Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rautatiekiskot ja vetureita Jyväskylän ratapihalla.

Jyväskylän ratapihalla alkaa remontti ensi vuonna – koko Pieksämäki-välin korjaus odottaa vielä rahoitusta

Ratapihan remontti ei Väyläviraston mukaan juuri vaikuta matkustajaliikenteeseen Jyväskylässä.

Betoniraudotteiden asennus Mansikkakosken ratasillan työmaalla Imatralla.

Munakan vanha ratasilta saa lähteä, jotta junien nopeutta voidaan nostaa Seinäjoen ja Vaasan välillä

Seinäjoen ja Vaasan välinen rautatieliikenne halutaan nopeammaksi. Yksi ensiaskel on korjata pari heikkokuntoista ratasiltaa. Munakan uuden ratasillan rakentamisen ajankohta on vielä auki.

VR FleetCare uusi konepaja ja suuri verturin ajomoottorin teli.

Viron rautatieyhtiön junien telihuolto jatkuu Pieksämäellä ainakin kolmen vuoden ajan

VR FleetCare Pieksämäen komponenttipajalle on rakennettu telien tarkoitusta varten optimoidut tuotantolinjat kaksi vuotta sitten.

Suupohjan rata Marrilankyläntien tasoristeyksen kohdalla Kurikassa. Suunta Kaskisiin päin.

Suupohjan radan tulevaisuus sai merkittävän käänteen – ”Ukrainan sota on tuonut huoltovarmuuden esille”

Hallituksen budjettiriihessä Suupohjan radalle myönnettiin sen kipeästi kaipaamaa remontin suunnittelurahaa. Asiaan vaikuttivat maailmantilanne ja alueelle suunnitellut investoinnit.

Raisio

Valtion talousarviossa ei yllättäen puhuta tunnin junasta – Varsinais-Suomessa uskotaan rahojen löytyvän

Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Malla Rannikko-Laine uskoo, että tunnin juna etenee, kun sen rahoittamiseksi tarvittava valtion omaisuuden myynti saadaan tehtyä.

Oulun ratapihaa Joutsensillalta kuvattuna.

Liminka-Oulu-kaksoisraide joutuu vielä odottamaan valtion rahoitusta

Oulun seudulla oli toiveita saada rahoitusta jo ensi vuoden budjettiin. Hallituksen talousarvioesityksessä rataosuus on kiireellisten kohteiden joukossa, mutta rahaa sille ei vielä esitetä.

Törmäys Tampereen asemalla.

Näin tavarajunat törmäsivät Tampereella – useita vaunuja suistui kiskoilta

Tilanne aiheutti päivällä myöhästymisiä kaikille Tampereen kautta kulkeville henkilöjunille.

Ihminen seisoo Lahden rautatieaseman laiturilla. Vieressä on pysähtyneenä VR:n juna, jossa on ovi auki.

Savonlinna–Pieksämäki-ratavälin avaamiseen liittyvä selvitys käynnistyy pian

Savonlinnan ja Pieksämäen välistä ratayhteyttä on pidetty tärkeänä myös Etelä-Karjalan pohjoispään elinvoiman kannalta.

Kainuun pelastuslaitos

Voimakas tuuli katkoi puita ja sähköjä ympäri Kainuuta

Puuskittainen tuuli kaatoi puita eri puolilla maakuntaa viime yön aikana. Kainuun pelastuslaitos ennakoi, että tehtäviä tulee vielä lisää, sillä pahinta myräkkää on luvattu tälle päivälle.

Rautatien alikulkusilta ja autoja Turun Koulukadulla.

Turun Koulukatu ruuhkautuu huomattavasti ensi kuusta lähtien, kun vanhaa alikulkusiltaa aletaan purkaa

Myös esimerkiksi Ratapihankadulla kärsitään ruuhkista, kun ratapihan parantamisen kaivuutyöt levittyvät katualueelle.

Tampereen rautatieasemaa ilmakuvassa, myös areena ja uudet tornitalot mukana.

Hallitus esittää 163 miljoonaa euroa Tampereen henkilöratapiha -hankkeeseen

Tampereen kaupungin pitkään ajama hanke on etenemässä.

Tampereen yliopiston henkilöt ja radanmittauslaitteisto Akonniemen radalla 3. huhtikuuta 2023.

Varkauden kaupunki kiistää Otkesin näkemyksen junaturmista ja epäilee syyksi säiliövaunujen jousia

Onnettomustutkintakeskus pitää Varkauden Akonniemen radalla tapahtuneiden säiliövaunujen suistumisen syynä junarataa. Varkauden kaupunki puolestaan epäilee syyn löytyvän vaunujen jousituksesta.

Karttakuva Uusikaupunki–Salo-lähijunien mahdollisesta reitistä. Reitille merkitty Salo, Paimio, Piikkiö, Littoinen, Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Vehmaa, Uusikaupunki.

Salon ja Uudenkaupungin välinen lähijuna on seuraavaksi Turun käsissä – matkustajamäärä aiotaan selvittää puhelindatalla

Hyväksymällä alustavan tarjouksen, kunnat antavat Suomen Lähijunat Oy:lle viestin, että ne haluavat yhdessä kehittää lähijunaliikennettä. Juna kulkisi Salo–Uusikaupunki-väliä yhden tunnin vuorovälillä.

Kalervo Kummola.

Tampereen pormestarilta ehto: pääradalle lisäraiteet tai Tampere jää pois lentoratayhtiöstä

Tunnin junan suunnittelu Tampereen ja Helsingin välille keskeytetään. Lentorata-hanketta viedään eteenpäin hallitusohjelman mukaisesti.

Tampereen rautatieasema.

Tunnin junan suunnittelu Tampereen ja Helsingin välille keskeytetään

Lentorata-hanketta viedään eteenpäin hallitusohjelman mukaisesti.

Turun päärautatieasema aurinkoisena kesäaamuna.

VR saanut ”alustavia yhteydenottoja” Turun juna-asemien myynnistä

Rautatieoperaattori ilmoitti keväällä aikomuksestaan myydä 25 matkustaja-asemaa Suomessa. Listalla olivat myös Turun päärautatieasema ja Kupittaan asema.

Turun päärautatieaseman edusta, josta on poistettu ratakiskot, InterCity-juna viereisellä laiturilla.

Ratatyöt alkavat Kupittaan ja Turun päärautatieaseman välillä

Tällä viikolla aloitetaan vanhan junaradan purku ja maanrakennustyöt. Töistä aiheutuu jonkin verran liikennehaittaa Helsinginkadulle.

Raiteilta suistunut säiliövaunu lumisessa maisemassa.

Säiliövaunut ovat suistuneet toistuvasti yksityisraiteelta Varkaudessa – Otkes havaitsi radassa virheitä

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että yksityisraiteilla otetaan käyttöön samat vaatimukset kuin valtion rataverkolla.

VR:n vihreä-valkoinen kiskobussi seisoo radalla

Hovi antoi ratkaisun: VR joutuu maksumieheksi veturinkuljettajien ruokataukoa koskeneessa kiistassa

VR lyhensi lähiliikenteen kuljettajien ruokataukoa ja muutti sen palkattomaksi. Helsingin hovioikeuden mukaan VR:llä ei ollut oikeutta muuttaa käytäntöä omin päin.

Karttakuva Uusikaupunki–Salo-lähijunien mahdollisesta reitistä. Reitille merkitty Salo, Paimio, Piikkiö, Littoinen, Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Vehmaa, Uusikaupunki.

Raisio antamassa alustavaa vihreää valoa lähijunille

Lähijunaliikennettä valmisteleva Suomen Lähijunat Oy on tehnyt kunnille alustavan tarjouksen lähijunaliikenteestä. Raision kaupunginhallitus kokoontuu tänään päättämään asiasta.

Rautatien kiskon pinnasta kuvattu näkymä junanradalle, radan yläpuolella sähköjunien kulkujohtimia.

Lähijunat saattavat ajaa Oulun seudulla piankin, jos suunnitelmat toteutuvat: ”Tämä on tulevaisuutta”, sanoo kunnanjohtaja

Lähijunaliikenteen palauttamisen mahdollisuudet ovat nyt aiempaa paremmat ja sitä halutaan edistää myös hallitusohjelmassa.

Suomen Lähijuna Oy:n johtohahmo Antero Alku katsoo kameraan junaradan varrella ja hymyilee.

Kaarina on kiinnostunut lähijunista – mahdolliset asemat Littoisissa ja Piikkiössä

Suomen Lähijunat Oy on tehnyt Salon ja Uudenkaupungin radan varren kunnille alustavan tarjouksen lähijunaliikenteen tilaamiseksi.

Havainnekuva junan makuuhytistä.

Risteilyhyteistä tunnettu Piikkio Works alkaa valmistaa makuuhyttejä VR:n juniin

Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että Piikkiössä valmistettuja makuuhyttejä vietäisiin myös ulkomaille.

Punainen opastinvalo Turun ratapihalla, taustalla poistettuja junaraiteita.

Väylävirasto poistaa riskipuita junaradan varrelta Kaarinassa

Työt alkavat tämän kuun aikana Piikkiön suunnalta. Puita poistetaan junaturvallisuuden parantamiseksi.

Ihmisiä kävelee ulos junasta Porin rautatieasemalla.

VR aloittaa muutosneuvottelut, jopa 80 työpaikkaa uhattuna

Muutosneuvottelujen tarkoituksena on turvata kalustoinvestointien rahoitus sekä turvata yhtiön kilpailukykyä

Joensuun rautatieaseman uusi ylikulkusilta.

Savo-Karjalan kansanedustajat eivät halua haudata itäradan suunnittelua

Yle kysyi kansanedustajilta, pitäisikö itäradan suunnittelusta luopua. Yksikään kyselyyn vastanneista Savo-Karjalan vaalipiirin edustajista ei kannattanut ratahankkeen hylkäämistä.

Kiskot

Ihminen kuoli jäätyään junan alle aamulla Seinäjoen Kivistössä

Junaliikenteen torstaina aamulla pysäyttänyt onnettomuus johti yhden henkilön kuolemaan Seinäjoella.

Täysi puutavarajuna kulkee raiteilla kohti tehdasta.

Kemin uudelle sellutehtaalle kulkee jo valtavan pitkä juna – logistiikka on hiottu massiivisia puukuljetuksia varten

Metsä Groupin uuden sellutehtaan kuljetusten varmistaminen on vaatinut paljon rakentamista. Nyt logistiikkaratkaisu on valmis, kerrotaan yhtiöstä.

IC-juna

Veturirikko keskeytti liikenteen pääradalla hetkeksi: juna hinattiin takaisin Kokkolaan

Junamatkustajien matka keskeytyi torstaina veturin rikkoontumiseen.

Tulviva alikulkutunneli.

Tulvavesi valtasi Oulunkylän asematunnelin Helsingissä – ”Matkustajat ottivat kengät jalasta”

Päivi Pehkonen kuvailee asematunneliin muodostunutta tulvaa pahimmaksi, mitä on nähnyt 20 vuoteen Oulunkylässä asuessaan.

InterCity-juna asemalaiturilla, vieressä työmaaiadan takana poistettuja raiteita Turun päärautatieaseman edustalla.

Hallituksen budjettiriihi päättää uusista investoinneista – maakuntajohtaja luottavainen Tunnin juna -kirjauksista

Valtiovarainministeriön maanantaina julkaistu budjettiehdotus keskittyy käynnissä olevien rakennushankkeiden jatkorahoituksen turvaamiseen.

Paikallisjuna saapuu Juupajoen Korkeakosken seisakkeelle, useita matkustajia odottaa kyytiin pääsyä.

Näin taajamajunaliikenteen asemat sijoittuisivat Turun ja Tampereen välillä – uudessa selvityksessä sovitellaan matkustajalaitureita kuntiin

Selvitys tehtiin viidestä lähijuna-asemasta Turun ja Tampereen välillä. Potentiaalisimmat matkustajalaiturit sijaitsisivat Urjalassa ja Aurassa.

Miemolan silta Lempäälässä.

Ratavika Seinäjoen ja Kokkolan välillä myöhästyttää pohjoisen junia

Liikenneohjausjärjestelmässä havaittiin vika heti maanantaina puolen yön jälkeen Seinäjoen ja Kokkolan välillä. Vika saatiin korjattua neljän aikaan aamulla.

Läheltä

Häiriö seisotti junia Seinäjoen ja Kokkolan välillä – useiden tuntien myöhästyksiä

Junat seisoivat Pohjanmaan radalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Vika saatiin korjattua aamuyöllä.

Kirkkonummen rautatieasema , 18.3.2020 , Kirkkonummi

Junaliikenne keskeytetty Kirkkonummen ja Karjaan välillä järjestelmävian vuoksi

Poikkeusjärjestelyjen kestosta ei ole vielä tietoa. Matka-ajat voivat venyä.

Junarata aidan toisella puolella aurinkoisessa kesäsäässä.

Salo on kiinnostunut lähijunaliikenteestä – kaupunginjohtaja toivoo yhteistyötä kunnilta

Lähijunaliikennettä Varsinais-Suomeen suunnitteleva Suomen Lähijunat on lähestynyt radanvarsikuntia liikennöintisopimuksella.

Ett passagerar tåg i vita och gröna färger kör fram i en svag kurva genom ett grönt och lummigt landskap. Järnvägen har bara ett spår.

Junaliikenne Kupittaan ja Helsingin välillä kulkee aamulla normaalisti

Sähköratavika pakotti junamatkustajat busseihin rantaradalla torstaina iltapäivällä.

Ensimmäinen uusi ­Dr19-veturi Tampereen kotivarikon edessä raiteilla.

Ratainfravika Karjaalla katkaisi junaliikenteen – Turusta lähtevä vuoro korvataan linja-autolla

Junaliikenne Karjaan aseman kohdalla pysähtyi tänään n. klo 16.30 sähköratavian takia. Tämän seurauksena yksi Turusta lähtevä vuoro jouduttiin perumaan ja toinen korvataan linja-autolla.

Tasoristeys, jossa puomit ovat ylhäällä

Lohjan tasoristeysonnettomuudessa loukaantui neljä ihmistä – poliisi selvittää, toimivatko puomit onnettomuushetkellä

Lohjalla tapahtui keskiviikkoiltana vakava tasoristeysonnettomuus. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Finnairin ATR-matkustajalentokone platalla edestä päin.

Analyysi: Helsinkiin pitäisi päästä kolmessa tunnissa mistä tahansa Suomesta – hallituksen tavoite ei toteudu maakuntalentoja lopettamalla

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) kertoi maanantaina, ettei nykyiseen lentoliikenteen tukeen ole enää varaa. Maakunnissa toimivissa vientiyrityksissä edessä voi olla vaikeita päätöksiä.

Klocktornet på Centralstationen i Helsingfors.

Tällainen ääni lähtee Helsingin päärautatieaseman tornin kellosta, joka soi ensimmäistä kertaa ikinä

Eliel Saarisen syntymän juhlavuoden kunniaksi Helsingin päärautatieaseman torni soi ensimmäistä kertaa. Paikalle oli kerääntynyt runsaasti uteliaita odottamaan, millainen ääni kuullaan.

VR Groupin lähiliikennejohtaja poseeraa kameralle VR:n pääkonttorin aulassa.

VR nostaa nyt lähijunalippujen hintoja

VR nostaa elokuun lopussa lähiliikenteen junalippujen hintoja. Syyksi kerrotaan inflaatio ja energian hinnan nousu.

juna asemalaiturin vieressä, ihmisiä nousemassa junaan

Lähiliikenteen junalippujen hinnat nousevat elokuun lopussa

Z-junalla Lahden ja Helsingin välillä matkaaminen kertalipulla maksaa 28. elokuuta lähtien 12,70 euroa.

Tampereen rautatieasema.

Riihimäen ja Tampereen junaliikenteessä katko ratatöiden takia – junat korvataan busseilla

Helsingin ja Riihimäen välillä lähiliikenteen junat kulkevat normaalisti, kaukojunien kulussa on joitakin poikkeuksia.

Asematunnelin suu

Pieksämäen asemalle tulossa älylukitus – asemarakennukseen pääsee jatkossa ainoastaan lipulla

Aseman oviin asennettava lukitusjärjestelmä toimii vain voimassa olevalla junalipulla. Uudistuksen taustalla on asemalla tehty ilkivalta.

Matkustajajuna ylittää hitaasti remontissa olevaa siltaa.

Kiteen Syrjäsalmen sillan kautta kulkeva junaliikenne pysähtyy viikonlopun ajaksi

Syrjäsalmen sillalla liikenne on poikki perjantaista sunnuntaihin. Sillalla tehdään liikennekatkon aikana korjaustoimia, joilla varmistetaan sillan turvallisuus uuden sillan käyttöönottoon saakka.

VR:n juna ajaa rautatiellä Jämsässä.

Poliisi etsi Muurolassa itsetuhoista henkilöä - junaliikenne oli pysähdyksissä

Henkilön aikomuksena oli mahdollisesti hypätä junan alle, kerrotaan VR:ltä.

Liikkuva juna raiteilla Seinäjoella

Järjestelmävika on korjattu, junat kulkevat Seinäjoelta taas normaalisti

Järjestelmävika aiheutti illalla junille enimmillään noin puolentoista myöhästymisiä. Osa Seinäjoen ja Vaasan välillä kulkevista junista korvattiin linja-autoilla.

Läheltä

Junaliikenne takkuaa Seinäjoella

Junien odotetaan myöhästelevän koko illan Pohjanmaan radalla.

Läheltä

Henkilöauto jäi junan alle Ilmajoella

Onnettomuus tapahtui Suupohjan radalla lähellä Koskenkorvaa. Henkilöauton kuljettaja ei pelastuslaitoksen mukaan loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle