Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Metsä Group palkkaa reilut 30 uutta työntekijää Punkaharjun tehtaalleen

Viimeinen hakupäivä uusiin työpaikkoihin on 20. marraskuuta.

Korona pisti jäihin liimattomaan puurakentamiseen erikoistuneen Aalto Haitekin kasvun: iglut ja käpymökit kiinnostavat, mutta turistit puuttuvat

Yrityksen piti palkata tänä vuonna 30 uutta työntekijää. Toistaiseksi rekrytointia on siirretty, mutta lomautuksiin ei ole ollut tarvetta.

Honkarakenne käynnistää yt-neuvottelut irtisanomisista Karstulassa, 25 työpaikkaa vaarassa

Hirsitalovalmistaja Honkarakenne on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut väen vähentämisestä Karstulan tehtaalla.

Torstai 17.9.2020 (tv)

Syysmyrsky iski Suomeen. Hallitus haluaa saada Suomeen lisää työpaikkoja. Suomessa halutaan edistää puurakentamista. Sää.

Oulun Hartaanselänrannan maamerkki voisi olla korkea puurakennus – uuden kaupunginosan suunnitelmista voi antaa kehittämisideoita

Alue on monin tavoin kiinnostava, sillä siellä järjestetään myös asuntomessut 2025.  

Satoja vuosia kestävä rakennusmateriaali kiinnostaa – puolankalaisen hirsiyrittäjän mukaan perikuntien taloja halutaan kunnostaa

Vaarojen Rakentajat Oy on kunnostanut tänä vuonna toistakymmentä hirsitaloa ympäri Suomen.

Julkiselle puurakentamiselle kova kasvutavoite – Yhä useampi hoiva-alan, urheilun ja kulttuurin rakennus pitäisi tehdä puusta

Ympäristöministeriö julkaisi ensi kertaa tavoitteet puun käytön osuudelle julkisessa rakentamisessa.

Imatra selvittää puurakenteisen urheilutalon rakentamista Ukonniemeen – selvitys ei koske uimahallia

Imatran kaupunki selvittää, kannattaisiko jäähallin yhteyteen Ukonniemeen rakentaa puurakenteinen urheilutalo.

Ylen aamu tänään: Suomessa syntyy ennätyksellisen vähän vauvoja – miten syntyvyys saataisiin nousuun? Katso lähetys tästä

Mitä Valko-Venäjällä tapahtuu tällä hetkellä? Emeritusprofessori Kari Enqvist pureutuu uudessa kirjassaan todellisuuden ytimeen.

Pudasjärven kaupungintalon kupeeseen nousee parhaillaan hirsiverhoiltuja kerrostaloja

Kahden niin sanotun hybridikerrostalon rakentaminen on alkanut jo toukokuussa, ja valmista on vuoden päästä syksyllä.

Kuopiolainen Joonas Kaskenaho rakentaa hirsikoulua pienille pojilleen – maaseutukoulun hiilijalanjälki on poikkeuksellisen pieni

Julkisen puurakentamisen määrä halutaan tuplata lähivuosina. Katso videolta, miten sisäilmaongelmia ehkäistään jo rakennusvaiheessa.

Selvitys: Metsäteollisuuden tuotteiden tuoma ilmastohyöty vastaa kolmasosaa Suomen hiilidioksidipäästöistä

WWF: Metsäteollisuuden tuotteet eivät auta hidastamaan ilmastonmuutosta. Puun hankinnasta koituva hiilinielutappio on suurempi kuin puun käytön ilmastohyöty.

Puurakentamisen trendi työllistää Kuhmossa – Elementti Sampo mukana suurissa kohteissa

Kerrannaisvaikutukset näkyvät Kainuussa tarvehankintojen kautta.

Rautalammille uusi päiväkoti kunnan omien metsien puista

Myös hankkeen hiilijalanjälki aiotaan laskea.

Mikkelissä uusi aluekoulu aiotaankin rakentaa puusta – kaupunkiympäristölautakunnan äänestyksessä betoni jäi toiseksi

Kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa vastaesitys puurakentamisen puolesta sai ääniä 8–4.

Mikkelissä eteläisen aluekoulun materiaaliksi esitetään betonia – puu jäi toiseksi riskien vuoksi

Tilapalvelut listasi puun olevan betoniin verrattunaan muun muassa heikompi äänieristykseltään ja vaativampi paloturvallisuuden kannalta.

Kuhmo panostaa pito- ja vetovoimaan laajan hankkeen kautta – kaiken pohjana kuntalaiskysely

Kyselyssä tuli ilmi muun muassa se, että kuhmolaiset antavat kotikunnalleen hyvän arvosanan.

Lahden talot aikoo rakennuttaa lähivuosina puukerrostaloja

Kaupungin vuokrataloyhtiö on odottanut, että puukerrostalojen rakentaminen olisi hinnan ja laadun kannalta järkevää.

Mikkelissä Eteläisen aluekoulun materiaaliksi punnitaan puuta – hankesuunnitelma palautettiin valmisteluun

Mikkelin kaupunginhallitus haluaa, että koulun rakentamisessa selvitetään puurakentamisen mahdollisuuksia.

Hallitus panee puurakentamiseen vauhtia tarjoamalla rahaa – Professori: Voi tuoda jopa 6 000 työpaikkaa, mutta olemme yhä Ruotsia jäljessä

Puun käyttöä edistetään valtion tukemassa kohtuuhintaisessa ARA-asuntotuotannossa 20 prosentin korotetulla avustuksella.

Vaaran Aihkitalot Oy investoi Tervolaan 1,5 miljoonaa euroa – uusi massiivihirsituotanto vastaa kasvavaan talokysyntään

Yritys alkaa valmistaa erikoiskuivattua, lähes laskeutumatonta massiivihirttä, jota se käyttää omassa talotuotannossaan.

Hirsirakentamisen suosio jatkaa kasvuaan, ja talotehtaat tekevät miljoonainvestointeja pohjoisessa

Hirsirakentamisen suosio on yli kaksinkertaistunut, ja useampi kuin joka viides uusi omakotitalo tehdään nyt hirrestä.

Kahdeksan kerrosta puun tuntua ja tuoksua – Lapin ensimmäinen iso asuinpuukerrostalo Kelo kiehtoo

Opiskelija-asunnoiksi tehty puukerrostalo valmistui Rovaniemelle kesällä. Ensivaikutelmat ovat tyytyväisiä.

Onko puurakentaminen hyväksi terveydelle? Kainuussa toteutetaan ensi vuonna ainutlaatuinen tutkimus

Puurakentamisen terveysvaikutuskista ei ole olemassa vielä juurikaan tutkimuksia.

Xamk kaipaa Savonlinnaan uusia puurakentamisen insinööriopiskelijoita

Teollisen puurakentamisen koulutusohjelma alkoi Savonlinnassa vuosi sitten.

Ekologisuus ajaa rakentamaan puusta – professori: "Tietysti betoniukot vastustavat ja kyseenalaistavat muutosta"

Suurin osa rakennettavista kerrostaloista on betonisia, mutta puurakenteiset kerrostalot ovat parin viime vuoden aikana lisääntyneet. Alan asiantuntijoiden mukaan ympäristösyyt selittävät puurakentamisen suosion kasvua. 

Pro Kainuu -palkinnot kolmelle kulttuurintekijälle – ”Yhdessähän nämä tehdään”

Marko Karvonen, Tuulikki Huusko ja Tapani Homanen saivat kulttuurikunniaa sunnuntaina.

Honkarakenteen tulos parantunut

Konsernin liikevaihto on kasvanut alkuvuonna kymmenen prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Metsäkeskus: Nuoria metsiä ja isoja taimikoita voisi hyödyntää reippaasti nykyistä enemmän energiantuotannossa

Nuoria metsiä hoitamalla saataisiin myös järeämpää runkopuuta, jota voidaan käyttää esimerkiksi puurakentamisessa.

Serial arson suspect detained in Kokkola

Police suspect fires at a local youth club, two recycling depots and an unoccupied wooden house are related.

Honkarakenne investoi yli seitsemällä miljoonalla Karstulassa

Hirsitalovalmistaja muun muassa uudistaa tuotantolinjansa.

Loviisa ja Suomen Asuntomessut allekirjoittivat yhteistyösopimuksen vuoden 2023 messujen järjestämisestä

Asuntomessut järjestetään Kuningattarenrannan alueella alle kilometrin päässä Loviisan torista.

Puun uudet ominaisuudet voivat mullistaa puurakentamisen Suomessa – nanopinnoitteiden avulla syntyy palamatonta puuta ja kevyttä betonia

Palamatonta puuta voidaan käyttää esimerkiksi rakennusten pintamateriaalina. Se toisi merkittävän parannuksen paloturvallisuuteen.

Puurakentamisen saama valtiontuki hiertää rakennusalalla

Rakennusteollisuuden pitkäaikaisen puheenjohtajan Tarmo Pipatin mukaan valtion tuista huolimatta puurakentaminen on menettänyt voimakkaasti markkinaosuuksia viime vuosien aikana.

Hyvä loppuvuosi nosti Honkarakenteen tuloksen plussalle

Yhtiön henkilöstömäärä kasvoi edellisestä vuodesta.

Kemiin suunniteltu puuelementtitehdas peruuntuu – rahoitus puuttuu

Rakennusvarman tehdas ei toteudu. Kemin kaupunki on jo aloittanut keskustelut mahdollisten muiden toimijoiden kanssa.

Puukerrostalorakentamisen näyteikkuna avautuu Riihimäelle: 9 puukerrostaloa, yli 300 asuntoa

ICON Kristallin ensimmäiset neljä puukerrostaloa valmistuvat Riihimäellä loppuvuodesta. Lähivuosina Suomessa rakentuu puukerrostaloasuntoja tuhansille asukkaille.

Myrkytön keksintö kiinnostaa maailmalla – Japanissa aaltopuuteknologiaa halutaan kokeilla pilvenpiirtäjään

Keskipohjalainen Aalto Haitek on saanut mukaan myös rahoittajia, heidän joukossaan Nokian entisen toimitusjohtajan.

Joensuu ja biotalous vahvasti esillä Barcelonassa

Kansainvälinen Biocities Forum -tapahtuma käsittelee muun muassa puurakentamista.

Tuupalan koulu teki Kuhmosta puurakentamisen julkkiksen – seuraavaksi menestystä haetaan maailmalta

Puupalkinto ja arkkitehtuurin Finlandian finaalisija tuovat mainetta ja kunniaa kainuulaiselle puurakentamiselle.

Lastut lentävät ja saha soi – Torniossa innostuttiin perinnerakentamisesta: Kaikki halukkaat eivät mahtuneet hirsikurssille

Hirsirakentamisen kurssin suosio yllätti järjestäjät. Moni kurssilainen aikoo rakentaa hirrestä jotakin omalle pihalleen.

Herätys: Irtisanomislaki johtaisi oikeusjuttuihin, puurakentaminen yleistyy hitaasti Suomessa ja Jemenissä torjutaan koleraa säätä ennustamalla

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Suomestako puurakentamisen Mekka? Siihen on paljon matkaa ja kantapään kautta oppimista

Puurakentaminen yleistyy hitaasti Suomessa vaikka useissa maissa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Puurakentamisen kärkimaiden kiinni ottaminen saattaa olla kiinni enemmän osaamisesta kuin tahdosta.

Honkarakenne toimittaa lomakylän Japaniin

Japaniin ensi kesänä nouseva 15 hirsihuvilan lomakylä on valmistettu Karstulassa.

Keuruu kaavailee kerrostaloja Kippavuoreen

Keuruu suunnittelee Kippavuoren alueelle puukerrostaloja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle