Uusimmat artikkelit
Mökkeily Kuopiossa on liki 600 euroa kalliimpaa kuin Oulussa – näin hinnat vaihtelevat eri puolilla Suomea
Mökkeilyn kustannuksissa on merkittäviä eroja eri puolilla Suomea, selviää omakotiliiton selvityksestä.
Kainuun musiikkijuhlat tavoittelee 12 000 kävijää
Elokuulta kesän avausfestariksi siirtynyt Kajaanin musiikkijuhla on kaksipäiväinen festivaali.
Lastenmaa toimii Hämeensaaren Kesäkadulla koko kesän
Toiminnasta vastaavat ohjausalan ammattilaiset, jotka opastavat ja ohjaavat peleihin ja leikkeihin.
Oulun merikylpylälle vuosi jatkoaikaa
Merikylpylän suunnitteleminen Oulun Kiikeliin saa jatkoa tietyillä ehdoilla.
Näin perustat menestyvän yrttitarhan kylmiin olosuhteisiin – seuraa suoraa lähetystä Strömsöstä 7. kesäkuuta kello 19
Saat vinkkejä ja ohjeita helppohoitoiseen puutarhaan.
Otanmäen maauimala avautuu huomenna – altaiden vesi on hieman normaalia viileämpää kolean alkukesän takia
Otanmäen maauimalassa on neljä 25 metrin uintirataa sekä lasten allas. Maauimala on avoinna koulujen kesäloman ajan.
Tykkimäen huvipuisto Kouvolassa odottaa vilkasta kesää – tältä siellä näyttää nyt
Huvipuistossa on uutuuslaite ja remontoitu sisäänkäynti. Huvipuisto on auki jokaisena päivänä.
Porin maauimalan kesä alkaa ensi viikolla – keskustan uimahalli auki vielä tänään
Tämän kesän uudistuksena nuorisopassin edut kattavat myös maauimalan.
Korona ei nujertanut lasten ja nuorten intoa harrastaa – uusia harrastuksia aloitettiin jopa hieman enemmän kuin vanhoja lopetettiin
Moni lapsi ja nuori löysi koronan vuoksi keskeytyneen harrastuksen tilalle uusia tapoja liikkua ja harrastaa. Esimerkiksi luonnossa liikkuminen yleistyi selvästi.
”Olen kuullut huhuja, että Tinder on aktivoitu”, sanoo saksalaislentäjien esimies Rovaniemellä, jonka katukuvassa näkyvät sotaharjoitukset
Saksalaisen lentäjän, everstiluutnantti Markuksen vapaa-aika kuluu ulkoillen Kemijoen varrella ja kahviloissa. Isot sotaharjoitukset tuovat Lappiin tänä keväänä yli 1 500 ulkomaalaista sotilasta.
Särkänniemen planetaario ei tänä kesänä avaudu tähtien katselijoille – laitteisto pitäisi uusia, mutta varaosia ei löydy
Uuden laitteiston ostaminen maksaisi lähes miljoona euroa. Toimitusjohtaja Miikka Seppälän mukaan planetaarion kävijämäärä on laskenut, mutta lopullisesta sulkemisesta ei ole tehty päätöstä.
Jyväskylän JYP täyttää sata vuotta – saarijärveläinen Kari Piispanen on nähnyt liiga-aikakauden kotipeleistä lähes kaikki
JyP perustettiin syksyllä 1923. Enimmillään seura pyöritti viiden eri lajin joukkueita, tällä hetkellä se tunnetaan pelkästään jääkiekosta. Myös jalkapalloseura JJK:n juuret ovat JyPissä.
Pitkä riita mökkivaunujen paikasta ratkeaa kesäasukkaiden häätöön Lapualla – ”Meitä on lyöty niin kyykkyyn”, sanoo taisteluun väsynyt asukas
Lapua perustelee Hirvijärven asuntoalueen mökkivaunulaisten häätämistä virkistyskäyttötarpeella ja kustannuksilla. Asukkaille tutun lomapaikan jättäminen on haikeaa ja kiistely ollut raskasta.
Pehmeät sisustuselementit lisäävät reippaasti viihtyisyyttä – seinävaate, nyöri ja tupsu ovat hyvä alku
Vinkkejä sille, joka ei halua virkata tai neuloa.
Jos aikoo virkata maton, istuintyynyn tai patalapun, haluaa sen pysyvän litteänä eikä kulhomaisena – mutta miten toimia?
Kulhomaisilla virkatuilla alusilla ei tee mieli istua.
Lahden maauimalan avaaminen viivästyi, kun tekniikka petti: altaissa oli reilusti liikaa klooria
Automaation mukaan vesi oli uimakelpoista, mutta kenttämittaus kertoi totuuden. Liika kloori voi aiheuttaa ihon ja silmien ärsytystä. Altaat avattiin hieman 11 jälkeen.
Tampereella pääsee jo mattopyykille
Kaikki Tampereen 19 matonpesupaikkaa on jo avattu matonpesijöiden käyttöön.
Antti Aallon vakavasta loukkaantumisesta ei kerrottu totuutta – kaatui pahasti kauden päätösjuhlissa ja joutui leikkauspöydälle
Mäkimaajoukkueen nimimies kertoi julkisuuteen loukkaantuneensa oheisharjoituksissa, mikä ei pitänyt paikkaansa. Valmentaja myöntää, että kyse oli vapaa-ajan tapaturmasta Kuopion Puijolla.
MM-kisaturistit arkailevat siipien kanssa, mutta burgerit ja olut maistuvat lähes kaikille
Tampereen ravintoloissa riittää tällä hetkellä monenkirjavaa asiakaskuntaa. Hintatasokin on pysynyt maltillisena – tosin areenan sisällä olevien ravintoloiden hintatasoa ovat turistit kauhistelleet.
Veneilyn suosio jatkuu ja laituripaikkojen kysyntä kasvaa Kokkolassa
Veneilyinto näkyy myös kurssien kasvaneena osallistujamääränä.
Haluatko kulkea vetten päällä purjein tai moottorilla? Lähetä kysymyksesi veneilystä – asiantuntijat vastaavat radiossa
Radio Suomen KYSY!-illassa mennään vesille soutaen, huovaten, moottorilla ja pulleilla purjeilla. Mitä sinä haluat kysyä veneilystä? Vastauksia tarjolla torstaina 25.5. klo 18-20.
Oletko aiemmin silittänyt alpakkaa tai tanssinut tangoa laiturilla? Kokosimme kesä-ämpäriin ideat lomaa varten
Bucket list on luettelo asioista, jotka ehdottomasti pitää toteuttaa elämässä. Kesä-ämpäri on versio siitä tulevalle lomakaudelle. Ota lista talteen tylsien hetkien varalta.
Esteettömiä palveluita parannetaan Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoissa
Esteettömiä palveluita on kehitetty viime vuosien ajan, ja niihin aiotaan panostaa tänäkin kesänä. Sekä Linnansaaren että Koloveden esteettömät polut luokitellaan vaativiksi esteettömiksi reiteiksi.
Jymy avaa kotikauden helatorstaina Hiukassa ilmaisottelulla
Ottelussa kerätään varoja Kainuussa asuville sotaa paenneille ukrainalaisperheille.
Pesäpallokausi saatiin käyntiin viikonloppuna: Pattijoki laittoi hanttiin suosikille, Jymy vei pisteet Manselta
Pohjois-Suomen joukkueilla onnistumisia viikonloppuna. KeKin miesten avauspeli pelataan maanantaina.
Miljoona roskapussia -kampanja on käynnissä – haluatko tulla mukaan keräämään roskia Strömsön seurassa ja saada mahdollisuuden opastettuun kierrokseen?
Kokoonnumme Ruutikellarintiellä Vaasassa 23.5 klo.18
Suosittu matkailunähtävyys suljettiin yllättäen, kun rakenteista löytyi lahopuuta – pari kuukautta meni ja näkötorni on taas auki
Suosittu näkötorni Kangasalan tunnetuissa maisemissa suljettiin kolmisen kuukautta sitten turvallisuussyistä. Korjauksiin upposi noin 10 000 euroa.
Motoristien vakipaikka avautui yli vuosikymmenen tauon jälkeen Eurajoella
Alle kaksi viikkoa auki ollut kahvila on luonut itselleen jo vakituisen asiakaskunnan. Oikeastaan asiakkaat odottivat yli vuosikymmenen ajan legendaarisen kokoontumiskahvilan uudelleen avaamista.
Luksusveneiden omistajat jonottavat saadakseen veneensä Teemu Virtasen huollettavaksi – asiakkaita olisi, mutta osaajia ei
Nopeiden ja prameiden puisten moottoriveneiden omistajat jonottavat Lopella sijaitsevan veneveistämön työlistoille pääsyä. Veneenrakentajan koulutusta on ajettu alas, ja nyt alalla on pulaa tekijöistä.
Tampereen Naistenlahden uusi skeittipuisto suunniteltiin yhdessä käyttäjien kanssa – harrastuspaikka valmistuu syksyyn mennessä
Kaupungin mukaan Soukkapuiston skeittiparkki on ensimmäinen pysyvä betoniparkki Tampereen keskustassa.
”Käärijänvihreästä” tuli käsite – ihmiset innostuivat väsäämään vihreitä käsitöitä
Käärijän suosio on vauhdittanut vihreän kankaan ja langan myyntiä. Boleroiden lisäksi fanit valmistavat rusetteja ja hiuspantoja.
Fillarihuutokaupan konkari kertoo, miten pyörän saa halvalla – poliisin varastot täpötäynnä korona-ajan jäljiltä
Itä-Uudenmaan poliisin polkupyörähuutokauppa tyhjentää poliisin täyteen paisuneita varastoja.
Veneilykausi on alkamassa: Heinäveden reitti avautuu ensimmäisenä
Väylävirasto avaa matalaväyläkanavat liikenteelle toukokuun ensimmäisten viikkojen aikana.
Yksi oivallus teki Kalle Tolosesta harvinaisen mailasepän ja paremman golfarin
Kalle Tolonen on opiskellut netissä itsenäisesti mailasepäksi. Hän on saanut oppia myös toiselta sepältä.
Mikä tekee lomasta loman tai kesästä kesän? Puoli seitsemän kerää kesä-ämpäriin inspiroivia lomasuunnitelmia
Bucket list on kokoelma asioista, joita haluaa ehdottomasti kokea. Puoli seitsemän kokoaa kesäisen ”ämpärilistan”, johon kuka vain voi lähettää ehdotuksia.
Vaasan aseman edustan pyörätalli avattiin tänään virallisesti – kansallinen pyöräilyviikko käynnistyi
Pyörätallin vihkiminen avaa myös Vaasan pyöräilyviikon. Ohjelmassa on muun muassa koko perheen pyöräilytapahtuma lauantaina 6.5. Vaasan kauppatorilla.
Veneilykausi pääsee täyteen vauhtiin toukokuun aikana
Vääksyn kanava avautui perjantaina, mutta vasta osa veneilijöistä on käynyt vesillä koleiden kelien vuoksi.
Moderni yhteiskunta ei kannusta liikkumaan – tutkimuksesta löytyi yhteys nuorten liikunnan puutteen ja masennuksen välillä
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta on selvinnyt yhteys nuorten liikunnan puutteen ja masennuksen välillä. Ero liikuntaa harrastamattomien ja viikoittain neljä tuntia liikkuvien nuorten mielenterveydessä on suuri.
Mökkivuokraus on lähellä korona-ajan tasoa
Suosituimmat mökit sijaitsevat ison vesistön tai meren äärellä.
”Kun tänne tulee, on tietyt asiat mielessä”, sanoo mies, joka vietti vaimonsa kanssa laatuaikaa yhdessä Suomen erikoisimmista vuokramökeistä
Moni majoittaja haluaa tarjota vieraille elämyksiä ja erikoisuuksia. Samalla myös tavalliset ja syrjäiset mökit ovat haluttuja majoituskohteita.
IL: Oulun merikylpylä on saamassa jälleen jatkoaikaa
Allas Sea Poolin tarina jatkuu asetetusta takarajasta huolimatta. Alun perin Oulun merikylpylän piti olla valmis jo kaksi vuosi sitten kesällä.
Linnanmäki avasi ovensa auringonpaisteessa, ensimmäiset asiakkaat kirmasivat suoraan laitteisiin
Linnanmäen huvipuisto aloittaa kautensa perinteisesti vapun korvalla. Mitään suurta laiteuutuutta ei tälle kaudelle ole luvassa.
Toimiiko sinunkin laiturisi merilintujen laskeutumisalustana ja vessana – vuole kyykäärme ja toivo, että se auttaa
Pitää löytää eläin, joka pelottaa muita eläimiä.
Vappuna voi vielä hiihtää Vuokatissa
Hyrynsalmen Ukkohallassa ja Sotkamon Vuokatissa laskettelukausi on ohi. Ristijärven Saukkovaaralla laskettiin vielä sunnuntaina.
Kainuus koiranpäiviä pietäh yhtehizil kävelyksil
Yhtehizen kävelyksen ližäkse koiran ižändöi da emändöi kehoitetah ottamah koirat keräle ruadoh.
Kainuussa koiranpäivää vietetään yhteislenkeillä
Yhteislenkin lisäksi koiranomistajia on haastettu ottamaan koira mukaan töihin.
Katso, miltä näyttää hiihtokeskuksen yöelämässä: ”Mikä tapahtuu täällä, jää tänne”, toteaa matkailija
Kun juhlitaan yössä kaukana kotoa, madaltuu kynnys heittäytyä, riehaantua ja vaikka saalistaa. Hiihtokeskusten yöelämä nähdään Erika Vikmanin laulun tapaan syntisten pöytänä, joka on täynnä mahdollisuuksia.
Tivolibussi kulkee Oulun ja Kempeleen välillä tänä kesänä
Suomen Tivoli löysi uuden paikan koko kesän kattavalle vierailulleen Kempeleestä, kun Oulun Hietasaareen sille ei enää löytynyt tilaa. Tivoli on tehnyt sopimuksen paikallisen bussiyhtiön kanssa kuljetuksista.
Salon Latokartanonkoskesta rakentuu heittokalastuskohde – Metsähallitus pitää tiukan linjan kalastusluvissa
Uudet kalastuskohteet ovat viime vuosina olleet harvinaisia valtion vesillä. Latokartanonkoski perustuu luontaisesti lisääntyvän kalan kalastukseen.
Aino Acktén huvilan korjaustyöt alkavat huhtikuun lopussa
Kaupunkiympäristölautakunnassa hyväksyttiin eilen Aino Acktén huvilan peruskorjauksen hankesuunnitelma. Korjauksiin on varattu 2,5 miljoonaa euroa.