuoden 2023 lopulla Laanilan alueelle, jossa Oulun Energialla on biovoimalaitos.
Lunawood tekee historiansa suurimman investoinnin Iisalmeen
Yhtiö uudistaa Iisalmen tehtaansa energiantuotannon. Muutokset vähentävät hiilidioksidipäästöjä sekä antavat mahdollisuuden tuotannon kasvattamiseen.
Kyrön sahan alasajo koettelee Pöytyää, mutta kunnan elinkeinorakenne ei ole yhden ison toimijan varassa
Sahan lakkautuksen seurauksena työt loppuisivat aliurakoitsijat mukaan lukien noin 90 ihmiseltä. Puolet väestä on pöytyäläisiä ja muutkin tulevat lähiseudulta.
Venäjän hyökkäys laittaa liikkeelle lumipalloefektin puuteollisuudessa – päijäthämäläisyritykset ennakoivat sekä uhkia että mahdollisuuksia
Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan jäätyä pois Euroopan puutavaramarkkinoilta Suomen puuteollisuudelle saattaa avautua uusia mahdollisuuksia. Raaka-aineiden saatavuuden ja hintojen sekä markkinoiden kehityksessä on kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä.
Suomalaisen sahatavaran vientihinta ja kysyntä kohdillaan – Oraskon saha Utajärvellä investoi tukevasti tulevaisuuteen
Uusi saha valmistui Utajärvellä jo vuosi sitten, mutta Orasko jatkaa isoja investointejaan. Tuotannon tueksi on tulossa lämpölaitos, kuivaamo ja lajittelulaitos. Jo tehtyjen jatulevien investointien määrä nousee yli 20 miljoonaan euroon.
Myös ammattiliito Pro varoittaa lakosta mekaanisessa metsäteollisuudessa
Lakko koskisi kuusamolaista Pölkky Oy:ta, kainuulaista Kuhmo Oy:ta sekä Keski-Pohjanmaalla toimivaa Kannustalot Oy:ta.
Metsä Group aikoo sulkea Kyrön sahan – työ lähtee 73 henkilöltä
Metsä Group perustelee alasajoa sahan käyttöiän päättymisellä. Tuotanto Kyrössä päättyisi ensi kesänä.

Teollisuusliitto aloittaa lakon kolmessa metsäteollisuuden yrityksessä – koskee Pölkky Oy:tä ja Kuhmo Oy:tä
Kaksi viikkoa kestävä lakko alkaa 21. maaliskuuta. Pitkään jatkuneet yrityskohtaiset työehtosopimusneuvottelut eivät ole johtaneet tulokseen, liitto perustelee.
Pylväskuorma lähti Kainuusta kohti Kouvolaa: pylväiksi kelpaavat puut, joilla ei ole sahatavarana niin paljon annettavaa
Tavoitteena on jatkossa kerätä vastaavia kuormia muutama vuodessa.