Uusimmat artikkelit
Äitienpäivän musiikkijumalanpalveluksessa ovat äänessä lapset
Malmin seurakunnan lapsikuorolaiset yhdistivät voimansa radiojumalanpalveluksessa, jossa kajahtelevat Lasten Virsi -kirjan laulut.
Kuoromusiikin Sävel on vapaa Yle Radio 1:ssä la 20.5. Toivo suosikkikappalettasi jo nyt!
Intiimi yhtyelaulu, koskettava a cappella -kappale tai romantiikan ajan massiivinen kuoroteos, oopperan riehakas kuorokohtaus tai oratorion herkkä vastauskuoro... Minkä kuoroteoksen juuri sinä haluaisit kuulla?
Viitasaaren Vikla pääsee vihdoin pitämään juhlakonserttinsa – ohjelmassa kuullaan sekä kantaesityksiä että sävelmiä kuoron alkuvuosilta
Lähes 42 vuotta toiminut naiskuoro Vikla joutui koronan takia lykkäämään 40-vuotiskonserttiaan. Juhlakonserttiin on tilattu lauluja paikallisilta taiteilijoilta.
Kolmasluokkalaisten suurkuorossa kaikki pääsee laulamaan Sibeliusta
”Poika, joka katseli puiden latvoja” on paikallisten koululaisten ja taidelaitosten yhteinen kuoroteos.
Korona-aika karsi kuoroharrastajia – jyväskyläläinen Kipinät selvisi sitkeyden ja kekseliäisyyden ansiosta
Korona rajoitti vahvasti kuorojen toimintaa. Osalle kuorolaisista koronatauko oli liikaa ja harrastus jäi kokonaan.

Tiistai 8.11.2022 (tv)
Ilmastokokous. Eläkkeet. Kuorolaulu. Sää.
Korsholman musiikkijuhlien johtohahmot vaihtuvat
Taiteellinen johtaja ja toiminnanjohtaja aloittavat uusissa tehtävissään meneillään olevien Korholman musiikkijuhlien jälkeen.
Savonlinnan Oopperajuhlien solistit ja kuorolaiset nousevat Olavinlinnan lavalle parin välivuoden jälkeen – esiintyjät eivät riskeeraa koronan suhteen
Savonlinnan Oopperajuhlat jäi kahtena kesänä järjestämättä koronan takia. Kovista koronarajoituksista kärsineiden esittävän taiteen ammattilaisten palo lavalle on kova.
Korona-aikana kammottua kuorolaulua juhlitaan nyt Jyväskylässä suurkuoron voimin – "On vähän herkistynytkin olo", sanoo kuoronjohtaja
Tänän viikonloppuna juhlitaan Sulasolin Laulu- ja soittojuhlia Jyväskylässä. Mukana on myös kuoronjohtaja Marjukka Manner, joka kasvoi musiikin ympäröimänä.
Sunnuntain 8.5. Sohvakirkossa puhutaan ihmissuhteista, toivosta ja turvasta
Musiikkina on monelle sukupolvelle tuttuja lauluja.
Kanta-Hämeen pandemiaryhmä: ryhmäliikuntatilat avattava mahdollisimman nopeasti
Kanta-Hämeen pandemiaryhmä esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle pykälän 58g purkamista. Ryhmä esittää myös lievennyksiä yleisötilaisuuksiin.
Alvar yllätti itsensäkin ja voitti kansainvälisen kuorokilpailun – nyt he kajauttavat joulutervehdyksen Keski-Suomeen
Mieskuoro Alvar on perustettu 2019, mutta on jo kehittänyt itsensä kuoromaailman terävimmälle huipulle.
Maanantai 4.10.2021 (tv)
Pandoran paperit veroparatiiseista. Qatarin vaalit. Kuorolaulu. Sää.
Toivo lauluja luonnosta ja Lapista
Kerro meille, mikä on sinun toivelaulusi!
Luovat harrastukset parantavat terveyttäsi – tässä neljä lajia, joista jokainen voi napata tutkitut terveyshyödyt
Jo taiteen katsomisella voi ennaltaehkäistä sairauksia.
CandoMini on Yleisradion vuoden nuorisokuoro
Valinnalla halutaan tukea suomalaista nuorisokuorotoimintaa.
Ilkeä työnantaja, perunat ym., meikkaamisesta sekä naisten kuororuikututtamisesta, jne.
Erikoinen luonne työnantajana voi kasvattaa heitä.
Vappuaamun tunnelmia Ullanlinnanmäeltä – ”Aurinkoa ja plus 27”, hehkuttaa Ylioppilaskunnan Laulajat
Suora lähetys Suomen suurimmalta vappupiknikiltä!
Oulaisten Nuorisokuoro on Yleisradion vuoden nuorisokuoro kaudella 2018–2019
Yleisradion vuoden nuorisokuoro on valittu 30 vuoden ajan.
Kuoromusiikin Sävel on vapaa la 22.9. - toivo suosikkiasi
Tule mukaan toivomaan ja kuuntelemaan kuoromusiikin helmiä.
Kamrat Eesti -sarja mursi suomalaisten ennakkoluuloja virolaisista
Toimittaja Anna Laine lähti Viroon.
KaMu-kuorot on Yleisradion vuoden nuorisokuoro 2017-2018
KaMu-kuorot Kaarinasta on Ylen vuoden nuorisokuoro 2017-2018
Let the Peoples Sing -kilpailu Helsingin Musiikkitalossa
Yle isännöi kuoromusiikin suurtapahtumaa 14.-15.10.2017.
Laulu Marionille
Valloittava komedia kertoo vanhasta miehestä.
Sulasolin laulu- ja soittojuhlat: Kantapöytä Hämeenlinnassa la 13.5.
Tuhannet laulajat ja soittajat kokoontuvat toukokuussa 2017 Hämeenlinnaan musisoimaan yhdessä. Hämeenlinnassa juhlitaan 100 vuotta täyttävää Suomea ja 95 vuotta täyttävää Sulasolia. Kantapöytä viettää lauantaipäivää juhlien tunnelmassa.
Nuorisokuoro Candomino ylsi nopeasti musiikilliseksi tavaramerkiksi
Kiitetty espoolaiskuoro perustettiin vuonna 1967

Maanantai 21.11.2016 (tv)
Putkiremontti voidaan tehdä myös nopeasti. Hallitus suunnittelee tukea sähköautoille. Suomenruotsalaiset harrastavat paljon kuorolaulua. Henri Kontinen on ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut tenniksen ATP-finaaliturnauksen. Lämpötila on melkein koko maassa plussan puolella.
Ortodoksinen jumalanpalvelus tutummaksi
Mitä tarkoittavat tropari ja kontakki?
Suomalainen tyttökuoro lauloi paaville
Oulaisten Nuorisokuoro konsertoi ensi kertaa Roomassa.
Pohjoinen kamarikuoro raikkaana
Levyarvio.
Kuorotoiminta kuuluu elämään
Levyarvio
Suuri kuorogaala - Kansallisoopperan kuoro 70 vuotta
Suomen Kansallisoopperan kuoro täyttää 70 vuotta ja juhlii taivaltaan Suurella kuorogaalalla oopperatalon päänäyttämöllä torstai-iltana 23. huhtikuuta 2015.
Miksi tehdä pienesti kun voi tehdä isosti
Suuri kuorogaala
Eturiviin maksoi mitä maksoi
Paineet kasvavat. Ooppera on vielä lievästi levällään ja kulisseissa muhii konflikteja. Saadaanko kaikki valmiiksi ennen ensi-iltaa? Joulun tähti -kirjoitussarja seuraa, saavatko kirkkonummelaiset amatöörit ammattilaisten johdolla aikaiseksi kokoillan oopperan.
Musiikki, takaovi mieleen?
Musiikilla on ihmeellinen vaikutus ihmiseen. Se tuo mieleen muistoja toisin kuin mikään muu tässä maailmassa. Mutta kuinka syvällä musiikki oikein on meissä? Ja voisiko siitä olla lääkkeeksi esimerkiksi muistisairauteen? Strada selvittää.
Muistitko laulaa
Vaikka muisti on mennyt, ei lapsuudesta tuttu laulu unohdu. Strada muistuttaa muistin ja musiikin välisestä yhteydestä ja haastaa kaikki laulamaan muistisairaille osana #lupavälittää ja #hyväteko -kampanjoita!
Laulu-Miehet 100 vuotta -juhlakonsertti Musiikkitalossa la 15.11.
Laulu-Miesten 100-vuotisjuhlakonsertin johtaa Matti Hyökki. Konsertissa kuullaan mm. Jean Sibeliuksen Laulu-Miehille säveltämät teokset Humoreski ja Ne pitkän matkan kulkijat, sekä Leevi Madetojan Laulu-Miehille säveltämä teos De profundis. Kantaesityksenä kuullaan Laulu-Miesten Mikko Heiniöltä tilaama teos Isoisän runoja. Mukana on myös Laulu-Miesten aikaisempien johtajien johdolla esiintyvä Laulu-Miehet Suurkuoro. Konsertti huipentuu orkesterisäestyksellisiin teoksiin, Jean Sibeliuksen Koskenlaskijan morsiamiin sekä Laulu-Miesten Leevi Madetojalta v. 1917 tilaamaan Aslak Smaukkaan.
Candomino on Yleisradion vuoden nuorisokuoro
Espoon nuorisokuoro Candomino on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2014–2015. Yle Kulttuuri ja viihteen klassisen musiikin toimitus on valinnut vuoden nuorisokuoron jo vuodesta 1988 lähtien. Valinnalla halutaan tukea suomalaista, korkeatasoista nuorisokuorotoimintaa.

Kuorolaulu pidentää ikää ja parantaa elämän laatua - laulamisen terveysvaikutuksia tutkitaan ja testataan
Kuorolaulun terveyttä edistäviä vaikutuksia tukitaan innokkaasti eri puolilla maailmaa. Helsingissä kuorossa laulamisen tehoa on kokeiltu mm. esiintymisjännityksestä kärsiviin nuoriin aikuisiin.
Jumalainen näytelmä Jouni Kaipaisen mukaan
Syyskaudella 2010 Hannu Lintu johti Ylen tilaaman Danten Jumalaiseen näytelmään perustuvan Jouni Kaipaisen massiivisen neljännen sinfonian "Commedia" op. 93. kantaesityksen. Massiivisuutta edustaa myös teoksen kokoonpano: kaksi solistia, mieskuoro ja orkesteri, jonka kokoonpanossa on säveltäjälleen poikkeuksellisesti kaksi harppua ja neljä Wagner-tuubaa

”Kuoroon voi liittyä vaikkei osaisi laulaa”
Laulaminen on hauskaa, ainakin jos päätelmiä tekee kuoroharjoituksissa. Kuoronjohtaja Silja Kuoppalan treeneissä nauru raikaa.
Mieskuorolaulu yhdisti eri ammattikuntien edustajat Pohjois-Pohjanmaalla Vihannissa 1970-luvulla.
Ohjelma ”Vihannin mieslaulajat” oli osa TV1:ssä nähtyä Musiikin teemailtaa vuodelta 1972. Haastattelujen ja laulujen välissä näkyy Vihannin ja Lampinsaaren maisemia.
Maakuntalauluissa soi luonto ja ahkeruus
Maakuntalauluja
Erkki Pohjola loi maailmankuulun Tapiolan lapsikuoron
Ottamatta koskaan kuoronjohtajan opintoja Erkki Pohjola (1931–2009) perusti Tapiolan kuoron maahan, jonka lasten kykyä laulaa ulkomaiset musiikkiasiantuntijat olivat aikoinaan vähätelleet. Tuloksena oli maailmanympärimatkoja tekevä lapsikuoro, joka tunnetaan maailmalla omintakeisesta soinnistaan.
Polyteknikkojen Kuoro teki historiaa Istanbulissa
Polyteknikkojen Kuoron Istanbulin-keikka vuonna 1952 oli suuri mediatapahtuma: ennen heitä oli kaupungissa vieraillut vain yksi ulkomaalainen kuoro. Konserttisalia ei kaupungista löytynyt, joten kuoro esiintyi elokuvateatterissa.
Ilkka Kuusisto halusi merille mutta päätyi musiikin monipuolisuusmieheksi
Kuusisto on tehnyt poikkeuksellisen uran musiikin parissa.
Ylioppilaskunnan Laulajat on mieskuorojen monivivahteinen edelläkävijä
Ylioppilaskunnan Laulajat on Suomen vanhin suomenkielinen kuoro. Oheisissa ohjelmissa seurataan vuonna 1883 perustetun maineikkaan mieskuoron vaiheita eri vuosikymmenillä. YL on tunteisiin vetoavaa tulkintaa ja kuorolaisille itselleen laulun ja sattumusten täyteistä aikaa.
Mieskuorot maalaavat laulullaan kuvia luonnosta
Luonto on aina innoittanut säveltäjiä ja runoilijoita, niinpä luontokuvat kuuluvat mieskuorojen lauluissakin.
Mieskuorojen serenadit soivat haaveiden rakastetulle
Kooste koskettavimpia serenadeja