Uusimmat artikkelit
Porvoon kemikaalivuodon analyysi valmistui: Jätevedestä löytyi huomattavia määriä useita eri liuottimia
Kemikaalia kulkeutui tiistaiaamuna viemäriä pitkin Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolle, ja se häiritsi veden puhdistusprosessia.
Kemikaalitehtaan myrkkyjen pilaamaan järveen ilmestyi kaloja
Keskellä asuinaluetta sijaitseva Pukinjärvi Vaasassa on yksi Suomen saastuneimmista järvistä. Vaikka myrkyt ja räjähteet ovat edelleen sen pohjassa, asukkaat uskovat järven puhdistumiseen.
Imatran Kerta-talon kiinteistön maaperä on puhdas – liuottimien lähde on jo puhdistunut pohjavedestä
Tutkimuksissa Imatran Kerta-talon maaperästä ei löydetty trikloorieteeniä, jota käytetään teollisuusliuottimena ja puhdistusaineena.
Poliisi selvittää Järvenpään kemikaalivuodon tapahtumaketjua
Poliisi selvittää muun muassa sitä, onko asiassa syytä epäillä rikosta.

Oder-joesta löytynyt tonneittain kuolleita kaloja, Puolan pääministerin mukaan jokeen on mahdollisesti päästetty kemiallista jätettä
Saksassa ja Puolassa on löydetty isoja määriä kuolleita kaloja Oder-joesta. Puolan pääministerin mukaan joen toipumiseen menee todennäköisesti vuosia.

Kahden sahan toiminnan jälkiä puhdistetaan ympäristöstä Kiteellä
Saastunutta maaperää on putsattu Stora Enson lakkauttamalla sahalla Puhoksessa, jossa tukkialtaan pohja odottaa vielä ruoppausta. Kiteen keskustassa viimeistellään vanhemman saha-alueen puhdistusta.
Tuusniemen Paakkilan entisen asbestikaivoksen alueella ei ole tarvetta puhdistamiselle tai tarkkailulle
Tänä vuonna tehtyjen selvitysten perusteella peittorakenteet ovat hyvässä kunnossa.
Palavia nesteitä kuljettaneella rahtialuksella tulipalo Suomenlahdella – miehistö sai palon hallintaan
Meripelastushelikopteri teki tarkastuslennon sekä kaksi vartiolaivaa varautuivat aluksen hinaukseen. Helsingin Meripelastuslohkokeskuksen mukaan lasti ei ollut vaarassa ja aluksen miehistö sai palon hallintaan omin toimenpitein.

Joensuun jäähallissa ammoniakkivuoto – halli suljettu
Ammoniakkivuodosta ei aiheutunut ulkopuolisille vaaraa, sillä jäähallissa ei ollut vuodon aikana toimintaa.
Kittilä–Pokka välillä onnettomuus, jossa mukana vaarallisia aineita
Tie on suljettu liikenteeltä. Kiertotie on järjestetty Siitosentien kautta.
Ammoniakkivuoto Atrian tehtaalla paljasti puutteita viranomaisyhteistyössä
Vaaralliselle kaasulle altistui elokuussa Seinäjoella 30 henkilöä. Ambulanssien hälyttäminen onnettomuuspaikalle viivästyi.
Kristiinankaupungin Bobergin vanhalla saha-alueella tarvitaan lisätutkimuksia
Bobergin vanhan sahan ympäristössä on tehty maaperä-, sedimentti- ja pohjavesitutkimuksia. Perustutkimuksen perusteella alueella on todettu tarve riskienhallintatoimenpiteille.
Mussalon satamassa pidetään suuronnettomuusharjoitus Kotkassa – mukana koululaisia ja päiväkotilapsia
Harjoituksessa harjoitellaan säiliöpalon sammuttamista ja vaarallisten aineiden torjumista kemikaaliratapihalla. Samalla kaikki alueella toimivat yritykset testaavat omien pelastussuunnitelmiensa toimivuutta.
THL ryhtyy keräämään äidinmaitonäytteitä selvittääkseen äitien ja lasten altistumista ympäristömyrkyille
Tutkimukseen pyritään löytämään 300 osallistujaa kolmen eri sairaalan kautta. Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi ravitsemusneuvonnassa sekä rintaruokinnan edistämisessä.
Seinäjoella Atrian tehtaalla ammoniakkivuoto, 19 työntekijää sairaalaan tarkastettavaksi – tekninen johtaja: "Tämän kokoluokan vuodot todella harvinaisia"
Noin 30 työntekijää on altistunut ammoniakille Atrialla varhain aamulla. Osa altistuneista on viety sairaalaan hengitysoireiden takia.
Lähes 100-vuotiaasta Karhulan puukoulusta löytyi lahovaurioita ja asbestia – rakennuksen kohtalosta päätetään syksyllä
Kotkassa on pohdittu, olisiko Karhulan vanhan puukoulun korjaaminen takaisin koulukäyttöön mahdollista. Kuntotutkimukset ovat valmistuneet, ja koulun tulevaisuudesta on tarkoitus päättää syksyn aikana.
Terrafamella vaarallisen aineen onnettomuus – ammoniakkivettä päätyi varoaltaaseen
Sotkamossa toimivan kaivosyhtiö Terrafamen vesilaitoksella tapahtui vaarallisen aineen onnettomuus torstaina iltapäivällä. Kainuun pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei ollut hengenvaarassa.
Yhdysvaltalainen Thermacell-valmistaja kommentoi ensimmäistä kertaa Suomessa esitettyä kritiikkiä: “Jälleenmyyjät voivat luottavaisin mielin jatkaa tuotteen myymistä”
Hyttysten torjuntaan käytettävän laitteen mainontaa on kritisoitu mielikuvista, joiden mukaan laitetta voisi käyttää käyttöohjeen vastaisesti luonnossa. Osa Suomen markkinointimateriaaleista on ollut yhdysvaltalaisen Thermacell Repellents -laitevalmistajan tuottamia.
Suositut Thermacell-hyttystorjuntalaitteet vedettiin pois myynnistä kahdessa retkeilykaupassa – "Asiakaspalautteen perusteella teimme päätöksen"
Partioaitta on tehnyt laitteiden maahantuojalle selvityspyynnön. Sosiaalisessa mediassa on viikonlopun ja alkuviikon aikana esitetty väitteitä, joiden mukaan Thermacell-hyttystorjuntalaitteet ovat haitallisia ympäristölle.

Pelastuslaitos poistaa Turun Itäharjulla teollisuuskiinteistön vaaralliset aineet
Aineiden varastointi ja säilytys on puutteellista ja virheellistä, mikä aiheuttaa onnettomuusvaaran.

Suomen myrkyllisin herkku valloittaa sosiaalista mediaa – korvasienikausi käy nyt kuumimmillaan
Korvasienimetsällä on käyty viime viikkoina ahkerasti, ja se näkyy myös sosiaalisen median kuvapostauksissa. Korvasienet kannattaa kerätä erilliseen koriin, eikä päästää kosketuksiin muiden sienten kanssa.

Mäntyharjun kemikaalionnettomuuden esitutkinta on siirtynyt syyteharkintaan
Mäntyharjulla tapahtunutta kemikaalionnettomuutta on tutkittu ympäristön turmelemisena sekä vaarallisten aineiden kuljetusrikoksena. Nyt asia on siirtynyt poliisilta syyttäjälle seitsemän ihmisen osalta.

Kokkolan Kantasatamassa harjoitellaan vaarallisen aineen suuronnettomuutta
Harjoituksessa kloorikonttia kuljettava konttikurottaja ja työkone törmäävät. Kaikkiaan harjoitukseen osallistuu yli 120 ihmistä.
Usean parikymppisen miehen epäillään kuolleen myrkytykseen Turussa huhtikuussa – katukaupan rauhoittava lääke syynä?
Viisi noin 20-vuotiasta miestä on kuollut yksityisasunnoissa eri ajankohtina eri puolilla Turkua.
Asukkaat löysivät vuosikymmeniä vanhan jätehautaamon Hämeenlinnasta – nyt kaupunki selvittää, ovatko jätteet pilanneet suosittua lampea
ELY-keskukselle ilmoitetaan maan alle haudatuista roskista säännöllisesti.
Poliisilla erikoinen operaatio Rovaniemellä
Tehtävä liittyy poliisin tietoon tulleeseen kuolemansyyn selvittämiseen.
Korsnäsissä tehtaan ammoniakkivuoto on saatu tyrehdytettyä
Ulkopuolisille ei ole aiheutunut vuodosta vaaraa.

Viiltävän voimakas haju salpasi ihmisten hengityksen kerrostalon rapussa – lähde jäi mysteeriksi pelastuslaitokselle ja poliisin erikoisryhmälle
16:n asunnon rappuun levisi voimakasta hajua, joka havaittiin ensimmäisen kerran yöllä ja toisen kerran iltapäivällä.
Luumäellä valui maahan 3 500 litraa vedenkäsittelykemikaalia – poliisi ei epäile rikosta
Säiliörikosta johtunut vaarallisen aineen vuoto ei aiheuttanut vaaraa ihmisille tai maaperälle.

Tässäkö ratkaisu Helsinkiä piinaavaan lumiongelmaan – Katso videolta, kuinka lumilastit katoavat hetkessä sulatuslaitteen käsittelyssä
Laitteen odotetaan erottavan lumesta kustannustehokkaasti merkittävä määrä haitallisia aineita, kuten mikro- ja makromuoveja.

Useita loukkaantunut kaasuräjähdyksessä Saksan Baijerissa, mediatietojen mukaan syynä viallinen kaasuputki
Mediatietojen mukaan räjähdys sattui Punaisen ristin rakennuksessa.
Radonmittaukset työpaikoilla lisääntyneet, mutta suuri osa tiloista edelleen mittaamatta, vaikka laki määrää
Laki edellyttää mittaukset korkeiden radonpituisuuksien alueilla, joihin esimerkiksi koko pääkaupunkiseutu kuuluu.

Suomalaisille on myyty epäluotettavia radonin pikamittauksia – STUK: Ihmisille on jopa väitetty, että koti olisi asumiskiellossa
Markkinoinnissa on käytetty Säteilyturvakeskuksen nimeä hyödyksi ilman lupaa.
Mikkelin Pursialankadulla valui ympäristölle vaarallista ainetta maahan – pelastuslaitos: onettomuudesta ei ole vaaraa lähialueen asukkaille
Silminnäkijän mukaan Pursialankadulla jätevedenpuhdistamon pihassa oli runsaasti pelastuslaitoksen autoja.
Vaarallista ainetta kuljettanut rekka saatiin nostettua ylös Heinolassa – vetyperoksidia arvioidaan vuotaneen säiliöstä vähäisiä määriä
Rekka ajoi ulos sohjoisella Kouvonlantiellä aikaisin keskiviikkoaamuna.

Monday's papers: Poverty, pesticides and pandemic smiles
The pandemic is also straining the capital's well-to-do areas, Finnish media outlets report.
Customs crack down on produce with excessive pesticides
Pesticide residues were found in Chinese and Peruvian beans, Egyptian dates, Polish tomatoes, and dried chilli peppers.

Syövyttävää happoa valui rekkaa purettaessa kuljetusterminaalin piha-alueelle Mikkelin Tuskussa
Vaarallisen aineen onnettomuudessa ei pelastuslaitoksen mukaan sattunut henkilövahinkoja.
Jyväskylässä poliisipäivystykseen tuotiin vanhoja patruunoita – seasta löytyi käsikranaatti
Tilanteesta ei poliisin mukaan aiheutunut välitöntä vaaraa.
Vihannissa selvitetään vanhan ampumaradan ympäristöriskejä
Vihanninkankaan rata suljettiin viime vuonna, ja se ehti olla haulikko- ja kivääriampujien käytössä yli 40 vuotta.
Kittilän kaivosturman käsittely jatkuu Lapin käräjäoikeudessa – neljä vuotta sitten sattuneessa onnettomuudessa kuoli kaivinkoneen kuljettaja
Lähihistorian vakavimman kaivosonnettomuuden käsittely käräjäoikeudessa siirtyi keväältä syyttäjän sairastumisen vuoksi.
Satavuotias ulkorakennus tuhoutui rajussa palossa Vaskiluodossa Vaasassa
Pelastuslaitos sai hälytyksen Teollisuuskadulle lauantaina 3.10 klo 6.30, jolloin rakennus oli jo ilmiliekeissä.

Lappeenranta kokeilee puhdistaa hulevesiä ilman kemikaaleja – koekäytössä on kaksi öljyjä ja raskasmetalleja poistavaa suodatinta
Lappeenrannan kaupunki kokeilee hulevesien puhdistusta uudella kemikaalittomalla menetelmällä, jossa mukana on EM-teknologiaa ja shungiittisuodattimia.

Jani Kaaron kolumni: Pieni torjuntavoitto torjunta-aineista
Miten pieni italialainen kaupunki päätti vastustaa agrobisnestä ja kielsi torjunta-aineiden käytön.
Haavisto tuomitsee Navalnyin myrkytyksen: Kyse on kemiallisen aseen käytöstä, tekijät on saatava vastuuseen
Ulkoministeri pitää jo sitä erittäin vakavana, että Novitšokin kaltaista vaarallista ainetta on liikkeellä.

Tällainen on Novitšok-hermomyrkky – Navalnyista löytynyt myrkky tuttu Skripalien myrkytystapauksesta
Aikoinaan Neuvostoliitossa kehitetty hermomyrkky voi pahimmillaan tappaa ihmisen muutamassa minuutissa.

Alkuvuoden myrkytystapauksiin ei liittynytkään rikosta ja vaarallisia huumeita – tapahtumien samanaikaisuutta selittää vain sattuma
Poliisi varoitti helmikuussa pohjalaisia alueella mahdollisesti liikkuvista, vaarallisista huumeista.
Vuotava klooriraepurkki aiheutti hälytyksen Salossa Korvenmäen jäteasemalla
Vuoto ei aiheuttanut henkilö- tai ympäristövahinkoja.
Säiliöstä valunut pakkasneste liukasti kadun Tampereella
Pelastuslaitos sai iltapäivällä hälytyksen vaarallisen aineen onnettomuudesta Sumeliuksenkadulle.