Uusimmat artikkelit
Kansallisoopperan uusi brittipomo koki yllätyksen Suomeen muutettuaan: suomalaiset ovatkin hauskoja ja lämpimiä
Thomas de Mallet Burgess aloitti Kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Edellisessä paikassa hän pisti tuulemaan. Mitä uudistuksia Suomessa nähdään? Ainakin uusia teoksia ajankohtaisista aiheista.
Oopperan maailmantähti Lisette Oropesa rooleistaan: ”On tärkeää, että emme tee näistä naisista uhreja”
Yksi maailman kysytyimmistä sopraanoista Lisette Oropesa tekee ensiesiintymisensä Romeon ja Julian pääroolissa Savonlinnan oopperajuhlilla.
Kansallisoopperan väki lähtee tien päälle, siihen tarvitaan seitsemän junanvaunua ja yksitoista rekkaa – kiertue alkaa Oulusta
Kansallisooppera ja -baletti tekee historian mittavimman kotimaan kiertueen. Liikkeellä on lähes 300 henkeä.
Mitä ajattelet vallan väärinkäytöstä oopperassa, Thomas de Mallet Burgess? 5 kysymystä Kansallisoopperan tulevalle taiteelliselle johtajalle
Thomas de Mallet Burgess uskoo, että Suomessa riittää tilaa visioille. Niiden lisäksi hänelle on tärkeää, että oopperan parissa voi työskennellä turvallisesti.

Kulttuurielämä alkaa jälleen viritä Euroopassa – Milanon La Scala -oopperassa pidettiin ensikonsertti
Suurimmassa osassa Eurooppaa korona estää edelleen kulttuuritapahtumat, mutta paikoin luvassa on helpotuksia.
Berliinin kuuluisa oopperatalo tilasi ensimmäistä kertaa teoksen Suomesta – Mozartin Taikahuilun jatko-osassa Yön kuningattaren korvaa drag-kuningatar
Pianisti-säveltäjä Iiro Rantala ja kirjailija Minna Lindgren kirjoittivat uuden oopperan Komische Oper Berlinin tilauksesta. Lokakuussa ensi-iltansa saava Die Zaubermelodika on jatko-osa Mozartin klassikko-oopperalle Taikahuilu.
Olen päässyt esiintymään normaalisti jo pitkään, kertoo Pietarin Mariinski-teatterin tanssija Marko Juusela – Taiteilija toisena koronakeväänä 2021
Taiteilijoiden ajatuksia toisena koronakeväänä 2021.

Sopraano Marjukka Tepponen saanut kiinnityksen Metropolitan-oopperaan
Suomalaissopraanolle tarjottiin cover-tehtävää Metropolitan-oopperan Onegin-produktiossa talvella 2022.
Levollista joulutunnelmaa – Soiva joulukalenteri
Rakkaimpia esityksiä Ylen musiikkiarkistosta.
Etelämaista tunteen paloa – Soiva joulukalenteri
Rakkaimpia esityksiä Ylen musiikkiarkistosta.
Savonlinnan Carmenin rooli vaihtui heinäntekoon lapsuuden maisemissa – oopperalaulaja Tuija Knihtilän työt loppuivat yhteen puheluun maaliskuussa
Esiintymisen ja harjoittelun sijaan oopperalaulaja Tuija Knihtilän kesään ovat kuuluneet heinänteko ja myöhään valvominen.

Tällainen on korona-ajan erikoisnäytös Barcelonan oopperassa: katsomon kaikki 2 292 istuinta täytetty huonekasveilla
Ihmiset voivat seurata näytöstä Liceu-teatterin verkkosivuilla kello 18 Suomen aikaa.
Sopraano Johanna Rusanen-Kartano toivoo löytävänsä itsestään penninvenyttäjän – Taiteilija koronakeväänä 2020
Muusikoiden ajatuksia koronakeväänä 2020.
La Kala – Suomen pienin oopperatalo, Sumiainen
Yksityinen oopperatalo Keski-Suomessa Sumiaisten kylässä.

Spiegel: Tenori Peter Schreier on kuollut
Schreier sai Suomessa vuonna 2000 Suomen Leijonan Komentajan ritarimerkin tunnustuksena työstään Suomen musiikkielämässä.
Tiistai 16.7.2019 (tv)
Ulkomailta tuodaan paljon käytettyjä autoja Suomeen. Uudessakaupungissa asuu paljon miehiä autotehtaan takia. Savonlinnan oopperajuhlilla esiintyy italialainen oopperatalo Milano la Scala. Säätiedot.

Seuraavaksi suureksi kuningasbassoksi veikattu oopperalaulaja ryhtyy johtamaan pikkukunnan musiikkijuhlaa
Saksalaisen Ulmin oopperatalon basso Erik Rousi on Lemin musiikkijuhlien uusi taiteellinen johtaja.

Savonlinnan oopperajuhlien lipuista yli puolet myyty – Verdin Rosvojen suosio yllätti järjestäjät
Suurelle yleisölle tuntematon Rosvot-ooppera on nimekkään La Scalan vierailunäytös.

Suomessa vieraileva huippusäveltäjä Kaija Saariaho rakastaa tuulen ääntä: "Paras tuuli tulee viljapellosta"
Suomen kansainvälisesti tunnetuimmalle säveltäjälle on mysteeri, miksi juuri hänen musiikkiaan kuunnellaan niin paljon.
Laulajatar Betty Boijen liian lyhyt elämä – Musiikin syntymäpäiväkalenteri
Muistamme syntymäpäivänä 14. helmikuuta.

Oopperatalon kuparikaiteita varastaneet miehet saivat ehdollista vankeutta
Varkaiden mukaan lähti kuparia elokuussa kymmenien tuhansien eurojen arvosta.

Helsingin Oopperatalon kaiteet lähtivät varkaiden matkaan – vahingot kymmeniä tuhansia euroja
Poliisi on ottanut kiinni yhden epäillyn, jolla on aiempaa rikostaustaa. Mies vangittiin kuulustelun jälkeen.

Tahto laulamiseen löytyi, kun takana oli viisi vuotta nettipokeria – tässä saattaa olla Suomen seuraava kuningasbasso
Erik Rousin tie oopperalaulajaksi poikkeaa siitä, mihin Suomessa on totuttu.

Maailman tunnetuin oopperatalo La Scala ensi kertaa Suomeen – kyseessä on Savonlinnan Oopperajuhlien historian mittavin panostus
La Scalan uutuustuotanto nähdään ensi kertaa Milanossa vain hieman ennen esityksiä Suomessa.
Matkalla keskisessä Suomessa? Tässä kourallinen tärppejä omaperäisempään matkailuun!
Egenland-ohjelma listasi 6 omaperäistä matkakohdetta.
Muusikkopariskunta perusti oopperatalon autotalliin ja siitä tuli menestys: "Pienessä paikassa voi tehdä isoja asioita"
Sumiaisten kylässä hullut ideat saadaan toimimaan.

Saudi-Arabia satsaa viihteeseen – tavoitteena houkutella turisteja
Tänä vuonna Saudi-Arabiassa järjestetään yli 5 000 näyttelyä, festivaalia ja konserttia.

Puvut ja lavasteet seilaavat pitkin maailmaa – Oopperat ja baletit kierrättävät teoksia
Ooppera- ja balettitalot säästävät rahaa ja työvoimaa vuokraamalla teoksia tai tekemällä niitä yhdessä.
Oopperan ja baletin uusi pääjohtaja Gita Kadambi: "Uudet rutiinit mahdollistavat riskien ottamisen"
Kadambi hyödyntää lean-menetelmää

Juonittelua, happohyökkäyksiä, itsemurhia – nämä skandaalit ovat värittäneet Suomessa vierailevaa venäläistä Bolshoi-teatteria
Yksi maailman johtavista baletti- ja oopperataloista tunnetaan myös kulissien takaisista kohuista.

Kansallisooppera heivasi Kari Heiskasen yllättäen sivuun Wagner-tuotannosta – Lilli Paasikivi: "Päämääränä ainutkertainen Ring"
On hirveän tärkeää, että tekijöillä ja tilaajalla on yhteinen visio ja usko lopputuotteeseen, sanoo taiteellinen johtaja Paasikivi. Heiskanen ei halua kommentoida tapahtunutta.
Cottbusin kaupunginteatterin Don Carlo on elämys
Antiikki, barokki ja jugend kohtaavat toisensa herkullisesti

Kansainvälistä laatuoopperaa ja -balettia tarjolle elokuvateatteriin myös Torniossa
Torniossa aletaan esittää brittiläisen The Royal Opera Housen oopppera- ja balettiesityksiä elokuvateatterin valkokankaalla. Kahdentoista esityksen sarja alkaa lokakuussa.

Suomi sai uuden oopperatalon – aikoo uudistaa käsityksen oopperasta
Helsingin Koominen Ooppera aloittaa toimintansa tänä syksynä. Seurueen rahoitus on vielä osin salaisuus.

Maestro Riccardo Muti johtaa ensi kertaa Suomessa – harvinaista musiikkiherkkua Olavinlinnassa
Savonlinnan Oopperajuhlilla valmistaudutaan juhlien historian merkittävimpään kapellimestarivierailuun. Maailman kuuluisimpia orkestereita ja oopperataloja johtanut maestro Riccardo Muti johtaa sunnuntaina sinfoniakonsertin Olavinlinnassa.

Yli 90 taideteosta hohtaa Sydneyn valofestivaalilla – Katso video kaupungin väriloistosta
Kolme viikkoa jatkuvan festivaalin taideteosten takana on yli 150 taiteilijaa 23 maasta. Kaupungin kuuluisimman maanmerkin valoinstallaatiosta vastaavat Australian alkuperäisväestöön kuuluvat taiteilijat.

Oopperalaulajan turha haaveilla vakituisesta työpaikasta Suomessa
Oopperalaulajan ammatti muuttuu Suomessa yhä epävarmemmaksi, sillä ainoa oopperatalomme, Kansallisooppera, ei palkkaa enää vakituisia laulusolisteja. Freelancerin elämä on usein selviytymistaistelua.

Oikea ooppera tuli Hannulan koululle
Suomen Kansallisooppera on kiertänyt jo 30:lla koululla esittämässä Jannen salaisuuden yhdessä oppilaiden kanssa. Perjantaina vuorossa on kierroksen pohjoisin koulu Torniossa. Työskentely ammattilaisten kanssa on oppilaiden mielestä mielenkiintoista ja samalla he tutustuvat oopperan maailmaan.

Kaija Saariaho: Sukupuolella on taas väliä klassisessa musiikissa – "Välillä oli kausi, jolloin uskottiin tasa-arvoisuuteen"
Sukupuoli on noussut taas klassisen musiikin keskusteluun, arvioi säveltäjä Kaija Saariaho. Kansainvälisesti menestyneen nykysäveltäjän ooppera Kaukainen rakkaus nousi alkuvuodesta otsikoihin, sillä teos on ensimmäinen naisen säveltämä ooppera New Yorkin Metropolitanissa yli sataan vuoteen.

Oopperaa kaikelle kansalle – suoratoistoesitykset yleistyvät Suomessa ja maailmalla
Ooppera- tai balettiesityksen voi yhä useammin kokea kotisohvalta. Yle aloittaa suoratoistoyhteistyön Suomen Kansallisoopperan ja -baletin kanssa huhtikuussa.
Intomielinen nuori ohjaaja Laura Åkerlund matkaa töihin Baijerin valtionoopperaan ja kertoo Euroopan kuumat oopperavinkit
Varaa aikaa ja selaa Lauran vinkit Euroopan oopperataloista.
Erika Turunen - Oopperan pieni suuri nainen
Suomen Kansallisoopperan pukusuunnittelija henkilökuvassa.

Kapellimestari Nikolaus Harnoncourt kuollut
Harnoncourt tunnetaan barokkimusiikin taitajana, jolla oli ratkaisevan iso rooli periodisoittimien tuomisessa tähän päivään.

Tanssin kauhukakara täytti näyttämön vedellä ja heitti ballerinat perään – Helsingissä tanssitaan kuivin jaloin
Ruotsalainen Alexander Ekman on niin kiireinen koreografi, ettei hän ehtisi tanssiteoksensa Helsingin-ensi-iltaan kuin yksityiskoneella.
Hulttion tie - Live Webcast from Finnish National Opera 9.4.2016
Suomen Kansallisoopperan orkesteri, joht. Eivind Gullberg Jensen. Sävellys Igor Stravinsky. Ohjaus Dmitri Bertman. Tom Rakewell Steve Davislim, Anne Hanna Rantala, Nick Shadow Jaakko Kortekangas, Baba Päivi Nisula, Trulove Koit Soasepp, Sellem Mika Pohjonen.

Saako rovaniemeläisen Tuomas Toivaisen animaatiosarja Kultaisen Venlan?
Rovaniemeläisen Tuomas Toivaisen Hullu hullumpi yläaste -animaatio on ehdolla viime vuoden parhaaksi lasten- ja nuortenohjelmaksi. Menestyneimpien televisio-ohjelmien Kultaiset Venlat jaetaan Oopperatalolla Helsingissä perjantai-iltana.

Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen välin pidentyminen toi mieslaulajat esiin
Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen välin pidentäminen kolmeen vuoteen on tuonut kaivattua lisäystä mieslaulajien määrään. Kolmen vuoden kuluttua Lappeenrannassa järjestetään 50-vuotisjuhlakilpailu, jonka valmistelut ovat jo alkaneet.

Aarne Pelkonen: "Voitto muutti uraani voimakkaasti"
Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen voitto kolme vuotta sitten oli baritoni Aarne Pelkoselle alku nykyiselle uralle. Pelkosen mielestä Lappeenrannan laulukilpailut on ehdottomasti merkittävin kilpailu Suomessa.
Indigo - Live Webcast from Finnish National Opera 30.1.2016
Suomen kansallisoopperan orkesteri, joht. Jaakko Kuusisto. Rooleissa Markus Nykänen, Marjukka Tepponen, Mari Palo, Christian Juslin, Jaakko Kortekangas, Päivi Nisula, Koit Soasepp ja Petri Bäckström. Sävellys Perttu Kivilaakso ja Eicca Toppinen. Libretto Sami Parkkinen. Musiikin editointi, sovitus ja orkestrointi Jaakko Kuusisto. Ohjaus Vilppu Kiljunen. Lavastus Sampo Pyhälä. Puvut Kalle Kuusela. Valaistus Jussi Kamunen. Koreografia Reija Wäre. Äänisuunnittelu Antti Murto. Videosuunnittelu Sampo Pyhälä.