Uusimmat artikkelit
”Jos oot ulkona, varmasti paleltaa” – Muistatko vielä Linnan juhlien räpit?
Näin siellä on tiputeltu. Valitse suosikkisi riimittelyistä.
Ibe on vuoden kuunnelluin artisti Suomen Spotifyssa, listoilla jälleen vähän naisia
Suomenkielisen musiikin suosio kasvoi Spotifyssa entisestään.
Lapin taidepalkinto rap-artisti Talonpoika Lallille
Lapin taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista.
Aleksis Salusjärven videokolumni: Syrjäytynyt ja moniongelmainen Aleksis Kivi tekisi nyt räppiä
Suomessa elää yli 60 000 yhteiskunnasta tippunutta nuorta. Heidän yhteinen kokemuksensa on, ettei heillä ole ääntä, sanoo Aleksis Salusjärvi.
Nuoriso juhlii syysloman avausta Mikkelissä: Syysbreikin pääesiintyjänä räp-artisti Sexmane
Tapahtumaan odotetaan runsaasti nuoria myös Mikkelin ulkopuolelta.
Räppäri Drake jää tauolle terveyshuolien vuoksi
Drake kertoo kärsineensä vatsavaivoista.
Nuoret tekivät rohkeita, henkilökohtaisia ja samastuttavia runoja – palaa vielä katsomaan ensimmäistä kertaa järjestettyä WORD!-hanketta
Olemme seuranneet tässä päivittyvässä artikkelissa Ylen uutta runohanketta nuorille.
Hassan Maikal sai koulussa kymppejä, muttei päässyt äidinkielenään suomea puhuvien tunneille – haluaa nyt rohkaista nuoria runoilijoita
Hassan Maikal ja Setumo Bodibe haluavat rohkaista nuoria kirjoittamaan taustoista riippumatta. Vaikeampikaan lähtökohta ei estä kirjoittamista, kuten S2-tunneilta runoilijaksi nousseella Maikalilla.
Ruotsissa gangsta rapista on tullut jengielämästä kertovaa valtavirtaa – musiikki ei ole yksistään väkivallan syy, sanovat tutkijat
Panostus lasten ja nuorten hyvinvointiin voi estää väkivaltaisen jengikulttuurin juurtumisen Suomeen.
Ruotsalaislähiössä kasvanut räppäri Jami Faltin on nähnyt jengiytymisen ja kokenut syrjintää romanina – ”En ole gangsta vaan jonneäijä”
22-vuotias Jami Faltin kuvailee kappaleissaan rankkaa lähiöelämää. Kulttuurivieras on noussut Suomen Spotifyn listojen kärkeen musiikilla, jossa yhdistyvät räp ja iskelmä.
WORD! on Ylen uudenlainen sanataideprojekti, joka innostaa nuoria kirjoittamaan ja esiintymään
Ylen WORD!-projekti kutsuu nuoria kirjoittajia mukaan.
Ijahis Idja esittelee musiikkia, joka vetää Yhdysvaltoja myöten – kotimaan soittolistoille se ei kelpaa
Pohjoissaameksi räppäävä Ailu Valle kiertää maailmaa, mutta suurelle yleisölle hän voi olla tuntematon. Ijahis Idja -musiikkifestivaali kokoaa ajankohtaisimmat saamelaisartistit esiintymään Inariin.
Hiphop lähti liikkeelle bileistä 50 vuotta sitten – näin väheksytystä räpistä tuli maailman suosituinta musiikkia
Hiphopiin on yhdistetty vuosien varrella niin gangsta-räppiä, bling blingiä kuin naisvihaakin.
Ennen Paperi T ei näyttänyt biisiensä tekstejä kellekään, koska räppäreille yksin väsäämisessä on kyse kunniasta – yksi meili muutti kaiken
Aiemmin Paperi T ei näyttänyt työstämiensä biisien sanoituksia kellekään, koska rapkulttuurissa niiden yksin väsäämisessä on kyse kunniasta. Sitten räppäri sai sähköpostia.
Lahtelainen musiikkifestivaali Headland hakee kasvua laadusta
Järjestäduon vainu osui kohdalleen keväällä, kun se kiinnitti esiintyjäksi myös Käärijän. Festarin luoneet Jori Routo ja Jani Sutinen pitävät Lahtea hyvänä kaupunkina järjestää festivaaleja
Mikä räppiä vaivaa? – Viimeksi näin ankeaa 30 vuotta sitten
Yksikään hip-hop -kappale tai -albumi ei ole päässyt Yhdysvalloissa Billboardin tärkeimpien listojen kärkeen kuluvana vuonna. Saattaakin olla, että räp on syrjäytymässä musiikin ykkössijalta.
Gasellien räpistä ei löydy seksististä tai alistavaa tekstinpartta: ”Pitää pystyä seisomaan sanojensa takana”
Seitsemännen albuminsa julkaisseen räp-ryhmä Gasellien jäsenet kertovat käyvänsä välillä tiukkaakin keskustelua riimeistä.
Mist sä tuut ja mikä on räptietämyksesi taso? Testaa!
Mist sä tuut? -sarjan uusi kausi on juuri julkaistu ja ensimmäisen kauden julkaisusta on pari vuotta. On siis hyvä aika testata kuinka hyvin tunnet kotimaisen räpskenen juuret, ilmiöt ja tekijät? Oletko suvereeni namedroppailija vai vasta räpnoviisi.
Onko tämä tarpeeksi vallankumouksellinen, Sofa-duo mietti biisejä tehdessä – sitten he lähtivät levy-yhtiöstä ja lakkasivat voimaannuttamasta
Onkohan tämä tarpeeksi vallankumouksellinen, rapduo Sofa mietti ennen biisejä tehdessä. Sitten he lähtivät levy-yhtiöstä, lakkasivat kuuntelemasta ulkopuolisia ja lopettivat kuulijoiden jatkuvan voimaannuttamisen.
UMK:n tämän vuoden ilmiöksi noussut Käärijän Cha cha cha -biletysbiisi on auttanut monia mielenterveysongelmissa
Aiemmin tuntemattoman artistin biisiä on nyt kuunneltu miljoonia kertoja Spotifyssä ja Youtubessa.
Amerikkalainen räppäri Pharrell Williams poimittiin Louis Vuittonin miesten muodin johtajaksi
Edellinen luova johtaja Virgil Abloh kuoli äkillisesti vuonna 2021. Williamsin valinta tuli muotialalle pienenä yllätyksenä, vaikka hän onkin tehnyt yhteistyötä arvovaltaisen muotitalon kanssa aiemmin.
Lahti avasi avustuskukkaronsa Headland-festivaalille – tapahtumalle tukea aluevuokraan ja muihin kuluihin
Musiikkifestivaalin arvioidaan vetävän yleisöä taas sankoin joukoin Niemen satamaan.
Biisit vai porot, pohjoinen vai etelä? Pohjoissaameksi räppäävän Mihkku Laitin, 20, pitää päättää, jäädäkö juurilleen vai etsiä uusi alku
Kulttuurivieras, rap-artisti Yungmiqun elämä yhden pubin Utsjoella on hyvää, mutta etelän vetovoima vahva.
Kun edm:n supertähti Avicii kuoli, genre katosi listoilta – näin YleX:n soittama musiikki muuttui 20-vuotisen historiansa aikana
2000-luvun alussa Ville Valo oli kaikkialla ja YleX:n soittolista oli täynnä miesten kitarayhtyeitä. Nyt rokkitähden asemaan nousevat räppärit. Näin musiikki on muuttunut kanavan historian aikana.
Räppärit kiinnostivat suomalaisia eniten Spotifyssa – kuunnelluimman biisin esitti BESS
Ram pam pam oli Suomen kuunnelluin kappale Spotifyssa vuonna 2022. Musiikin suoratoistopalvelu keräsi tänä vuonna yli 450 miljoonaa kuuntelijaa maailmanlaajuisesti.
Pietu Wikströmin nuoruudessa ei muunsukupuolisuutta tunnettu, Miiko Toiviainen eli kaksoisagenttina tyttöjen ja poikien porukoissa – kun oma kokemus sukupuolesta selkiytyi, moni asia muuttui paremmaksi
Kaksoisagenttina sukupuolten ihmeellisessä maailmassa.
Räppäri Sana pääsi 50 Centin lämmittelijäksi, mutta törkykommentit somessa muuttivat ilon järkytykseksi
Nettikiusaaminen voi toisinaan täyttää jopa rikoksen tunnusmerkit. Oululainen Sana eli Sanna Rönnberg joutui ryöpytykseen, kun hän pääsi maailmantähti 50 Centin Suomen-kiertueen esiintyjäksi.
Analyysi: Stadionluokasta tuli artistien uusi normaali, ja JVG:n julkistus on vasta alkua
Suomen suosituimpiin esiintyjiin kuuluva JVG ilmoitti esiintyvänsä Olympiatadionilla ensi kesänä. Stadionkeikat yleistyvät ja arkipäiväistyvät, kirjoittaa musiikkitoimittaja Ville Vedenpää.
Rap-artisti Gettomasa aukoi päätään toimittajalle, lehti julkaisi keskustelun sanasta sanaan – ”Erikoinen päätös”, arvioi musiikkilehden päätoimittaja
Musiikkilehti Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen kertoo, että musiikkialalla tulee välillä eteen tilanteita, joissa haastateltava ei pidä hänelle esitetyistä kysymyksistä.
Gettomasan mielestä räpissä painotetaan liikaa pintaa ja menestystä: “Haluan puhua myös rujoista asioista, kun kaikki ei mene niin hyvin”
Räppärin ura on kestänyt kymmenen vuotta ja tuona aikana hänestä on tullut yksi Suomen menestyneimmistä artisteista.
Räppäri 50 Centin konserttikiertue starttasi Seinäjoelta vaikeuksien jälkeen – osa lipun ostaneista sai tuoda kaverin mukaan ilmaiseksi
Yhdysvaltalaisräppäri 50 Cent ilmestyi Seinäjoelle mutkan kautta ja sumun seasta. Tapahtumayhtiön arvion mukaan kiertueen avajaiskeikalla oli tuhannesta kahteen tuhatta katsojaa.
Joka neljännen nuoren miehen mielestä keskustelu on asia, joka täytyy ”voittaa” – räp-artisti Ibe: ”Moni tuntee, että maailma on heitä vastaan”
Nuorille miehille voittaminen on tärkeää keskustelussa.
Räppäri Ege Zulun jengikavereita on kuollut huumeisiin, mutta hän valitsi toisin ja tekee nyt läpimurtoaan
Kulttuurivieras Ege Zulu on tämän hetken kuumimpia räp-artisteja.
50 Centin Suomen-kiertueen lämmittelijät julki – päätöskeikalla Kuopiossa bonusesiintyjä
Rap-tähti 50 Centin lämmittelijöinä nähdään Kube ja Sana marraskuun Suomen-minikiertueella. Päätöskeikalla Kuopiossa lavalle nousee näiden lisäksi myös Mouhous.
”Saan avattua ikään kuin siivet mikrofonin edessä”, sanoo 28-vuotias Jonne Willadsen – rap-musiikin tekemisellä torjutaan elämän vaikeuksia
Kriminaalihuollon tukisäätiön nuorten toiminnan studiolla on ollut mahdollisuus saada ohjausta rap-musiikin tekemiseen ja yksilöllistä tukea kuntoutumiseen. Säätiön mukaan tulijoita olisi enemmän kuin on voitu ottaa.
Levy-yhtiö kiinnitti Vitunleija-vaatemerkin, joka alkaa nyt julkaista musiikkia – Vitunleijan perustaja Bakari Diarra: “Olen mukana siinä ilmiössä”
Vitunleijan Bakari Diarra ei esitä tai tee biisejä itse, vaan toimii musiikin kuraattorina.
JVG paahtoi täysillä 10 vuotta putkeen, kunnes tuli uupumus – nyt he ammentavat intoa nuorista räppäreistä
Jättihiteistään tunnettu kaksikko myös luotsaa tulokkaita artistiuralle.
Tähtiräppäri 50 cent tulee esiintymään Kuopiossa – keikat toteutuvat järjestäjän vaikeuksista huolimatta
Yhdysvaltalaisräppäri saapuu marraskuussa Suomeen minikiertueelle, joka päättyy Kuopioon. Kuopiohallin 5 500 lipusta myytiin aamupäivän aikana noin 2 000.
Grammy-palkittu 50 Cent Suomeen marraskuussa – kiertue alkaa Seinäjoelta ja päättyy Kuopioon
Amerikkalaisräppäri tekee Suomessa minikiertueen.
Nuoret afrosuomalaiset rap-artistit eivät yritä olla kuin valkoiset suomiräppärit – Spotify-kärkeen noussut Ege Zulu ja muut laulavat myös arabiaksi, somaliksi ja “salakielellä”
YleX vei Ege Zulun suositun omakustanneartistin Blacflacon keikalle ja kysyi, miksi maahanmuuttajataustaiset nuoret menestyvät kotimaisessa hiphopissa juuri nyt.
Punkista tangoon, tangosta rappiin – vaihtuvien tyylien taitaja Mariska: "Rap on laululyriikan kuninkuuslaji"
Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla huomioitu Mariska keskittyy nyt omaan soolouraansa. Uutta musiikkia on tulossa albumillinen syyskuussa.
Nuoret miesmuusikot lesoilevat nyt autoilla, rahalla ja samppanjalla — Suomen suosituimmat biisit uhkuvat uhoa ja menestystä
Menestyksellä lesoilu on toiminut tänä kesänä musiikissa.
Hiphop-tapahtuma Hoodfestille odotetaan jopa 10 000 kävijää – lavalle astelee isojen rap-tähtien lisäksi myös paikallisia artisteja
Hoodfest kokoaa rap-musiikin esiintyjiä ja harrastajia Kuopionlahden kentälle. Itä-Suomessa on aktiivinen hiphop-yhteisö, joka näkyy esiintymislavalla ja järjestelyissä.
Poppia ja rappia Vesijärven rannalla: Lahden Headland tähtää keskisuurten musiikkifestivaalien kastiin
Vuosi sitten Lahdessa ensi kertaa järjestetty Headland aikoo vakiinnuttaa paikkansa keskisuurena ulkoilmafestivaalina. Kaksipäiväinen musiikkitapahtuma pyrkii nyt tuplaamaan viime vuoden yleisömääränsä.
Sofia Rönkkö, 22, sanoo kokeneensa rasismia Megan Thee Stallionin keikalla Ruisrockissa – festari selvittää järjestyksenvalvojan toimintaa
Artistin lavalle kutsuma Rönkkö sanoo, että järjestyksenvalvoja esti hänen tanssimaan pääsynsä tumman ihonvärin ja afron vuoksi. Samaan aikaan valkoihoisia katsojia autettiin lavalle.
Weekend Festival alkoi tänään kahden vuoden tauon jälkeen – artistijärjestelyt menivät uusiksi vielä viime metreillä: "Ei voi olla tämmöistä karmaa"
Rap-artisti Post Malonen korvaajaksi saadun Rae Sremmurd -duon toinen osapuoli peruutti tulonsa viime hetkillä. Myös viiden muun artistin esiintyminen on peruttu.
Jengi-ilmiö luo Suomen levy-yhtiöille ennennäkemättömän tilanteen – “Mietin, että oletko oikeasti paha vai oletetaanko susta vaan että olet”
Uusi ilmiö asettaa levy-yhtiöt tekemään moraalivalintoja.

Samma gamla vanliga -hitti tanssittaa kielestä huolimatta – nykyisin tekstin ymmärtämistä tärkeämpää on päästä biisin fiilikseen
Suomalaisräppärit tekevät nyt yhteistyötä ruotsalaisten ja virolaisten artistien kanssa. Yhteiskappaleilla räppärit pääsevät valloittamaan uusia markkina-alueita.
Tiistai 8.2.2022 (radio)
Ukrainan kriisi. Katujengit. Muistisairaudet. Roosa nauha -keräys. Sääennuste.
Laukauksia kotibileissä, huumeita ja uhkauksia: helsinkiläisen ja espoolaisen katujengin välinen kierre johti epäilyyn useista törkeistä rikoksista
Poliisi on saanut valmiiksi pääkaupunkiseudun katujengeihin liittyvän laajan esitutkinnan.