Uusimmat artikkelit
Etelä-Pohjanmaalla marraskuussa 30 kuolemantapausta, joilla ajallinen yhteys koronatartuntaan
Koronaan liittyvissä kuolemissa näkyy syksyn tautihuippu. Etelä-Pohjanmaalla on kirjattu marraskuun aikana peräti 30 koronaan ajallisesti liittyvää kuolemaa.
Kymmeniä oppilaita edelleen pois koulusta – vatsatauti levisi rajusti raisiolaiskoulussa
Friisilän koulussa Raisiossa on tehosiivottu pintoja tartuntojen ehkäisemiseksi. Sairastuneita ohjeistetaan pysymään kotona kaksi vuorokautta oireiden päättymisen jälkeen.
Streptokokki A -bakteerin aiheuttamat vakavat sairastapaukset tuplaantuneet tänä vuonna Varsinais-Suomessa
Suomessa streptokokki A -tapaukset ovat kasvussa ja myös Varsinais-Suomessa on todettu viime vuotta enemmän vakavia tapauksia.
USU: Vakavia A-streptokokkitapauksia löytyy nyt ennätystahtiin
Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan on arvioitu, että useat päällekkäiset epidemiat ovat nyt lisänneet A-streptokokkitapauksia.
RS-virukseen kehitettiin ensimmäiset rokotteet – maksutta sellaisen saa luultavasti vasta vuosien päästä
RS-virus voi aiheuttaa vakavia hengitystieinfektioita varsinkin vauvoille ja iäkkäille. Yli 60-vuotiaiden ja raskaana olevien RSV-rokotteet saivat tänä vuonna myyntiluvan EU:ssa.
Älykkään syövänhoidon tukena on tekoäly, koneoppiminen ja tiedon analysointi – näitä kehittää 300:n hengen huippuyksikkö keskellä Helsinkiä
Kansainvälinen ryhmä fyysikoita, ohjelmistojen tekijöitä ja matemaatikoita työskentelee kehittämässä syöpien hoitoon käytettävää sädehoitoa Varian Finlandin toimipisteessä.
Iskelmätähden happi alkoi loppua kesken keikan – nyt hän kertoo, miten sairaus muutti ulkonäön ja uhkasi kaataa uran
Nokialainen laulaja Markku Aro on kamppaillut viimeiset vuodet terveyshuolien kanssa. Pahimmillaan lihasreuma ja pitkittynyt korona uhkasivat lopettaa 55 vuotta kestäneen uran. Nyt ääni kulkee taas.
Viranomaiset varautuvat jopa poliisin apuun lintuinfluenssan testaamisessa – turkistarhaajat: ”Vastustaminen on hätähuuto”
Muutama turkistarha on kieltänyt viranomaisia testaamasta eläimiään meneillään olevissa lintuinfluenssakartoituksissa. Vastustaminen on hätähuuto, toteaa edunvalvontajärjestö.
Suomen kalleimman lääkkeen myynti loppuu
Suomessa Kela-korvattavaa lääkettä on käyttänyt alle kymmenen ihmistä ja kustannukset ovat olleet yli kolme miljoonaa euroa.
Hanna Horma haluaa elää normaalia elämää, mutta diabetes sanelee reunaehdot: ”Vaatii jatkuvaa skarppaamista”
Diabetesliiton tänään julkaistu barometri näyttää isoja eroja diabeteksen hoidossa eri puolilla Suomea.
Ylilääkäri Asko Järvinen Ykkösaamussa koronatilanteesta: ”Pelko on ollut ehkä hieman suhteetonta”
Riski koronatartunnan saamiseen on nyt suuri. Sairaaloiden koronapotilasmäärät ovat jo lähellä pandemian aikaista tasoa. Vakavan taudin on silti saanut vain harva.
Sairaala Novan kiireettömiä leikkauksia siirretään myöhemmäksi
Novassa joudutaan siirtämään ensi viikolta lähes 30 kiireetöntä leikkausta myöhempään ajankohtaan. Syynä siirtoihin on sairaalan vaikea ruuhkautuminen.
TYKS Akuutin päivystys on pahasti ruuhkautunut – asiakkaiden soitettava ennen päivystykseen hakeutumista
Varhasta ohjeistetaan tulemaan päivystykseen vain päivystysasioissa, joita ovat esimerkiksi rintakipu, hengenahdistus tai runsas verenvuoto. Hätätapauksissa soitetaan hätänumeroon 112.
Yksi kuva näyttää, miten korona aiheuttaa ruuhkia nyt sairaaloissa: Jussi Haaviston, 53, umpisuolen leikkasi lastenkirurgi
Yrittäjä Jussi Haaviston leikkasi lastenkirurgi. Hän meni itse tuuraamaan juontotehtävissä koronaan sairastunutta.
Seksitaudit leviävät nyt nopeasti – testaa, tunnistaisitko itse oireet
Etenkin tippuritartuntojen määrä on kasvanut Suomessa, kertoo Uudenmaan HUS. Hoitamaton seksitauti voi lisätä lapsettomuuden riskiä.
Нові випадки пташиного грипу виявили на трьох норкових фермах
Останній випадок виявили в Мерікарвіа в Сатакунті. Пташиний грип у норок становить загрозу для людей.
Koronaviruksen heikentämät ikäihmiset täyttivät Etelä-Karjalan keskussairaalaan vuodeosaston
Etelä-Karjalan keskussairaalan koronapotilaista suurin osa on hoidossa korkeaan ikään ja perussairauksiin liittyvän heikkouden vuoksi.
Viisi faktaa jalokaasusta: Ukrainan sotilaiden hoidossa käytetyllä ksenonilla hoidetaan potilaita myös Suomessa
Sydänpysähdyspotilaiden ksenonhoidosta saatiin hyviä kokemuksia Turussa, mutta hinta on korkea. Sitä käytetään yhä harvakseltaan.
MS-taudin kantasoluhoitoja voidaan antaa nyt myös Suomessa – nuoret potilaat hyötyvät
MS-tautia hoidetaan Suomessa pääasiassa lääkkeillä ja kantasoluhoitoa on saanut vain lähtemällä ulkomaille. Nyt kantasoluhoitoa voi saada myös kotimaassa.
Ilmajoella on todettu tulirokkoa parissa päiväkodissa – Seuraamme tilannetta, sanoo infektioylilääkäri
Tulirokkotartuntoja ilmenee vuosittain, kertoo infektioylilääkäri Elina Kärnä. Ilmajoen tapausten lisäksi hänen tietoonsa ei ole tullut muita tapauksia Etelä-Pohjanmaalta.
Kymenlaaksolaiset saavat varata koronarokotusaikoja keskiviikosta alkaen
Riskiryhmiä rokotetaan 13. marraskuuta alkaen. Ikäperusteiset rokotukset aloitetaan samaan aikaan yli 80-vuotiaista.
”En ole koskaan nähnyt niin sairaita turkiseläimiä”, sanoo tarhoja tarkastava eläinlääkäri lintuinfluenssasta
Monella suomalaisella turkistarhalla linnut pääsevät yhä lentämään tarhojen sisälle, ilmenee Ylen näkemistä tarkastusraporteista. Tarhoilta on löytynyt myös muita ongelmia, kuten villikissoja.
Miksi niin moni suomalainen sairastuu tyypin 1 diabetekseen? Nyt saatiin kaksi uutta keinoa totuuden selvittämiseen
Uusilla työkaluilla voi selvittää, onko henkilöllä ollut enterovirustulehdus ja löytää tautiyhteyksiä. Tämä voi auttaa lääkkeiden ja rokotteiden kehittämisessä.
Nämä syyt kaatavat suomalaisia hautaan ennen aikojaan, katso oman alueesi tilanne
Huumeista tuli ensimmäistä kertaa yleisin kuolinsyy Etelä-Savossa, kun mittarina käytetään menetettyjä elinvuosia. Naisten ja miesten elintavat lähenevät toisiaan.
Kymenlaakson molemmat päivystykset ovat ruuhkautuneet hengitystieinfektioiden takia
Vanhuksia on mennyt huonoon kuntoon tautien takia.
Etelä-Pohjanmaan väestö ikääntyy ja on sairaampaa kuin muualla, mutta yhä useampi pääsee lääkäriin viikon kuluessa
THL:n arvoissa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue näyttäytyy sairaana ja ikääntyvänä maakunta, jossa väki vähenee. Hyvääkin löytyy, muun muassa vastaanotolle pääsyn ripeys.
Epäilty sikaruttotapaus Ahvenanmaalla – testitulokset valmistuvat perjantaina
Kaikki kuolleet villisiat luokitellaan automaattisesti epäillyksi afrikkalaiseksi sikaruttotapaukseksi.
Kysyimme asiantuntijalta, missä mennään koronan ja influenssan yhteisrokotteen kehittämisessä
Yhdistelmärokotteen etu on siinä, että selvittäisiin yhdellä ainoalla pistoskerralla. Säästöä syntyisi myös rokotteen kuljetuksen ja varastoinnin kylmäketjussa.
Marian Strandenius sairastui Kiinassa elämänsä kovimpaan flunssaan, jonka lääkäri totesi lintuinfluenssaksi: ”Olin aivan poissa pelistä”
Marian Strandenius sai lintuinfuenssadiagnoosin ollessaan perheensä kanssa lomamatkalla Pekingissä 2018. Suomessa lintuinfluenssan tarttuminen ihmisiin on puhuttanut erityisesti tänä kesänä.
Sydänsairaiden lasten tilanne parani HUSissa: yli sadan potilaan leikkausjono puolittui
Lasten sydänleikkaustilanne oli viime vuoden lopussa kriittinen, mutta nyt jonoa on purettu useilla eri toimenpiteillä. Tällä hetkellä 54 lasta odottaa leikkausvuoroaan Uuteen lastensairaalaan.
Близько 300 осіб зазнали впливу пташиного грипу у Фінляндії, половина з них пройшли тестування – більшість з них працівники хутряних ферм
У найбільш постраждалому від спалаху пташиного грипу регіоні було створено спеціальний пункт відбору зразків для тих, хто зазнав впливу вірусу.
Parturi-kampaaja Maija Karppelin ajoi hiuksensa pois, vaikka rakastaa hiuksia
Kotkalainen parturi-kampaaja Maija Karppelin haluaa lisätä tietoisuutta pälvikaljusta. Siksi hän ei enää peittele päänsä paljaita kohtia.
Keuhkonsiirtoja rajoittaa Suomessa luovuttajien korkea ikä – uudet keuhkot saanut Maire Åkerman muistaa, miten ihanaa oli pystyä huutamaan
Enemmänkin siirtoja tehtäisiin, mutta Suomessa on pulaa hyvänlaatuisista keuhkosiirrännäisistä.
Väitöstutkimus: Haimasyövän varhaisvaiheen merkkejä voidaan löytää laskimoveren merkkiaineesta
Haimasyöpä on alkuvaiheessa petollisen vähäoireinen, mutta pidemmälle ehdittyään se johtaa usein potilaan kuolemaan.
Yle vei nuorilta takavarikoidut vapet laboratorioon – testi paljasti karun totuuden
Yle tutkitutti yläkoululaisilta takavarikoituja sähkötupakoita eli vapeja Itä-Suomen yliopistossa.
Haluaisitko sinä tietää kannatko otsalohkodementian geenimuunnosta? Vahvasti periytyvän dementian äärellä käydään eettis-filosofisia keskusteluja
Mahdollisuus geenimutaation ennalta testaamiseen synnyttää kysymyksen siitä, onko terveellä ihmisellä oikeus tietää sairastumisriskistään.
На норковій фермі в Північній Остроботнії виявили пташиний грип
Це перший випадок в цьому регіоні. Всіх тварин на фермі наказано приспати.
Äidin pakastin alkoi äkkiä täyttyä nakkipaketeista – nyt Sanna Kettusella on käsissään talo, jonka tyhjentäminen on kestänyt jo kaksi vuotta
Sanna Kettusesta tuli kolme vuotta sitten rytinällä äitinsä omaishoitaja. Sen jälkeen on pitänyt päättää, miten käy äidille, lapsuudenkodille ja kolmen sukupolven muistoille.
Sikarutto ja villisiat huolettavat pohjalaismaakunnissa – metsästäjiä kannustetaan poistamaan pohjalaisalueella liikkuvat villisiat
Pohjanmaan maakuntien lihantuotantosektorin järjestöt ovat huolissaan sikaruton mahdollisesta leviämisestä.
Turun telakan työntekijöitä on sairastunut pneumokokkiin – sairaalahoitoa on tarvinnut lähes kymmenen työntekijää
Varhan mukaan Tyksissä on elo-syyskuun aikana hoidettu lähes kymmenen työikäisen aikuisen sairaalahoitoa vaatinutta pneumokokki-infektiota.
Lääkärilehti: Maksatautikuolleisuus korkealla Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa
Tutkijoiden mukaan on tärkeää selvittää, mikä selittää maakuntien väliset erot maksatautikuolleisuudessa.
Klamydian maksuton etätestaus laajenee Etelä-Pohjanmaalla – voi madaltaa alle 30-vuotiaiden kynnystä
Klamydiatartuntojen määrä on alueella huolestuttava. Valtaosa tartunnoista on 20–30-vuotiailla.
Henna Haarala, 27, on tiennyt lähes koko elämänsä voivansa halvaantua minä hetkenä hyvänsä: ”10-vuotiaasta asti takaraivoissa on ollut pelko”
Henna Haaralan kasvain on oireillut hänen lapsuudestaan saakka. Nyt hän odottaa, viekö se liikuntakyvyn kokonaan. Miten vakavaan sairauteen voi sopeutua?
Syyhyä liikkeellä tavallista enemmän Keski-Pohjanmaalla – tartunnan saaneille hoito voi koitua kalliiksi
Syyhy on vaaraton, mutta kiusallinen vaiva, jonka pääoireena on kova kutina.
Viranomaiset rauhoittelevat eteläsavolaisia lintuinfluenssatilanteen keskellä – ”Jos näet kuolleita lintuja, älä koske”
Itä-Suomen ensimmäinen lintuinfluenssatapaus ei tarkoita, että eteläsavolaisten pitäisi huolestua.
Millaista on elää muistisairauden kanssa? Uusi hanke kutsuu muistisairaita ja heidän läheisiään osallistumaan tutkimukseen
Moni muistisairaan läheinen kokee jäävänsä järjestelmän ulkopuolelle ja yksin. Uusi tutkimus selvittää suomalaisten kasvavan kansantaudin vaikutuksia ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Kittilän kultakaivoksen vedenkäyttökielto osittain purettu – putkiston saastuneita osia puhdistetaan legionellabakteerista
Tähän mennessä kaivoksella ei ole tullut ilmi legionellasta johtuvia sairaustapauksia. Legionellabakteereita havaittiin tällä viikolla kaivoksen vesijohtoverkostossa normaalin näytteenoton yhteydessä.
Kainuun ammattiopistossa on löytynyt tuberkuloosia
Kainuun hyvinvointialue on aloittanut tartunnanjäljityksen ja on suoraan yhteydessä altistuneisiin, kun tilanne selkenee.
Rovaniemellä ison lintuyhdyskunnan vierestä löytyi kuollut naurulokin poikanen
Rovaniemen Kirkkolammella löytynyt kuollut lintu lähetetään ruokavirastoon tutkittavaksi. Kirkkolampi sijaitsee Harjulammen ja Veitikanlammen ison lintuyhdyskunnan vieressä.
Kanalan omistajan arkea: Jos yksi kana saa lintuinfluenssan, 10 000 muutakin kuolee
Kuhmolainen Konapin kanala on varautunut torjumaan lintuinfluenssaa. Jos tauti pääsee kanalaan, tarkoittaa se kuolemaa kaikille linnuille. Samat säännöt koskevat myös läheistä fasaanitilaa.