Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kiina jälleen kerran sulkapallon sekajoukkuekilpailun MM-valtias

Kiinan juhli varsin tottuneesti sulkapallon sekajoukkueiden MM-kultaa sunnuntaina Suomessa.

Miesten nelinpelivoitto tarjosi laihan lohdun – Suomen urakka päättyi MM-sulkapallossa tappioon Intialle

Kiina ja Thaimaa etenevät A-lohkosta puolivälieriin, kun taas Suomen urakka Vantaalla pelattavassa sulkapallon MM-sekajoukkuekilpailussa päättyi kolmeen tappioon.

Thaimaa liian vahva vastus Suomen sulkapalloilijoille – 18-vuotias Joakim Oldorff kesti huippujen vauhdissa pisimpään

Suomen sulkapalloilijat saivat kylmää kyytiä Thaimaan pelaajilta MM-sekajoukkuekilpailussa Vantaalla. Suomi kohtaa päätöskierroksella Intian.

Kiina tarjosi suomalaispelaajille tylyä sulkapallo-oppia – "Koviahan he olivat"

Kalle Koljonen haastoi kovan vastustajansa melko tasaisesti Vantaan MM-sulkapalloturnauksessa.

Suomi haastaa sulkapallon eliitin MM-kotikisoissaan – "Siellä on olympiavoittajaa, maailmanmestaria ja vaikka ketä"

Suomen päävalmentajan Ville Långin äänestä kuuluu innostus, kun hän käy läpi sulkapallon MM-sekajoukkuekilpailun asetelmia. Yle seuraa tapahtumaa Areena-lähetyksillä.

18-vuotias Joakim Oldorff voitti yllättäen sulkapallon SM-kultaa tyylikkäällä esityksellä – "Hän tekee aika harvoin vääriä ratkaisuja"

Aikuisten SM-kulta on Joakim Oldorffille ensimmäinen. Hän voitti Eetu Heinon finaalissa kahdessa erässä.

EM-pronssimitalisti Kalle Koljoselle yllätystappio sulkapallon SM-kisoissa – 18-vuotias lupaus jyräsi finaaliin

Miesten sulkapallon kaksinpelin SM-finaalissa kohtaavat Joakim Oldorff ja Eetu Heino. Naisten loppuottelu käydään Nella Nyqvistin ja Nella Siilasmaan kesken.

Pieksämäen uusi liikuntakeskus saa käyttäjien hyväksynnän – kuntosalikäyttäjät: "Nyt on homma hanskassa"

Pieksämäen Hiekanpäässä sijaitsevassa uudessa liikuntakeskuksessa on kaksi hallia ja kuntokeskus. Keskuksen toiminta on Pieksämäen kaupungin ja hyvinvointiyrityksen yhteispeliä. Käyttäjät ovat hyvin tyytyväisiä uusiin, odotettuihin tiloihin.

Tokiossa Suomen joukkueesta huokui uudenlainen itseluottamus ja positiivinen henki – nuori sukupolvi uskaltaa olla oma itsensä, eikä pelkää epäonnistumista

Urheilijoiden nuori sukupolvi on ottanut henkisen valmentautumisen osaksi harjoitteluaan ja ymmärtää, että pelkästään olympialaisiin pääseminen on iso juttu.

Katso, miten olympiavoittaja puhkesi epäuskoisiin kyyneliin – "Tämä on liian hullua"

Tanskan Viktor Axelsenille olympiavoitto oli tunteikas paikka. Axelsen voitti sulkapallon kaksinpelin olympiafinaalissa Kiinan Chen Longin 21–15, 21–12. Katso Axelsenin reaktio olympiavoittoon oheiselta videolta.

Kalle Koljonen yliyritti lähes mahdottoman tehtävän edessä – Suomen sulkapalloässä antoi kovan lupauksen: "Haluan tehdä tulosta"

Sulkapalloilija Kalle Koljosen mukaan Viktor Axelsen oli tappavan tehokas hyökkäyksissään.

Kalle Koljonen

Sulkapallo

Katso Tokion keskiviikon kisaohjelma ja lähetystiedot

Matti Mattsson tavoittelee varhain keskiviikkona finaalipaikkaa 200 metrin rintauinnin välierissä. Pekingin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela pääsee tositoimiin trapissa.

Hongkongilaisen sulkapalloilijan peliasu sai aikaan kohun Tokion olympialaisissa – pelaajan mukaan kyseessä ei ollut poliittinen kannanotto

Hongkongilainen sulkapallonpelaaja Angus Ng Ka-long pelaa kokomustassa peliasussa, jonka on katsottu olevan poliittinen tuenosoitus Hongkongin demokratialiikkeelle. Ka-longin mukaan hänen peliasunsa oli kuitenkin käytännöllinen valinta.

Tokion olympialaisissa sekava lähtöfarssi, voitokas Kalle Koljonen vei uskomattoman pallorallin – katso tästä yön ja aamun kohokohdat

Sulkapalloilija Kalle Koljonen hoiteli tyylikkäästi avausvastustajansa. Ida Hulkko aloitti loistavasti olympiavälierän 100 metrin rintauinnissa, mutta jäi ulos finaalista. Eetu Kallioinen on edelleen vahvassa iskussa skeet-ammunnassa.

Katso, miten Ida Hulkko taisteli olympiafinaalipaikasta fantastisen startin jälkeen – myönsi eilisen suorituksen painavan: "Oli aika rapea olo jo verryttelyssäkin"

Suomalainen sai jälleen erinomaisen startin 100 metrin rintauinnissa, mutta se ei kantanut loppukilpailuun. Hulkko oli välierien 12:s ajalla 1.07,02.

"Sanoin Kallelle vajaat kymmenen vuotta sitten yökerhossa, että hänen on ryhdistäydyttävä" – nyt Kalle Koljonen pelaa olympiakisoissa

Lahjakkuudella pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti, loppu on raakaa puurtamista. Tämän Kalle Koljonen on oppinut vuosien varrella. Isä, pelikaveri ja tyttöystävä kertovat, millainen kaveri Suomen sulkapallon ykköspelaaja on.

Suomen sulkapallomaajoukkue pääsi takaportin kautta MM-kotikisoihin

Suomi sai paikan MM-kotikisoihin, kun Ranska vetäytyi kilpailusta viime viikolla.

Kalle Koljosen olympiasulkapallon alkulohko tiedossa, tuttu maailmanlistan kakkonen vastassa – "Arpa oli aika kova"

Olympialaisten sulkapalloarvonta suoritettiin torstaina. Kalle Koljonen saa poolivaiheessa vastaansa tanskalaisen supertähden, maailmanlistan kakkosen Viktor Axelsenin.

Kaikkien aikojen menestynein sulkapalloilija Ville Lång maajoukkueen päävalmentajaksi

Ville Långin mukaan suomalainen sulkapallo on tällä hetkellä historiallisen upeassa tilanteessa.

Päivän suomalaiset ja tv-ohjelma

Tällä sivulla on joka päivä tuorein tieto Tokion olympialaisten suomalaisten aikatauluista ja päivän Ylen tv-lähetyksistä. Discoverylla on tv:ssä yksinoikeus uintilajeihin ja koripalloon. Yle Puhe välittää kuitenkin näitä lajeja suorina lähetyksinä radiossa.

36-vuotias olympiavoittaja sai sydänkohtauksen kesken ottelun – sulkapalloilija Markis Kido on kuollut

Markis Kido voitti Pekingin olympialaisissa nelinpelikultaa sulkapallossa vuonna 2008.

SM-viikolla mukana ennätysmäärä lajeja – kisat laajasti Ylen kanavilla

Ensi kesän SM-viikolla kilpaillaan SM-mitaleista neljän päivän ajan maalla, vedessä ja ilmassa.

Hurske ja Korte Tokion olympiajoukkueeseen – tässä nyt valitut yhdeksän urheilijaa

Suomen olympiajoukkueessa Tokioon on nyt 27 urheilijaa. Joukkue täydentyi perjantaina yhdeksällä urheilijalla.

EM-mitalisti Koljoselle sulkapallon olympiapaikka

Kalle Koljonen varmisti karsintarankingin sijan 28, kun olympiakarsintaturnauksia ei ole enää jäljellä. Paikan Tokioon saavat rankingin 34 parasta urheilijaa.

EM-pronssimitalisti Koljonen ei haikaillut finaaliin koronatartunnan saaneen Axelsenin tilalle: "Tunnen, että olen ansainnut pronssin, hävisin paremmalleni välierässä"

Kalle Koljosen mielestä koronaturvallisuuteen liittyvät asiat hoidettiin Kiovan EM-kisoissa hyvin. Koljosen omat testit olivat negatiivisia ja hän palaa maanantaina Suomeen.

Sauli Niinistö lähetti onnittelukirjeen sulkapallon EM-kisojen suomalaissankarille Kalle Koljoselle

Sulkapallon EM-pronssille venynyt Kalle Koljonen sai onnittelut tasavallan presidentiltä Sauli Niinistöltä.

Koljosen pudottanut Axelsen ei voi pelata EM-finaalia – ensimmäinen positiivinen koronatesti jo ennen suomalaisen kohtaamista

Viktor Axelsen voitti Kalle Koljosen EM-kisojen välierässä. Axelsen ei kuitenkaan voi pelata sunnuntain EM-finaalia, koska hän on antanut kaksi positiivista koronatestitulosta.

Päävalmentajan sijainen Teguh Santoso valmensi Kalle Koljosen historialliselle EM-pronssille – nyt pesti päättyy ja ruoriin tarttuu entinen huippupelaaja Ville Lång

Kalle Koljosen ja Teguh Santoson yhteistyö jatkuu Tokion olympialaisiin saakka. Anu Niemistä Santoson jälkeen sijaistava Ville Lång aloittaa maanantaina Sulkapalloliiton tilapäisenä päävalmentajana.

Kalle Koljosen sensaatiomaiset kisat päättyivät EM-pronssille: "Pelasin maksimitasollani"

Maailmanlistan kakkonen Viktor Axelsen peittosi Kalle Koljosen sulkapallon EM-kisojen välieräottelussa.

Katso tallenne: Kalle Koljonen taipui maailmanlistan kakkoselle EM-välierässä

Kalle Koljonen taipui EM-välierässä Viktor Axelsenille erin 14–21, 14–21. Katso tallenne ottelusta kuvan videosta.

Kalle Koljonen eteni jättiyllätyksellä välieriin ja venyi historialliseen EM-mitaliin! Sulkapallosankari Yle Urheilulle: "Tämä varmistaa olympialaisiin pääsyn"

Kalle Koljonen järjesti suuryllätyksen sulkapallon EM-kisoissa Kiovassa, kun hän kukisti kaksinpelin puolivälierässä Tanskan Rasmus Gemken 21–15, 21–19.

Euroopan parhaat sulkapalloilijat kisaavat 2022 EM-mitaleista kahteen kertaan Suomessa – kisapaikat Vantaa ja Lahti

Helmikuussa mitellään joukkuekilpailuissa EM-mitaleista ja paikoista MM-kisoihin, huhtikuussa taistelu käydään henkilökohtaisista Euroopan mestaruuksista.

Sulkapallon mies- ja naisjoukkueet mittelöivät Euroopan mestaruuksista Lahdessa

Kisoihin arvioidaan osallistuvan 60 joukkuetta ja 700-800 pelaajaa.

Samu Torsti 15:s MM-kisojen suurpujottelussa – Katso suorana tai seuraa tulospalvelusta urheilun superperjantaita

Ylen kanavilta voi perjantaina jännittää alppihiihdon MM-kisoja, miesten ja naisten maailmancupin mäkihyppyä, Susijengin EM-karsintoja, Helmareiden EM-karsintapeliä ja EM-sulkapalloa. Klikkaa jutun kuvaa ja siirry TV2:n suoraan lähetykseen.

Katso suorana: mäkihypyn maailmancupin karsintaa Romaniassa

Pääset katsomaan suoraa lähetystä klikkaamalla jutun pääkuvaa. Ampumahiihdon pariviesti alkaa kello 16.05.

Teini-ikäiset Nella Nyqvist ja Joakim Oldorff mittaavat tasonsa sulkapallon aikuistähtiä vastaan – "Vähän jännittää"

Suomi aloittaa tiistaina urakkansa sekajoukkueiden EM-kotikisoissaan kivikovaa Tanskaa vastaan. Yle seuraa tiiviisti tapahtumaa.

Vuoden 2022 sulkapallon EM-kilpailut ja U15-kilpailut esitetään pelattaviksi Hämeenlinnassa

Kilpailujen talousvaikutukset Hämeenlinnan kaupungille olisivat jopa 700 000 euroa.

Nyqvist ja Oldorff marssivat välieriin nuorten EM-sulkapallossa

Vasta 14-vuotias Nella Nyqvist kukisti tyttöjen puolivälierässä kakkossijoitetun Amy Tanin.

Vasta 14-vuotias Nella Nyqvist eteni puolivälieriin nuorten EM-sulkapallossa

Nella Nyqvist on jäljellä olevista pelaajista nuorin.

Sulkapalloilija Airi Mikkelä luopui unelmastaan, kun rakkaus lajiin muuttui raskaaksi – onko ovi Tokioon sittenkään lopullisesti lukittu?

Sulkapalloilija Airi Mikkelä uupui sulkapallosta vain hetki ennen olympiaunelmansa toteutumista. Kisapaikka Tokioon on edelleen tulossa, mutta Mikkelä ei halua enää treenata olympialaisiin.

Sulkapallon EM-kisoissa Lahdessa halutaan onnistua koronan keskellä – "Uskon joukkueiden olevan eräs Suomen parhaiten testatuista ryhmistä"

Isojen kisojen järjestäminen pandemian aikana vaatii runsaasti ennakkotyötä, jotta puitteet ovat kaikille turvalliset.

Sulkapallon nuorten EM-kilpailuissa yksi maa suljettu pois kisoista positiivisen koronanäytteen vuoksi

Tänään Lahden Pajulahdessa käynnistyvissä EM-kilpailuissa on yhden maan joukkueen jäseneltä saatu positiivinen koronanäyte.

Ristiinan Pallo pyörittää talvikauden Kisakaaren urheilutaloa – seura teki vuokrasopimuksen kaupungin kanssa

Mikkelin kaupunki lopetti Kisakaaren toiminnan ylläpidon viime kesänä.

Tokion olympialaisiin tähdännyt Airi Mikkelä lopettaa pelaajauransa – "En ajatellut jättää sulkapalloa kokonaan"

Ennen koronaviruspandemian puhkeamista Airi Mikkelä oli olympiapaikassa kiinni.

Kaksinkertainen olympiavoittaja ja viisinkertainen maailmanmestari "Super Dan" lopettaa uransa

Sulkapallon pitkäaikainen ykköspelaaja Dan Lin ilmoitti lauantaina uransa päättymisestä.

Toivoitko Urheiluiltamiin harvinaisuutta? Selostustoivekonsertin juhannusspecial saattaa toteuttaa toiveesi!

Yle Olohuoneen huhtikuisten Urheiluiltamien jäljiltä yhä vuoroaan odotelleiden selostustoiveiden sumaa puretaan torstaina Yle Puheen iltapäivässä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle