Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

två poliser i trafiken

Rattijuoppojen määrä kasvussa, huumekuskien määrä lähtenyt uuteen nousuun

Huumekuskien osuus laski vuoden 2020 jälkeen. Vaikka tilastoissa on taas kasvua, on tilanne parempi kuin viime vuosikymmenen loppupuolella.

Valkoisella pohjalla Poliisin meikkalogo ja teksti POLIISI. OULU.

Alaikäisiltä takavarikoitiin kymmeniä litroja alkoholia päättäjäisviikonloppuna Oulussa

Poliisin mukaan Oulun keskustaan kokoontui satoja nuoria. Alaikäisten alkoholin käyttöön liittyen kirjattiin useita rikos- ja lastensuojeluilmoituksia.

Hihamerkki auton vierelläseisovan poliisin haalarissa.

Koulujen päättäjäisviikonloppu työllisti poliisia Meri-Lapissa – alkoholia ja pahoinpitelyjä

Poliisi joutui päättäjäisviikonlopun aikana puuttumaan myös useisiin nuorten ylinopeuksiin ja rattijuopumuksiin.

Nainen siirtää viinipulloja laatikosta hyllyyn Alkossa.

Alaikäisten on yhä vaikeampi saada itse juomia Alkosta, ja silloin avuksi tulevat kaverit ja sosiaalinen media

Nuoret kertovat saavansa juomaa tarvitessaan helpostikin. Alkon kontrollia on vaikea ohittaa, mutta täysi-ikäisiä apureita tuntuu löytyvän.

Nuoret juovat kaljaa puistossa.

Poliisi epäilee alaikäisten välittäneen alkoholia toisilleen Ylöjärvellä – virkavalta toivoo yhteistyötä vanhempien kanssa

Sisä-Suomen poliisi muistuttaa nuoria, että mahdollisen korvikealkoholin juominen voi olla hengenvaarallista.

Nuoria kävelemässä puistossa.

Osa vanhemmista ostaa alaikäiselle lapselleen alkoholia päättäjäisiin: ”Jos en ostaisi muutamaa, hän ostaisi kalliilla mitä ikinä saisi”

Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija Minna Haapanen ymmärtää, miksi osa vanhemmista antaa alaikäiselle alkoholia. Noin sata kertoi Ylelle, miten he suhtautuvat oman lapsen juomiseen.

Poliisiauton kylki.

Poliisi toivoo nuorille turvallista päättäjäisviikonloppua ilman päihteitä: Kainuussa partioi useampi auto

Poliisipartiot kiertävät viikonlopun aikana suosittuja kokoontumispaikkoja ja puuttuvat havaitsemiinsa ongelmiin.

Take way -kyltti anniskeluravintolan ikkunassa.

Korona-ajan tuoma piikki taittui ravintoloiden alkoholin ulosmyyntiluvissa, lupien määrät laskussa

Monelle normaalille baarille alkoholin ulosmyynti on niin vähäistä liiketoimintaa, että sitä ei kannata tehdä. Pienpanimoiden omat ravintolat ovat kuitenkin asia erikseen.

Valkoinen kyltti, jossa poliisin logo ja teskti: POLIISI, OULU.

Päättäjäisiä juhlitaan tänä viikonloppuna: Oulun poliisi varautuu normaaliin julkiseen juhlintaan, sääkin voi siihen vaikuttaa

Oulun poliisin tiedossa ei ole suuria epävirallisia nuorten kokoontumisia, kuten mopomiittejä. Nyt valvotaan varsinkin nuorten päihteidenkäyttöä ja päihteiden mahdollista välitystä alaikäisille.

Juhlijoita Eiranrannassa.

Poliisilta tiukka viesti juopottelevien teinien vanhemmille: ”Te olette ne maailmaan halunneet – jatkakaa nyt kasvattamista”

Kesällä lisääntyvä nuorten juhliminen näkyy paikoin piikkinä lastensuojeluilmoituksissa. Ilmoitukset kuormittavat viranomaisia, jotka joutuvat arvioimaan niiden kiireellisyyttä.

Asiakas viinihyllyn luona Alkossa.

Alkoholikaupan etujärjestö: EU ei salli viinejä yksin ruokakauppaan, vaan pakottaisi samalla väkevätkin valikoimiin

Hallitusneuvottelijat ovat pohtineet alkoholikaupan muutostarpeita Säätytalolla ja kuulleet asiantuntijoita. Esillä on ollut viinien myynnin salliminen ruokakaupalle.

Väärennetty Koskenkorvapullo.

KRP epäilee: viisi henkilöä väärensi lähes 500 litraa Koskenkorvaa – tapaus ensimmäinen laatuaan Suomessa

Tutkinnanjohtaja pitää tapausta poikkeuksellisena. Poliisi takavarikoi aiemmin epäillyn rikoksen yhteydessä noin 470 litraa laitonta alholia. Esitutkinnan mukaan alkoholi on valmistettu teollisesti.

Kaksi oluttuoppia kolahtaa yhteen.

Kävimme läpi Suomen kaikki yli 6 000 kesäterassia: raviradat yllättivät – tästä knoppitietoa iltaan naapurustosi anniskelualueista

Viikonlopun sääennuste lupaa terassikansalle aurinkoa ja lämpöä. Katso tästä, missä ovat Suomen tiheimmät terassikeskittymät ja missä suurimmat anniskelualueet.

Myyjä asettelee viinipulloja Alkon hyllylle Kuopion Savilahden Alkossa.

Vesivahingon vuoksi suljettuna ollut Kempeleen Alko avataan taas perjantaina

Myymälässä oli vesivahinko maaliskuun loppupuolella, jonka jälkeen se on ollut väliaikaisesti kiinni. Remontoidut Kempeleen Alkon tilat entisessä osoitteessa avataan huomenna kello 15.30.

Marjukka Ruotsalainen hynyilee viinilasi kädessään.

Katso ja testaa tässä jutussa, miten iso vaikutus alkoholilla on nukkumiseesi

Alkoholi nostaa stressitasoja yöllä. Tutkijan mukaan sitä ei kannata käyttää unilääkkeenä.

Ministeriön kuitteja.

MOT kävi läpi kaikkien ministeriöiden alkoholiostot viime vuosilta – Mika Lintilän alkoholipotti kalpenee toisen ministeriön rinnalla

Ylen MOT-toimitus kävi läpi kaikkien ministeriöiden alkoholiostot, jotka oli tehty valtion maksukortilla viime vaalikauden aikana. Erot ministeriöiden alkoholitarjoilujen välillä ovat huomattavia.

Vodka pulloja kaupan hyllyllä Venäjällä.

Juomajätti Pernod Ricard aloitti jälleen viennin Venäjälle, ja Ruotsissa nousi meteli – Alkon mukaan yhteistyötä ei voi lopettaa lain vuoksi

Suomessa ravintolaketju Restel keskeytti yhteistyön Pernod Ricardin kanssa. Alko katsoo, ettei voi alkoholilain vuoksi toimia samoin.

Liikenneruuhkaa moottoritiellä Intiassa.

27 ihmistä kuoli juotuaan myrkyllistä pontikkaa

Kuolintapaukset tapahtuivat Intiassa Biharin osavaltiossa, jossa alkoholi on kiellettyä.

Nainen tutkii humala-kasvia kasvihuoneessa

”Meidän tehtävämme on pelastaa maailman oluet” – espanjalaisyritys mullistaa humalan viljelyn, koska sitä uhkaa ilmastonmuutos

Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet ovat heikentäneet humalan tuotantoa huomattavasti. Sisätiloissa humalaa viljellään led-valojen avulla, ja vettä tarvitaan huomattavasti ulkoviljelyä vähemmän.

Rajamäen alkoholitehtaan hanaviinien pakkauslinjaa.

Tältä näyttää viinin matka juomalasiin – Viinit harvoin tulevat Suomeen pulloissa tai hanapakkauksissa

Viinit harvoin tulevat Suomeen pulloissa tai hanapakkauksissa, vaan ne laivataan merikonteissa. 24 000 litran muovisäiliö täytetään lähtömaassa ja tyhjennetään Anoran tehtaalla Rajamäellä.

Kolin uusi hotelli rakenteilla

Kolin uuteen kylähotelliin tulee myös tislaamo – luvassa pontikkaa ja giniä

Helsinkiläinen yritys alkaa valmistaa Lieksassa alkoholijuomia, joiden pohjana ovat maakunnan marjat. Maakunta saa myös Koli-brändätyn viskin.

Opiskelijat Santeri Lehtinen ja Pirjetta Turunen Hervannan kampuksen opiskelijatiloissa Tampereella.

Tampereen yliopisto rajoittaa opiskelijoiden bilettämistä kampuksella – moni ihmettelee, miksi

Järjestötiloja koskeva käyttösopimus rajoittaa muun muassa alkoholin käyttöä tiloissa merkittävästi. Osa ihmettelee, mihin rajoituksia tarvitaan.

Vääristynyt kuva ihmisistä kadulla.

Joka kolmas on Hämeenlinnan seudulla huolissaan läheisen alkoholinkäytöstä

Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seuduilla on kerättyä tietoa kuntalaisten päihteisiin liittyvistä kokemuksista jo vuodesta 2015. Viimeisin kysely toteutettiin marras–joulukuussa 2022.

Hattupäinen, siististi pukeutunut miesasiakas puhuu Alkon valkotakkiselle myyjälle, naisasiakas seuraa tilannetta kauempana. Alkoholijuomat ovat hyllyissä myyjän tiskin takana.

Hyppää aikakoneeseen ja testaa, olisitko saanut ostettua alkoholia 1960–80-luvuilla

Kieltolaki loppui vuonna 1932, mutta sen jälkeen tullut väkijuomalaki toi mukanaan monipolvisen sääntöviidakon sekä Alkon myymälöihin että ravintoloihin.

Juhlijoita nostamassa maljaa ruokapöydässä.

Mitä elämässäsi olisi jäänyt väliin ilman alkoholia? Kerro meille! Radio 1:n alkoholi-ilta ma 3.4.

Kuinka monet suomalaisten naurut olisikaan jääneet nauramatta tai rakkaudet löytymättä, jos alkoholilla ei olisi osuutta asiaan?

Votkapulloja Alkon hyllyssä.

Ruokakaupat haluavat Alkosta vain viinit, mutta voivat saada tahtomattaan myös väkevät

Miten Alkolle käy, jos sen suurin myyntivaltti avataan kilpailulle? Listasimme seitsemän kysymystä ja vastausta.

Nainen kilistää arkistokuvassa juomaa seurueensa kanssa.

Johto joi viiniä, mutta työntekijät puhallutettiin, sanoo eräs – tällainen alkoholikulttuuri työpaikoilla on nyky-Suomessa

Asenteet tissuttelua kohtaan työpaikoilla ovat Suomessa viime vuosina koventuneet. Nuoret tuovat työpaikoille muutoksen, sillä heistä kaikki eivät aina ymmärrä keski-ikäisten alkoholinkäyttöä.

Viinipulloja ostoskärryssä.

Kempeleen Alko on kiinni viikkojen ajan vesivahingon vuoksi

Kempeleen Alkon henkilökunta huomasi katon vuotavan maanantai-iltana, ja myymälä suljettiin. Vesi kasteli koko 200 neliömetrin kokoisen myymälän lattian.

Mies ja nainen ovat iloisia oluttuopit kädessään teatterinäyttämöllä.

Yle kävi katsomassa kohutun turkulaisen näytelmän, jossa näyttelijä juo itsensä oikeasti hiprakkaan

Turun Linnateatterin Kiveä kännissä -näytelmä puhutti poikkeuksellisen konseptinsa vuoksi jo ennen ensi-iltaa. Aluksi arvotaan, kuka juo esityksen aikana alkoholia.

Sähkölinjoja. Kuvituskuva.

Maanantai 13.3.2023 (radio)

Energiakriisi. Alkoholipolitiikka. Suomen isoin kala. Oscarit. Sää.

Antti Kaikkonen lapsensa kanssa kotikulmillaan Tuusulassa.

Antti Kaikkonen vahvistaa: Haki lonkerot hänelle ja Lintilälle – eivät tienneet tarvittavasta luvasta Puolustusvoimien koneessa juomiselle

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoi Ylen Ykkösaamussa, että lonkeronjuomisessa ei tieten tahtoen rikottu sääntöjä.

Päivittäistavarakaupan toimitusjohtaja Kari Luoto

Ovatko alkoholikuolemat lisääntyneet vahvojen oluiden tultua ruokakauppaan? THL:n ja Päivittäistavarakaupan tulkinnat eroavat toisistaan

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoi tiistain A-studiossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkistavan tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa.

Vasemmalla käsi pitelee väritöntä drinnkiä, jossa on sitruuna- tai limelohko. Oikealla on kädessä vihreä drinkki. Molemmissa laseissa on pilli.

Voiko alkoholinkäyttöä edustustehtävissä enää perustella? Suhtautuminen valtaeliitin juomiseen on murroksessa, ja syynä ovat nuoret

Työelämä raitistui, mutta diplomaattien ja virkamiesten edustustehtäviin alkoholi saattaa kuulua erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Humaltumista tilaisuuksissa ei kuitenkaan katsota hyvällä.

Linja-auto, jonka linjanäytössä lukee "Ei liikenteessä".

Tiistai 28.2.2023 (tv)

Bussilakko. Alkoholin tuonti. Istumisen haitat. Sää.

Timo Lappi näyttää hotellien yöpymistilastoihin liittyvää kalvoa.

Matkailu- ja ravintola-ala hillitsisi Viron viinarallia anniskelun arvonlisäveron alennuksella

Matkailu- ja ravitsemusalan etujärjestö vaatii vaalien jälkeiseltä hallitukselta selkeitä ratkaisuja alan kannattavuuden parantamiseksi. Lisäksi ulkomaisen työvoiman saantia tulisi helpottaa.

Munkki Andreas juttelee arkkimandriitta Mikaelin kanssa luostarin viskitislaamossa.

Valamon luostari ja muut pientislaamot haluaisivat myydä väkeviä alkoholijuomiaan itse

Suomalaiset tislaamot vaativat mahdollisuutta myydä omia alkoholituotteitaan omilta valmistuspaikoiltaan. Tislaamojen mukaan ulosmyyntioikeus kasvattaisi vero- ja vientituloja sekä tislaamojen matkailijamääriä.

Pojkar står i en klunga.

Nuorten päihteidenkäyttö on vähentynyt Siilinjärvellä – Pohjois-Savossa huolena on etenkin päihteiden välitys

Pohjois-Savon päihdetilannekysely on toteutettu maakunnallisena kaksi kertaa. Siilinjärvi havahtui omiin tuloksiinsa kaksi vuotta sitten ja ryhtyi toimiin.

Helsingin hovioikeuden kyltti.

Vironviina-nettisivuston pitäjälle lankesi hovioikeudessa veropetostuomio

Oikeuden mukaan suomalaismies vältti veroja lähes 1,7 miljoonan euron edestä

20 euron seteli luotto- ja pankkikortin päällä.

Oulussa useita samanlaisia huijauksia viime aikoina: päihtyneelle tarjottu kyyti ja juotavaa, myöhemmin tililtä on hävinnyt rahaa

Useilta ihmisiltä on viime päivinä varastettu rahaa, kun he ovat nauttineet tuntemattomien ihmisten tarjoamia juomia.

Viinipullon korkki ja osa pulloa.

Kansalaisten mielipiteet viineistä ruokakaupoissa jakautuivat Ylen katukyselyssä – pikkukunnassa muutos helpottaisi ruokaviinien hankkimista

Katukyselyssä myös tunnustettiin lieveilmiöiden mahdollisuus, jos viinit tulisivat ruokakauppoihin. Osalle muutos ei tuntuisi kovin suurelta nykyiseen verrattuna.

Mies seisoo viinihyllyjen edessä kädessään jallupullo.

Selvä enemmistö Uudenmaan kansanedustajista haluaa viinit ruokakauppoihin

Ylen kyselyyn vastanneiden Uudenmaan vaalipiirissä ehdolla olevien kannat mukailevat koko maan kansanedustajien mielipiteitä.

Lapin kansanedustajat Markus Lohi, Kaisa Juuso ja Heikki Autto

Niukka enemmistö lappilaisista kansanedustajista sallisi viinin myynnin ruokakaupoissa

Ylen kyselyyn vastanneista lappilaisista kansanedustajista kolme suhtautuu myönteisesti ja kaksi kielteisesti viinien myymiseen ruokakaupoissa.

Katutaidetta Dublinissa: The Wine Pair -viinikaupan ja -baarin ikkuna on peitetty metalliverholla, johon on maalattu kaksi punaviinilasilla kilistelevää kättä.

Tiesitkö, että alkoholisi voi sisältää rasvaa, munaa tai kalaa? Ei ihme jos et, koska tietoa ei löydy pulloista – mutta kohta voi löytyä

Ainesosamerkinnöistä voi pian tulla pakollisia myös alkoholeissa. Niissä on usein lisäaineita, joista kuluttaja ei saa tietoa.

kuohuviinipulloja

Kysymys viinin myynnistä ruokakaupoissa jakaa Kaakkois-Suomen kansanedustajia

Viinin myynnin vapauttamista ruokakauppoihin perustellaan muun muassa eurooppalaisilla arvoilla.

Viinipulloja ostoskärryssä.

Ylen kysely paljastaa, mitä sinun kansanedustajasi ajattelee viinien myynnistä ruokakaupoissa

Vankimmin viinien myynnin laajentamisen takana seisovat suurista ja keskisuurista puolueista kokoomus ja perussuomalaiset.

Väärennetty Koskenkorvapullo.

Poliisi takavarikoi useita satoja pulloja väärennettyä Koskenkorvaa Keski-Suomessa

Poliisi epäilee Koskenkorva-viinan tuoteväärennöstä Keski-Suomessa. Poliisi takavarikoi useita satoja pulloja, joiden sisällön turvallisuudesta ei ole varmuutta.

Alkon kassahenkilö pitää kädessään viinipulloa.

Alkon myynti putosi Kainuussa viime vuonna – laskua oli myös alkoholittomissa juomissa

Litramääräinen myynti laski kaikissa tuoteryhmissä. Kainuussa myös alkoholittomien juomien myynti laski, kun koko maassa niiden myynti oli lähellä edellisen vuoden tasoa.

Viola Eskola maksaa ostoksensa apteekissa.

Ajoiko aika monopolien ohi? Veikkauksen yksinvaltius horjuu jo, ja pian voi olla Alkon ja apteekkien vuoro

Lähes kaikki puolueet hyväksyvät Veikkauksen monopolin purkamisen. Alkoholin ja itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisesta mielipiteet jakautuvat. Yle kysyi rahapelien, alkoholin ja apteekkien sääntelystä.

Portsari ravintolan ovella Porthaninkadulla Kolmannen linjan kulmassa.

Kerro muistosi alkoholin myynnin kummallisuuksista ravintoloissa tai Alkossa – soita vastaajaamme

Muistatko kun ravintolassa piti pyytää lupa pöydästä toiseen siirtymiseen? Tai miten juomaa saadakseen piti tilata voileipä, joka kiersi sitten koko ravintolalla? Tai kun portsarit kyttäsivät housun saumoja? Tai kun Alkon tiskillä tiukattiin viinakorttia?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle