Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

metsäpalo

Tammelan laajalta metsäpaloalueelta korjataan kohta puuta – hoidetun ja hoitamattoman metsän kasvussa suuri ero

Tuli nieli Tammelasta lähes 25 vuotta sitten noin 250 hehtaaria metsää. Paloaukeilla ryhdytään harvennushakkuisiin ensi vuonna niillä metsäaloilla, joita metsänomistajat hoitivat.

Kuolleita mäntyjä Uudenkaupungin lähellä.

Lounaisrannikon männyistä löytyi uusi taudinaiheuttaja – mäntyjä on kuollut syksyn aikana

Luonnonvarakeskuksen mukaan lounaisrannikolla on syksyllä kuollut useampi mänty. Yhdessä kohteessa tuhonaiheuttajaksi on varmistunut ensimmäistä kertaa Suomen oloissa etelänversosurma-niminen tauti.

Hirven syömiä männyntaimen latvoja.

"Siinä ei ole enää mitään mitä kasvattaa", sanoo Matti Ilmonen hirvien tuhoamasta taimikostaan – hirvet syövät kymmenien miljoonien eurojen edestä metsää vuodessa

Hirvien määrään ja sitä kautta niiden aiheuttamiin metsävahinkoihin voidaan vaikuttaa metsästämällä. Näkemykset hirvien sopivasta määrästä voivat olla hyvin kaukana toisistaan.

Metsäpalo Muhoksella

Kaleva: Muhoksen suuri metsäpalo ei etene oikeuteen

Poliisi epäili toissakesäisen palon saaneen alkunsa kahden veljeksen leirinuotiosta. Syyttäjä arvostelee poliisin toimia esitutkinnan aikana.

Palanutta metsää.

Viime kesänä Kalajoella palanut valtava metsäpaloalue ehkä suojellaan osittain – nokeentuneet puut tarjoaisivat hyvät olosuhteet monille eliölajeille

Heinä-elokuussa riehunut tulipalo tuhosi 230 hehtaaria metsää Raution kylässä. Uuden metsän kasvatuksen arvioidaan olevan lähivuosina vaikeaa alueella.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Koirat yritetään opettaa tunnistamaan metsätuhoja aiheuttavia tauteja

Lapin amk:n ja Luken hankkeessa selvitetään, voisivatko koirat oppia tunnistamaan lahottaja- ja ruostesieniä metsässä.

Kirjanpainajakuoriainen kaatuneen kuusen rungolla

Kirjapainajien parveilu jäämässä pelättyä alhaisemmaksi Etelä-Savossa – taustalla viileämmät säät

Epävirallisten alustavien tietojen mukaan kirjanpainajien parveilu olisi jäämässä alhaiseksi eikä uusia epidemiarajan ylityksiä luultavasti havaita.

Kalajoen maastopalosta lähtevää savua kuvattuna keskiviikkoiltana 28.7.

Suuren maastopalon tuhot maksavat Kalajoen seurakunnalle miljoonan – alueen jälkivartiointi on siirtynyt maanomistajille

Reilut 90 prosenttia Kalajoen maastopalon tuhoamasta metsästä omistaa Kalajoen seurakunta. Tilanne paloalueella on säilynyt vakaana ja rauhallisena viikonlopun yli.

Palanutta metsää.

Kalajoen palopaikalla tilanne edelleen rauhallinen – alue siirrettäneen jo ensi viikolla maanomistajien vartioitavaksi

Joitakin palopesäkkeitä alueelta on vielä löytynyt, mutta muutoin kyteminen on sammunut. Viikonlopun jälkeen alue voitaneen luovuttaa maanomistajien hallintaan.

Metsäpaloja etsitään palolennoilla

Metsäpalojen tähystyslentoja tehty Etelä-Savossa reilusti viime vuotta enemmän

Lentotähystyksiä tehdään kun Ilmatieteenlaitoksen metsäpaloindeksi nousee 4,1:n. Liiallinen kuivuus on aiheuttanut lentotähystysten määrän selvän nousun myös Etelä-Savossa.

Palanutta metsää.

Metsäpalon sammutus jatkunee Kalajoella ainakin viikonlopun yli – tuulivoimaloiden rakentaminen voi jälleen jatkua palopaikan läheisyydessä

Työt jo toista viikkoa jatkuneen suuren metsäpalon sammutuspaikalla jatkuvat torstaina kytöpaloja sammutellen. Poutaisen sään arvioidaan kasvattavan kytöpalojen riskiä. Palo on saatu sen verran hallintaan, että läheisellä tuulivoimalatyömaalla voidaan jatkaa palon keskeyttämiä töitä.

Laite ruiskuttaa vettä metsään.

Kalajoen suuren maastopalon tutkinta alkoi – palo sai alkunsa tuulivoimalatyömaalta

Syttymissyyn selvittäminen aloitettiin tänään, kun siihen viimein pystyttiin vapauttamaan resurssia. Palo on saanut alkunsa alueella sijaitsevalta tuulivoimalatyömaalta. Nyt tutkitaan, mikä sytytti suuren maastopalon.

Metsäpalon jälkiä

Kalajoen metsäpalopaikalla on rauhallista – keskiviikon puuskainen tuuli voi nostaa kytöpaloja, mutta leviämisriski on pienentynyt

Kalajoen metsäpalopaikalla eletään jo käytännössä jälkisammutusvaihetta, mutta keskiviikon tuulinen ja poutainen sää voi vielä haastaa sammutushenkilöstön. Arvio on, että säiden puolesta tilanne on helpottamassa.

Kalajoen maastopaloalue ilmasta kuvattuna heinäkuussa 2021.

Metsäpalojen tähystyslentoja on lennetty tänä kesänä ennätyspaljon – yhden lennon aikana on voitu havaita useita paloja

Kalajoen metsäpaloalueella on lennetty tähystyslentoja useasti päivässä. Lennoilla on käyty katsomassa, että pelastuslaitoksen rajoituslinjat pitävät. Lentotoiminta jatkuu tiistai-iltaan saakka, ja jatkosta neuvotellaan pelastuslaitoksen kanssa.

Näkymä pilvien yläpuolelta, alla näkyy metsäpalon pilvikerrokseen synnyttämiä juopia.

Tähystyslennoista on hyötyä: Lapissa on havaittu koneesta käsin tänä vuonna jo 29 paloa

Aluehallintovirastot vastaavat metsäpalojen tähystyslennoista. Lapissa reittejä on viisi. Jokaisella niistä on tehty tänä vuonna 4-10 palohavaintoa.

Palavaa metsää sammutetaan.

Kalajoen metsäpalon leviämisriski on pienentynyt – sammutushenkilöstön ja -kaluston määrä minimiin

Tiistaipäiväksi luvattu sade helpottaa edelleen sammutustöitä, puuskainen tuulikaan ei vaikeuttane tilannetta. Keskiviikkona tuulien odotetaan taas voimistuvan. Henkilöstön määrää vähennettäneen tänään, tarvittaessa lisää sammuttajia saadaan paikalle nopeasti.

Palavaa metsää sammutetaan.

Kalajoen metsäpalon leviäminen pysäytetty, sammutushenkilöstön ja -kaluston määrä minimiin

Tiistaipäiväksi luvattu sade helpottaa edelleen sammutustöitä, sateen vuoksi puuskainen tuulikaan ei vaikeuttane tilannetta. Keskiviikkona tuulien odotetaan taas voimistuvan. Tiistaina henkilöstön määrää aiotaan vähentää, mutta sammuttajat saadaan takaisin nopealla aikataululla.

Lordi saa koronarokotuksen.

Sunnuntai 1.8.2021

Koronatartuntojen määrän kasvu jatkuu. Venäjällä on paljon uusia koronatartuntoja. Myanmarissa on paha koronakriisi. Turkin metsäpaloissa on kuollut ihmisiä. Rovaniemellä on järjestetty koronarokotustapahtuma. Sateet heikkenevät maanantaina.

Opaskyltti koronatestipaikalle.

Perjantai 30.7.2021

Koronatartunnat. Korona armeijassa. Liikenteen valvonta. Kalajoen metsäpalo. Viikonlopun sää.

Skog som brinner i Kalajoki, i Norra Österbotten. Röken är fotograferad uppifrån.

Kalajoen laajalla metsäpaloalueella sataa vihdoinkin – pelastusjohtaja: "Nyt toivotaan, että sataisi pitkään ja maa kastuisi syvältä"

Kalajoen saavuttanut saderintama voi jäädä niin kapeaksi, ettei luonnonvedestä ole apua metsäpalon sammuttamisessa. Lähialueen asukkaita kehotetaan edelleen varautumaan pahimpaan eli evakoitumiseen.

Matti Mattsson visar sin bronsmedalj för kameran.

Torstai 29.7.2021

Olympiamitali. Kalajoen metsäpalo. Koronaluvut. Juha Vainio -palkinto. Yötön yö. Säätiedot.

Maastopalo Kalajoella 28.7. eteni nopeasti ja lähestyi asutusta.

Poikkeuksellisen suuri maastopalo osui toisen kerran Kalajoelle – iso roihu koettiin myös 50 vuotta sitten, ja tulevaisuudessa palojen määrä kasvaa

Kalajoen maastopalo voi olla laajimmalle alueelle levinnyt maastopalo vuosikymmeniin. Asiantuntijoiden mukaan jatkossa todennäköisyys isoille paloille kasvaa ilmastonmuutoksen takia.

Nuotio.

Huolimatonta tulenkäsittelyä on havaittu maastossa – poliisi muistuttaa Pohjois-Pohjanmaalla voimassa olevasta metsäpalovaroituksesta

Huolimatonta tulenkäsittelyä havaittiin tiistaina Nivalassa ja Pirnesjärvellä Oulaisten ja Haapaveden välillä.

Myrskyn kaatama puu metsässä.

Sahayhtiö Pölkky ostaa Paula-myrskyn kaatamia puita – hinta voi olla normaalia alhaisempi laaturiskin takia

Kuusamossa, Taivalkoskella, Kajaanissa ja Oulussa toimiva Pölkyn sahayhtiö ostaa kesän aikana osan Paula-myrskyn kaatamista puista. Juhannuksen alla iskenyt myrsky kaatoi puita ison määrän erityisesti Kuusamossa ja Taivalkoskella.

Kirjanpainajakuoriainen kaatuneen kuusen rungolla

Pitkä kuuma kesä hellii tuholaisia – Keski-Euroopassa kokonaisia metsiä tuhonneen kirjanpainajan odotetaan runsastuvan aiempaa pohjoisempana

Suomi on kuusettunut hyvää vauhtia viime vuosikymmeninä. Kuusta on suosittu istutuksissa muun muassa siksi, että se ei maistu hirvieläimille - toisin kuin mänty. Sen sijaan kirjanpainajille kuusi maistuu ja kaarnan suojissa kuoriaisen on hyvä lisääntyä.

Lähikuva valkohäntäpeurasta metsässä.

Lauantai 24.7.2021

Suomen koronatartunnat. Indonesian koronakuolemat. Intian sateet. Venäjän Karjalan metsäpalot. Hirvieläinkolarit. Sää.

Metsäpalot riehuvat Siperiassa

Siperiassa raivoavat ankarat metsäpalot – Savu peitti kymmeniä kaupunkeja

Metsäpalot riehuvat Siperiassa satojen tuhansien hehtaarien alueella. Poikkeuksellisen korkeat lämpötilat pahentavat Venäjää vuosittain riivaavia metsäpaloja.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Riikka-rajuilma säästi Kymenlaakson suuremmilta vahingoilta – myrsky kaatoi puita ja sytytti maastoa

Pelastuslaitoksen tehtävät keskittyivät Kouvolan alueelle. Kotkan-Haminan seudulla pelastuslaitoksella ei ollut lainkaan myrskyyn liittyneitä tehtäviä.

Makkaran paistoa nuotiolla

Metsäpalon vaaraa kuvaava indeksi on lähes tapissa Kainuussa: torstaina puolenpäivän aikaan astuu voimaan avotulen tekokielto

Kainuun metsät ovat niin kuivia, että suurpalon mahdollisuuden todennäköisyys on erittäin suuri.

Paloauton kyljessä ESPL:n teksti.

Maastopalot työllistävät pelastuslaitosta Etelä-Savossa – paloja joudutaan sammuttamaan päivittäin

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tällä kelillä maastopalojen sammutus koettelee myös pelastajien fyysistä kuntoa ja vaatii paljon resursseja. Pelastuslaitokselta onkin jouduttu nostamaan valmiutta maastopalojen vuoksi.

Metsäpaloja etsitään palolennoilla

Metsäpalolentoihin kuluu rahaa kuivina kesinä – tekniikka kehittyy, mutta näköhavainnot ovat yhä paras keino torjua suurpaloja

Kesien kuivuus on lisännyt metsäpalolentojen määrää. Tänä vuonna lentoihin on budjetoitu 1,2 miljoona euroa, mutta jos kuivuus jatkuu, lisää todennäköisesti tarvitaan. Palolennoista vastaavat paikalliset lentokerhot.

Päivystävän palomestarin takki roikkuu paloauton ovessa.

Maastoa paloi Sodankylässä, Kittilässä ja Kolarissa

Koko Lapissa on voimassa metsäpalovaroitus aivan Ylä-Lappia lukuun ottamatta. Lauantaina paloi ainakin kolmessa kunnassa.

Tulenteko kielletty -kyltti.

Kesäkuun ennätyksellinen hellejakso ei ole näkynyt metsäpalojen määrässä – vain noin puolella metsänomistajista on vakuutus tuhojen varalle

Metsänomistaja voi saada korvausta metsäpalon aiheuttamista vahingoista, jos hänellä on voimassa oleva palovakuutus.

Pauliina-rajuilman aiheuttamat metsätuhot Juorkunassa

Kesäkuinen Paula-rajuilma kaatoi puita kuin tulitikkuja Pohjois-Suomessa – tuhoalueiden laajuus näkyy helikopterista käsin

Pohjois-Suomen metsissä ei ole puita tuhonneen Paula-rajuilman jälkeen hiljaista. Metsähallitus tutkii Koillismaan, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsien tuhoja nyt helikopterilla.

Rajavartiolaitoksen helikopteri auttamassa sammutustöissä pudottamalla 2000 litran sammutuspussilla vettä maastoon Nurmijärvellä 17. toukokuuta.

Erämaiden metsäpalot ovat yleisiä, mutta niiden sammuttaminen vaikeaa – Yleensä palot ovat luonnolle hyväksi

Savukoskella keskiviikkona UK-puiston alueella syttynyt metsäpalo sai alkunsa todennäköisesti salamaniskusta. Lähimmälle tielle on palopaikalta matkaa parikymmentä kilometriä. Lapissa on runsaasti vaikeasti saavutettavia erämaa-alueita ja metsäpaloja on vuosittain useita. Metsäluonto yleensä hyötyy paloista.

Ilmakuva lentokoneen sisältä

Metsäpalovaaran kasvaessa palotähystyslentojen määrä kasvaa pohjoisessa Suomessa

Metsäpaloindeksin noustessa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan tästä päivästä lähtien Oulun ja Jokilaaksojen alueella lennetään jo kaksi palolentoa päivässä. Loppuviikosta indeksi saattaa nostaa lentojen määrää myös Koillismaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Metsässä savua, metsä palaa.

Venäjän metsäpalot savuttavat Etelä-Karjalassa – ilmanlaatu on hyvä suurimmassa osassa maakuntaa

Etelä-Karjalan pelastuslaitos seuraa Venäjän metsäpalojen tilannetta.

Sähkölinjan päälle kaatunut mänty.

Rajuilmojen aiheuttamista metsätuhoista tuli kallis sekasotku – korjaaminen on hidasta, kallista ja vaarallista

Juhannusviikon rajuilmojen tuhoja korjataan Kainuun ja Koillismaan metsissä pitkään. Metsätuhojen korjaaminen on hankalaa ja aikaa vievää. Toisiinsa sotkeutuneet puut aiheuttavat voimakasta vääntöä, joten puiden korjaaminen käsin on vaarallista.

Retkeilypolku myrskyn jälkeen Kylmäluoman retkeilyalueella Taivalkoskella.

Paula-myrsky repi metsää Koillismaalla kymmenien miljoonien eurojen arvosta

Suomen metsäkeskuksen mukaan tiistaisessa rajuilmassa vahingoittui puustoa noin miljoona kuutiometriä. Sen rahalliseksi arvoksi arvioidaan noin 40 miljoonaa euroa, josta iso osa koituu metsänomistajien tappioksi.

Kartta Värlammintien metsäpalosta Asikkalassa

Asikkalassa paloi metsää 8 hehtaarin verran – kuuma sää ja hankala maasto vaikeuttivat sammutustöitä

Metsäpalo havaittiin tiistaina iltapäivällä Asikkalassa Värlammintiellä. Paikalla oli runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä sekä puolustusvoimien helikopteri.

Paloauto parkissa tiellä.

Maastopalot ovat roihunneet polttavassa helteessä, tiistaina vettä saattaa rojahtaa taivaalta 2 cm yhdessä tunnissa

Maanantai-iltapäivästä lähtien Keski-Suomessa on sammutettu ainakin kolmea maastopaloa. Tiistaina iltapäivällä varoitetaan mahdollisesti rankasta sateesta.

Metsän pohjakerros liekeissä mäntykankaalla.

Juhannusviikko tulee olemaan kiireinen metsäpalolentojen osalta – lentojen tähystäjä: "Nautin, katson maisemia ja toivon, ettei savuja näy"

Metsäpalolentoja lennetään kun Ilmatieteenlaitoksen metsäpaloindeksi nousee tarpeeksi korkealle. Suomessa on yhteensä 22 reittiä, joilla metsäpaloja tähystetään lentokoneesta käsin. Näistä yksi on Etelä-Savossa.

Koivu kaatuneena rivitalon päälle.

Myrsky kiskoo kuuset juurineen maasta, koivut napsahtavat keskeltä poikki – näin tunnistat, uhkaako seuraava myräkkä pihapuutasi

Puu kaatuu herkästi, jos juuret ovat pinnassa. Lahoava runko puolestaan napsahtaa helposti poikki. Helpoiten tuuli kaataa kuusia.

Tielle kaatunut haapa on sahattu poikki ja raivattu tien sivuun.

Vieno-myrsky Keski-Suomessa: Tuhannet taloudet yhä ilman sähköä, vikojen korjaus voi kestää paikoin ainakin keskiviikkoon – Muuramessa iso koivu rysähti rivitalon päälle

Keski-Suomen pelastuslaitoksella oli tiistaina yli sata vahingontorjuntatehtävää. Myrsky katkoi sähköt tuhansilta asiakkailta.

Pakurikäävän istutus eli ymppäys voi tarjota metsänomistajalle vaihtoehtoisen tavan tehdä tuottoa

Pakurikäävän istutus eli ymppäys voi tarjota metsänomistajalle vaihtoehtoisen tavan tehdä tuottoa – Juho Sirviö: "Jopa kymmenkertaistaa puun arvon"

Osa metsänomistajista hakee tuottoa istuttamalla koivuihin pakurikääpää. Istutus tehdään koivun runkoon puutapeilla, joihin on lisätty käävän rihmastoa. Pakurikäävän suurimmat markkinat ovat Aasiassa, mutta myös Yhdysvalloissa on kasvavaa kysyntää.

Metsäpaloaluetta vuosi palon jälkeen Muhoksella.

Vuosikymmenen suurin metsäpalo tuhosi lähes kaiken – vuotta myöhemmin alueella alkaa jo vihertää

Elämä alkaa hiljalleen palata vuosi sitten Pohjois-Pohjanmaalla suurpalossa tuhoutuneeseen metsään. Kesä-heinäkuun vaihteessa Muhoksella paloi metsää yhteensä noin 250 hehtaaria. Syttymissyyn tutkinta on syyttäjällä.

Paloauton kyljessä ESPL:n teksti.

Maastopalot työllistivät Etelä-Savossa viikonloppuna – tuli leviää maastossa nyt herkästi

Etelä-Savoon on annettu metsäpalovaroitus. Tulen vaara on suuri aina tiistain ja keskiviikon väliseen yöhön.

Helikopterista tiputetaan vettä palavaan metsään.

Sadat palopelastajat sammuttamassa metsäpaloa – Kreikassa pelätään ekologista katastrofia

Geráneian vuori on Euroopan unionin Natura 2000 -luonnonsuojelualuetta. Metsäpalo tuhoaa mäntymetsää ja muuta maastoa.

Kaustisen Lähdenevan turvepalo alkuvaiheessaan palovalvontalentokoneesta kuvattuna.

Palolennot ovat käynnistymässä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lennetään neljää reittiä

Lennoilla tarkkaillaan mahdollisia maasto- ja metsäpalon alkuja, jotta ne saadaan sammutettua ennen kuin ne ehtivät levitä laajoiksi paloiksi. Maastopaloiksi luokitellaan mm. metsäpalot, ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle