Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hymyilevä pitkätukkainen neandertalialaisnanen painaa ison linnun siipiä olkapäitään vasten.

Neandertalilaisten DNA:n analyysit osoittavat naisten olleen luotuja liikkumaan

Neandertalilaisten joukosta löytyi ensi kertaa perhe: siperialaisessa luolassa asui isä ja teinitytär sekä muita sukulaisia. Heidän perimänsä raottaa uuden ikkunan serkkulajimme elämäntapaan.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Työn merkitys vaihtelee eri aikoina

Vakituinen työpaikka yhdistetään turvallisuuteen ja myös hyv

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Yksilökeskeinen vanhemmuus uuvuttaa

Länsimaissa vastuu lapsista on korostetusti vanhemmilla.

Kaksi ihmistä kävelee savannilla, jola kasvaa harvakseltaan puita. Ympärillä on norsu, kirahveja ja muita Afrikan eläinlajeja.

Muinaiset luulöydöt kyseenalaistavat lihansyönnin merkityksen ihmisen evoluution supervauhdittajana

Kun ihminen alkoi pari miljoonaa vuotta sitten syödä roimasti lihaa, juuri se vei evoluutiopolulle, joka on tuonut meidät tällaisina tähän päivään. Niin yleensä ajatellaan. Väärin, sanoo tuore tutkimus.

Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen.

Ministeriössä valmistellaan harvinaista luovutuspyyntöä – lähes 150 vuotta sitten Ruotsiin viedyt pääkallot halutaan takaisin Suomeen

Pälkäneellä odotetaan, että rauniokirkon ympäriltä aikanaan viedyt kallot pääsevät kotikunnan multiin. Vainajien jäänteet kaivettiin haudoista rotututkimuksen nimissä ja vietiin Ruotsiin vuonna 1873. Nyt opetusministeriö valmistelee virallista palautuspyyntöä.

Ali ohjaa rekkaa.

Torstai 30.9.2021 (tv)

Kokoontumisrajoitukset. Talvirenkaat. Maahanmuuttajaopiskelijat. Sää.

Elimäen yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaisia Ruskiasuon kivikautisen asuinpaikan arkeologisella kaivauksella

6 000 vuotta vanhasta kylästä kaivettu esiin tuhansia esineitä – nyt sieltä löytyi yksi Suomen vanhimmista ihmisfiguureista

Harrastaja-arkeologien kaivauksella pääsivät vierailemaan myös koululaiset. Heille suunnattujen kaivaustutkimusten tavoitteena on herättää ajattelemaan menneisyyttä.

Anne-Mari Liira portaan vanhan kappelin kaivauksilla.

Tammelan arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt ihmistoiminnan jälkiä – tutkijat uskovat olevansa vanhan kirkon liepeillä

Tammelan Portaan kaivauksissa maakerroksista on tullut esille ihmistoiminnan jälkiä ja rakennuksen osia. Löydetyt tiilet voivat olla osa ikivanhan rakennuksen lattiaa. Tutkijat uskovat olevansa lähellä vanhan kirkollisen rakennuksen paikkaa.

Kasvokuva miehestä, jolla on pitkät harmaantuneet hiukset, parta ja tuuheat kulmakavat, joiden alta katsovat tiukasti ruskeat silmät.

Perhepotretti uusiksi? Tuoreiden tutkimusten mukaan meillä nykyihmisillä oli neandertalilaisiakin läheisempi sukulainen

Ihmislajeista on jäljellä enää Homo sapiens, nykyihminen, mutta ihmisten sukupuun menneet haarat tuottavat tutkijoille yhä enemmän yllätyksiä. Yksi tutkimus kyseenalaistaa jopa käsityksen Euroopasta neandertalilaisten alkukotina.

Sammakkokoiras kuljettaa nuijapäitään.

Erikoiset nuolimyrkkysammakot löivät tutkijat ällikällä: Nuijapäät selviävät melkein missä vain ja kannibaalit elelevät sovussa yhteisessä lammikossa

Jyväskylän ja Stanfordin yliopistojen tutkijat tarkkailivat nuolimyrkkysammakkojen elämää Amazonialla. Nuolimyrkkysammakot ovat monella tapaa erikoisia tapauksia. Ne esimerkiksi munivat maalle, vaikka nuijapäät hengittävät kiduksilla.

Kuva lonkkaluusta ja lähikuva vammasta, johon on hautautunut kivenkappale.

Tutkimus: "Maailman ensimmäinen sota" olikin joukko ilmastonmuutoksesta seuranneita yhteenottoja

Onko ihmiskunta syntynyt sotimaan vai alkoivatko sodat, kun alueista, resursseista ja hierarkiasta tuli joillekuille väkivallan arvoisia? Tutkijat ovat siitä monta mieltä, kuten siitäkin, miten iso merkitys ilmastonmuutoksilla on konfliktien syntyyn.

Opaste kuntavaalien ennakkoäänestyspaikalle Varissuolla Turussa.

Keskiviikko 2.6.2021 (tv)

Ennakkoäänestys. Hyönteiset. Arkeologia. Sää.

Pääkallo ja 3D-malli punatukkaisen, tuuheapulisonkisen miehen kasvoista.

Luoteisväylää 1800-luvulla etsineiden tuho on iso mysteeri – DNA auttoi nyt tunnistamaan yhden uhrin ja pääkallo antoi hänelle kasvot

Franklinin retkikunnan kuolema on tutkimusmatkailun suurimpia arvoituksia. Liki sata retkikuntalaista on jäänyt kateisiin mutta yksi on nyt saanut takaisin identiteettinsä. Vastauksia antanevat myös heidän aluksensa, kunhan korona sallii sukellukset.

X-niminen laite Särkänniemessä.

Maanantai 24.5.2021 (tv)

Valko-Venäjä. Maahanmuuttajat. Huvipuistot. Sää.

Ilmakuva Kaarinan Ristimäen muinaiskirkkoalueesta.

Tammelassa alkavat arkeologiset kaivaukset – keskiaikaista kappelia etsitään perimätiedon pohjalta

Arkeologit ryhtyvät kesällä kaivamaan esille tietoa Portaan kappelista. Tammelan Portaan kappelista on viimeisin karttamerkintä 1600-luvun lopun kartassa. Perimätietoa Portaan kappelista liikkuu edelleen Tammelassa paljonkin. Kylässä sijaitsee myös Kappelintie.

Nainen kulkee pitkospuita pitkin suolla.

Ihmiset eivät opi pandemiasta ehkä mitään, epäilee elämäntapatutkija: "Täytämme vapautuneen ajan online-kokouksilla ja Netflixillä"

Korona paljasti, että hitaampi elämä tekee hyvää meille ja maapallolle, sanoo norjalainen sosiaaliantropologi Thomas Hylland Eriksen.

Senaatintorille rakennettava terassialue.

Senaatintorilla uusitaan valaistusta ja tehdään arkeologisia kaivauksia

Kaivauksissa tutkitaan kuuden uuden valaisinpylvään paikat.

Lintua muistuttava pronssinen eläinriipus, jossa on kaksi reikää ja viiden kiinnityslenkin sarja alapinnalla.

Sievin Kiurunkankaan esihistoriallinen asuinpaikka arvioitua laajempi

Oulun yliopisto aloitti vajaan kahden viikon mittaiset kaivaukset alueella tämän kesän osalta 17. elokuuta.

Muinaishauta

Museovirasto inventoi arkeologisia kohteita kesän aikana Pohjanmaalla

Valtakunnallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita inventoidaan kesän aikana Pohjanmaalla.

Mielenosoittajia Black Lives Matter Helsinki March -mielenosoituksessa Helsingin Tuomiokirkon edustalla 3. kesäkuuta.

Research: Finnish police discriminate, racially profile

Discrimination and ethnic profiling are underreported in Finland, according to the Non-Discrimination Ombudsman.

Sortavalalaiset Artem ja Irina Klemzikova poimivat mansikoita Venälän tilalla Kuopiossa

Kausityöntekijöiden maahantulosta valmistui linjaus

Maahan saapuvat työntekijät joutuvat kahden viikon karanteenia vastaaviin oloihin.

Takapuoli

Tiedätkö, mitä on pyllyttäminen? Entä mistä naisen häpy on vanhan kansan mukaan tehty? Testaa tietosi suuressa naiseuden voima -visassa!

Naisen kyky luoda uutta elämää on ollut myyttien aiheena ympäri maailmaa. Naisvaltaisia yhteisöjä elää yhä eri mantereilla.

Kulttuurintutkija Marja-Liisa Honkasalo ja koira.

Lääkäri, tutkija ja antropologi Marja-Liisa Honkasalo on ollut työssään aktivisti

Marja-Liisa Honkasalo - lääkäristä antropologiksi.

Kati Kelola, Yle, 27.09.2019

Kati Kelolan kolumni: Meidän pitäisi opetella tuntemaan myös paikkoja, joista Suomeen muutetaan

Vaadimme tänne tulevia elämään yhdessä maassa: Suomessa. Mutta tosiasiassa me kaikki elämme monessa paikassa yhtä aikaa, kirjoittaa Kati Kelola.

Albert Fish

Joillekin on maistunut sydän, joillekin pakarat, joillekin reidet – ihmissyönnin historiasta tehty kirja kertoo hurmeisia tarinoita lihanhimosta

Kannibalismin historiasta on tehty ensimmäinen suomenkielinen tietokirja. Kannibaalikirja, eli kirjoituksia ihmissyönnin historiasta -teos tutkii ja tarkastelee ihmissyönnin eri muotoja.

Päivi Räsänen, Hussein Al-Taee ja Juha Mäenpää.

Police: Ex-Greens officer to keep working MPs' ethnic agitation cases

Inspector Pekka Hätönen's ties to the Green Party will not end his involvement with three high-profile cases.

Kivikautinen savikuppi löytyi Kierikin kaivauksissa kesällä 2017 Oulusta.

Kierikin kivikauden kaivaukset kiinnostavat ulkomaita myöten

Kivikauden löydökset houkuttavat arkeologian opiskelijoita, mutta myös tavallista yleisöä.

Museovirasto kalmisto laitila

Finnish Heritage Agency scours countryside for ancient monuments

A three year effort to document significant archaeological sites across Finland is underway.

Poliisin logo poliisimiehen hihassa.

Police probe suspected ethnic agitation in nationalist party campaign

Police said on Tuesday that it was investigating campaign material used by the Finnish Nation First political party over suspicions of ethnic agitation.

Toimittaja Riikka Kaihovaaran kasvonpiirteitä mitataan kalloharpilla.

Kelvoton lisääntymään - Miksi minut olisi pakkosteriloitu?

Kysymykset ihannekansalaisesta eivät ole kadonneet.

Mullan seasta löytyneitä astian palasia kämmenellä.

Etelä-Savoon 70 000 euroa kolmelle koululaisten arkeologiahankkeelle

Suomen Kulttuurirahasto myönsi Etelä-Savoon yhteensä 70 000 euroa Mullankaivajat-apurahoina.

Poliisin logon Turun pääpoliisiaseman seinässä.

Finland sees uptick in ethnicity-related hate crimes

Finnish Police received more than 1,100 complaints of suspected hate crimes last year, an eight percent increase from the previous year.

Tutkija Taina Kinnunen kahden vinttikoiransa kanssa pihanurmella. Vasemmalla valkoinen vinttikoira ja oikealla musta.

Ihmisten ihmettely on kulttuuriantropologi Taina Kinnusen työtä

Kinnunen tutkii ihmisiä, mutta rakastaa eläimiä enemmän.

Kaivauksia K.H. Renlundin museon vieressä.

Arkeologiset kaivaukset toivat esiin runsaasti esineistöä Kokkolassa

Niemen tontin rakennustöille ei ole enää estettä.

Palomiehet yrittivät hillitä tulen leviämistä Rio de Janeiron kansallismuseossa 2. syyskuuta.

Brasilian kansallinen perintökohde tuhoutui – historiallisen kansallismuseon tulipalo jälkisammutusvaiheessa

Rio de Janeiron kansallismuseo on yksi koko Amerikan mantereen suurimmista luonnonhistoriaan ja antropologiaan keskittyvistä museoista. Jonkin verran esineistöä ehdittiin pelastaa.

Veronica Lee ja Sesilia Niehaus (arkeologian opiskelijat, Turun kauppatorin kaivaukset)

Kauppatorin kontissa uusia esinelöytöjä

Infokontti sijaitsee torin laidalla, Aurakadun varrella.

Katedralskolanin liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.

Jumppasalin alta paljastunut Turun "Pompeiji" avautuu yleisölle

Arkeologiset kaivaukset ovat saaneet paljon huomiota ja ne ovat herättäneet kiinnostusta Turun vanhan keskustan historiaa kohtaan.

Poliisi

Study: Ethnic profiling in Finland continues despite legal prohibition

Finland’s Aliens Act prohibits police officers from engaging in ethnic profiling, but the practice continues nevertheless, according to a study by a research collective.

Partioivia poliiseja.

Police launch week of stepped-up immigration spot checks

Finnish police are conducting immigration spot checks this week, alongside stepped-up vigilance for traffic infractions.

Maya-intiaanikulttuurin naamioita näyttelyssä Alicanten arkeologisessa museossa Espanjassa viime vuonna. Näyttelyssä oli mukana Guatemalasta saatuja naamioita.

AP: Tutkijat löysivät laajan mayojen yhteiskunnan Guatemalan viidakosta

Löytö viittaa laajempaan maya-väestöön alueella kuin aiemmin on uskottu.

Kansalaistorilla paljon ihmisiä Meillä on unelma mielenilmauksessa.

Survey: Reception centre area residents embrace diversity, reject "certain ethnicities"

A new Justice Ministry poll suggests two-thirds of people living in reception centre-hosting Finnish municipalities view increased multiculturalism in a positive light. Unspecified "certain ethnicities" are not welcome as neighbours, however.

Intialainen antropolgi andamaaneilla

Andamaanien saariston alkuasukkaiden elämästä

Intialaisen antropologin T.N. Panditin muistelmia

Puolivuotias vauva pitelee gibboninpoikasen etukäpälää.

Tutkimus: Ihmisen ja apinoiden viimeinen yhteinen esivanhempi oli vain kissan kokoinen

Ihmiset ja isot apinat erkanivat omiksi sukuhaaroikseen 6–7 miljoonaa vuotta sitten.

vastasyntyneen varpaat

Immigration boosts Finnish population to 5.5 million

The population of Finland has risen to just over 5.5 million, according to advance data from Statistics Finland. However data crunchers attributed the population growth to immigration, since there were 2,000-odd more deaths than births in the first seven months of the year.

Luinen pelinoppa kädessä.

Yleisö pääsee kaivamaan esille historiallista Turun keskustaa

Yleisökaivaus kaupungin keskustassa on harvinaista.

On vuoden kiihkein aika spekuloida Game of Thronesin käänteillä – mutta antropologia saattaa jo tietää, mitä Daenerysille käy

Jos lohikäärmekuningatar Daenerys perustuu oikean maailman jumalkuningaskulttuureihin, Suvi Jaakkolalla ja Ninnu Koskenalholla on vahva veikkaus hänen kohtalostaan.

kaksi poliisia

Police Board clears police of unlawful ethnic profiling in immigration monitoring

An investigation of immigration enforcement by the National Police Board has found no evidence of unlawful ethnic profiling by police. The board pointed out, however, that some form of ethnic profiling is permitted.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle