Uusimmat artikkelit
Ketjupolttaminen ja sydänkohtaus pakottivat tunnetun kirjailijan jättämään työnsä – kun hän kirjoitti taas 7 vuoden jälkeen, Lionel Messi itki
Kirjailija Hernán Casciarista tuli odottamatta kansallissankari, kun Argentiina voitti jalkapallon MM-kultaa. Nyt hän kertoo Ylelle, miten kaikki tapahtui.
Cristiano Ronaldon lähtö Saudi-Arabiaan on varmistunut – tämä kaikki Manchesterissa kiukutelleen tähden jättisopimuksesta tiedetään
Cristiano Ronaldon sopimus Saudi-Arabian jalkapalloliigaan vahvistettiin perjantaina. Tiedot sopimuksen rahallisesta arvosta vaihtelevat.
Suomalaiskuvaaja Juha Tamminen kävi erityisen keskustelun Pelén kanssa – juttutuokio venyi ja venyi, vaikka MM-finaali oli juuri alkamassa
Suomalaiskuvaaja Juha Tamminen tapasi 82-vuotiaana kuolleen Pelén useaan kertaan. Tamminen muistelee nöyrää ja puheliasta taituria lämmöllä, kuten brasilialaisen taitoja ihaillut Atik Ismailkin.
Pelé oli jalkapallon ensimmäinen supertähti, joka toteutti 9-vuotiaana isälleen antamansa lupauksen – legenda inhosi maailmankuulua lempinimeään
82-vuotiaana kuollut Pelé oli yksi kaikkien aikojen suurimmista urheilijoista. Ainoa kolminkertainen jalkapallon maailmanmestari teki paljon hyvää myös peliuransa jälkeen.
Mestarivalmentajilta tylyä tekstiä jalkapalloilijoiden hyvinvoinnista ja pelimääristä – tutkimus osoitti yllättäviä tietoja loukkaantumisista
Huoli otteluruuhkista, loukkaantumisista ja pelin laadusta on kasvanut kansainvälisessä huippujalkapallossa. Ongelmat ovat monimutkaisia, eikä tutkimustieto tue väitteitä yksiselitteisesti.
Voisiko Messi sittenkin pelata MM-kisoissa vielä 39-vuotiaana? Argentiinan päävalmentaja linjasi: "Meidän on säästettävä hänelle paikka”
Lionel Messi on saanut MM-finaalin jälkeen vuolaita sanoja jopa valtionmiehiltä. Argentiinan päävalmentaja ei halua luopua tähtipelaajastaan, vaikka seuraaviin MM-kisoihin on neljä vuotta aikaa.
Kommentti: ”Tervetuloa Saudi-Arabiaan 2030!” – Fifalle ja Gianni Infantinolle jäi Qatarista käsiin miljardeja ja petetyt lupaukset, eikä mikään muutu
Jalkapallon MM-kisat toivat Fifalle ainakin 7,5 miljardia dollaria sisään. Voitot on kääritty, kisalupaukset petetty, eikä mikään suhmurointi muutu Gianni Infantinon jatkuvalla valtakaudella, kirjoittaa Yle Urheilun Samu Saatsi.
Mitä ihmettä Argentiinan MM-kultajuhlissa tapahtui? Sankarivahdilta härski ele – Messin hämmentävän viittaepisodin taustalla järjestäjämaan perinteet
Jalkapallon MM-finaalista kehkeytyi uskomaton jännitysnäytelmä, mutta yllätykset jatkuivat vielä pitkälle finaalin jälkeenkin.
Maanjäristys uhkasi kisoja, joita Pele seurasi sivusta – pelikiellon lentolipulla välttänyt tähti vei Brasilian tuplaan, jonka Ranska voi nyt toistaa
Ranska hamuaa sunnuntaina toista perättäistä jalkapallon miesten MM-kultaa. Siihen on viimeksi pystynyt Brasilia 60 vuotta sitten. Maailmanmestaruus ratkesi vuonna 1962 Chilessä monien mutkien jälkeen.
"Jos Argentiina voittaa, Messi nousee Maradonan rinnalle" – jalkapallon MM-kulta olisi Argentiinalle erityisen tärkeä rajun talouskriisin keskellä
Jalkapallo on Argentiinassa uskonnon asemassa. MM-kulta toisi argentiinalaisille iloa vaikean talouskriisin keskellä ja yhdistäisi jakautunutta kansaa.
Lionel Messillä oli pahe, joka oli vaarantaa hänen huiman uransa – testaa, kuinka hyvin tunnet MM-kultaa jahtaavan supertähden
Lionel Messillä on sunnuntaina viimeinen mahdollisuus napata puuttuva palanen huimalta uraltaan. Argentiinan tähdittämä Messi kohtaa Ranskan jalkapallon MM-finaalissa Qatarissa.
Kommentti: Jalkapallon MM-välierät olivat todella tylsät, ja hyvä niin – finaalista tulee täysin ikimuistoinen
Jalkapallon MM-kisojen loppuhuipennuksen kannalta on hyvä, että yllätykset loppuivat tähän. Takuut ikimuistoisesta finaalista on annettu, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Mika Halonen.
Barcelonan sylkykupista Ranskan pelin korvaamattomaksi sydämeksi – asiantuntija suitsuttaa MM-välierän parhaaksi valittua Antoine Griezmannia
Antoine Griezmann valittiin Ranskan 2–0-voittoon päättyneen MM-välierän parhaaksi pelaajaksi. Yle Urheilun asiantuntijan Jonne Kunnaksen mukaan tunnustus on ansaittu.
Tämä hetki muutti MM-välierän suunnan – yllättävä tutkapari on johtanut Argentiinan finaaliin: ”Peliminuutteihin verrattuna jäätäviä tehoja”
Argentiina jätti Kroatian aseitta MM-välierässä ja marssi loppuotteluun komealla 3–0-voitolla. Ennen avausmaalia ottelu oli kuitenkin Kroatian hallinnassa.
Argentiinassa vuodatetaan ylistyssanoja Messille ja ”MM-kisahistorian parhaalle syötölle” – asiantuntija muistaa vain yhden yhtä maagisen hetken
Argentiina eteni MM-jalkapallon loppuotteluun voittamalla välierässään Kroatian. Ottelun ykköstähdeksi nousi kaikissa maaleissa mukana ollut Lionel Messi.
Tätä on mahdotonta selittää datan avulla – miten ihmeessä Kroatia on jälleen MM-välierissä?
Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas taustoittivat Kroatian MM-menestystä. Pelkästään datan avulla voisi tulkita vain, että ”Kroatia on ihan hyvä joukkue”.
"Silloin tällöin" tupakoiva kroatialaispelaaja rikkoo juoksuennätyksiä MM-kisoissa – näin Marcelo Brozovic voi tukahduttaa Messin välierässä
Kroatian keskikentän dynamo Marcelo Brozovic on juossut eniten kilometrejä kaikista pelaajista MM-turnauksessa. Välierissä Kroatia kohtaa Argentiinan ja Lionel Messin, jonka ”päävastustaja” on todennäköisesti juuri Brozovic.
Jalkapallon maailmankartta on muuttunut MM-kisoissa – lisää kaaosta, myytti afrikkalaisesta pelitavasta nieltävä: ”Belgian vajoava saari upposi”
Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas esittelivät ennen MM-turnausta jalkapallon maailmankartan pelityylien perusteella. Miten kartta nyt MM-kisojen perusteella on muuttunut?
Päävalmentaja vertasi Marokkoa tarunomaiseen leffahahmoon: ”Olemme MM-turnauksen Rocky” – kannattajien juhlista hätätilajulistus Alankomaissa
Marokko teki jalkapallohistoriaa, kun se eteni ensimmäisenä Afrikan maana MM-kisojen välieriin. Joukkue iloitsi menestyksestään, mutta kannattajien juhlat äityivät jälleen julkeiksi.
Marokon voittoa juhlitaan ympäri maailmaa, jopa Shakira onnitteli – tähtipelaajan äiti sulatti sydämet tanssiliikkeillään
Marokon historiallinen saavutus on otettu ilolla vastaan ympäri maailman. Koko Afrikka on asettunut marokkolaisten taakse MM-turnauksen yllättävällä menestysmatkalla.
”Aika seppä saa olla, jos tämän ennusti” – Marokon jättiyllätys sai Cristiano Ronaldon murtumaan, asiantuntija kyseenalaisti pikapoistumisen
Marokosta tuli ensimmäinen Afrikan maa jalkapallon MM-kisojen välierissä. Se tiesi Cristiano Ronaldon suuren unelman murenemista.
Katso, miten Brasilian MM-katastrofi syntyi – selittämätön into hämmästytti asiantuntijaa: ”En pääse tuosta yli kisojen aikana”
Brasilia pelasi johtoasemassa huolimattomasti MM-puolivälierässä. Yle Urheilu purki Bruno Petkovicin dramaattisen maalin osiin asiantuntija Jonne Kunnaksen kanssa.
Jäätävä syöttö ihastutti MM-kisojen kuumassa huippupelissä – testaa, näetkö saman kuin Lionel Messi tai Hollannin kujeilijat
Argentiina ja Hollanti tarjoilivat katsojille varsinaista jalkapallokarkkia MM-puolivälierässä. Testaa, pystytkö sinä tekemään kentällä samoja ratkaisuja ja lue asiantuntijan kommentit tilanteista.
Huomasitko? Asiantuntija hämmästeli Neymarin elekieltä vaihtopenkillä vain hetki ennen Kroatian tasoitusmaalia – ”Homma on hoidettu”
Brasilia putosi dramaattisella tavalla jatkosta MM-kisojen puolivälierässä Kroatiaa vastaan. Asiantuntijat hämmästelivät asiaa Ylen studiossa.
Uusi teknologia näkee asioita, joita ihminen ei – katso esimerkit jalkapallon MM-kisojen senttipelistä: ”Voi luottaa, että paitsio on paitsio”
Puoliautomaattinen paitsiojärjestelmä helpottaa tuomareiden työtä kentällä ja VAR-huoneessa. MM-kisoissa on nähty useita esimerkkejä järjestelmän toimivuudesta.
Kommentti: Brasilian lehdistövastaava teki MM-kisoissa ison virhearvion – kissan kohtelu varasti otsikot ja sytytti raivon
Kultakandidaatti Brasilian MM-joukkue on herättänyt ihastusta mutta myös polemiikkia. Tiistain lehdistötilaisuudessa meni sauma tehdä loistavaa PR-työtä, kirjoittaa Jelena Leppänen.
Katso kymmenen erikoisinta tilastoa jalkapallon MM-kisoista – asiantuntijat löysivät jäätävän lukeman Belgian tähden tuhlailuista
Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas kävivät läpi turnausta tähän saakka. Alkukierroksilta löytyi kymmenen erikoista tilastopoimintaa.
Goncalo Ramos teki tempun, jossa oli onnistuttu viimeksi 1990 – MM-historian ensimmäinen hattutemppu merkattiin vasta kauan sankarin kuoltua
Jalkapallon MM-kisoissa on tehty nyt 53 hattutemppua. Neljä pelaajaa on onnistunut hattutempussa kahdesti MM-areenalla.
Asiantuntija avaa MM-kisojen jymypaukun taustat – Marokon on täysin mahdollista yltää historialliseen saavutukseen
Marokko vastasi MM-kisojen jatkopelien tähän mennessä suurimmasta yllätyksestä. Yle Urheilun asiantuntija pitää Marokon voittoa ansaittuna ja kertoo, miksi Espanja hakkasi ottelussa päätä seinään.
Jogo bonito! Katso kaikki Brasilian mykistävästä näytöksestä, jossa nähtiin 61-vuotiaan valmentajan ”pulutanssi” ja upea ele legendalle
Brasilia järjesti näytöksen MM-kisojen neljännesvälierässä. Yle Urheilun asiantuntijan Jonne Kunnaksen mukaan Etelä-Korea-ottelu alleviivasi Brasilian hyvyyttä.
Koko ajan härskimmillä keinoilla ratkotaan jatkopaikkoja jalkapallon MM-kisoissa – murskasimme viisi myyttiä rangaistuspotkuista
Yle Urheilun asiantuntijat Jonne Kunnas ja Miika Nuutinen purkavat jalkapallon rangaistuspotkusuorituksen atomeiksi. Koko joukkueen toiminnalla voidaan vaikuttaa lopputulokseen.
Belgian jalkapallon kriisistä kovia paljastuksia MM-kisojen shokkiputoamisen jälkeen – jopa pelaajan vaimo kertoi ”kiusallisista” grillijuhlista
Hallitseva MM-pronssimitalisti Belgia jäi Qatarin kisoissa alkulohkoon. Kohu joukkueen sisäisistä riidoista paisuu. Myös maan jalkapalloliitto sai rajua palautetta eronneen päävalmentajan suunnalta.
Fifa saattaa sittenkin pyörtää päänsä MM-kisojen uudistuksen suhteen – pöydällä muun muassa NHL-henkinen "konferenssimalli"
Jalkapallon MM-kisojen osallistujamäärä kasvaa roimasti. Se tuo mukanaan muutoksia turnausformaattiin, mutta aiempi suunnitelma kolmen joukkueen lohkoista voidaan heittää romukoppaan.
Mitä tapahtui Qatarin naisten maajoukkueelle? MM-kisojen kiistelty isäntämaa petti merkittävän lupauksen: ”Häpeällistä”
21-vuotiaalla qatarilaisella Ghaidalla ei ole mahdollisuutta päästä maansa maajoukkueeseen, koska sitä ei ole. Qatar on pettänyt lupauksensa naisten jalkapallon kehittämisestä.
Näin yllätykselliset jalkapallon MM-kisat jatkuvat – lue asiantuntijan tärpit pudotuspelipareista ja olet valmis loppuhuipennukseen
Puolet joukkueista on enää jäljellä jalkapallon MM-kisoissa Qatarissa. Yle Urheilu kävi läpi jokaisen neljännesvälieräparin asiantuntija Jonne Kunnaksen kanssa.
Mitä Luis Suarez sivalsi Fifan pukumiehelle? Katso, kuinka supertähti kävi kulissien takana kuumana ja itki vuolaasti dramaattisten hetkien jälkeen
Uruguayn putoaminen MM-kisoista sai Luis Suarezin tunnekuohun valtaan. Tähtihyökkääjällä oli hetken rauhoittumisen jälkeen tiukkaa asiaa Fifan virkailijalle.
Puolet Iranin MM-joukkueesta palasi Teheraniin – joukkueen suomalainen valmentaja todisti jäähyväisiä: ”Moni itki oikein kunnolla”
Iranin maajoukkueen fysiikkavalmentajaksi palannut Mikko Kujala näki jalkapallon MM-kisoissa, kuinka kovassa paikassa maan pelaajat olivat kentällä ja sen ulkopuolella. Hän puolustaa päätöstään liittyä Iranin leiriin.
Jalkapallotähtien ele raivostutti serbialaiset neljä vuotta sitten – Serbian ja Sveitsin MM-kisaotteluun liittyy tulenarka kysymys
Sekä Sveitsi että Serbia tavoittelevat keskinäisestä kohtaamisestaan jatkopaikkaa pudotuspelivaiheeseen. Maiden kohtaaminen on asettanut viime MM-kisojen tapahtumat valokeilaan, mutta uusia kohujakin on noussut esiin.

Eurooppa-kirje: Ihmisoikeuksia polkeva kisaisäntä halutaan boikottiin, mutta EU:n kauppakumppaniksi Qatar on enemmän kuin tervetullut
Entä päättävätkö EU-maat tukea komission esitystä Unkarin tukimiljardien jäädyttämisestä? Aiheesta lisää kirjeen lopussa.
Kun Messi mokasi rangaistuspotkun, argentiinalaiset tyrmistyivät – katso fanien puhutteleva reaktio ja riehakkaat juhlat
Yle Urheilu oli paikalla Argentiinassa, kun jalkapallohurmos nousi kattoon Buenos Airesissa maan voitettua Puolan alkulohkon viimeisessä ottelussa 2–0.
Viimeinen sana: Media sysää boikotoimisen taakan Qatarin MM-kisojen katsojalle
Onko median nostamilla ihmisoikeuskysymyksillä lopulta mitään merkitystä, kun Qatar ja Fifa käärivät kuitenkin MM-kisoista kaikkien aikojen suurimmat tulot?
Tässäkö lääke filmaamiseen? Asiantuntijoiden mielestä MM-kisoissa nähty lisäajan uudistus on tervetullut jalkapalloon
MM-kisojen otteluissa on nähty hätkähdyttävän pitkiä lisäaikoja. Palloliiton asiantuntija Joni Ruuskasen mukaan muutos ei ole haitaksi pelaajien terveydelle.
Saksan maajoukkue otti kantaa MM-kisoissa – suut peitettiin käsillä joukkuekuvassa, Manuel Neuerin kapteeninnauha tarkastettiin
Saksan pelaajat tekivät näyttävän protestin jalkapallon MM-kisoissa.
Amnestyn Johansson haastoi Palloliiton Lahden A-studiossa: ”En ole varma, onko sinun pakko mennä takaisin finaaliin”
MM-kisojen katsomatta jättämiseen ei ole kummankaan mielestä perusteita, koska silmien sulkeminen ei edistä asiaa eikä se paranna siirtotyöläisten asemaa.
Näin ennakkosuosikki Argentiina lankesi Saudi-Arabian ansaan
Saudi-Arabia voitti Argentiinan miesten jalkapallon MM-turnauksessa maalein 2–1. Saudiarabialaisen pelaajan huolestuttava loukkaantuminen venytti ottelun lähes kaksituntiseksi.
Kommentti: Lionel Messin viimeisessä saumassa piilee valtava ristiriita – fanien suuri toive pelaisi myös Qatarin pussiin
Lionel Messin suuri unelma MM-kullasta voi hyvinkin toteutua hänen viimeisessä turnauksessaan. Qatarin maaperällä se olisi ristiriitaista, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Vainikka.
Maanantai 21.11.2022 (tv)
Jalkapallon MM-kisat. Ruokatrendit. Vähemmistöt tv-sarjoissa. Sää.
Tässä syyt, miksi Fifa halusi antaa MM-kisat ihmisoikeuksia polkevaan Qatariin eikä perunut kisoja kritiikistä huolimatta
12 vuotta vanhan päätöksen taustalla vaikutti muun muassa Qatarin vastustamaton tarjous ja korruptiosta epäillyn Fifan hallituksen toiminta.
Yle Urheilun asiantuntija Antti Pohja ei halua, että Qatarin MM-kisat toistuvat: ”Saako lähetyksissä hymyillä?”
Lahtelainen jalkapallokommentaattori ei ole löytänyt arvokisoihin yleensä kuuluvaa kansanjuhlaa ja karnevaalitunnelmaa. Yle ei lähetä paikalle lainkaan urheiluselostajia tai asiantuntijoita.
Qatarin siirtotyöntekijöitä tavannut Ellinoora Vesala: ”MM-kisojen boikotointi tässä vaiheessa ei auta heitä”
Arvokisojen järjestäminen ihmisoikeuksia polkevissa maissa on puhuttanut erityisesti Qatarin kisojen yhteydessä. Asiantuntijoiden mielestä kisojen boikotointi ei ole tässä vaiheessa tehokkain tapa vaikuttaa.