Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuva taistelevista sotilaista

Israelissa löytyi ensi kertaa ristiretkeläisten leiri – hevosenkenkien naulat kertovat arjesta taistelujen lomassa

Ristiretkeläisten leirejä ei ole aiemmin löydetty ehkä siksi, että tutkijat ovat sivuuttaneet ne etsiessään suositumpia kohteita, arvelee arkeologi Rafi Lewis Haaretz-lehdelle.

Vapriikki, ritarit

Myytti keskiajan hurjasta sotakoneesta ei aina pidä paikkaansa – ritari saattoi myös pyörtyillä ja olla naisia ylistävä runoilija

Tampereen Vapriikin tämänvuotisen päänäyttelyn keskiössä ovat ritarit. Monipuolista esineistöä sisältävä näyttely kumoaa myös ritariuteen liittyviä vääriä käsityksiä.

Haarnistaan pukeutunut kruunupäinen kuningas.

Tutkimus: Nirsoilu uskonnollisista syistä tappoi kuninkaan – Ranskan Pyhä Ludvig sai ristiretkellä hengen vieneen keripukin

Viimeisen ristiretkikuninkaan kuolinsyy muuttui nykytutkimuksissa, joita tehtiin hänen leukaluustaan.

Konservaattori tutkii vanhaa miekkaa

Maailmankuulun miekkamiehen miekka puhdistui korroosion alta tarkasti – hiekanjyvä kerrallaan

– Tällaista vanhaa esinettä puhdistetaan aina hiekanjyvä kerrallaan. Näin kertoo 700 vuotta maassa maanneiden miekkojen konservoinnista esinekonservaattori Mari Karjalainen. Yleisö voi nähdä ensimmäistä kertaa miekat 9.6. avautuvassa Vapriikin Birckala -näyttelyssä Tampereella.

Viikinkiajan linnavuoren päällä oleva tähystäjä

8. Kolme miestä ja yksi tuli - Markus Leikola

Markus Leikola tarinoi Menneisyyden metsästäjät-sarjasta

Reijo Hyvönen mäen harjanteella

Jakso 8/8 - Muinaiset linnavuoret

Menneisyyden metsästäjät etsivät muinaisia linnavuoria

Menneisyyden metsästäjät -sarjassa kuusi intohimoista historian harrastajaa etsii ja löytää uskomattomia aarteita maan alta.

Menneisyyden metsästäjät – historian harrastajat suomalaisten aarteiden jäljillä

Historian harrastajat suomalaisten aarteiden jäljillä.

Lalli surmaa Henrikin

Kiehtova keskiaika radio-ohjelmissa

Kiehtova keskiaika avautuu Areenan radio-ohjelmissa

Hopeaesineitä, kolikoita ja lintuneula.

Menneisyyden etsijät osuivat jälleen "hopea-apajalle"

Kanta-Hämeestä on löytynyt jälleen lisää arvokkaiksi epäiltyjä muinaisia esineitä. Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät osuivat metallinpaljastimineen paikkaan, josta paljastui hopeakolikoita, keramiikkaa ja lintuneula. Virallisen varmistuksen löydön arvosta tekevät arkeologian asiantuntijat.

Paavi Franciscus vieraili Khor Virapin luostarissa Armeniassa sunnuntaina 26.kesäkuuta 2016.

Vatikaani iski Turkille takaisin: "Paavi ei ole ristiretkeläinen"

Turkki on syyttänyt paavia ristiretkiläisasenteesta, kun hän käytti kansanmurha-sanaa Armenian-vierailunsa yhteydessä.

Paavi Franciscus piti ekumenisen rauhanrukouksen Jerevanissa Armeniassa 25. kesäkuuta.

Paavi suututti Turkin Armenian-vierailullaan – "Ristiretkeläisasenne"

Paavi Franciscus käytti perjantaina lausunnossaan kiisteltyä kansanmurha-sanaa viitatessaan armenialaisten 1915 joukkosurmaan. Turkin reaktio oli välitön.

Palanut nisäkkään luunpala

Ruotsalaiset vahvistavat: Janakkalan linnavuorella elettiin jo 1200-luvun lopulla

Uppsalan yliopistossa on tehty radiohiiliajoitus Janakkalan Hangastenmäeltä löydetystä palaneesta luusta. Tulokset varmistavat sen, että ihmiset toimivat alueella jo 1200-luvun jälkipuoliskolla. Turun yliopiston arkeologit ovat tutkineet Hangastenmäkeä innolla sen jälkeen, kun Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät löysivät viitteitä ennen tuntemattomasta linnavuoresta kolmisen vuotta sitten.

Kallo ja kultakruuni valkoisen liinan päällä.

Keskiaikaisen kuninkaan kallon vammat vahvistavat legendaa ristiretkestä Suomeen

Uppsalan tuomiokirkon pyhäinjäännöslippaan luita tutkittiin nykyajan keinoin ja todettiin, että tähän saakka kaikki legendassa täsmää, myös väkivaltainen kuolema vallananastajan uhrina.

Miekka oli kantajalleen ase, arvoesine ja ainutlaatuinen yksilö

Uusin suomalainen miekkatutkimus paljastaa, että muinainen Suomen alue ei ollut takapajula. Pohjolan miehillä oli varaa ja tarvetta hankkia hienoja miekkoja. Niitä oli ylpeys näyttää ja käyttää: myös hienoimmissa säiläkirjoitusmiekoissa on iskujälkiä. Vaikuttaa siltä, että myös meikäläiset sepät hallitsivat miekanteon. Arkeologi Mikko Moilanen väittelee lauantaina tohtoriksi nuoremman rautakauden säilämerkeistä.

Ristiretkiaikainen kirves

Ristiretkiaikainen naisen hauta vuodelta 1090 löydettiin Suomussalmelta

Haudan kohdalta löytyi muun muassa pronssi- ja rautaesineitä sekä palaneita luita. Luusta otettu radiohiilinäyte ajoittuu keskimäärin vuoteen 1090 eli ristiretkiaikaan.

Kenttäargeologi Sami Raninen esittelee vanhaa saranaa.

Arkeologia ei haittaa kaivella samaa rakennusta vuodesta toiseen: "Olisi hienoa saada tutkittua tämä joskus ihan loppuun saakka"

Arkeologi Sami Raninen palaa samalle kaivauspaikalle Pirkkalan Tursiannotkoon jo neljäntenä peräkkäisenä vuotena. Tällä kertaa tutkittavana on muutaman neliön alue, josta tiedetään löytyvän ainakin rautakautisen rakennuksen jäännöksiä.

Miehen kädet ristissä kirkossa.

1920-luvun mykkäfilmin opetus: Uskontojen yhteiselo mahdollista

Menneen ajan mykkäelokuva kertoo uskontojen pystyvän rauhalliseen rinnakkaiseloon. Pori Organ näyttää tänä iltana Keski-Porin kirkossa saksalaisen 1920-luvun mykkäelokuvan, jonka sanoma on edelleen ajankohtainen. Musiikin elokuvaan loihtii uruilla saksalainen Wolfgang Seifen.

Kirjoituskilpailun mainos.

Miekkamies innoitti kirjoittamaan

Salaperäisen miekkamiehen arvoitus poiki kymmeniä kirjoituksia Miekkamiehen jäljillä -kilpailuun.

Grafiikka

Näkökulma: Puolimatkan ristiretki

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on erittäin aktiivinen tasa-arvoisen avioliittolain vastustaja. Siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta siinä on, että Puolimatka vastustaa professorin auktoriteetilla ja käyttää selkänojanaan yliopistoa.

Adrian Candolin ja Christian Rönnbacka lähdössä riskiretkelle Hämeenlinnasta

Riskiretkeläiset painavat niin pitkälle kuin vettä riittää

Ristiretkestä on tullut riskiretki. Ristiretkeläisten jäljillä Tammisaaresta Lohjan ja Lopen kautta Hämeenlinnaan veneilleet seikkailijat eivät saaneet matkasta tarpeekseen. He aikovat jatkaa pohjoiseen ”niin pitkälle kuin vettä ja evästä riittää”. Edessä oli vuorokauden rupeama täpötäydessä veneessä.

Ruotsissa avataan pyhimyskuninkaan arkku – totuus ja legenda halutaan erottaa toisistaan

Uppsalan lähistöllä vuonna 1160 tapettu Eerik Pyhä teki perimätiedon mukaan ensimmäisen ristiretken Suomeen.

Haudasta löytyi päällekkäin asetettuna lähes 120 cm pitkä ristiretkiaikainen ja viikinkiaikainen miekka

Antiquities Board plans publications on unknown medieval swordsman

The field services unit of Finland’s Board of Antiquities is planning to publish a series of works shedding new light on an ancient swordsman unearthed in southern Finland last autumn. The extraordinary find has lured researchers from far and wide – including from abroad.

Haudasta löytyi päällekkäin asetettuna lähes 120 cm pitkä ristiretkiaikainen ja viikinkiaikainen miekka

Miekkamies pääsee kansien väliin

Museoviraston kenttäpalvelut suunnittelee julkaisusarjaa, joka kertoo viime syksyn Janakkalan miekkamiehestä. Miekkamiehenä tunnettu varhaisen keskiajan ruumishautalöytö houkuttelee Suomeen jopa ulkomaisia tutkijoita.

Adrian Candolin ja Christian Rönnbacka perillä Hämeenlinnassa kesällä 2011

Uskomaton venematka: ristiretken jäljillä Tammisaaresta Hämeenlinnaan

Historiaa harrastava lohjalainen Adrian Candolin kiinnostui niin paljon Birger-jaarlin niin sanotusta ristiretkestä Hämeeseen, että päätti kavereineen kokeilla yhtä mahdollista reittiä pakanallisen Hämeen sydämeen. Uskomaton venematka Tammisaaresta Hämeenlinnaan vei lopulta kolme kesää. Se onnistui - tosin osin köysien, moottorisahan ja vetokärryn avulla.

Tutkija mittaa ristiretkiajan ruumishautalöytöä marraskuun alussa 2013 Janakkalassa

Miekkamiehen kuolinaika selvisi

Museoviraston tutkijat löysivät Janakkalasta lokakuussa 2013 muinaisen ruumishaudan. Nyt ruumishaudan radiohiiliajoitukset ovat valmistuneet. Vainajan käsien luista tehtyjen ajoitusten perusteella haudan vainaja on kuollut noin vuonna 1300. Kallon yksityiskohtien perusteella vainaja on aikuinen mies.

Tutkija mittaa ristiretkiajan ruumishautalöytöä marraskuun alussa 2013 Janakkalassa

Finland’s 1,000-year old unknown swordsman may have met a violent end

Researchers speculate that an ancient swordsman unearthed in Hyvikkälä, Janakkala in southern Finland, may have suffered a violent death. Initial investigations into the remains of the apparent warrior have revealed two skull injuries.

Tutkija mittaa ristiretkiajan ruumishautalöytöä marraskuun alussa 2013 Janakkalassa

Tuhatvuotinen miekkamies kohtasi ehkä väkivaltaisen lopun

Janakkalan Hyvikkälästä löytyneen tuhatvuotisen miekkamiehen elämä saattoi päättyä väkivaltaisesti. Museovirasto on saanut valmiiksi ensimmäisiä tutkimuksia marraskuun alussa pellosta löydetystä ristiretkiaikaista ruumishaudasta. Vainajan kallosta löytyi kaksi vammaa.

kirjailija Eero Ojanen

Kahden miekan hautalöytö kertoo vauraasta rautakaudesta

Kahden eri aikakauden miekkojen löytyminen samasta tuhannen vuoden takaisesta haudasta kiehtoo ja askarruttaa tutkijoita. Löytöseudulla Janakkalassa on ollut vauras yhteisö, joka jätti runsaasti muinaisuuden jälkiä. Kysymys on ollut ehkä yhteisöjensä merkkihenkilöistä, vauraista talonpojista, arvelee kirjailija Eero Ojanen.

Haudasta löytyi päällekkäin asetettuna lähes 120 cm pitkä ristiretkiaikainen ja viikinkiaikainen miekka

Uutinen miekkamiehestä leviää vauhdikkaasti maailmalla

Ylen uutinen Janakkalan pellosta löydetystä miekkamiehestä on kiirinyt ympäri maailmaa. Löytö on kiinnostanut eri maiden arkeologiasivustoja, miekkaharrastajia ja -keräilijöitä ja dna-tutkijoita. Myös eri maiden lehdet ovat julkistaneet uutisen.

Tutkija mittaa ristiretkiajan ruumishautalöytöä marraskuun alussa 2013 Janakkalassa

Thousand-year old swordsman rises from the earth

Archaeology hobbyists were stunned when they unearthed a remarkable historical find from a field in Janakkala, southern Finland. The ancient grave site appeared to be that of an early crusader buried with two swords from different eras.

Tutkija mittaa ristiretkiajan ruumishautalöytöä marraskuun alussa 2013 Janakkalassa

Tuhatvuotiaan miekkamiehen ruumis löytyi pellosta

Historian harrastajat löysivät merkillisen ja arkeologisesti arvokkaan muinaishaudan Janakkalasta. Ristiretkiajan ruumishaudassa oli poikkeuksellisesti miesvainajan mukana kaksi miekkaa, vieläpä eri aikakausilta. Hyvin säilyneestä haudasta löytyivät harvinaisen kookas noin 1100-luvun miekka sekä ehkä kertaalleen jo polttohaudattu viikinkiajan miekka.

Suomen lentopallomaajoukkueen faneja EM-kisakatsomossa.

Yksityislennolla EM-puolivälierään matkaaville tarjolla pohjoismaista yhteistyötä

Lentopallomaajoukkue saa nauttia keskiviikkona omien ja pohjoismaisen yhteistyön ansiosta myös paikallisten kovasta kannatuksesta.

Piirroskuva, jossa Suomen kartta ja Suomen lippu.

Ruotsin itämaasta Suomeksi

Ylen ohjelmia Suomen varhaishistoriaan liittyen.

Jarkko Lehtinen haraa metallinpaljastimella rantaa.

Amatööriarkeologit ovat tehneet keväällä huikeita löytöjä

Metallinetsimillä varustetut amatööriarkeologit tekevät yhä enemmän merkittäviä arkeologisia löytöjä Suomessa. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa alueen historia pitää kirjoittaa uusiksi amatöörien tekemien löytöjen vuoksi.

Arkeologinen kaivaus Pirkkalassa

Kaivauksista vahva näyttö: Suomen vanhin kiukaallinen rakennus on Pirkkalassa

Pirkkalan Pirkkalankylän kaivauksista viime syksyllä löydettyjen rakenteiden ajoitukset antavat vakuuttavan näytön siitä, että Suomessa on rakennettu kiukaita viikinkiajalla. Jos tulkinta pitää paikkansa, kyseessä on Suomen vanhin kiukaallinen rakennus.

Kolme suomalaista sotilasta asemissa korsun ovella. Kuva on jatkosodan ajalta  v.1944.

Jatkosota - hävitty pyhä sota

Jyväskylän yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan suomalainen papisto maalasi jatkosodan aikaan retorisilla keinoilla kuvan pyhästä sodasta, joka lopulta hävittiin yksilön moraalin rappion vuoksi.

Auringonlasku Arabian aavikkoalueella.

Ajatuskupla: Valmismatkalle vai reppureissulle?

Kevät saa aikaan matkustusinnon. Monet miettivät kevään tai kesän suunnitelmiaan. Pitäisikö lähteä seikkailemaan vai valmismatkalle? Matkailu on muuttunut vuosien saatossa paljon, väittää Minna Rosvall.

Linturiipus eli hevosriipus

Sallalaismies löysi tuhat vuotta vanhan korun

Koillis-Lappi-lehti kertoo, että Museovirasto arvioi alustavasti korun sijoittuvan rautakaudelle eli 1050-1150-luvulle.

Evankelista Kalevi Lehtinen 1936 - 2011.

Evankelista Kalevi Lehtinen on kuollut

Evankelista, rovasti ja kirjailija Kalevi Lehtinen on kuollut. Lehtinen oli kuollessaan 75-vuotias. Hän kaatui viikonloppuna juoksulenkillä Kandernissa Saksassa ja kuoli kaksi päivää myöhemmin.

Savon kirkot koottiin tietokirjaksi

Savon kirkoista on tehty tietokirja. Jyväskyläläisen tietokirjailija Jussi Jäppisen teos "Ristiretki Savoon" on tutkimuksiin, arkistoihin ja matkakertomuksiin pohjautuva kuvallinen tietokirja.

Vladimir Putin

Putin: Medvedev päättää Venäjän Libya-kannan

Vladimir Putinin Libyan sotaa koskevat lausunnot ovat hänen yksityisajatteluaan, eivätkä heijasta Venäjän virallista kantaa, sanoo Putinin tiedottaja. Putin vertasi maanantaina YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymää Libya-operaatiota ristiretkeen.

Vladimir Putin

Putin: Liittouman toimet Libyassa muistuttavat ristiretkeä

Venäjän pääministeri Vladimir Putin arvostelee kovin sanoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä sallia iskut Libyaan. Putinin mukaan liittouman toiminta Libyassa muistuttaa lännen keskiaikaisia ristiretkiä. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev tuomitsi myöhemmin Putinin lausunnon.

Arkeologit tekevät kaivausta.

Harvinainen kalmisto löytyi Kaarinasta

Laaja rautakautinen kalmisto on löydetty Kaarinan Ravattulasta. Löytö on alustavasti ajoitettu myöhäiseen rautakauteen, ristiretkiajalle, joka oli vuosina 1050-1250. Vastaavanlaisia, laajoja ja hyvin säilyneitä kohteita löydetään nykyisin erittäin harvoin.

Kulttuurihistorioitsija, keskiajan tutkija Hannele Klemettilä.

Rivisotilas jää ritarien jalkoihin sotahistoriassa

Sotahistoriaa kerrotaan yleensä suurten taisteluiden ja sotapäälliköiden kautta, ja tavallinen rivisotilas jää vähemmälle huomiolle. Syksyllä ilmestyvässä, kulttuurihistorioitsija Hannele Klemettilän päätoimittamassa kirjassa sotahistoriaa katsotaan rivisotilaan silmin.

Madeiralta löytyi Jeesuksen aikainen ristinnaula

Madeiran rannikolta on löytynyt miltei 2 000 vuoden ikäinen naula, joka kertoo Rooman vallan aikaisista oikeuskäytännöistä. Kymmenensenttinen rautanaula löytyi Pontinhan saarelta, jonka uskotaan aikoinaan olleen Temppeliherrojen ritarikunnan tukikohta.

Pope2you -sivuston etusivu

Paavi: Blogatkaa, Herran tähden

Paavi Benediktus XVI on kehottanut katolisen kirkon pappeja käyttämään uutta teknologiaa käännytystyössään. Kyseessä on melkoinen mielenmuutos, sillä 82-vuotiaan paavin tiedetään suhtautuneen ynseästi tietokoneisiin ja internetiin.

Paavo Lipponen

Paavo Lipposen viimeinen EU-ristiretki

Paavo Lipponen oli loppusuoralle saakka mukana EU:n johtajien nimityspelissä. Lipponen odotti vielä eilen illalla Brysselin kulisseissa, että löytävätkö eurodemarit sopivaa ulkoministeriehdokasta vai putoaako demareille Lipposelle sopiva neuvoston puheenjohtajan nuija.

Remojärveltä löytynyt 1000-luvulle ajoittuva pronssinen hevosenkenkäsolki.

Rautakautiset esinelöydöt valottavat menneisyyttä Juvalla

Juvan Remojärven asutus on satoja vuosia oletettua vanhempaa. Viime kesänä tehdyt esinelöydöt ajoittuvat noin 900-1200 -luvuille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle