Uusimmat artikkelit
Katsooko metsä ihmistä?
Kolumnistina samannimisen audioesseen tekijä Tiina Seppä.
Kalevala on fantasiakirjallisuutta, jopa scifiä – tule mukaan Lukupiiriin keskustelemaan teoksen erilaisista tulkinnoista!
Tule mukaan radion Lukupiiriin 7.12. klo 19!
Helsingin ensilevytyksissä 1904 laulettiin myös viinasta
Englantilaisen yhtiön edustaja toi kalustonsa Helsinkiin.
Pioneeri, pakinoitsija ja provokaattori Matti Kuusi
Matti Kuusi (1914–1998) oli uranuurtaja suomalaisen folkloren, kansanhuumorin ja kalevalamittaisen runouden saralla. Hänet tunnettiin myös ärsyttäjänä. Vuosikymmenten aikana hän herätti kriitikon roolissaan paljon rohkeita ja yllättäviä avauksia julkiseen keskusteluun. Tässä kuultavissa ja nähtävissä ohjelmissa Kuusi pohtii elämää vanhemmalla iällä. Viimeisessä ohjelmassa pohditaan Kuusen merkitystä kansanperinteen tutkimiselle sekä kirjallisuudelle.
Kouluradio saavutti syrjäisimmätkin koulut
Kouluradio perustettiin vuonna 1934.
Inkerinmaalainen röntyskä elää kylissä ja tuvissa
Inkerinmaalainen röntyskä on piiritanssi
Lääkäri Lönnrot laati myyttisen suomalaisen sankaritarinan
Näin Kalevalan aineisto kerättiin.