Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Alexandra Illman, 20, saa elantonsa nopeasti yleistyneestä somepalvelusta, mutta ei oikein ymmärrä suosiotaan Tiktok-kansan parissa

Illmanista on tullut Tiktok-vaikuttaja, jonka monet lapset tunnistavat ostoskeskuksissa ja aikuiset baareissa.

Kun Tuure Boelius, 19, aloitti musiikintekijänä, hän sai alalta neuvon, jota ei noudattanut - nyt neuvojat rynnivät hänen perässään hittejä synnyttävään Tiktokiin

Vasta harva suomalaisartisti markkinoi omaa musiikkiaan suositussa videopalvelussa – Tuure Boelius on ensimmäisiä

Sanoittajamestari Vexi Salmi on kuollut

Vaikea sairaus nujersi suomalaisen iskelmän työmyyrän.

Booa Music on “pieni, rento, notkea yhtiö”, jonka artisteja ihailevat nyt kaikki

Louie Bluen takana on tuore, ammattimainen levy-yhtiö.

Tukkijätkien entinen asuntoproomu kelluu Vanhan Porvoon kupeessa, ja sen sisällä paljastuu musiikin tekemisen helppous – Felix Lybeck peri laivan ja rakensi äänitysstudion

Teknologian halventuminen ja digitaalisen julkaisemisen helppous mahdollistavat musiikin levyttämisen yhä useammalle.

Turmion Kätilöt solmi maailmanlaajuisen levytyssopimuksen

Kuopiolaisyhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan ensi vuonna 36 maassa.

Elonkerjuu-yhtye paljasti hauskan tarinan bändin nimestä – halusivat hämätä levy-yhtiöitä

20-vuotisjuhlavuotta viettävän Elonkerjuun alkuvuosina bändi teki lujasti töitä saadakseen demonsa läpi levy-yhtiöihin.

Isac Elliot on solminut kansainvälisen levytyssopimuksen – teinipopparia on brändätty puolitoista vuotta uuteen uskoon poikkeuksellisella tavalla

Levy-yhtiöt kävivät Saksassa kisaa suomalaisartistista, jolta ilmestyy uutta musiikkia tällä viikolla.

Katy Perry ja hänen levy-yhtiönsä määrättiin maksamaan Dark Horse -hitin plagioinnista lähes 2,5 miljoonan euron korvaukset

Valtaosan maksuista saa maksettavakseen Perryn levy-yhtiö. Perry määrättiin maksamaan noin 450 000 euroa.

Norman Granz – Kaikkien aikojen jazz-impressaari

Tuhansien jazzkonserttien ja viiden jazzlevymerkin isä

Uransa lopettava Disco Ensemble aloittaa ennätyksellisen yhdeksän keikan putken Tavastialla – "On sitä pidempiäkin pätkiä tullut vedettyä"

Yli 20 vuotta toiminnassa ollut bändi on nauttinut suosiota kotimaan lisäksi Keski-Euroopassa.

Miten Radio Suomen soittolista syntyy? Se ja 10 muuta kysymystä musiikkipäällikkö Johan Lindroosille

Pyysimme teiltä lukijoilta eilen musiikkiaiheisia kysymyksiä. Tässä niihin vastaukset.

Näin alkoi suomalaisen hiphopin ja räpin nousu

HipHopin 7 veljestä ja miten se tehtiin suomeksi.

Versaille-yhtye: “bändimusiikki on nousemassa ja me ajetaan sitä junaa”

Versaille julkaisi tänään uuden kappaleensa Eka.

Silvana Imam päätti jättää valmiin albuminsa julkaisematta: "En tee musiikkia levy-yhtiöille"

Ruotsalaiselle feministiräppärille Silvana Imamille tärkeintä on vapaus.

Spotify-aika tappoi iskelmämusiikin – Anne Mattila tuottaa nykyisin musiikkinsa itse

Suuret levy-yhtiöt eivät panosta perinteiseen iskelmämusiikkiin entiseen tapaan, sillä se ei kerää kuulijoita suoratoistopalveluissa.

Räppäri Arttu Lindeman rajojen vetämisen vaikeudesta: "Onhan se nyt kivempaa vetää kolme keikkaa päivässä läpi viikonlopun kuin kaksi."

Artistien jaksaminen on ollut musiikkialan suurimpia huolenaiheita viimeiset pari vuotta, levy-yhtiöpomo Timo Kuoppamäki sanoo.

Levy-yhtiöt metsästävät suosikkitubettajia muusikoiksi

Youtube-artistit saavat kritiikkiä "helposta tiestään" laulajiksi.

C-kasetista on tullut taas ilmiö, mutta mitä siitä sanovat nykylapset

Muusikot, kuten Jukka Nousiainen, ovat kiinnostuneet uudelleen C-kasetista. Kysyimme lapsilta, tunnistavatko he takavuosien äänitettä.

HasBeen

Onko 20-vuotiaalla hasbeenillä enää tulevaisuutta?

HasBeen − takana loistava tulevaisuus

Niklas on kaksikymppinen ja pelkkä hasbeen?

Anssi Kela: "Haluaisin kohdentaa Spotify-maksun kuuntelemilleni artisteille"

Spotify ei tuoreen tutkimuksen mukaan jaa rahaa tekijöille kuuntelumäärän mukaan.

HIMin luottomies Hiili Hiilesmaa uskoo uusien tähtien syntyvän kypsyttämällä: "Aikanaan Red Hot Chili Peppers valittiin Los Angelesin huonoimmaksi bändiksi"

Omaleimainen musiikki syntyy kypsyttämällä eikä pakottamalla, sanoo Hiili Hiilesmaa. Kansainvälinen menestys vaatii hyvän tuotteen, sitkeyttä, oikean ajoituksen ja menolipun ulkomaille.

Helsingin empirekeskustan alla lepäävät kaikki Suomessa julkaistut levyt lähes 40 vuoden ajalta – kuunnella saa, mutta vain kopioita

Kansalliskirjaston levykokoelmassa on yli 110 000 levyä omakustanteista valtavirtaan. Kokoelmaa ei näytetä edes tutkijoille, ja levyjä saa kuunnella vain kopioina.

Suomalaisbändi haluaa maailman suurimmaksi – musiikkivaikuttaja: "Menestyjien apinointi on kuolemaantuomittua"

Terve uho ja näyttämisen halu puskevat väkivaltapoppia soittavaa Blind Channelia kohti kansainvälisiä esiintymislavoja. Kysyimme musiikkibisneksen konkarilta, mitä tähteyteen pääsy vaatii. Juttu on julkaistu alun perin marraskuussa 2017.

20 vuotta Children Of Bodomia: "Levy-yhtiö vaati lempeämpää laulutyyliä"

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Children Of Bodom julkaisi ensimmäisen levynsä 20 vuotta sitten.

CD:n romahtaminen muutti levytysdiilejä – "Levy-yhtiöt ottavat osansa artistin keikoista osallistumatta niiden myyntiin"

Levymyynnin laskettua artistien ja levy-yhtiöiden on pitänyt löytää uudet ansaitakeinot.

The KLF:n Bill Drummondin tuntematon Suomi-projekti

Mystinen Kalevala-levymerkki julkaisi vain kuusi sinkkua.

Kohua herättänyt Suomi 100 -kulttuurigaala korjaa toimintaansa: kaikille muusikoille asianmukaiset palkkiot

Muusikkojen liitto ohjeisti Vuosisadan Kulttuurigaala artistien esiintymispalkkioissa.

Yleisradion Vuoden levy 2016 on Alban & Kreeta-Maria Kentalan ”Side by Side”

Levyllä Bach kohtaa kaustislaisen kansanmusiikin.

Tämä tamperelainen mies sävelsi yhden Suomen tunnetuimmista korvamadoista – Pikku Kakkonen täyttää 40 vuotta

Lähes kaikkien tuntema laulunpätkä löytyy jopa teekkareiden juomalauluvihkosesta.

Our Vinyl Weighs a Ton

Dokumentti pienestä suuresta hip hop -levy-yhtiöstä

Saara Aalto ja Alma innostavat suomalaispoppareita pyrkimään maailmalle

Levy-yhtiöt uskovat, että suomalaisella englanninkielisellä popmusiikilla on pitkästä aikaa mahdollisuus lyödä läpi kansainvälisesti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle