Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lahden kartanonpuiston kunnostustyöt käyntiin – saneerauksella houkutellaan lisää kävijöitä alueelle

Viherrakennustöissä huomioidaan museoympäristön historiallinen luonne ja pyritään säilyttämään vanhan puiston tunnelma.

Mikkelipuistoa haluttaisiin kehittää myös talvea ajatellen

Kohteen puistoaluetta on kehitetty esimerkiksi talven jälkeen ja tulevana viikonloppuna alueella järjestetään musiikkitapahtuma.

Keho tärisi ja kampaus meni sekaisin – kokeilimme, miten sähköpotkulauta kulkee Lappeenrannan mukulakivitiellä

Lappeenrannassa sähköpotkulautailijalle on tarjolla kaikenlaisia ja -laatuisia teitä. Näin niistä selvisi ensikertalainen.

Lahen Lava taistelee korona-ankeutta vastaan antamalla kenelle tahansa tilaisuuden ottaa yleisö haltuun

Kesän aikana torin kupeessa kuullaan ainakin iso kattaus musiikkia. Ainoastaan politiikka ja lapsille sopimaton sisältö jätetään pois ohjelmasta. Syksyyn asti toimivan lavan voi varata käyttöön Lahden kaupungin sivuilta.

Puutarhuri sai tehtäväkseen rakentaa vanhasta saha-alueesta ja "limpun näköisestä läjästä" upean puiston – katso, millainen siitä tuli

Lähes koko 1900-luvun ajan Haminan Tervasaaressa toimi saha. Entisen saha-alueen tilalle rakennettu Oolanninpuisto avattiin tänään. Nimensä puisto sai sotahistoriasta.

Kun puiston nurmi jätettiin ajamatta, maasta nousi yllätys – potkut saaneen kaupunginpuutarhurin idea sai kimalaiset taas surisemaan

Kotkassa nurmi kasvaa joissakin puistoissa paikoittain pidemmäksi. Niityttämisellä katsotaan, millaisia kasveja maasta nousee. Joistakin kasveista voi olla hyötyä pörriäisille, jotka ovat tänä päivänä ahtaalla.

Meijän City -suunnitelmat ja saunamaailman paikka tarkentuvat Lappeenrannassa – saunamaailma rakennetaan Linnoitusniemen kärkeen

Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta on hyväksynyt Meijän City -kehittämissuunnitelman, johon kuuluu muun muassa vetovoimakohde-nimen saanut saunamaailma.

Lahdessa kaivataan lisää penkkejä – levähdys- ja istumispaikkoja tulisi riittää kaikille

Penkkeihin ja niiden lisäämiseen liittyviä toiveita ja palautteita tulee erityisesti keväisin.

Helsinki ei haluakaan kansallista kaupunkipuistoa – suojeluaktivistien mielestä kaupunki on suhtautunut asiaan nuivasti alusta alkaen

Helsingin kansallisen kaupunkipuiston valmistelua on tehty useita vuosia. Yhteistyössä mukana olevat tahot ovat pettyneitä kaupungin virkamiesvalmisteluun ja koko idean kariutumiseen.

Oulun kaupunki järjestää tänäkin kesänä yleisiä puistotapahtumia – taidepiknikkejä on yhteensä 22 eri puolilla kaupunkia

Keskeinen tapahtumapaikka on Hollihaan puistossa sijaitseva Hollilava. Muita piknikkohteita ovat muun muassa Nallikari, Koiteli, Äimäraution siirtolapuutarha ja Pikisaaren kelluva lava. Oulun kaupungin puistopiknikkejä järjestetään 30.6–22.8.2021.

Seinäjoen asemanseudulle halutaan julkista taidetta ja kokeillaan uutta rahoitusmallia

Seinäjoen asemanseudun kehittämisessä kokeillaan uudenlaista rahoitusmallia julkiselle taiteelle. Rakentajien maksama taideraha rahastoidaan ja ohjataan taidehankintoihin. Taiteilijahaku avataan syksyllä.

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston tilinpäätöskokous lähetetään suorana nettilähetyksenä – käsittelyssä myös koronarajoitusten purkamissuunnitelma

Lappeenrannan kaupunki kehottaa kaupunkilaisia seuraamaan nettilähetystä kaupunginvaltuuston tilinpäätöskokouksesta, jossa käydään läpi myös koronavirukseen liittyviä rajoituksia purkutoimia.

Teemu Pukki saa oman puiston Pyhtäälle – jalkapalloilijan kunniaksi istutetaan 26 puuta jokaista viime kaudella tehtyä maalia kohden

Idea puiden istuttamiseen lähti Pukin joukkueelta Norwich Cityltä. Puisto on paitsi kunnianosoitus suomalaiselle jalkapalloilijalle, myös konkreettinen teko maailman ympäristöpäivän kunniaksi.

Pori vähentää puistojen hoitoa säästösyistä – tulevaisuus on "luonnonmukainen"

Porin puistojen hoito keskittyy jatkossa kaupungin keskusta-alueille. Keskustan ulkopuolisten puistojen hoitoa vähennetään entisestään. Kaupungin puutarhanhoidosta vastaava Ismo Ahonen sanoo, että kyse on resurssipulasta.

Furulundin puistoalueesta tulee osa Itäistä rantaraittia – Lappeenranta ostaa puiston UPM:ltä

Lappeenrannan kaupunginhallitus päätti eilen maanantaina ostaa Furulundin puistoalueen UPM:lta.

Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta kannattaa Furulundin puistoalueen kauppoja UPM:n kanssa: Furulund liittyisi Itäiseen rantaraittiin

Jos Lappeenrannan kaupunginhallitus on samaa mieltä kuin kaupunkikehityslautakunta, Lauritsalassa sijaitsevasta Furulundin puistoalueesta tulee vielä tänä kesänä osa Itäistä rantaraittia.

Jan Vapaavuori siirtyy konsulttitalo Milttoniin – "Meidän on ymmärrettävä kaupunkeja"

Urbaanin ympäristön vaikutukset kantavat kauas, sanoo Helsingin pormestarin tehtävät jättävä ja Milttonin neuvonantajaksi siirtyvä Vapaavuori. Muutokset ja ratkaisut syntyvät kaupungeissa, kiteyttää pääkaupungin ensimmäinen pormestari.

Lappeenranta hieroo UPM:n kanssa kauppoja Furulundin puistoalueesta – tavoitteena rakentaa alueelle lisää Itäistä rantaraittia

Jos Lappeenrannan kaupunki saa tehtyä metsäyhtiö UPM:n kanssa kaupat Lauritsalassa sijaitsevasta Furulundin puistoalueesta, se lupaa alueen säilyvän virkistyskäytössä.

Kuopion Piispanpuistossa alkavat arkeologiset kaivaukset – vanhoja hautoja voi löytyä melko pinnastakin

Tarkoituksena on selvittää, onko puistoalueella säilynyt jäännöksiä paikalla sijainneista kirkoista ja niihin liittyvistä hautauksista. Sen jälkeen tiedetään, miten puiston täydennysistutuksia voi toteuttaa, jottei muinaisjäännös vahingoitu.

Renor korjaa vihdoinkin rantamuurin Forssassa

Loimijokeen sortuneet penkereet ovat odottaneet korjausta jo vuosia. Jokivarressa tehdään pikapuoliin muitakin töitä, kun kaupunki tekee uutta rantamuuria Yhtiönkadun sillan ja Kutomon välille.

Turun Parkin kentän alueelle yli 300 uutta asukasta

Kaavaehdotus sijoittaisi alueelle kaksi uutta kahdeksankerroksista asuin- ja liikerakennusta

Joensuussa on menossa hiekoitushiekan poisto

Töissä on 26 konetta, jotka poistavat sepeliä noin 4 000 tonnia.

Katso, kun keskellä kaupunkia lasketellaan ja liidetään hyppyreistä – kaiken takana aikuiset miehet, joita alkoi lapsettaa

Suomi on maailman paras maa urbaaniin hiihtoon ja lumilautailuun, sanovat hankkeen puuhamiehet.

Jope Ruonansuulle esitetään nimikkopuistoa Kemiin

Nimikkopuisto tulisi sijaitsemaan Kemin ydinkeskustassa.

Mikkelin Launialan koulun tulevaisuus jakoi mielipiteitä kaupunginhallituksessa

Launialan koulun tulevaisuudesta ollaan kahta erimieltä niin lautakunnissa kuin kaupunginhallituksessakin.

Kuusankosken Rantapuiston rakentaminen on alkanut – rakennustyöt vievät vuosia

Puistoalueella liikkumista rajoitetaan rakennustöiden aikana turvallisuussyistä.

Kansallispuistoille urbaani haastaja? Suomessa on ainutlaatuinen kansallisten kaupunkipuistojen verkosto, josta halutaan matkailuvaltti

Koronan vuoksi lisääntynyt kotimaan matkailu lisää kansallisten kaupunkipuistojen mahdollisuuksia.

Kysely: Vain noin joka seitsemäs helsinkiläinen halukas muuttamaan muualle

Helsingin suosituimpia kohteita ovat Eira, Ullanlinna ja Kaivopuisto.

Turun Sepänkatu kakkosen tontille asuntoja, liiketiloja ja palveluja

Tonteille voisi rakentaa 6- ja 8-kerroksiset uudisrakennukset.

TS: Turun kaupunginjohtaja Minna Arve aikoo viedä uuden konserttitalon asemakaavan kaupunginhallitukseen

Kaupunkiympäristölautakunta päätti viime viikolla palauttaa kaavaluonnoksen takaisin valmisteluun.

Järvenpää kehittää suosittua Rantapuistoa – kaupunki hakee uutta ravintolayrittäjää

Tavoittena on elävöittää ja monipuolistaa puiston palveluita.

Mikkelin aluejohtokuntien uudistus kuopattiin – jatkossakin viisi aluejohtokuntaa

Uudistusta oli valmisteltu pitkään, mutta uudistaminen ei saanut kaupunginhallituksen eikä valtuuston kannatusta.

Testaa, mikä urbaani hahmo olet!

Minkälainen kaupunkilainen sielunmaisemassasi piileksii?

Siirtolapuutarhan toteutuminen edellyttää yhdistystoimintaa – kemiläisiä kannustetaan yhdistyksen perustamiseen

Kemissä järjestetään ensi viikolla ensimmäinen yhteinen työpaja, jossa jaetaan tietoa yhdistystoiminnasta.

Hämeenlinnassa parannetaan Kaupunginpuiston näkymiä Vanajalle ja keskiaikaiselle linnalle päin

Kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvan Kaupunginpuiston luontoa hoidetaan niin, että sen arvokkaat ominaispiirteet säilyvät tulevaisuudessakin.

Robotti tuo ostokset kotiovelle ja vitsailee hissin kanssa: "En yletä painamaan nappia" – katso kuinka robottilähetti kulkee Helsingin Kalasatamassa

Helsingissä robotit tyhjentävät kirjaston lainausautomaatteja ja palvelukeskuksessa ne kuljetttavat pian ruokaa.

Viisi Kotkan puistoa sai kansainvälisen tunnustuksen – uusina vihreän lipun nappasivat Sibeliuksenpuisto ja Fuksinpuisto

Suurin osa tunnustuksen saaneista suomalaisista puistoista sijaitsee Kotkassa.

Jyväskylän kaduille luvassa lumivuoria, jäätä ja sohjoa – kaupungilla kovat paineet säästää katujen talvikunnossapidosta

Kaupunkirakennepalveluista on ensi vuonna määrä säästää puolitoista miljoonaa euroa.

Puistojen ilkivalta puhuttaa Hämeenlinnassa – Puistotyönjohtaja: "Löytyisi tähdellisempääkin tekemistä"

Lähes viidennes puistotoimen työpanoksesta kuluu ilkivallan jälkien korjailuun.

Oulun Kiikelinrannan meno on taas muuttunut häiritseväksi – poliisi lisännyt jo valvontaa

Alueen asukkaat ovat nyt ilmoittaneet häiriökäyttäytymisestä Kiikelinrannan puistossa aiempaa enemmän.

Oulussa ehostetaan useita leikkipaikkoja tänä kesänä – kokonaan uusi kohde valmistuu Oulunsaloon syksyllä

Oulunsaloon saadaan täysin uusi leikkipaikka. Myös Toppilansaaren rantapuisto on yksi Oulun kaupungin tämän kesän kohde.

Kokkolassa on nyt Suomen pohjoisin ja laajin kaupunkipuisto

Kokkola on päässyt mukaan harvinaiseen kaupunkipuistojen verkostoon. Puistoja on Suomessa kymmenen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle