Uusimmat artikkelit
Alkoholismi vei Emilia Laatikaisen umpikujaan, jossa hän joi 24/7 – sitten hän piirsi kaiken sarjakuvaan
Oululainen Emilia Laatikainen ryhtyi piirtämään tunteitaan, kun hän pääsi päihdekuntoutukseen. Hän oli vältellyt tunteita kaikin keinoin. Piirtäessä syntyi ajatus sarjakuvasta.
Terapeutti-Villen tytär on joutunut vanhempien riidoissa sovittelijaksi: ”Tämä kuulostaa ihan hullulta, pakko puuttua”
Ville ja Helmi Merinen kertovat Yle Perjantai -ohjelmassa siitä, miten Villen alkoholismi on vaikuttanut heidän suhteeseensa.
”Tarkoitus ei ole sokeerata” – Helena Juntusen intiimi elämäkerta on suoraa puhetta siitä, kuinka sopraano kohtaa itsensä hyvässä ja pahassa
Kulttuurivieras, oopperalaulaja Helena Juntunen on sitä mieltä, että asioista kannattaa puhua niiden oikeilla nimillä. Siksi hän kuvailee kirjassaan myös elämänsä kipupisteet mahdollisimman tarkasti.
Niko Hovinen kadotti itsensä ja tunteensa päihderiippuvuuteen: ”Totta kai tajuan, että olen satuttanut monia ihmisiä”
Häpeä, pelko ja itselleen valehtelu estivät jääkiekkoilija Niko Hovista hakemasta apua päihderiippuvuuteen. Potkut johtivat lopulta odottamattomaan avunhuutoon.
”Kuuluu pelottavan hyvää” – 10 kuukautta raittiina, eikä Aleksi Rantamaa vieläkään osaa lakata kysymästä miksi
Itsesyytökset ja häpeä vaivaavat montaa alkoholismista toipuvaa. Raitistunut Aleksi Rantamaa ja somelääkäri Atte Virolainen kertovat, kuinka niiden kanssa voi pärjätä.
Näyttelijä Riku Niemisellä oli hauskuuttajan rooli jo lapsena – alkoholistiäiti oli pidettävä hyvällä tuulella
Riku Nieminen toivoo, ettei hallitus leikkaisi köyhiltä ja kipeiltä. Kulttuurivieraalla on kokemusta molemmista.
Vieroitushoitoon hakeutuu yhä enemmän ja yhä nuorempia suomalaisia
Entistä useampi asiakas on nuori sekakäyttäjä. Pelkän alkoholin takia hoitoon hakeutuvat ovat hieman vanhempia.
Riskijuominen alkaa usein jo vuosia ennen varsinaista riippuvuutta, eikä harmaasta alueesta juuri keskustella
Kesälomien jälkeen yhteydenotot päihdehuoltoon lisääntyvät, kun juomisen vähentäminen ei onnistukaan käden käänteessä. Apua alkoholin käytön tarkasteluun ja vähentämiseen on kuitenkin saatavilla.
Aleksi Rantamaa, 29, tiesi alkoholin tappavan hänet – sitten neljän päivän black-out muutti kaiken
Läheiset kertoivat olevansa huolissaan. Aleksi Rantamaa tiesi alkoholin olevan ongelma, mutta kukaan muu kuin hän itse ei olisi saanut häntä lopettamaan juomista. Lopulta uusi elämä alkoi raitistumisesta.
”En olisi uskonut, että voin olla näin onnellinen alkoholistin kanssa”, sanoo Leena – Al-Anon tarjoaa viinan varjossa eläville läheisille tukea
Alkoholisteille suunnattu apu, kuten AA-liike on yleisesti tunnettua, mutta myös läheisille on tukea tarjolla. Kaksi kumppaninsa alkoholin käytöstä kärsinyttä kertoo kokemuksiaan Al-Anonista.
Paperimies eteni tehtaalta ay-liikkeen kautta valtakunnan politiikkaan – nyt Juho Kauton tähtäimessä on työ vankilassa
Vasemmistoliiton Juho Kautto jätti keväällä eduskunnan vapaaehtoisesti yhden kauden jälkeen. Päihdeongelmasta niskalenkin ottanut entinen paperimies Äänekoskelta aloittaa nyt uutta elämää Mikkelissä.
Mikset sä jää, lauloi pikku-Milja isälleen, laulaja Pasi Kaunistolle – muistot Pasin kiivaiden keikkavuosien uhrauksista nousevat yhä pintaan
Tehdäänkö näköispatsas vai puhutaanko oikeista asioista?
Yle kävi katsomassa kohutun turkulaisen näytelmän, jossa näyttelijä juo itsensä oikeasti hiprakkaan
Turun Linnateatterin Kiveä kännissä -näytelmä puhutti poikkeuksellisen konseptinsa vuoksi jo ennen ensi-iltaa. Aluksi arvotaan, kuka juo esityksen aikana alkoholia.
Alkoholismia ruotivan Facebook-ryhmän vetäjä kertoo tammikuun ilmiöstä: ensin tulee ryntäys ryhmään, sitten alkaa ärsyyntyminen
Seitsemän vuotta raittiina ollut Christer Schoultz haluaa ryhmänsä kautta auttaa muita riippuvaisia ja oikaista käsityksiä siitä, kuka voi olla alkoholisti.
Päihdeongelmia on lähes kaikkien lähipiirissä, mutta silti niitä leimaa häpeä – Juho Toivasta, 35, auttoivat kierteestä irti äidin sanat
Yli puoli miljoonaa ihmistä ylittää Suomessa alkoholin riskikäytön rajan. Silti alkoholismiin sairautena liittyy yhä tabuja, uskomuksia ja vaikenemista, jotka pitkittävät ongelmia ja estävät sairauksiin puuttumisen.
Hyvinvointialue suunnittelee selviämisasemaa Kuopioon – aikataulu on vielä täysin auki
Kuopioon tulee lähivuosina mahdollisesti selviämisasema. Sen suunnittelu ja perustaminen on nyt Pohjois-Savon hyvinvointialueen käsissä. Yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.
Pitkät pyhät jättävät monelle juomaputken päälle – auttavan puhelimen linjat käyvät näinä aikoina kuumina
Joulu ja uusi vuosi ovat kesälomien päättymisen jälkeen vuoden kiireisintä aikaa AA:n auttavassa puhelimessa.
Päihdeklinikalla rajoitettiin asiakkaiden itsemääräämisoikeutta vastoin lakia – puhelimet otettiin pois eikä edes vessan ovea saanut lukita
MOT-toimitus selvitti, miten päihdeklinikoita valvotaan Suomessa. Yhden hoitolaitoksen historia on poikkeuksellisen värikäs.
Sienitrippi voi olla niin voimakas, että ihminen lopettaa juomisen – Suomessa aletaan ensimmäistä kertaa tutkia psykedeelejä ihmiskokeilla
Kanadalaisyhtiö rekrytoi tutkimukseensa 50 alkoholiongelmasta kärsivää suomalaista. Psykedeelien tehosta riippuvuuksien hoidossa on jo alustavaa näyttöä.
Entinen narkomaani pelkää, että huumeiden käyttöhuoneissa etsittäisiin uusia käyttäjiä ja välittäjiä: "Ne olisivat vain kohtaamispaikkoja"
En näe mitään järkeä sille, miksi meillä pitäisi olla paikkoja, joissa rikos sallitaan, sanoo Matti. Hän pääsi kuiville huumeista kolmetoista ja alkoholista viisi vuotta sitten.
Uskoontulo muuttaa teinitytön elämän elokuvassa Mona ja palavan rakkauden aika
Nuori Mona löytää herätyskokouksesta suunnan elämälleen.

Ex-jääkiekkoilija, nykyinen päihdetyöntekijä, Marko Jantunen: Näistä merkeistä tunnistat päihderiippuvuuden
Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Marko Jantunen on ollut seitsemän vuotta raittiina ja valmistuu pian lähihoitajaksi.
Onnentyttö, alkoholisoituvan iskelmätähden unohdettu tarina
Harvinainen tv-elokuva alkoholisoituvasta iskelmätähdestä.
Uusi elokuva kertoo entisen kiekkotähden rajuista päihdevuosista – Marko Jantunen: "Hurjaa katsoa valkokankaalta, kun omaa elämää ruoskitaan"
Laitapuolen hyökkääjä kuvaa Marko Jantusen elämää päihderiippuvuuden kourissa ennen hoitoon pääsyä vuonna 2015. Raitistunut päätähti haluaa nyt olla luomassa toimivampaa hoitopolkua muille riippuvaisille.
Petri Paronen joi ja joi, kunnes tajusi kuolevansa ilman apua – neljän promillen humalassa tehty päätös vei hoitoon, jossa piti kertoa totuus
Minnesota-hoidossa alkoholisti tutkii mennyttä elämäänsä ja opettelee hyväksymään tekemänsä virheet. Petri Parosen mielestä ilman katsomista totuutta silmiin ei voi parantua.
Päihdekuntoutujat ovat saaneet vertaistukea A-Killasta 60 vuoden ajan – kokemusasiantuntija: "Ollaan yhdessä ja tuetaan toinen toisiamme"
Nykyään eri puolilla Suomea toimii 60 A-Kiltaa. Niiden toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen, ja jäsentensä haluun auttaa toinen toisiaan eroon alkoholi- ja huumeriippuvuuksista.
Vasta nyt olen valmis kertomaan totuuden Kalervo Palsasta – kohutun taiteilijan taulut tuholta pelastanut Maj-Lis Pitkänen puhuu nuorena kuolleesta ystävästään
Maj-Lis Pitkänen kertoo uusia tietoja Kalervo Palsasta.
Menestyvä muotisuunnittelija kirjoitti omakohtaisen romaanin lapsuudesta alkoholismin varjossa – "Lapsena en tiennyt paremmasta elämästä"
Skotlantilaistaustainen Douglas Stuart kirjoitti palkitun romaanin työväenluokan lapsuudestaan ja alkoholismista. Useille muotibrändeille työskennellyt Stuart on nykyään kokopäivätoiminen kirjailija.
Kolme vuotta sitten raitistunut Katri Ylinen suunnittelee nyt alkoholittomia yökerhotapahtumia: "Saatoin ennen olla se tyyppi, joka painosti muita juomaan"
Simo Frangén puolusti alkoholin hyviä puolia Yle Perjantai -ohjelmassa. Darravapaana-podcastista tuttu Katri Ylinen pitää raitistumista parhaimpana palveluksena itselleen koskaan.
Emilia on 25-vuotias yliopisto-opiskelija, jolla on alkoholiongelma – "Kukaan ei halua olla porukan ainoa, joka ei ota shottia"
Vaikka opiskelijoiden raittius on lisääntynyt, ryyppäjäiset istuvat silti tiukasti tapahtumakulttuurissa.
Urheilustudiossa alkoholikeskustelu: Janne Ahonen kertoi olevansa toipuva alkoholisti, Petra Olli lääkitsi ahdistusta – huippu-urheilu voi altistaa juomiselle
Suomessa urheilijat ovat usein sankareita, eikä päihteiden käyttö ole sankaruutta laimentanut. Janne Ahonen ja Marko Jantunen kertovat olevansa toipuvia alkoholisteja, joiden mielestä päihderiippuvuuteen tarvitaan aina hoitoa ja apua.
Urheilijan alkoholismi on yhä arka aihe – pesäpalloilija Mikko Kanalan vuosien rankka ryyppääminen päättyi vasta pohjalla, nyt "hampaitakin naurattaa"
Pesäpalloilija Mikko Kanala on pelannut huipulla ja ryypännyt raskaasti vuosia, kunnes viime kesänä tuli pohjakosketus. Se tarvittiin siihen, että viina jäi.
Unohda uudenvuoden lupaukset – Pupulandian Jenni Rotonen ja WIndows95Man Teemu Keisteri kertovat, miten lempeys itseä kohtaan auttoi heitä elämänmuutoksissa
Vuosi vaihtuu räjähtävästi Ylen kanavilla 31.12.
Nuori Juha Lantz ryyppäsi täyskännin kahdesti joka viikonloppu ja sai porttikiellon kouluun – hän kertoo, miksi joulun aika on riippuvaiselle vaikeaa
Nuoruudessaan 10 vuotta päihdekoukussa ollut kuntoutuspäällikkö Juha Lantz auttaa nykyään päihderiippuvaisia uskomaan itseensä ja toipumaan.
Suomen 50-vuotis itsenäisyysjuhlan radikaalit varjobileet paiskasivat katujen miesten hädän tv-katsojien silmille – ja vihdoin alkoi tapahtua
Yhteiskunta unohti asunnottomat miehet.
Sikiöaikana alkoholille altistuneet jäävät usein ilman tarvitsemaansa tukea
Äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaurioittamat lapset tarvitsisivat tukea mahdollisimman varhain, mutta varsinkin lasten on vaikea saada diagnoosia.
Poimi tästä parhaat Yle Areenan kuunteluvinkit kansainvälisen podcast-päivän kunniaksi
Kansainvälinen podcast-päivä on 30.9.
Viranomaiset eivät saaneet metsässä vuosia toiminutta "Telebaaria" kuriin – nyt sen asiakkaille halutaan perustaa virallinen olohuone
Kouvolan Eskolanmäessä sijaitseva metsikkö on vuosikaudet kerännyt porukkaa juomaan alkoholia. Kaupunki on yrittänyt jo pitkään saada niin sanotun Telebaarin loppumaan.
Toistuvasti itsemurhaa yrittänyt Veera ei ole riittävän sairas pakkohoitoon – äiti ja ystävä kertovat, millaista omaisen elämä on
Veera on avohoitokierteessä. Itsemurhayritykset päättyvät sairaalaan, mistä Veera puhuu itsensä ulos. Voimattomat läheiset yrittävät pitää hänet hengissä oman mielenterveytensä kustannuksella.
Hyvin töissä pärjännyt Torsti Malila, 30, kertoo hetkestä, kun hän vihdoin tajusi olevansa alkoholisti: "Hiirikäsi ei enää liikkunut"
Torsti Malila yritti hakea apua päihdeongelmaan jo lukiossa, mutta kukaan ei ottanut koppia. Hän toivoo, että hänen tarinansa opettaisi ammattilaisia ja rohkaisisi muita avun tarpeessa olevia.
Does sober curiosity fit into Finnish party culture?
Like many Finns, Katri Ylinen used to find getting absolutely hammered every weekend fun. Until it wasn't anymore.
Liisa Kuusipalo raahasi samaa häpeää kuin tuhannet suomalaiset – sitten hiljainen ryhmä, patjat lattialla ja munakello pelastivat
Kasvoitko kummallisessa kodissa? Liisa Kuusipalo on nähnyt läheltä satoja selviytymistarinoita lapsuuden traumoista.
Vimpelin Vedon tähtipelaaja avautuu päihdeongelmastaan – kuukausi Minnesota-hoidossa avasi silmät: "Elämäni paras kuukausi"
Superpesisjoukkue Vimpelin Vedon Mikko Kanala kertoo palaavansa pelikentille kuukauden kestäneen sairausloman jälkeen.
Miljonääri Kimmo Riihimäki pelasti Minnesota-hoidon, joka aikanaan teki hänestä raittiin alkoholistin: "Hoidon jatkuminen on arvokkaampaa kuin raha"
30 vuotta toiminut hoitoyritys keikkui konkurssin partaalla verovelkojen vuoksi, kunnes yksi takavuosien tulokuninkaista pelasti sen. Kyseessä oli vastapalvelus, sillä Minnesota-Hoito nosti parikymmentä vuotta sitten yrittäjä Kimmo Riihimäen jaloilleen.
Jättikö kesä siideriputken päälle? Kohtalaisen alkoholinkäytön riskirajat ovat hämmästyttävän pienet
Hellekesän aiheuttamat alkoholiongelmat lisäävät asiakkaita Hämeenlinnan A-klinikalla elokuussa. Alkoholiongelmaisten lisäksi apua hakevat nyt myös peliriippuvaiset.
Tarita Ikosen runot näyttävät kivun ja tuhon, jonka vanhemman juominen jättää lapsen elämään
Lasinalaiskudos tavoittelee Tanssiva karhu -palkintoa.
Laki takaa hoidon myös päihderiippuvaisen läheiselle, mutta moni ei tiedä sitä: kaksi naista kertoo, miten elämä muuttui avun saannin jälkeen
Kuntien on lain mukaan tarjottava hoitoa päihderiippuvaisten läheisille. A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki kertoo, että monin paikoin tarve on arvioitu alakanttiin ja viime vuosien aikana läheisten hoito on vähentynyt koko ajan.
Maan eniten juovat keski-ikäiset miehet löytyvät Päijät-Hämeestä – viime vuonna riskikäyttäjiä kartoitettiin 11 000 kertaa
THL on arvioinut alkoholista johtuvien haittojen kustannusten olevan Suomessa useita miljardeja vuodessa. Puheeksi ottamisella pyritään herättämään ihmisen kiinnostus omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Päijät-Soten palveluissa asiakkaiden kanssa otetaan puheeksi alkoholin käyttö jo ennen kuin ongelmat ehtivät kasaantua.
Kukaan ei huomannut Katri Ylisen alkoholiongelmaa, koska hän oli nuori ja hoiti työnsä – nyt hän on esikuvana nuorille juomisen lopettamiseen
Darravapaa-yhteisö on saavuttanut sen, mitä päihdejärjestöt ovat yrittäneet vuosia: se tavoittaa nuoret aikuiset, joilla juominen menee välillä yli.
“Isän elämä päättyi liian nuorena” – Janus Hanski ja Pinja Rautio eivät halua romantisoida lapsuudenperheensä boheemielämää
Vanhemman kaipuu ei lakkaa koskaan.