Uusimmat artikkelit
Mäkilegenda olisi täyttänyt tänään 60 vuotta – Matti Nykästä muistetaan Jyväskylän Hippoksen uudella pesisstadionilla
Jyväskylän Kirin mukaan Nykänen oli aikanaan tuttu näky Hippoksen pesäpallostadionin katsomossa.
Oletko todellinen penkkiurheilija? Testaa 15:llä kysymyksellä urheilutietämystäsi
15 kysymystä penkkiurheilusta urheilutietäjille.
Ada Eronen, 17, ja Julia Schalin, 16, ovat poikkeuksellisia urheilijoita – pelaavat Suomen huipulla samaan aikaan kahdessa lajissa
Ada Eronen ja Julia Schalin tavoittelevat toista peräkkäistä Suomen mestaruutta Kiekko-Espoon paidassa. Samaan aikaan kaksikko valmistautuu läpimurtokauteen Kansallisessa liigassa FC Hongan väreissä.
Tuore raportti paljastaa suomalaisesta urheilusta: Miehet johtavat menestyviä urheilijanaisia
Suomalaista urheilua johtavat yhä miehet, selviää tuoreesta ministeriön raportista. Samaan aikaan menestystä olympialajeissa hankkivat erityisesti naiset.
Kultamitalisti Matti Suur-Hamari rauhoittuu rutiineilla ennen kisaa – tarkkaan valittu soittolista ja sopivasti kainalopieruja
Paralautailijan tiimiin kuuluu myös psyykkinen valmentaja
"Urheilun fanaattisuus pelotti." Palkittu musiikkitoimittaja upposi kahdeksi vuodeksi urheilumaailmaan
Uusi suursarja suomalaisesta huippu-urheilusta alkaa 15.11.
Pomot urheilun keskiössä: käsikirjoitus
Pomot urheilun keskiössä –ohjelman käsikirjoitus
Urheilumanageri lyttää huippu-urheilun nykymenon
Mediaa jallitettiin korulauseilla
Hyviä, ja hankalia
Huomatt. isoa appelsiinia ja 4D-kenkiä Kajo miettiipi.
Teemu Selänne hioo laukaustaan televisiovisassa vuonna 1991
Teemu Selänne kisailee Kisalippu Albertvilleen -ohjelmassa.
Lasse Virén pehmitetään
Olympiavoittaja Elmer Ukkolan hierottavana vuonna 1978.
Maantiepyöräilijä Mauno Uusivirran raastava matka olympialaisiin
Kaksi henkilökuva oman itsensä voittamisesta 1977 ja 1980.
Nyrkkeilykehien rokkistara
Niklas "Drummer Boy" Räsänen matkalla maailman huipulle.
Hämeen Pyörärinki oli ensimmäisiä maantiepyöräilyn etappiajokilpailuja Suomessa
Seuraamme kolmipäiväistä etappiajoa vuonna 1976.
Se pakollinen hiihtäjä
Henkilökuva hiihtäjä Antero Harjuntaustasta vuodelta 1977.
Kiekkoilijat tummien sävyjen kisastudiossa
Pekka Marjamäki ja Reijo Laksola sekä Suomi–BRD-ottelu 1976.
Kehonrakennusta, Jorma Räty
Kehonrakennuspioneerin esimerkkejä kuntosaliharjoittelusta
Jääkiekkoilija Risto Siltasen kiireinen arki
Rike muistetaan erityisesti tulisesta lämäristään.
Antti Ruuskanen keihästi EM-kullan ylivoimaisella sarjalla
Ruuskanen kiskaisi komean voittotuloksen 88,01.
Naisten hiihtojoukkue taisteli olympiahopealle Sotšin viestissä
Viestijoukkue 4x5 km:n viestissä olympiahopealle Sotšissa.
Parisprintti tuplasi Saarisen ja Niskasen Sotšin olympiamitalisaldon
Saarinen ja Niskanen hopealla 2014 olympialaisissa.
"Ja Sami puikkaa sisäkautta! On päästä ja pääsee ensimmäiseksi! Saksa kaatuu! Oi-oi-oi!" — Niskasen ja Jauhojärven sprintti kultasi Sotšin talviolympialaiset
Mukana Reijo Jylhän ja Jarmo Lehtisen hurmiollinen selostus.
Golfmestari Mikko Ilonen puttaili Mannerheimintiellä
Suomen urheilutaivaalle syttyi uusi tähti kesällä 2000, kun Mikko Ilonen voitti ensimmäisenä suomalaisena Britannian golfin amatöörimestaruuden. Mestari esiintyi heti tuoreeltaan Ykkösen aamu-tv:ssä, jossa hän opasti juontajakaksikon golfin saloihin ja mitteli näiden kanssa puttikilpailun Helsingin Mannerheimintien katukiveyksellä.
Ari Mannion keihäspronssi jäi Suomen EM-kisojen valopilkuksi 2012
Suomi sai lopulta uuden yleisurheilumitalistin.
Kike ja Mietaa lasikuutiossa, ohikulkijoiden dopingsyynissä
”Mikä on luonnollista urheilussa? Mikä on moraalista urheilussa?” aloittaa puheenjohtaja Hannu Tapani Klami. Lasikuutiossa istuvat entiset huippu-urheilijat Juha Mieto ja Kike Elomaa, entinen juoksuvalmentaja Pertti Helin sekä kansleri Kaarlo Hartiala. Vuosi on 1991. Väittelyn aiheena on doping. Ohjelma on Kielletty kaupunki, jossa myös ohikulkijat saivat omat puheenvuoronsa.
Voima asuu lihaksessa
Ohjeita yleisvoiman harjoittamiseksi levytangon avulla 1979.
Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio kaasutti MM-sarjaan löysin rantein
Mika Kallio debytoi ratamoottoripyöräilyn Road Racingin 125-kuutioisten luokassa vuoden 2001 lopussa. Hän ajoi kaksi MM-sarjan osakilpailua suomalaisessa Ajo Motorsport -tallissa. Kallio vakuutti rahoittajat taidoillaan ja vuonna 2002 hän pääsi ajamaan täyden kauden sarjassa. Vuosituhannen ensimmäinen suomalainen ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan tähti oli syttynyt.
Leo-Pekka Tähti: neljäs paralympiakulta ja uusi ME
Tähti Lontoon kisoissa 2012.
Ympäristön ahdasmielisyys estää homourheilijoita olemasta avoimia
Huippu-urheilussa keskustelu homoudesta alkoi 1990-luvulla
ToPo, KTP ja Forssan Alku SM-koripallon kultakannassa 1990-luvulla
Koosteessa koripallo-otteluita.
Koripallosensaatio Petteri Koponen, 19 vuotta
NBA:n ykköskierroksen varaus haastattelussa.
Mårten Boströmin MM-kulta kruunasi suunnistuksen superpäivän Vuokatissa
Suunnistuksen MM-kisat Vuokatissa 2013 alkoivat suomalaisittain mahtavalla tavalla, kun Venla Niemi taisteli yllätyspronssille naisten sprintissä ja Mårten Boström kruunasi päivän miesten sprintin MM-kullalla.
Maailman paras telinevoimistelujoukkue esittelytehtävissä
Filmisepon vuoden 1945 katsauksessa esitellään telinevoimistelun liikkeitä. Esimerkkisuorituksista vastaa kolme vuotta myöhemmin miteltyjen Lontoon olympialaisten paras voimistelujoukkue.
Kössiä! Squashin huippupelaajien Suomen-vierailuja 1980-luvulla
Squash oli 1980-luvulla muodikas urheilulaji.
Leena Puotiniemi – vahingossa olympialaisiin
Puotiniemi on huippumaratoonari ja ruotsin kielen lehtori.
Sakari Orava – urheilukirurgin työpäivä
Urheiluvammojen leikkaushoito
Yleisurheilun EM-kisat Prahassa 1978
Prahassa Itä-Euroopan maiden urheilun ylivalta korostui entisestään. Suomelle kultaa juoksi Martti Vainio miesten kymppitonnilla.
Tähtipelaaja Eremenko junior
"Mulla on hyvä faija", toteaa suomenvenäläinen isänsä tuesta ja opeista. "Ilman häntä en olisi huipulla."