Uusimmat artikkelit
Hämäläiset keräsivät innokkaasti jouluruokien rasvat talteen
Forssalaiset olivat keräyksen kärkeä, ja lahtelaiset kolmen parhaan paikkakunnan joukossa.
Onko kinkkuleikkele sinusta liian kallista – itse keitetty voileipäkinkku on mehevämpää, maukkaampaa ja paljon edullisempaa
Juurekset ja mausteet antavat kinkulle hyvän maun.
Arja Parviainen polttaa kynttilöitä ja jättää löylyt välistä – sähköä säästetään joulunakin, mutta tunnelmaa se ei pilaa
Sähkön hinnannousun myötä moni saattaa pohtia, pitääkö jostakin jouluperinteestä tinkiä. Lohjalainen Arja Parviainen halusi tehdä osansa sähkön säästämiseksi.
Kinkkurasvaa kierrätetään jälleen Satakunnassa tänä jouluna
Kinkun paistosta syntyvä paistorasva ei kuulu viemäriin, sillä jähmettyessään se voi aiheuttaa putkiston tukkeutumisen.
1800-luvulla jouluruoat eivät olleet pakkopullaa, vaan suomalaiset söivät, mitä halusivat – yksi herkkumme on kelvannut myös ruotsalaisille
Jouluruokaperinne on Suomessa yllättävän lyhyt. Vaikutteet ovat tulleet meille pääosin lännestä, mutta lanttulaatikon olemme lahjoittaneet länsinaapureillemme.
Eettisesti tuotettu liha oli liian kallista ja siksi Jari Ollikkala sulkee haikein mielin sikalansa ovet: “Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa”
Sikatilojen määrä vähenee vuosi vuodelta Suomessa. Kävimme kahdella uusimaalaisella pientilalla, joista toisessa tehtiin joulusiivousta ja toinen joutui myymään viimeiset kinkkunsa.
Luomusika kohtaa yhtä tuskallisen lopun kuin tavallinen – lue tästä jutusta, miksi luomukinkku voi silti olla eettisempi valinta
Luomusian osuus sianlihantuotannosta on Suomessa vain 0,4 prosenttia. Sekä luomusiat että tavanomaisesti tuotetut siat tainnutetaan hiilidioksidilla ennen teurastusta.
Cannonball MC:n jakamat ilmaiset joulukinkut hankki käskystä petoksia tehnyt päihdeongelmainen – joutuu vankilaan ja maksamaan yli 140 000 euron korvaukset
Cannonball MC:n joulun alla 2016 jakamat ilmaiset kinkut paljastuivat osaksi laajaa petosvyyhtiä, jossa useita yrityksiä huijattiin myymään tuotteita tekaistuille yritysten vastuuhenkilöille. Oikeus määräsi petosten uhreille yhteensä yli 140 000 euron korvaukset korkoineen.

Espanjalaiset valitsivat rumimman tomaatin, voittaja sai palkinnoksi kinkun
Eukonkantoa, saappaanheittoa, suurinta kurpitsaa. Suomessa on kummallisia perinteitä, mutta niin on muuallakin. Espanjalaisessa kaupungissa kunniaa niittää vuosittain kaikkein rumin tomaatti.

Yli puolet heittää jouluruokaa roskiin – yleisin syy on, että sitä on liikaa
Eniten hävikkiä aiheutui kinkusta ja juureslaatikoista.
Tiedätkö, mihin tuikun kuori laitetaan tai miten muovikuusi valoineen kierrätetään – joulun jätekuorma vaatii huolellista lajittelua
Tänä vuonna lajiteltavaa tulee aiempaa enemmän esimerkiksi postipaketeista ja noutoruokapakkauksista.
Historiavisa: Milloin joulurauha julistettiin Turussa ensimmäisen kerran? Entä mikä tai kuka on Sylvian joululaulun Sylvia?
Testaa tietosi joulun historiaa luotaavassa visassa.
Pirkanmaan Voimia lahjoitti kinkut vähävaraisten perheiden joulupöytiin
Kinkut ja kalkkunat olivat vähällä jäädä syömättä, koska oppilaitosten joulujuhlat peruttiin.
Tänä vuonna Strömsön joulukinkku kuorrutetaan piparkakkumurulla – maukas sekoitus makeaa ja suolaista
Kokeile vain muutamalla kinkunsiivulla.
Gérard Depardieun Eurooppa – ranskalainen filmitähti kulinaarisella kiertomatkalla
Ranskalainen filmitähti makumatkalla Euroopassa.
Talvipäivät vaativat lämpimiä voileipiä nuotiolla – kokeile Strömsön täytettyjä saksalaisia voileipiä
Yksinkertaista ulkoiluruokaa syksyn ulkoiluun.
Moni tietää, että kinkkurasvaa ei saa kaataa viemäriin – mihin rasvat siis voi laittaa?
Kinkkurasva on monikäyttöinen tuote: se kelpaa paistamiseen, biojätteeksi ja uusiutuvaksi polttoaineeksi.

"Sitä perinteistä kymmenen kilon pötikkää menee vähempi" – kainuulaiset ostavat pienempiä kinkkuja
Suomussalmella perinteiset kymmenen kilon kinkut jäivät viime vuonnakin pakastealtaaseen.

Joulupöydässä on tänä vuonna usein pieni kinkku
Tämän joulun suosikki painaa enää vain 2-4 kiloa. Yhä useammin kinkku napataan ostoskärryyn valmiiksi paistettuna.

Joulukinkkukauppa painottuu Pohjois-Savossa yhä enemmän tuoresuolattuihin – ostettujen kinkkujen koko on pienentynyt
Yli kymmenen kilon kinkuille riittää kuitenkin edelleen kysyntää.
Jouluruuat ja -kinkut löytäneet jo tiensä ostoskoreihin – suurin myyntipiikki juuri ennen aattoa
Jouluherkkuja tarjoillaan esimerkiksi pikkujouluissa jo hyvissä ajoin ennen jouluaattoa.
Kinkkutemppu kerää jälleen jouluruokien paistinrasvat – rasvoista valmistetaan uusiutuvaa dieselpolttoainetta
Kemianteollisuuden ideoima Kinkkutempaus-keräys järjestetään tänä jouluna neljännen kerran.

Oliko kinkkupitsasi täyte sittenkin broileria? Ruokavirasto: "Nimi ei saa johtaa kuluttajaa harhaan"
Viranomaisten mielestä kinkkupitsan täytteen on oltava kinkkua, mutta useissa pitserioissa käytetään halvempia pitsasuikaleita.

Välipäiväkinkkua halajavan on syytä pitää kiirettä – kinkut ja joulumakeiset ovat alemyynnissä haluttua tavaraa, mutta laatikot kierretään kaukaa
Seuraavaksi hyllyt täytetään nakeilla ja perunasalaatilla.

Vegan ham flying off Finnish shelves
Both the quality and quantity of vegan products sold in Finland are on the rise, according to retailers and producers.

Suomi sekosi lihattomasta joulukinkusta: Vehnästä tehtyä seitania myydään automarketeissa ympäri maan, valmistajan mukaan rullat saattavat hävitä hyllystä jopa tunnissa
Lihattomia joulukinkkuja on tänä vuonna aiempaa enemmän tarjolla.

Kinkkutemppu kerää paistorasvat hyötykäyttöön myös Kajaanissa
Keräykseen viedyistä rasvajätteistä jalostetaan biodieseliä. Rasvat voi laittaa myös biojäteastiaan.

Oulussa avataan tänään kinkkurasvan keräyspisteitä
Kinkkutemppu-organisaation keräyspisteitä löytyy eri puolilta Oulua yhteensä yhdeksän.

Kinkun suosio ei horju – luomuakin kysytään
Kaupoista on turha etsiä Pohjois-Karjalassa kasvatettua luomupossua.

Maanantai 17.12.2018 (radio)
Irtisanomisia vain vähän tänä vuonna. Jouluun käytetään vähemmän rahaa. Heikko viljasato voi vaikuttaa kinkkujen saatavuuteen. Firmat eivät maksa laskuja ajoissa. Lähi-idän sodassa käytetään enemmän lennokkeja. Lumi tekee tiet liukkaiksi.

Kinkku maistuu erityisesti keski-ikäiselle miehelle
Kinkkukauppa on jo vilkastumassa.

Kinkkurasvaa kerättiin ennätysmäärä – riittää 14:ään kierrokseen maapallon ympäri
Rasvasta tehtävä uusiutuva diesel-polttoaine vähentää polttoaineen elinkaaren aikaisia kasvihuonepäästöjä parhaimmillaan jopa 90 prosenttia.

Onko Saarioisten ruoka todella äitien tekemää ja ovatko ruuan terveysväitteet totta? Ylitarkastajan mukaan totuuden rajaa vähintään venytetään usein
Lain mukaan kaikkien mainoslauseiden täytyy olla totta. Monet yritykset kuitenkin venyttävät totuuden rajaa mainoslauseissaan. Pahimmat väitteet löytyvät terveysväitteitä syynäävän asiantuntijan mukaan yritysten verkkosivuilta, sillä etikettejä on kallista muuttaa tarvittaessa.

Kinkkurasvoista syntyy viemäreihin kymmenien kilojen rasvakönttejä - video paljastaa, mitä kaikkea viemärisukeltaja kohtaa syvyyksissä
Rasvat tukkivat yhä viemäreitä kaikista valistuskampanjoista huolimatta. Suurten viemäreiden tutkimisessa tarvitaan erityisten viemärisukeltajien apua.

Keskiviikko 20.12.2017 (radio)
Suomalaisten perimästä ja terveydestä on alkanut laaja tutkimus. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sai sakkotuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kinkunpaistorasvaa kerätään talteen. Tonttuovi on joulun suosikkikoriste. Suurimpaan osaan maata saadaan jouluksi lunta.

Herätys: Hammashoidon sote-kokeilu alkaa, lentokenttäbussit kulkevat kinkkurasvalla, Lapissa pyryttää
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Joulukinkun paistinrasvoista taas polttoainetta – keräys laajenee koko maahan
Viime vuonna kierrätysrasvasta valmistettiin 10 000 litraa dieseliä.

Thursday's papers: Metro fun and games, religious education, and unpaid bills for holiday ham
Thursday's newspapers look at the Helsinki metro extension's painstaking progress towards completion, proposals to integrate religious education classes in schools, and a good deed from a motorcycle gang that turned out not to be so good after all.

Suomalaisten kinkkurasvoilla neljä kertaa maapallon ympäri
Ensimmäistä kertaa toteutetulla kinkkutempauksella kerätystä rasvajätteestä jalostetaan 10 000 litraa dieseliä.

Slovenialaiskaupungin koirat sekosivat: Kadut suolattiin erehdyksessä kinkkusuolalla
Prosciutto-kinkun valmistuksessa käytetty suola päätyi vahingossa katusuolaksi.

Näin tuunaat joulukinkun jämistä välipäivien ateriat – ruokabloggaajan, huippukokin ja martan vinkit
Jos joulukinkku alkaa jo kyllästyttää, kinkun lopusta saa muunneltua täysin uusia ruokalajeja.
Onnea voittajille? Hah että niille!
Häviäjän maailmassa liikkuu Kajo

Kinkun paiston avainluvut ovat 100–125 ja 75–77 astetta – katso jouluperinnetuntijan paisto-ohje
Jos kinkun mielii saada aatoksi pöytään, pitäisi sen olla jo huoneenlämmössä vedessä lämpenemässä. Sopiva alkulämpötila kinkulle uuniin laittaessa on noin 15 astetta. Juttu on julkaistu joulukuussa 2016.

Tutkimus: Makkaran popsiminen saattaa pahentaa astmaoireita
Lihajalosteet on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty keuhkoahtaumataudin riskiin. Astmaa koskevat havainnot ovat uusia.

Joulukuu on vaarallinen kuukausi – "Nakit ja muusi" on palokunnalle yleinen tehtävä
Jouluinen ruuanlaitto, kynttilät ja vialliset sähkölaitteet työllistävät palokuntaa vuoden pimeimpään aikaan. Tarkkana pitää olla myös lämpökynttilöiden kanssa.

Suomi kerää kinkunrasvat dieseliksi näyttääkseen mallia kiertotaloudesta muulle maailmalle
Tänään käynnistyneellä Kinkkutempauksella tavoitellaan kansainvälistä huomiota suomalaiselle high techille.

Possusta kinkkua, kinkusta rasvaa, rasvasta dieseliä – juhlapöydän kuninkaalla tehdään jouluna hyvää
Alkaneessa Kinkkutemppu-kampanjassa kinkkurasvat jalostuvat biodieseliksi. Myyntitulot käytetään lyhentämättöminä kotimaiseen hyväntekeväisyyteen. Rasvan keräyspisteitä on kaikkiaan 18 paikkakunnalla.

Hoitajanaisten joulutempaus: Yksinhuoltajaäidille ja lapsille koko joulupöydän ruokakattaus
Oululaisnaiset lahjoittavat viiden lapsen yksinhuoltajaäidille jouluruokapöydän antimet. Hyvän mielen ajatus syntyi oman äidin luomasta joulutunnelmasta.