Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kauhalla kaadetaan kanakastiketta riisille.

Rauman suunnitelmat yksityistää Karin kampuksen ruoka- ja siivouspalvelut saavat täystyrmäyksen Julkisten ja hyvinvointialojen liitolta

Ulkopuoliselta palveluntuottajalta hankittaisiin esityksen mukaan kampuksen ruoka- ja puhtauspalvelut. Tekniset tukipalvelut kuten kiinteistön ja liikuntapaikkojen hoito toteutettaisiin kaupungin omana työnä.

Omistajaohjauksessa ei voi onnistua. Pesti on saanut ministerin toisensa jälkeen puolueesta riippumatta rämpimään kohuissa.

Professori puolustaa valtion pörssiomistuksia: "Valtiolla on syvät taskut, jos yhtiö joutuu vaikeuksiin"

Valtion rooli omistajana nousee esiin aina kun valtionyhtiössä tehdään virheitä tai rökäletappioita. Sijoittaja toivoo, ettei valtio enää sijoittaisi pörssiyhtiöihin. Professori Vesa Puttonen muistuttaa, että valtionomistus voi taata rahoituksen.

Aleksis Salusjärvi, Helsinki, 9.10.2018

Aleksis Salusjärven kolumni: Lasten asuttaminen kodin ulkopuolelle on massiivinen ongelma

Kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, hän on todennäköisesti aikuisuuden kynnyksellä muita heikommassa asemassa kaikilla elämänalueilla, kirjoittaa Salusjärvi.

Metro kulkee Kulosaaren sillalla marraskuun puolivälissä 2020.

Transport unions accuse employer of withholding information, request police probe

Transport workers have expressed concern about a move toward privatisation, which they say would undercut working contracts, quality and safety.

Ihmisiä hengityssuojaimet kasvoilla Helsingin keskustassa 24. toukokuuta 2021.

Helsinki tram and metro staff threaten strike for Thursday and Friday

Many workers have expressed concern about a move toward privatisation, which they say would undercut working contracts, quality and safety.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Parliament unanimously approves "Water is ours" citizens' initiative

The initiative sought to prevent the privatisation of Finland's water supply, and is the first to receive unanimous backing from MPs.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Vesihuollon yksityistämistä vastustava kansalaisaloite hyväksyttiin eduskunnassa – päätös oli yksimielinen

Vesi on meidän -kansalaisaloite on lajissaan neljäs eduskunnan hyväksymä. Aiemmin koko eduskunnan yksimielisyyttä kansalaisaloitteen kohdalla ei ole ollut.

Raitiovaununkuljettajat Robert Vierling ja Tommi Salo

HKL halutaan yhtiöittää, ja se huolestuttaa liikennelaitoksen työntekijöitä – tutkija: "Ei ole täysin selvillä, mihin muutoksilla tähdätään"

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) yhtiöittäminen etenee elokuussa kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Virkamiesjohto katsoo, ettei nykymuotoinen liikelaitos voi vastata tulevaisuuden tarpeisiin.

Vettä kaadetaan juomalasiin

"Water is ours" citizens' initiative moves to Parliament

The initiative hopes legislation can be introduced to prevent the privatisation of Finland's water supply.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Vesi on meidän -kansalaisaloite etenee eduskunnan istuntosaliin – sai laajan kannatuksen valiokunnassa kautta puoluekentän

Vesihuollon yksityistämistä vastustava kansalaisaloite sai alkunsa kuuden vasemmistoaktiivin tekemänä puolitoista vuotta sitten. Nyt eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta esittää yksimielisesti eduskunnalle lainsäädäntötyön aloittamista.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston aulassa lähikuva logosta.

KKV: Veikkauksen tuotot siirrettävä valtion budjettiin ja omistajaohjaus sosiaali- ja terveysministeriöön

Pelihaittojen vähentäminen on vaikeutunut, kun yhtiön on odotettu tuottavan tuloja.

Käsiä pestään.

Voidaanko veden yksityistäminen kieltää lailla? Kansalaisaloite yksityistämistä vastaan etenee, mutta myymisen kieltäminen voi osoittautua mahdottomaksi

Maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti lähes 90 000 allekirjoitusta keränneestä Vesi on meidän -kansalaisaloitteesta julkisen kuulemistilaisuuden.

Veikkauksen pääkonttori.

Omistajaohjaus vastusti Veikkauksen nettipelien poikkeusolojen tappiorajoituksia: vetosi markkinaosuuteen ja turvalliseen ”peli-iloon”

Asiantuntijoiden mukaan Veikkaus ei anna riittävästi tietoa pelihaittojen arviointia varten. Yhtiön tulkinta laista on eri kuin sosiaali- ja terveysministeriöllä.

aapinen ja penaali

Rovaniemen kyläkoulujen kohtalo taas päättäjien puntaroitavana

Sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Antti Lassila esittää edelleen että Kaukon, Nivankylän ja Vikajärven koulut lakkautetaan säästösyistä.

Kuvakaappaus Alvan verkkosivuilta.

Vesilaitossotku jatkuu Jyväskylässä: Kaupunki salasi tiedon konsultin lisäpalkkiosta, syyttää asian julkaisseita valtuutettuja epäluotettavuudesta

Tutkijan mukaan ei ole lainkaan yksiselitteistä, että valtuutetut olisivat toimineet väärin tietoja julkaistessaan.

Tytti Tuppurainen

Omistajaohjeuksen periaatepäätöksen käsittely siirtyy

Valtion pörssiyhtiöiden hallitusten palkkiot yksi keskeisimmistä kysymyksistä.

Vesilasi johon tulee vettä kraanasta.

Kieltoa vesihuollon yksityistämiselle vaativa kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle – saanut vihreää valoa eduskuntaryhmiltä

Aloitten tekijöiden sähköpostikyselyyn vastanneet eduskuntaryhmät suhtautuivat aloitteeseen positiivisesti.

Ähtärin kaupunki haluaisi selvittää Ähtärin energia- ja vesi oy:n arvon. Yhtiön realisointia pidetään yhtenä mahdollisuutena selvitä 20 miljoonan euron kouluinvestoinneista.

Vaasan vaalipiirin kansanedustajista kolme kieltäisi kuntien vesi- ja energiayhtiöiden myynnin

Paula Risikko: Jos vain julkinen omistus hyväksytään, onko sähköverkotkin palautettava julkiseen omistukseen?

Ähtärin kaupunki haluaisi selvittää Ähtärin energia- ja vesi oy:n arvon. Yhtiön realisointia pidetään yhtenä mahdollisuutena selvitä 20 miljoonan euron kouluinvestoinneista.

Ähtäri perustelee vesiyhtiön yksityistämistä pakkoraolla, ei pandoilla – alakoulu, yläkoulu ja lukio on rakennettava uudelleen ja siihen tarvitaan rahaa

Kriittisestä rahantarpeesta ei voi syyttää pandoja ja eläinpuistoa, Ähtärin kaupunginjohtaja muistuttaa. Energia- ja vesiyhtiön myymisestä käydään yhtä kiihkeää arvokeskustelua kuin Jyväskylässä.

Vedestä ei haluta kauppatavaraa - Vesihuollon yksityistäminen kuohuttaa

Ylen aamu tänään: Yhä useampi lukiolainen valitsee maksullisen valmennuskurssin, joka preppaa yo-kokeisiin. Katso lähetys tästä

Vesihuollon yksityistäminen herättää paljon keskustelua. Vieraana myös Jouni Hynynen, joka täyttää 50 vuotta.

Kuvakaappaus Alvan verkkosivuilta.

Jyväskylä keskeytti suunnitelmat vesi- ja energiayhtiön vähemmistöosuuden myynnistä – herätti huolta veden yksityistämisestä

Poliittisissa keskusteluissa on käynyt ilmi, että myynti ei menisi läpi kaupungin päätöksenteossa.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Kun Tallinna yksityisti vesihuoltonsa, melkein kaikki meni pieleen – "Älkää tehkö Suomessa näitä virheitä", sanoo kilpailuviraston johtaja

Yksityistämisen jälkeen veden hinta Tallinnassa moninkertaistui. Ongelmien korjaaminen vei lähes 20 vuotta.

Työmies tiivistää hiekkaa putken ympäriltä.

12 000 kilometriä vesiputkia on lähes hajoamispisteessä – suomalaiset ovat tottuneet puhtaaseen juomaveteen, mutta maan alla korjaustarve kasvaa

Suomessa valmistellaan kansallista vesihuoltouudistusta. Linjaukset omistuksesta ovat vain osa monimutkaista kokonaisuutta. 

Tytti Tuppurainen

Tytti Tuppurainen omistajaohjauksesta: Varsinaisia linjamuutoksia en tee

Pitkään valmisteltu hallituksen omistajapoliittinen periaatelinjaus viivästyy edelleen. Ylen Ykkösaamussa vieraillut omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen haluaa periaatepäätöksen omiin nimiinsä ennen eteenpäin viemistä.

Vettä valuu vesihanasta.

Kansalaisaloite vesihuollon yksityistämisen estämiseksi etenee eduskuntaan – aloite keräsi tarvittavat nimet kahdessa päivässä

Maatalousministeri Leppä: Vesihuollon yksityistämisen rajat selvitetään: "Emme halua vesihuollosta uutta Carunaa"

Kansalaisaloite.fi-sivuston otsikkopalkki.

Vesihuollon yksityistämistä vastustava kansalaisaloite laitettiin liikkeelle – myöhään illalla jo lähes kaikki tarvittavat kannatusilmoitukset olivat koossa

Vesihuoltoyhtiöiden osuuksien myymiset ovat poikineet runsaasti keskustelua ja nyt liikkelle on laitettu myös kansalaisaloite.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Jyväskylässä kohistaan väitetystä vesihuollon yksityistämisestä – "Vesi ei ole kaupan", sanoo kaupunginjohtaja

Jyväskylän kaupunki teettää selvitystä omistamansa energiayhtiön vähemmistöosuuden myynnistä.

Ranskalaisen Orange-nimisen teleyhtiön entinen toimitusjohtaja Didier Lombard kuvattuna saapuessaan oikeudenkäyntiin Pariisissa 20. joulukuuta.

Ranskalainen tuomioistuin: Teleyhtiö Orange ja sen johtajat olivat vastuussa työntekijöiden itsemurhista

Itsemurhien sarja tapahtui yhtiön rankan uudelleenjärjestelyohjelman aikana.

Postilaisten mielenilmaus eduskuntatalolla

Liike-elämä ehkäisisi omistajaohjausriitoja pienentämällä valtion omistusosuutta valtionyhtiöissä – työntekijät eri mieltä

Työntekijäjärjestö JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen mielestä omistajaohjauksen pitäisi olla yhden ministerin pääasiallinen tehtävä.

Tytti Tuppurainen

Tuleva omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen aikoo vierailla valtionyhtiöissä ja parantaa tiedonkulkua

Tuppuraisen mukaan eurooppa- ja omistajaohjausministerin salkut sopivat hyvin yhteen.

Antti Rinne

Ministeri Sirpa Paatero erosi, oppositio vaatii Rinteen eroa, Rinne: osaavan ministerin ero on vaikea paikka – Yle seuraa hetki hetkeltä

Rinne: Postin hallituksen asemaa harkitaan. Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola: En aio erota.

Sirpa Paatero ja Pia Viitanen eduskunnassa 24.10.2019

Ministeri Paatero niukkasanainen Postin pakettilajittelijoiden siirrosta yhtiöön, joka käyttää halvempaa työehtosopimusta: Se on todellisuutta

Ministeri Paatero ei ota kantaa Postin toimitusjohtajan sanomiseen, jonka mukaan yhtiöllä on työntekijöiden siirrosta toiseen työehtosopimukseen valtion omistajaohjauksen tuki.

Lastauslaitureita Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla.

Valtion omistajaohjausyksikkö keskusteli Postin kanssa vuokratyön käytöstä lakon aikana – Posti ei vielä kommentoi

Omistajaohjausministeri linjasi eilen, ettei salli rikkurityövoiman käyttöä valtionyhtiössä.

Posti Groupin toimitusjohtaja Heikki Malinen pakettiautomaatin vieressä Posti Groupin pääkonttorissa Helsingissä.

Postin Markku Pohjola ministeri Paaterosta: "Omistajaohjaus muuttui vaalien jälkeen" – Paatero: "Meillä on ollut aktiivinen rooli"

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen jää ilman erorahoja. Posti on aloittanut uuden toimitusjohtajan etsimisen.

Savon Voiman konttori Siilinjärvellä.

Kuopion kaupunginhallitus palautti energiayhtiöiden fuusion uudelleen valmisteltavaksi

Kuopion Energian ja Savon Voiman yhdistäminen kaatui toistaiseksi.

Työntekijä jonottaa työterveyshuollossa.

Pirte: Työterveyspalvelun myynti ei säästä ajan mittaan

Tampere haluaisi myydä kaupungin työterveyshuollon yksityisille. Henkilöstö muistuttaa, että ostajien tarkoitus on tehdä voittoa.

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni Torniossa

Elinkeinoministeri: Sähköverkkojen yksityistäminen oli hutipäätös – Hallitus koettaa panna sähkön siirtohintojen isot korotukset kuriin

Hallitus hillitsee sähkön siirtohintoja kiristämällä vuosittaista korotuskattoa. Ministeri toivoo lisäapua myös aggregaateista.

Virolainen draamasarja kuvaa yksilöiden ja yhteiskunnan voimakasta muutosta 90-luvulla.

Pank – pankin nousu ja uho, draamasarja Viron villeistä vuosista

Virolainen draamasarja maan villeistä vuosista.

Äiti ja lapsi

Imatran päiväkotiverkon muuttamiseksi nousi kaksi vahvaa vaihtoehtoa – asukkaiden mielipiteitä kerätään verkkokyselyssä

Imatran kaupunki on avannut verkkokyselyn, jossa kaupunkilaiset voivat ottaa kantaa varhaiskasvatuksen järjestämiseen.

Lapsi leikkii

Imatra suunnittelee päiväkotien yksityistämistä – hallitusohjelma voi kuitenkin tuoda mutkia matkaan

Hallitusohjelman kirjauksissa on mainittu, että yksityisen varhaiskasvatuksen voitontavoittelun rajoittamista selvitetään.

Tunkkari terveyskeskuksen yleislääketieteen osaston käytävä.

Soite aikoo yksityistää puoli tusinaa vanhusyksikköä – vuodeosastopaikkoja Kannuksessa ja Vetelissä ei karsita

20 miljoonan säästöpaketista putosi vähintään viisi miljoonaa, kun hallitus päätyikin pitämään vuodepaikkojen määrän ennallaan.

Turisteja menossa matkailujäänmurtaja Sampon kyytiin Kemin Ajoksessa.

Kaupunginjohtaja Nissinen: "Sampo säilyy Kemin kaupunkikonsernin päätösvallassa"

Tero Nissisen mukaan kaupunki aikoo käyttää omistajaohjausta Sampon toiminnan varmistamiseksi.

Ylen vaalitentti Rovaniemellä 8.4.2019.

Sote sähköisti Ylen vaalitentin Rovaniemen Sampokeskuksessa

Entiset hallituskumppanit keskusta ja kokoomus kiistelivät tulevasta mallista.

Anna-Liisa Ylä-Pärtti / vanhusten hoito / Vanhemmista vanhimmat / Tampere / 19.10.2017

Savukoski näytti alustavaa vihreää valoa vanhusten palvelujen yksityistämiselle

Pelkosenniemen ja Savukosken yhteinen kuntayhtymä haluaa kilpailuttaa tarveydenhuollon ja vanhusten palvelut.

Ethiopian Airlinesin johtaja Tewolde GebreMariam tutki vasta toimitettua Boeing 737-8 MAX -konetta viime kesänä. Kone oli tuolloin juuri toimitettu Ethiopian Airlinesille. Sama kone syöksyi maahan sunnuntaina.

Hurjasti kasvanut Ethiopian Airlines on ollut maan kansallinen ylpeys – turma uhkaa sen mainetta

Ethiopian Airlines on Afrikan lentojättejä. Se on tärkeä omistajamaansa taloudelle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle