Uusimmat artikkelit
”Pelotti, mutta olen opetellut sanomaan, minusta tulee lääkäri” – toimitusjohtaja ja opettaja kertovat elämänsä täyskäännöksestä nelikymppisinä
Toimitusjohtaja ja kieltenopettaja kertovat, miksi he aloittavat vuosia kestävät lääkäriopinnot nelikymppisinä.
Anu Hämäläinen luopui karjasta ja luki lähihoitajaksi – kotitilasta tuli ikäihmisten perhekoti
Metsämäen tilalla Mikkelin Otavassa laidunsi karja vielä puolitoista vuotta sitten. Lehmien jälkeen uusi ammatti muotoutui Anu Hämäläiselle kuin luonnostaan.
Lappeenrantaan nousee talo, johon muuttaminen on Ella Kouvon, 22, suuri unelma: ”Täällä saa olla yksin ja kaverin kanssa”
Ensi vuonna valmistuva Tapiontupa on koti viidelletoista kehitysvammaiselle nuorelle aikuiselle. He valmistautuvat muuttoon jo nyt.
Otto Auer, 26, pääsi irti päihdehelvetistä ja toimii kouluttajana muille: ”Nyt mä elän mun unelmaani”
Helsinkiläinen Otto Auer eli aiemmin päihteiden värittämää elämää, mutta löysi liikunnan ilon uudelleen Malmin palloiluhallilta.
Alkoholismia ruotivan Facebook-ryhmän vetäjä kertoo tammikuun ilmiöstä: ensin tulee ryntäys ryhmään, sitten alkaa ärsyyntyminen
Seitsemän vuotta raittiina ollut Christer Schoultz haluaa ryhmänsä kautta auttaa muita riippuvaisia ja oikaista käsityksiä siitä, kuka voi olla alkoholisti.
Aleksi Katajala myi talonsa ja lähti majatalon pitäjäksi Filippiineille – siitä asti on ongelmia riittänyt
Henkilökuva tamperelaisesta Aleksi Katajalasta, joka on perustanut majatalon tropiikkiin Filippiineille.
Joko tipaton tammikuu tai vegaanihaaste alkaa nyppiä? Tässä asiantuntijan vinkit pysyvään elämänmuutokseen
Uuden vuoden lupaukset jäävät usein lyhytaikaisiksi. Terveyskäyttäytymisen ja motivaatioprosessien tutkija Matti Heino antaa viisi vinkkiä, miten helpottaa elämänmuutoksen aiheuttamaa epätoivoa.
Omaan kotiin halutaan yhä nuorempana – Kätlin Pihlainen, 17: "On aikuismaisempi olo, kun saa asua yksin"
Suomessa muutetaan omilleen keskimäärin 21-vuotiaana. Varhainen itsenäistyminen ei sinänsä ole ongelma, mutta on tärkeää, että nuorella on realistiset käsitykset itsenäisestä asumisesta.
Pieni ja syrjäinen saari etsi asukkaikseen lapsiperheitä – helsinkiläinen Jonna Mäkynen ehdotti puolisolleen vitsillä, pitäisikö hakea
Jonna Mäkynen näki somessa ilmoituksen, ja pian perhe olikin muuttamassa Helsingin lähiöstä pienelle Utön saarelle. Mistä rohkeus elämänmuutokseen löytyi ja millaista uusi arki on ollut?
Mäntyharjulainen Anniina Jalkanen on nimetty valtakunnalliseksi vuoden maaseutukasvoksi – someaktiivi iloitsee tunnustuksesta
Jalkasen Youtube- ja Instagram-kanavien keskeisiä aiheita ovat muun muassa maalla asuminen, remontit ja kotieläimet.
Riikka Turusen, 32, unelmalle omavaraisuudesta naureskeltiin ensin – nyt ruoka tulee omasta pihasta ja kaupassa on käytävä vain harvoin
Omavaraisuus kiinnostaa yhä useampia, kun energian hinta nousee ja ruoka kallistuu. Riikka Turunen jätti sisäsiistin myyjän työn ja kasvattaa nyt ruokansa itse.
Mari Leppäsen kolumni: Kuluuko aika, vai tuleeko se sinua vastaan?
Elämä on täynnä suuria muutoksia, joiden tiedämme joskus tulevan. Silti ne tuntuvat aina yllätyksiltä, tulevat varoittamatta ja mullistavat mielemme, piispa Mari Leppänen pohtii.
Päivähoidon alku on suuri muutos lapsen elämässä – Julius Uusitalo aloitti alle vuoden ikäisenä, äiti neuvoo vanhempia olemaan stressaamatta
Tuhannet lapset aloittavat elo-syyskuussa ensimmäistä kertaa varhaiskasvatuksessa. Muutos on iso koko perheelle, ja siihen sopeutumiselle kannattaa antaa aikaa, sanoo vanhemmuuden asiantuntija.
Juuli Kyllönen, 16, jättää lapsuudenkodin ja muuttaa 150 kilometrin päähän yksin asumaan: “Osaankohan maksaa laskut?”
Tuhannet nuoret muuttavat omilleen näinä viikkoina opiskelujen perässä. Suomessa itsenäistytään varhain verrattuna muuhun Eurooppaan. Katso kuvat kuinka Juuli Kyllönen muuttaa Jyväskylästä ensiasuntoonsa Tampereelle.
Nina Mellqvist muutti yksin pimeään saareen, josta näkee sekä Suomeen että Venäjälle: "Kiehtoo, että se on niin lähellä"
Kaksi vuotta sitten kotkalainen Nina Mellqvist lähti pois oravanpyörästä ja muutti keskellä merta olevaan saareen, Rankkiin. Silloin hän oli saaren ainoa vakituinen asukas.
Kun aviomies oli sulkenut puhelimen, Mira Koivulahden piti päättää, saako hänen lapsensa elää – "Meiltä odotettiin raskauden keskeytystä"
Kehittyneiden seulontojen vuoksi on harvinaista, jos Downin oireyhtymää ei todeta jo raskauden aikana. Yhä useammat vanhemmat joutuvat siksi päättämään, haluavatko synnyttää kehitysvammaisen lapsen.
IT-alan eläkeläinen Tiina Henkola, 68, ryhtyi pandemian aikana stand up -koomikoksi – "Elämää on liian vähän jäljellä kotona kyllästymiseen"
Huumori vei Henkolan kotisohvalta keikkalavoille.
Saattohoitaessaan isänsä Maarit Vallin, 39, toteutti haaveensa käsityöläisyydestä – "Minussa heräsi halu luoda uutta"
Sairaanhoitaja rakensi arkensa uudelle pohjalle.
Jahkaatko päätöksiä ihan liikaa ja pelkäät katuvasi niitä myöhemmin? Näillä vinkeillä valinnoista voi tulla helpompaa
Psykoterapeutin vinkit kohti helpompia päätöksiä.
Oletko tehnyt elämänmuutoksen? Kerro tarinasi suoraan lähetykseen!
Oletko sinä onnistunut tekemään elämänmuutoksen?
24-vuotias yrittäjä elää unelmaansa 70 koiran kanssa – Tiia Jormakka tarttui lukion jälkeen yllättävään työpaikkailmoitukseen, eikä ole katunut
Nuori yrittäjä kokee, että fyysinen työ ulkona sopii hänelle hyvin. Hän pilkkoo päivittäin kirveellä koirille suuret määrät lihaa.
Kiss FM teki Mari Parkkisesta julkkiksen – kaksi vuotta seurapiirien säihkettä riitti, ja nyt hän on kirkkoherra
Mari Parkkinen oli 1990-luvun puolessa välissä suosittu KISS FM:n aamujuontaja. Reilut puoli vuotta sitten Parkkinen aloitti Imatran seurakunnan kirkkoherrana.
Aspergerdiagnoosi loksautti Patrick Lohvansuun sekavan maailman paikoilleen – tietokonemaailmassa on hyvä olla: "Siellä on vain kyllä tai ei"
Patrick Lohvansuu ei pidä fyysisestä läheisyydestä. Tietokoneiden kieltä hän puhuu täydellisesti. Erillisistä autismidiagnooseista luovutaan vuodenvaihteessa. Jäljelle jää vain autismikirjon häiriö.
Koulukiusaaminen ajoi Pertti Närväisen, 27, nettiriippuvaiseksi: “Ajattelin pitkään, ettei minua ole tarkoitettu kenenkään oikean ihmisen ystäväksi”
Pertti Närväinen on syntyjä syviä pohdiskeleva mikkeliläismies, joka sattuu olemaan autisti. Pertti on tullut sinuiksi erilaisuutensa kanssa: “Ei minun tarvitse muuttua maailman takia, maailma voisi muuttua minun takiani.”
Keskiviikko 8.12.2021 (tv)
Korkeakoulutetut työntekijät. Ruotsin pääministeri. Elämänmuutokset. Sää.
Sata tarinaa hypystä tuntemattomaan – helsinkiläispari hylkäsi nautiskelevan elämäntyylinsä ja osti 70 kotieläintä yhdessä yössä
Olemme eläneet koronakriisin keskellä kohta kaksi vuotta. Kysyimme teiltä, millaisia elämänmuutoksia olette tehneet poikkeusaikana. Näin te vastasitte.
Teitkö korona-aikana elämänmuutoksen? Oliko päätös oikea vai onko alkanut kaduttaa? Teemme aihepiiristä juttua ja keräsimme kokemuksia
Joku on muuttanut koronan aikana toiselle paikkakunnalle, toinen hurahtanut luontoon ja lähtenyt eräopaskouluun. Kysyimme tässä jutussa lukijoilta, ovatko pandemia ja sen poikkeuksellinen arki innoittaneet elämänmuutokseen.
Moni haaveilee elämänmuutoksesta, Vesa Nieminen teki sen: myi kotinsa, jätti työnsä ja löysi vuoden erämaavaellukselta rauhan ja rakkauden
Työelämän tutkijan mukaan rohkeat tarinat kannustavat ihmisiä uraliikkeisiin, mutta alanvaihdot ovat vielä marginaalinen ilmiö. Vesa Nieminen lähti, koska pystyi. Päätös kannatti, sillä olo parani ja erämaasta löytyi puoliso.

Martti Leinonen loikkasi öljytankkerilta Greenpeace-laivaan – isku porauslautalle vei rokkilegendan kanssa jääkarhujen vartioimaan vankilaan
Martti Leinonen ahdistui 100 000 tonnin öljylasti kyydissään, teki uramuutoksen ja muutti syrjäiseen mökkiin Inariin. Työ ympäristöjärjestössä vie hänet eri puolille maailmaa. Leinonen piti Ylelle videopäiväkirjaa Englannista.

Ihmiset eivät opi pandemiasta ehkä mitään, epäilee elämäntapatutkija: "Täytämme vapautuneen ajan online-kokouksilla ja Netflixillä"
Korona paljasti, että hitaampi elämä tekee hyvää meille ja maapallolle, sanoo norjalainen sosiaaliantropologi Thomas Hylland Eriksen.
Helsingissä asumisesta tuntui puuttuvan jotain – Eveliina muutti Lappiin, mutta lopullinen muutos tapahtui jo ennen lähtöä
Muutto Lappiin toi arkeen kiireettömyyden ja rauhan.
Unelma Lapista: Minne päin pohjoista sinun pitäisi muuttaa – tee testi!
Missä päin Lappia sinun kuuluisi asua?
Löytyykö onni muuttamalla Lappiin? – Unelma Lapista seuraa suurta elämänmuutosta
Millaista muuttajan elämä on Lapissa?
Itsenäistymisriitti on tarpeellinen osa aikuistumista – Anniina Juuti vietti vuoden Australiassa: "Se oli matka henkiseen aikuisuuteen"
Tutkijatohtori Mette Ranta puhuu orastavasta aikuisuudesta elämänvaiheena nuoruudesta aikuisuuteen.

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv halusi kokea jotain uutta – nyt hän elää kreikkalaista jalkapalloarkea, joka hämmästyttää joka päivä: "En uskalla mennä yksityiskohtiin"
Tim Sparvin kreikkalaisjoukkueen alkukausi on ollut sekava ja vaikea.

Kun Heli Kurimo sai potkut työstään, mielen valtasi katkeruus – sitten hän löysi ammatin, josta harva on edes kuullut
Sairaalavalokuvaaja on harvinainen ammatti. Kuvia käytetään apuna potilaan hoidossa.
Aiju Salmisen sarjakuvakolumni: Joskus tekemättä jättäminen on tekemistä tärkeämpää
Elämänmuutos voi tapahtua myös ilman kahvakuulaa, karkkilakkoa ja kärvistelyä, pohtii Aiju Salminen.

Isäneuvola on lunastanut paikkansa Vaasassa - isän terveys ja elämänmuutos puheenaiheina
Vaasassa on vuodesta 2013 ollut isäneuvolatoimintaa. Neuvolassa käy vuosittain 13-170 isäksi tulevaa tai jo isänä olevaa miestä.
Jäähyväisten kesä – kipuileva perhe tekee brittisarjassa kiertomatkan Eurooppaan
Lämminhenkinen brittisarja kipuilevan perheen lomamatkasta.
Voiko someilmiö ratkaista jätekriisin? Zero waste on Hannele Kemppaisen, 27, ja koko Suomen tavoite – kuuntele, onko siitä hyötyä
Jätteetön elämäntapa tarjoaa konkreettisen helpotuksen ilmastoahdistukseen, mutta siinä piilee myös vaaransa.
Uusi parisuhde ja korona muuttivat vuoden ostolakkoa viettävän Matti Tuomaalan suunnitelmat – kaupasta on hankittu vesipyssyjä ja pyöräilykypärät
Vaasalainen Matti Tuomaala aloitti kulutuskriittisen vuotensa marraskuussa 2019. Haasteen tarkoituksena on ollut ostaa vain elintarvikkeita ja palveluita.
Melina Holmberg myi koko omaisuutensa, lastasi hevosensa autoon ja muutti Espanjaan – avioerosta alkoi elämän tärkein matka
Kiireinen yrittäjän arki vaihtui lepoon ja nautiskeluun etelän auringossa. Asiantuntija neuvoo turvautumaan mieluummin psykoterapiaan kuin jättämään kaiken taakseen.
Vaihtovuosi lappilaiskylässä vieraannutti suosikkitubettajan kaupunkilaisuudesta – ratikkakiskojen kirskunta ja juna-aseman kuulutukset tuovat nyt vain pahan olon
Inari Fernández löysi kaipaamansa rauhan eikä aio palata kaupunkiin vielä aikoihin.
Kun tomu laskeutuu – tanskalainen draamasarja ihmisistä ennen ja jälkeen tragedian
Draamasarja ihmiskohtaloista ennen ja jälkeen tragedian.
Kaarle Pereiran rohkea elämänmuutos kannatti: Pyysi puolisoaan mukaan muuttamaan Suomeen, ja pian molemmilla oli töitä ja elämä pikkukunnassa
Moni ulkomailla asuva suomalainen haaveilee paluusta, mutta työpaikka ja puoliso voivat jarruttaa muuttoa.
DNA – tanskalainen jännityssarja rikosetsivästä ja kadonneesta lapsesta
Jännityssarja rikosetsivästä ja kadonneesta lapsesta.
Koronavirus mullisti lemmikkien elämän, koska ihmiset ovat nyt päivät kotona – katso 5 vinkkiä, joilla vähennät ystäväsi stressiä
Lähetä kuva omasta lemmikistäsi ja katso, miten muiden suomalaisten eläimet selviävät poikkeusoloissa.

Perhevapaalta paluu saa monen katsomaan työelämää uudesta näkökulmasta – raha ajaa töihin, lapsi saa pohtimaan alanvaihtoa
Vaikka perhevapailta palaisi entiseen työhön, voi sekin vaatia osaamisen päivittämistä.
Totaalikieltäytyjän karkkilakko on kestänyt jo 16 vuotta – kieltäytyjälle tuputetaan karkkia: ota nyt, maista edes yksi
Ei edes yhtä pastillia, kieltäytyjä ei halua repsahtaa karkinhimossaan, sillä se voi johtaa makeiskierteeseen.
Durrellin perhe – värikkään brittisarjan 4. kausi, jännittäviä käänteitä Korfulla
Lämminhenkisen brittisarjan päätöskausi!