Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Omistaja valvoo Yleä

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Lapin Kansaan 15.5.2023.

Keski-ikäinen nainen kuuntelee audiosisältöjä Yle Areenasta samalla kun kasaa palapeliä pöydän ääressä.

Ylen audiotarjonnan ennustettavuus ja seuranta paranevat

Ylen hallintoneuvosto käsitteli eilen 28.3. kokouksessaan yhtiön suunnitelmaa verkossa julkaistavien äänisisältöjen ennakkoarviointipäätöksen toimeenpanemiseksi.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Kaikki eivät maksa Yle-veroa

Jere Nurminen vastaa Yle-verosta.

Lähikuva pad-laitteesta, jonka näytöllä Yle.fi etusivu.

Uudistuneen Yle-lain toteutumista seurataan Ylessä – tekstimuotoisen sisällön osuus on noin kaksi prosenttia

Ylessä on tehty seurantaa, miten elokuun 2022 alusta voimaan tulleen uudistuneen Yle-lain kirjaus Ylen tekstimuotoisista sisällöistä toteutuu.

Pallokehyksissä Merja Ylä-Anttila, Jouko Jokinen ja Ville Vilén.

Kysy Ylestä -ilta järjestettiin maanantaina

Kysymyksiin olivat suorassa lähetyksessä vastaamassa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sekä vastaavat toimittajat Jouko Jokinen ja Ville Vilén.

Mies istuu vihreällä sohvalla.

Ismo Silvo: ”Eurooppalainen julkinen palvelu – niin kuin sen ymmärrän”

Ismo Silvon juhlapuhe 16.5.2022 Helsingissä.

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila katsoo hymyillen kameraan.

Merja Ylä-Anttila: Teini-ikäisessä Yle Areenassa kiteytyy Ylen julkinen palvelu

Yle Areenan menestyksen kulmakivi on monipuoliset sisällöt.

Kuvakooste Yen historiasta: hahmoja (mm. Teija Sopanen, Ransu-koira ja Lordi) ja tv-virityskuva.

Yle käynnistää tutkimushankkeen neljän yliopiston kanssa

Hanke on laaja akateeminen tutkimusohjelma.

Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo istuu vihreällä sohvalla. Kuvassa teksti 100 vuotta julkista palvelua.

Ismo Silvo: Yle, suomalaisuus ja kulttuuri – sadan vuoden vuorovaikutus

Tutkimusohjelma on laaja akateeminen hanke.

BBC Broadcasting Housen sisäänkäynti Lontoossa.

Britannian BBC on yleisradiotoiminnan uranuurtaja, mutta viikonloppuna sen rahoitukselta putosi pohja – asiantuntija: Muutos oli vääjäämätön

BBC:n lupamaksut lakkautetaan vuonna 2027 ja yhtiön tulevaisuuden rahoitus on auki. Suomessa Ylen rahoitus uudistettiin 10 vuotta sitten, kun lupamaksujen tilalle tuli Yle-vero.

ihmishahmo digimäisenä tietokonekuvana

Toimittajalta: Se mitä tapahtui Ylelle, tapahtui myös sinulle

Me kaikki siirryimme huomaamattamme digiaikaan.

Vihreällä taustalla on oranssi aaltoileva graafinen kuvio ja teksti Yle 95 Synttäriviikot Festveckor

Yle täyttää 95 vuotta ja juhlii yhdessä suomalaisten kanssa

Synttäreitä juhlitaan ohjelmistossa runsaan kuukauden ajan.

Joukko eri ikäisiä ihmisiä puutarhassa kokoontuneena kannettavan tietokoneen ääreen.

Kantelu kyseenalaistaa suomalaisten rakastaman nykymuotoisen Yle Areenan

EU-kantelu kyseenalaistaa Yle Areenan

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Ylen tehtävä perustuu kansalaisten ja yhteiskunnan tarpeisiin

Jere Nurminen vastaa kirjoitukseen Ylen tehtävästä.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle palvelee kaikkia suomalaisia, myös turkulaisia

Antti Korhonen vastaa Ylen alueuutisoinnista.

Nainen kuuntelee korvakuulokkeet päässä sohvalla maaten.

Millä kuuntelet radiotasi 2030-luvulla?

Radion vastaanoton tulevaisuus näyttäytyy kiehtovana

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yleisradion julkisen palvelun tehtävä perustuu kansalaisten tarpeisiin

Yle vastaa yleisradiotoimintaa käsittelevään kirjoitukseen.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle toimii laillisesti

Yle vastaa Aamulehden kirjoitukseen

PBI2019 logo.

Yle isännöi media-alan huippukonferenssia – PBI 2019 kerää maailman yleisradiojohtajat Helsinkiin

Konferenssi järjestetään Musiikkitalossa 9.-11.9.2019.

Anna Karhunen ja Tiia Rantanen nauravat. Tausta käsitelty pinkillä ja vaalean vihreällä.

Pitchaa podcast-ideasi timanttiseksi menestykseksi

Jalosta podcast-ideasi timanttiseksi!

Lapsia kentällä tekemässä sirkustemppuja ohjaajan kanssa.

Pointti-tapahtuman parhaat tunnelmat ja kuvat torstaina 1.8.

Pointti-festivaalin parhaat palat torstaina 1.8.

hymyilevän lyhythiuksisen naisen kasvot

Ylen Kirsi Brück valittiin EBU:n Legal & Policy -komitean jäseneksi

Ylen Kirsi Brück EBU:n Legal & Policy -komitean jäseneksi

Kuvassa teksti Puolusta journalismia! #sananvapaudenpäivä

Ylen vastaavat toimittajat sananvapauden päivänä: "Sananvapauteen sisältyy aina vastuu"

Mitä sanavapaus merkitse Ylen vastaaville toimittajille?

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Ylen journalismin lähtökohtana ovat Ylen arvot

Vastaus Ylen riippumattomuutta koskevaan kirjoitukseen.

Mies säätää radion äänenvoimakkuutta

Kysy Ylestä -ilta Radio Suomessa – Osallistu!

Tiistaina 27.11. Radio Suomessa Kysy Ylestä -ilta

lauri kivinen katsoo yläviistoon, aurinko paistaa hänen kasvoilleen

Lauri Kivinen: Ylen toiminnan peruskivet: demokratia, kulttuuri ja kieli

Miksi Yle on olemassa ja miksi sen pitää olla niin vahva?

#helsinki2018 huipputapaamisen logo

Yle välittää Trumpin ja Putinin huipputapaamisen ympäri maailman

Yle vastaa tapaamisen tv- ja radiotuotannosta.

Seurue ruokapöydän ääressä puutarhassa katselee Yle Areenaa kännykältä.

This is Yle

Finland's national public service broadcasting company

Kuvassa Jere Nurminen

Jere Nurminen: Alastonta viestintää

Kerromme Ylen toiminnasta, kuuntelemme ja keskustelemme.

Radiopataljoonan esikunnan miehiä "Lutikkalinnassa" Katajanokalla v. 1924.

Suomalaisen radiotoiminnan alkua juhlittiin: Lutikkalinna sai muistolaatan

Helsingin Katajanokalla sijaitseva talo sai muistolaatan.

Henkilökuva, Gunilla Ohls istuu vihreällä sohvalla

Gunilla Ohls: Minne matka, media?

Kuka määrittelee median tulevaisuuden?

Atte Jääskeläinen

Atte Jääskeläinen: Mitä on Ylen journalismi totuuden jälkeisessä ajassa?

Totuuteen pyrkiminen on journalismin tärkeimpiä periaatteita

Henkilökuva, Ismo Silvo istuu vihreällä sohvalla

Ismo Silvo: Yle julkisena mediana: näkymiä yhteiseen tilaan

Ylellä on julkisen tilan ylläpitäjänä edessään haasteita.

Onko Suomi myös tulevaisuudessa hyvä paikka elää?

Ajatuksia ajasta, demokratiasta ja Ylestä

Kirjoituksia ja työkirja median tulevaisuudesta

Lauri Kivinen

Lauri Kivinen: Monimutkainen maailma tarvitsee sananvapautta

Teemme työtä, että Yle on voimissaan 90 vuoden kuluttuakin.

Lyhythiuksinen, tumma, silmälasipäinen nainen kasvokuvassa.

Mari Tähjä: 90 vuotta tarinoita ja tunteita, joista jää jälki

Yle sai suomalaisilta yli 1500 tarinaa ja muistoa.

Yle90 -v. logo ja kaksi leikkivää lasta.

Yle täyttää 90 vuotta – median muutos jatkuu

Yle juhlii merkkipäivää yhdessä suomalaisten kanssa.

Yle 90 vuotta.  Kuvassa juontajat Hannu-Pekka Björkman ja Maria Sid.

Sinun tarinasi – Yle 90 -juhlalähetys: Lähde kanssamme matkalle halki vuosikymmenten!

Musiikkitalon Sinun tarinasi – Yle 90 -lähetys 10.9.2016

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle