Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi tanssijaa.

Tanssin talo on ollut menestys, mutta tekijät penäävät Helsingiltä yli puolta miljoonaa, jotta talossa olisi jatkossakin tanssia

Tanssin talon ohjelmiston tulevaisuus on vaakalaudalla. Tanssin talolla ei ole varaa tuottaa omia teoksia, eivätkä tanssiryhmätkään pysty siihen ilman lisärahaa.

Tanssiteatteri Minimin RAJA.

Uusi tanssitapahtuma tuo neljän tanssiteatterin teokset Kuopioon, Rovaniemelle, Vantaalle ja Turkuun

4X-niminen tapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran keväällä 2023. Kaksipäiväinen tapahtuma toteutetaan samanlaisena Kuopiossa, Rovaniemellä, Vantaalla ja Turussa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Tanssiteatteri Rimpparemmi lahjoittaa sotaa paenneille 200 lippua esityksiinsä

Tanssiteatterin taiteellisen johtajan Matti Paloniemen mukaan idea syntyi halusta auttaa Rovaniemellä oleskelevia ukrainalaisia.

Läheltä

Rimpparemmi peruu esityksensä ja yleisötilaisuutensa

Syynä on Lapin aluehallintoviraston määräys, joka kieltää yli kuuden henkilön yleisötilaisuudet.

Jäniksen vuosi on komedia, mutta se sisältää herkkiä, melankolisiakin hetkiä. Päähenkilö Vatasen sylissä lepää Vatasen elämän suunnan kääntänyt jänis.

Lapin kulttuurilaitoksille koronatukea vajaat 800 000 euroa – isoimman potin saa Lapin alueteatteri

Tukieuroilla pyritään auttamaan teattereita, museoita ja orkestereita koronan aiheuttaman vaikean ajan yli.

Rimpparemmin mainoskuva Tiloja / Avaruuksia -esityksestä

Koronaepidemia kurittaa Rimpparemmiä – tänä syksynä esitetään vain yhtä teosta

Rimpparemmin toiminta on taiteellisen johtajan mukaan nyt lähinnä "toiminnan ylläpitoa" ja tukiehtojen täyttämistä.

Tanssin talon johtaja Matti Numminen poseeraa kameralle

Tanssin talon uusi nimi raivostutti tanssitaiteilijat – talon johtaja vastaa kritiikkiin

Jorma Uotinen huutaa jo joukkoja apuun nimen vaihtamiseksi.

Tanssin talo Kaapelitehdas

Tanssin talo sai nimen – se on Form

Tero Saarinen Company on yksi Formin kumppaneista.

Aurinkobaletin harjoitukset

Kulttuuriväki ei aio kaatua koronaan – tanssija Elina Raiskinmäki: "Tässä treenataan tulevaisuutta varten muutenkin"

Usko uuteen nousuun elää turkulaistaiteilijoiden keskuudessa. Kaupungin tukilinjaus on kuitenkin vielä kysymysmerkki.

Eveliina Vartiainen, Ida Teeri, Anna-Maria Paadar ja Eerika Kraft tanssiharjoituksissa.

Järveen rakastunut nainen halusi tanssia kuin sen jylhät kalliot ja siniset laineet – nyt "järveä" tanssivat työkaveritkin

Tanssin ja teatterin ammattilaiset ovat etsineet uudenlaista näkökulmaa Saimaan järviluontoon

Tanssijoita.

Poukkoileva kaupungin avustuspolitiikka ärsyttää Helsingissä – tanssijoiden mielestä katsojamääriin tuijottaminen tappaa taiteen

Helsingin kaupungin avustukset kulttuurille ovat aiheuttaneet suurta porua. Vaikka rahaa on enemmän, silti osa on saamassa aiempaa vähemmän.

Kasiluokkalaisia Kajaanin lentoaseman lähtöselvityksessä

Taidetestaajat eivät pääse aina helpolla – matka alkoi aamuyöllä ja paluulipuissa oli väärä päivämäärä

Ristijärveläisten oppilaiden matka taiteen pariin alkoi torstaiaamuna kello kolmelta.

Liemessä-ruokateatteriesityksen harjoitukset Sotkulla.

Sotku-teatterissa taistellaan nyrkein taiteen rahoituksesta ja liikutaan vanhan ajan sirkustunnelmissa

Sotku-teatterin syksyn ohjelmistoon Kuopiossa kuuluu myös vierailuesityksiä.

Läheltä

Rimpparemmin suurtuotanto floppasi: Vain 700 katsojaa

Yleisömäärä jäi alle puoleen tavoitteesta.

Helsingin Kaupunginteatteri – Bonfire: The Wandering Bands Of Storytelling Sapiens – Kuvassa Justus Pienmunne – Kuva © Henriikka Koskenniemi

Helsingin kaupunginteatterin johtaja: “Tanssiryhmän uudella vetäjällä oltava rohkeutta myös vaikeisiin päätöksiin”

Suomalaisen nykytanssin entinen kruununjalokivi Helsinki Dance Company järjestellään todennäköisesti uudelleen.

Läheltä

Lappiin 150 000 euroa Taiken avustuksia

Taiteen edistämiskeskuksen avustusta sai neljä lappilaista yhdistystä, kaikki Rovaniemeltä.

Lappeenrannan kaupunginteatteri Villit vuodet

Teatterit menettivät yleisöään Lappeenrannassa ja Imatralla

Yhteistuotannot innostivat Lappeenrannan kaupunginteatterin yleisöä, mutta se ei riittänyt nostamaan katsojalukuja. Imatralla jouduttiin perumaan esityksiä.

Liemessä-ruokateatteriesityksen harjoitukset Sotkulla.

Tanssiteatteri Minimi muuttaa ensi vuonna Kuopion kaupunginteatterin tiloihin

Minimin vanha esityspaikka Sotkulla jää harjoitustilaksi.

Rovaniemen teatterin Joulutarina

Rovaniemen teatterissa yli 30 000 katsojaa

Rovaniemen Teatterissa kävi tänä vuonna 30 600 katsojaa, mikä on vähän enemmän kuin viime vuonna.

Tanssitaiteilija ja koreografi Jyrki Karttunen roolihahmo Jemina punaisen verhon edessä.

Helsinki Dance Company palaa takaisin kaupunginteatterin tanssiryhmäksi

Teatterinjohtajan mukaan huhut tanssiryhmän kuolemasta ovat ennenaikaisia, mutta toiminnan muodosta käydään parhaillaan keskustelua.

Kaksi tanssijaa Tanssiteatteri Erin näytöksessä.

"Näytelmästä saa paremmin kiinni kuin uutisista" – taide herätti kasiluokkalaiset ajattelemaan yhteiskunnallisia asioita

Turussa kasiluokkalaiset tutustuivat tanssiteatteriin, kun taas porilaiset nuoret ottivat selvää perinteisestä teatterista.

Peeping Tom: Moeder Helsingin Juhlaviikoilla.

Peeping Tom tuo äitiyden pimeän puolen näyttämölle – tanssiteatterin kuuma nimi ensi kertaa Suomessa

Helsingin juhlaviikot toi Peeping Tom -ryhmän Suomeen. Ensin tanssiteatteri käsitteli isän ja nyt on äidin vuoro.

Tervolan kesäteatteri Ämpärihäät.

Eemeli Hakoköngäs, nuorisoseura ja 4H-yhdistys saivat Tervola-mitalit

Tervola-mitali voidaan antaa henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena ja kiitollisuuden osoituksena menestyksellisestä ja esimerkillisestä työstä Tervolan kunnan hyväksi.

Tarja Matilainen Ansa Vallitun roolissa.

Jyväskylän kaupunginteatterissa syksyllä peräti neljä ensi-iltaa

Suurella näyttämöllä on luvassa niin musikaalia, musiikkinäytelmää, huumoria kuin draamaa.

VB-valokuvakeskuksen kyltti ja Victor Barsokevitschin muistolaatta rakennuksen seinässä.

Anja Lappi on VB-valokuvakeskuksen uusi toiminnanjohtaja

Kulttuurin monitoiminainen aloittaa VB-keskuksessa maaliskuussa.

Näyttelijä Diana Tenkorang teoksessa The Grimm Book of Horrors

Riihimäen Teatteri ehdolla Vuoden Teatteri -palkinnon saajaksi

Riihimäen Teatteri on valittu Vuoden Teatteri 2017 -kilpailun finalistiksi. Voittaja selviää maailman teatteripäivänä maaliskuun lopussa.

Tanssiteatteri Minimi Ylen Aluestudio Kuopiosta ohjelmassa vuonna 1991.

Tanssiteatteri Minimi 25 vuotta – "Meille sanottiin, että se tulee kaatumaan teidän keskinäisiin suhteisiinne"

Kuopiolainen tanssiteatteri Minimi sai nykyisen muotonsa muutettuaan 1991 Joroisiin vanhaan kansakouluun. Katso videolta katsaus Minimin historiaan – tai kuuntele taiteilijoiden pitkä haastattelu alta.

Konttisen kesäteatterin joukkueessa olivat tänä vuonna Malla Ylijurva ja Eino Hantula.

Teatterisodan voitto meni Konttisen kesäteatterille

Konttisen kesäteatteri vei teatterisodan voiton Rovaniemellä lauantaina. Leikkimielinen teatterien välinen kisa järjestettiin nyt viidettä kertaa.

Naisia teatteriesityksessä

Riihimäen Teatteri aloittaa yt-neuvottelut – tavoitteena turvata ammattiteatteritoiminta

Riihimäen Teatterin tulorahoitus ensi vuodelle on noin 100 000 euroa pienempi kuin budjetoidut menot. Säästökohteita etsitään yt-neuvotteluiden avulla.

Minna Tervamäki ja Kimmo Pohjonen Bright Shadow-esityksessä.

Minna Tervamäen ja Kimmo Pohjoisen yhteisesitys avaa Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalin

Imatralla järjestettävässä festivaalissa nähdään kaksi nykytanssiteosta. Festivaalin päättää tanskalaisen tanssiteatterin Black Diamond.

Tanssiteatteri MD

Aikuisuuden kynnyksellä rimpuileva Pikku Prinssi herätetään eloon tanssiteatterin lavalla

Tanssiteatteri MD:n näyttämöllä nähdään lauantaina ensi-illassa uudenlainen ja räväkkä tulkinta ranskalaisesta klassikkosadusta. Vanha tarina kääntyy rohealle nuorisokielelle monipuolisen audiovisuaalisen kerronnan keinoin. Mikä **t*n Pikku Prinssi on? on tanssiteatterin ensimmäinen nuorille suunnattu teos.

Oulun tähtisirkuksen Tiina ja Uoti OuDance-festivaalilla Oulun Rotuaarilla.

Tanssissa kokemus on pääasia

OuDance-festivaalin taiteellinen johtaja Jarkko Lehmus haluaa murentaa kynnyksiä erilaisten tanssien kokemiseen. Tänä vuonna OuDance-festivaalilla keskitytään fyysisiin tunteisiin.

Tanssiva kokki Liisa Ruuskanen

Kuopion Makumestariksi tanssi ruokateatteria tekevä Liisa Ruuskanen

Ruokakulttuurikeskus Ruukku julkisti lauantaina Kuopion vuoden 2015 Makumestarin. Valinta osui Tanssiteatteri Minimin perustajajäseneen Liisa Ruuskaseen, joka on yhdistänyt kaksi intohimoaan ruuan ja teatterin.

Lentävän poron teatteri  teatterisodassa vuonna 2015

Lentävä poro voitti teatterisodan Rovaniemellä

Rovaniemellä viikonloppuna käyty teattereiden improvisaatiokisa teatterisota päättyi Lentävän poron teatterin voittoon.

Rovaniemen Teatterisodan osallistujia.

Rovaniemen teatterit jälleen sotajalalla

Rovaniemen teatterit mittelevät jälleen keskinäisestä paremmuudestaan viikonloppuna. Teatterisodassa on mukana kaikkiaan seitsemän teatteria.

Tanssiteatteri Erin Passio Turun tuomiokirkossa

Kuoromusiikin kantaesitys Luosto Classicissa

Tämän vuoden Luosto Classic -tapahtuman kuorovieras on kamarikuoro Key Ensemble. Festivaalin avajaiskonsertissa Ukko-Luostolla kantaesitetetään Kaukainen viita, joka on ydinosa Tanssiteatteri ERIn suuresta näyttämöteoksesta Ilta.

Sirkustemppuja.

Sirkus kiehtoo katsojia - yleisömäärä kasvoi kolmanneksella

Suomalaista sirkusta kävi viime vuonna katsomassa lähes 370 000 ihmistä. Suomalaiset sirkusryhmät esiintyvät jatkuvasti monilla kansaivälisillä festivaaleilla ja ulkonmaalaisilla näyttämöillä. Suomalaisirkusta tehtiin tunnetuksi mm. Aasiassa, Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Yhdysvalloissa.

tanssiteatteri Tsuumi lavalla

Uskaltaisitko kokeilla kansantansseja?

Ole rohkeasti ylpeä omasta perinteestä!

Joukko ihmisiä tanssii ympyrässä.

Rusettitansseissa etsittiin tanssikaveria – "Se on jotenkin hurmaavaa, kun ihmiset innostuvat tanssista"

Kajaani on tanssikaupunki, jossa kansainvälistä tanssin päivää on vietetty lanteita notkuttelemalla. Rusettitansseissa haettiin uuden tanssikumppanin avulla rytmin muutosta. Tanssikaveria haettiin siinä rintaan kiinnitetyn numeron avulla.

Ilma-akrobaatti Heini Koskinen

Nainen luki poliitikon sanat ja hyppäsi sillalta

Akrobaatti Heini Koskinen ja taiteen vaikutukset terveyteen.

Rimpparemmi / Hölmöläiset

Rimpparemmille vuoden mainetekopalkinto

Rovaniemeläinen tanssiteatteri Rimpparemmi on saanut tanssin ja sirkuksen Maineteko-palkinnon tänä vuonna. Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n mukaan Rimpparemmi tekee taiteellisesti laadukasta jälkeä pienin resurssein.

Amadeus on Seinäjoen kaupunginteatterin kevään suurtapaus.

Seinäjoen kaupunginteatteri on vuoden teatteri

Seinäjoen kaupunginteatteri on valittu vuoden teatteriksi 2015. Palkinto myönnettiin sunnuntai-iltana Suomen teatterit ry:n vuosittaisessa palkitsemistilaisuudessa. Palkintoa on myönnetty vuodesta 1996 ja se on mennyt harvoin maakuntateatterille.

Sveitsiläinen tanssiteos Another chopsticks story voitti 2015 kansainvälisen koreografiakatselmuksen.

Kansainvälisen koreografiakatselmuksen voitto jaettiin Sveitsiin ja Vantaalle

Kajaanin Uudet tanssi -koreografiakatselmuksen pääpalkinto jaettiin kahden teoksen välillä. Sveitsiläinen Another Chopsticks Story oli myös yleisön parhaaksi valitsema teos.

Rimpparemmi Vuoden Teatteri-kisan finaaliin

Tanssiteatteri Rimpparemmi on päässyt Vuoden Teatteri 2015 -kilpailun finaaliin. Finaalissa on neljä kilpailijaa.

Päällystakki Rovaniemen teatteri

Rovaniemen teatterin katsojamäärä jäi edellisvuodesta

Rovaniemen teatterin päättynyt näytäntövuosi jäi katsojamäärässä edellisvuodesta. Yhteensä teatterissa kävi tänä vuonna noin 21 300 katsojaa, kun edellisvuonna heitä oli 23 900.

Timo Sokura

Timo Sokurasta Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja

Kansallisoopperan tuottaja Timo Sokura on valittu Lappeenrannan kaupunginteatterin uudeksi johtajaksi.

Ihmisiä lautasella, pressikuva

Tanssia ja ruokaa yhdistävä Ihmisiä lautasella -esitys saa jatkoa Kuopiossa

Lähes kaikki Ruokateatterin Ihmisiä lautasella -esitykset olivat loppuunmyytyjä ja suosion vuoksi se saa uusintakierroksen Kuopiossa. Sille yritetään saada esityskausi myös Helsingissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle