Uusimmat artikkelit
Paulus Arajuuri päättää uransa – Huuhkajat nousukiitoon johtanut hymyilevä viikinki tunteikkaana: ”Nyt se oikeasti loppuu”
Paulus Arajuuri lopettaa uransa. Päätökseen vaikutti se, ettei keskuspuolustaja ole pystynyt antamaan enää kaikkeaan kipujen takia.
Suomalaismaalivahti jätti Kreikan suurseuran – avautuu räikeästä alistamisesta ja pelottelusta: ”Eskaloitui jo ensimmäisestä puhelusta”
Paula Myllyojan kokemukset kertovat, miten karusti pelaajia kohdeltiin Kreikan suurseurassa PAOKissa. Myllyoja päätti lähteä Kreikasta ja etsii nyt rauhassa uutta suuntaa uralleen.
Ketjupolttaminen ja sydänkohtaus pakottivat tunnetun kirjailijan jättämään työnsä – kun hän kirjoitti taas 7 vuoden jälkeen, Lionel Messi itki
Kirjailija Hernán Casciarista tuli odottamatta kansallissankari, kun Argentiina voitti jalkapallon MM-kultaa. Nyt hän kertoo Ylelle, miten kaikki tapahtui.
FC Lahden naisten edustusjoukkue haluaa välttää putoamispeikon
Jalkapallon naisten Ykkössarjan alemman jatkosarjan lahtelaiset aloittivat voitolla. Ensimmäinen kausi maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla on tuonut nuorelle joukkueelle kokemusta.
Kommentti: Tärkeän tahon hiljaisuus jalkapallon suutelukohussa hämmästyttää – sille on surullinen syy
Euroopan jalkapalloliitto Uefa on pysynyt visusti hiljaa futismaailmaa vavisuttelevasta tapauksesta. Ei ihme, sillä kohun aiheuttaja istuu päättävissä pöydissä, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Vainikka.
Rivaldon poika laukoi tasoitusmaalin – HJK:lle tappio Romaniassa: ”Meillä on erittäin hyvät mahdollisuudet mennä jatkoon”
Romanialainen Farul Constanta voitti HJK:n 2–1 Konferenssiliigan karsinnan ensimmäisessä osaottelussa. Toinen osaottelu pelataan ensi viikon torstaina Helsingissä.
Oliko Lionel Messin valinta siunaus Saudi-Arabialle? Instagramin tulokuninkaat takovat hirmusummia ”totaalisella valtiopropagandalla”
Sosiaalisen median kolme ylivoimaisesti arvokkainta jalkapalloilijaa tekevät nyt julkaisujaan myös Saudi-Arabian hyväksi.
Miesten kokema syrjintä näkyy yksinäisyytenä – keskusteluklubi tarjoaa lääkkeeksi laajaa miehen mallia ja tunnepuhetta
Jäbät ja tunteet-podcastin perustaja Nosh A Lody kohtaa miehiä, jotka kokevat yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. Hän haluaa parantaa miesten välistä keskustelukulttuuria.
VPS paahtaa lyömättömässä vireessä – päävalmentaja kehuu 18-vuotiasta huippulupausta ja nimeää myös selkeän kehityskohteen
Vaasan Palloseura on voittanut seitsemän Veikkausliigan ottelua peräkkäin. Päävalmentaja Jussi Nuorela ei tyydy kovaan vireeseen, koska käynnissä on kova kilpailu yläloppusarjan paikasta.
”Hiton kyllästynyt kyyneliin!” Ruotsin kultaisen sukupolven unelma kääntyi painajaiseksi – nyt myös Espanjan kohuvalmentaja osallistui juhlaan
Ruotsin kultaunelma kaatui taas, dramaattisesti viime minuuteilla. Espanja venyi historialliseen temppuun skandaaliensa keskeltä.
Manchester Unitedin Mason Greenwood ei ole mukana avausottelussa – fanit vaativat seksuaalirikoksista syytetyn pelaajan pysyvän sivussa
Manchester United kertoo keskustelevansa seuran naisjoukkueen kanssa ennen kuin se julkaisee päätöksen Mason Greenwoodin tulevaisuudesta.
Jokakesäinen show on ohi! Englannin kaikkien aikojen maalitykki Harry Kane jättisiirrolla Bayern Müncheniin – näin kohuttu saaga eteni
Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen maalitykki Harry Kane siirtyy Saksan mahtiseuraan Bayern Müncheniin.
Loppuuko jo ManUn, Tottenhamin ja Chelsean totaalisekoilu? Uhkaako mikään Cityä? Tässä kaikki kiehtovimmat pohdinnat Valioliigan kaudesta
Tässä ovat Englannin Valioliigan kauden suurimmat ja kiinnostavimmat kysymykset kärkipään osalta. Esittelyssä myös merkittävimmät kokoonpanomuutokset. Entä voiko sarjanousijoiden tilastoihme toistua?
Uutispommi kauden avauspäivänä – Brighton hyväksyi Liverpoolin tarjouksen, joka laittaisi Valioliigan siirtoennätyksen uusiksi
Moises Caicedo siirtyy mediatietojen mukaan Brightonista Liverpooliin.
FC Lahden tehohyökkääjä Altin Zeqiri siirtyy ulkomaille
Sopimus uuden seuran kanssa syntyi maanantaina. Osoite selvinnee lähiaikoina, kun uusi seura tiedottaa asiasta.
Englannin tähti talloi törkeästi vastustajan pelaajaa – selostajalta ja asiantuntijalta suorat sanat "älyvapaasta" tempusta
Englanti eteni puolivälieriin jalkapallon MM-kisoissa kaatamalla Nigerian. Lauren Jamesin punainen kortti teki Englannista alivoimaisen, mutta voitto irtosi rangaistuspotkukilpailun kautta.
Espanja toipui nöyryytyksestään MM-kisojen pudotuspelien avaukseen – joukkueen yhtenäisyys epäilyttää edelleen, mutta nyt löytyi johtaja
Espanja marssi puolivälieriin, kun se murkasi MM-kisojen pudotuspelien avausottelussa Sveitsin maalein 5–1. Ottelun parhaaksi ja joukkueensa tärkeimmäksi pelaajaksi nousi Aitana Bonmati.
Supertähtien virta Saudi-Arabiaan yltyy – nämä kaikki jalkapalloilijat ansaitsevat nyt palkkansa Lähi-idässä
Saudi-Arabian suuret rahat ovat houkutelleet vuoden 2023 aikana monia kovia jalkapalloilijoita maan Valioliigaan.
Robert Taylor hurmasi Pokémon-tuuletuksella ja pilaili RoPSin pukukopissa: ”Olisi kiva tietää, uskaltaako hän tehdä jäyniä Messille”
Messin tutkaparille RoPS-vuodet olivat merkittävä käänne uralla. Entiset pelikaverit muistavat Taylorin taitavana velikultana, ja seuran nykyisille junioreille hän on iso motivaattori.
Ruotsin topparin ylivoimaisuutta verrataan lapsille tuttuun klassikkopeliin: ”Aina saa jotain”
Ruotsi on tehnyt jalkapallon MM-kisoissa jo neljä maalia kulmapotkuista. Niistä kolme on viimeistellyt tähtipelaaja, keskuspuolustaja Amanda Ilestedt, joka myös nousi maalipörssin piikkipaikalle.
Saudiraha käänsi vähemmistöjä puolustaneen Liverpool-kapteenin pään – Jordan Hendersonin ratkaisu pöyristyttää
Jordan Henderson siirtyy Liverpoolista Saudi-Arabian Al Ettifaqiin Steven Gerrardin alaisuuteen. Hän nettoaa uudessa seurassaan yli 800 000 euroa viikossa.
Miksi jalkapallon MM-kisoissa on nähty jo nyt tukku tähtipelaajien loukkaantumisia? Asiantuntijan mukaan on turha syyttää huonoa tuuria
MM-turnauksessa on nähty jo nyt lukuisia hyvin erilaisia loukkaantumisia. Jalkapallovalmentaja Maiju Ruotsalainen uskoo monien eri tekijöiden vaikuttavan loukkaantumisten määrään.
Miten hellyttävä maskotti! Saksan tähtipelaaja virkkasi Waru-koalan, joka on joukkueen mukana kaikkialla – ”Nimi kuvastaa joukkuetta hyvin”
Saksan joukkueen MM-kisamaskotti on pikkuinen Waru-koala. Maajoukkueen ja Bayern Münchenin tähtipelaaja Klara Bühl kertoo pehmolelun innostaneen kannattajia tekemän omat koalansa.
Lionel Messin somepäivitys nosti Robert Taylorin miljoonille näytöille – näin amerikkalaiset jättimediat hehkuttavat suomalaispelaajaa
Yle Urheilun asiantuntija Antti Pohja kertoo Robert Taylorin ja Lionel Messin pelitavan olevan erityisen samanlainen.
Jalkapallon MM-kisahistorian ensimmäinen transpelaaja Quinn on lämmin roolimalli ja myrkkyä vastustajien hyökkäykselle
Kanadan keskikentän moottori Quinn on ensimmäinen transsukupuolinen pelaaja jalkapallon MM-kisojen historiassa. Quinn toivoo olevansa roolimalli nuorille trans- ja ei-binäärisille ihmisille.
Katso, miten Brasilia tyylitteli MM-kisojen avauskierroksen upeimman maalin – asiantuntija herkuttelee oikeiden syöttöjen kirjolla
Asiantuntija Jonne Kunnas analysoi tähänastisten jalkapallon naisten MM-kisojen upeimman maalin. Hän korostaa, että nuorten pelaajien kannattaa ottaa Brasiliasta mallia oikeissa syöttövalinnoissa.
”Pikku Messin” siirtyminen arvostettuun La Masiaan oli vasta alkua – Eurooppaa hallitseva Barcelona haalii lupaavia nuoria
Giulia Dragoni, 16, debytoi jalkapallon naisten MM-kisoissa, kun Italia voitti Argentiinan. Nuori pelaaja on osa Barcelonan uutta strategiaa, jossa arvostettu La Masia -akatemia on isossa roolissa.
Maailman parhaaksi valittu maalivahti Gianluigi Donnarumma koki kammottavia hetkiä – aseistettu jengi mursi oven, sitoi ja ryösti
Lukuisat PSG:n pelaajat ovat joutuneet ryöstöjen kohteeksi viime vuosina. Esimerkiksi puolustaja Marquinhosin isä päätyi hyökkäyksessä väkivallan kohteeksi.
FC Lahti kulkee kipurajoilla pistepottinsa kartuttamisessa
Alkukautta ovat sävyttäneet monet loukkaantumiset. Runkosarjassa joukkueella on vielä kahdeksan peliä jäljellä.
Päätön jalkapallonäytös Belfastissa! Ensin Larne tyrmäsi täysin sekaisin olleen HJK:n – lopulta Roope Riskistä sankari jatko-ottelussa
HJK eteni huimien vaiheiden jälkeen Mestarien liigan 2. karsintakierrokselle. Larne nousi ansaitusti kahden maalin takaa tasoihin. Lopulta Roope Riskin ohjaus jatko-ottelussa nousi otteluparin ratkaisuksi.
Hattutemppu avauspuoliajalla! Hurjavireinen Jutta Rantala kertoi erikoisesta kulmapotkukuviosta: ”Halusin yrittää sitä”
Vittsjö kuritti Ruotsin jalkapallon naisten pääsarjassa Djurgårdenia 5–1. Viisi maalia kahdessa viime ottelussa iskenyt Jutta Rantala on sarjan pistepörssissä viidentenä.
Uusilla puskemissuosituksilla ei juuri vaikutusta junnutreeneihin: ”Käytämme kevennettyjä palloja”
Suomen Palloliitto suosittelee nuorille jalkapalloilijoille vähemmän puskuharjoituksia kevyemmillä palloilla. Syynä on viime vuosina lisääntynyt keskustelu jalkapallon puskemisen haitoista.
Kommentti: Teemu Pukilla on kammottava aikataulu ennen Huuhkajien elintärkeitä EM-karsintapelejä
Siirto Minnesotaan tarjoaa Teemu Pukille juuri sitä, mitä hän ainakin kentän ulkopuolelta kaipasi. Huuhkajille siirto tuo tummia pilviä taivaalle tulevia EM-karsintapelejä katsoen, Yle Urheilun Samu Saatsi kirjoittaa.
Veikkausliiga palasi rytinällä ja draamalla: Koko kärkikolmikko menetti pisteitä – HJK:n Joona Toivio törttöili kauden toisen ulosajonsa
IFK Mariehamn haki kierroksen suurimman yllätysvoiton, kun se kaatoi sarjakärki KuPSin. AC Oulu jyräsi SJK:n, joka hävisi vasta ensi kertaa tällä kaudella. Haka ja HJK pelasivat tasapelin.
Nyt se on varmaa! Teemu Pukki siirtyy Pohjois-Amerikkaan – Minnesota United hankki maalitykin David Beckham -säännöllä
Teemu Pukin sopimus Minnesota Unitedin kanssa on julkaistu. Minnesotan päävalmentaja Adrian Heath ja tekninen johtaja Mark Watson hehkuttivat maalitykkiä tiedotteessa.
Manchester United menetti kaksi tähtipelaajaansa möhlittyään sopimusneuvottelut: ”Näyttää pahalta uskottavuuden kannalta”
Manchester United menetti kaksi avainpelaajaansa, koska ei pystynyt neuvottelemaan riittävän hyviä sopimuksia heille. Hyökkääjä Alessia Russo lähtee Arsenaliin ja puolustaja Ona Batlle Barcelonaan.
Kuka ihme on hattutempun kahminut Daniel Håkans? Asiantuntija povaa Huuhkajien tulokkaalle uraa jopa Euroopan huippusarjoissa
Huuhkajien laituri Daniel Håkans kuvaili itseään juniorina pieneksi ja hitaaksi. Nyt hän on kaikkea muuta.
2–0-voitto Sloveniasta siivitti Huuhkajat hetkeksi EM-karsintalohkon kärkeen – katso huippuhetket helteisestä illasta
Joel Pohjanpalo ja Oliver Antman huudattivat loppuunmyydyn Olympiastadionin yleisöä. Suomi kohtaa seuraavaksi maanantaina San Marinon.
”Toivottavasti mutsis kuolee”, fani huusi Samu Alangolle – futispelaajien häirintää on hyväksytty hiljaa, mutta nyt halutaan muutosta
Lähes puolet ammattipelaajista on joskus kokenut häirintää ja asiatonta käytöstä katsomoista uransa aikana. Seurojen mahdollisuudet puuttua ovat rajalliset.
Mestarien liigan finaalissa on täysin ennenkuulumaton lähtökohta – seuraa näitä neljää taisteluparia, jotka ratkaisevat ottelun
Lähtökohdat Manchester Cityn ja Interin Mestarien liigan finaaliin ovat täysin poikkeukselliset. Asiantuntija Miika Nuutinen kertoi, mitä kannattaa seurata ja nosti esille neljä potentiaalisesti ratkaisevaa taisteluparia.
Lionel Messi paljastaa, miksi tarina ei saa kaunista päätöstä: ”Jos kyse olisi rahasta, olisin mennyt Saudi-Arabiaan”
Argentiinalaistaituri valotti Mundo Deportivon haastattelussa, miksi hän hylkäsi FC Barcelonan. Seitsenkertainen Kultaisen pallon voittaja on Huuhkajien keskikenttäpelaaja Robert Taylorin joukkuekaveri.
Lionel Messi vahvisti: Siirtyy Inter Miamiin Robert Taylorin joukkuekaveriksi – ”Halusin todella takaisin Barcelonaan”
Lionel Messin ura jatkuu MLS:ssä, kertoi aiemmin BBC. Messi vahvisti espanjalaiselle Mundo Deportivolle, että on siirtymässä Inter Miamiin.
Miten fanit käyttäytyvät, kun Lionel Messi pelaa viimeisen PSG-ottelunsa? Mestaruushumu jäissä, syynä maalivahdin vakava hevosonnettomuus
Lionel Messi pelaa viimeisen ottelunsa Paris Saint-Germainin paidassa lauantaina, kun pariisilaisseura isännöi Ranskan liigan päätöskierroksella Clermontia.
Chelseasta ennätyssummalla hankittu hyökkääjä pelasti Tottenhamin – Tinja-Riikka Korpela sanoo suorat sanat joukkueen kaudesta
Tinja-Riikka Korpela vaikuttui siitä, miten Eveliina Summanen otti ison roolin Englannin Superliigassa. Korpelan ja Summasen Tottenham varmisti viikonloppuna sarjapaikkansa.
Milanon Inter Mestarien liigan finaaliin – harvinaista saavutusta havitteleva kapteeni ratkaisi: ”En halua edes miettiä sitä”
Inter on edennyt jalkapallon Mestarien liigan loppuotteluun 13 vuoden tauon jälkeen. Inter johti jo avausosan jälkeen 2–0, mutta Lautaro Martinezin maali varmisti lopullisesti finaalipaikan.
Lionel Messi sai taas rajun buuauskonsertin – kohuttu siirtosaaga Saudi-Arabiaan asettaa supertähden kummallisesti kahden tulen väliin
Lionel Messin ja Paris Saint-Germainin kausi ei ole sujunut ruusuilla tanssien, vaikka PSG on matkalla historialliseen 11. Ranskan mestaruuteensa. Siirtohuhut Saudi-Arabiaan ovat vahvistaneet omien fanien kritiikkiä.
Suomen Cupin ottelu keskeytettiin odottamattomasta syystä – pikku pyöräilijän eno: ”Ei kai tästä ole sakkoja tulossa?”
Erotuomari keskeytti kolmannen cup-kierroksen ottelun Jalkarannan Palloseuran ja Kouvolan Jalkapallon välillä, kun pelaajan sukulaispoika päätti oikaista kentän läpi potkupyörällä.
Entinen maajoukkuejalkapalloilija Roman Eremenko siirtyy Honkaan – ”Olen pitänyt meiningistä”
Roman Eremenko on pelannut pitkällä urallaan Suomen lisäksi Italiassa, Ukrainassa ja Venäjällä. Nyt hän siirtyy Espooseen.
Messi matkusti ilman lupaa Saudi-Arabiaan ja aiheutti kohun – tästä supertähden hyllytyksessä on kyse
Useat mediat kertovat PSG:n hyllyttäneen tähtipelaajansa Lionel Messin. Messin jatko pariisilaisseurassa on yhä epätodennäköisempää.