Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Niina Meroa on hävettänyt kertoa, että kirjoittaa romanttista viihdettä – asenteet muuttuvat hitaasti, romantiikkaa pidetään hänestä yhä kioskikirjallisuutena

Kesä ja korona-aika ovat lisänneet viihdekirjallisuuden lukemista. Romanttiseen viihdekirjallisuuteen liittyy kuitenkin yhä paljon ennakkoluuloja. Kirjailija Niina Mero haluaa uudistaa lajityyppiä tuoreimmalla romaanillaan, sillä päähenkilönä onkin mies.

Onko Quentin Tarantinosta kirjailijaksi ja löytyykö Lucinda Rileyn suosikkisarjan seitsemäs sisar? Lue 9 kirjavinkkiä kesään

Kesällä on aikaa lukea tai kuunnella äänikirjoja. Kokosimme yhdeksän kirjan listan, jossa on mukana tuoreita uutuuksia ja ajankohtaisia klassikoita. Mikä parasta, kirjastot saivat vihdoin avata ovensa koko maassa, joten luettavaa riittää koko kesäksi. Jutun lopussa voit vinkata omat suosikkisi kesäksi.

Romanttinen kirja muuttuu: Ennen päähenkilö oli neitseellinen nuori nainen, nyt naiset menestyvät ja mies tulee plussana kaiken päälle

Romanttinen kirjallisuus on kuitenkin edelleen asia, jota sekä sen lukijat että toisinaan myös kirjoittajat peittelevät.

Väitöstutkimus: Onko kaunokirjallisuus uhattuna kirjastoissa?

Pienille kirjastoille on kasattu tehtäviä jo liikaakin

85-vuotias Leena Koivusipilä: Suklaa on elämän eliksiiriä, mutta liikkua pitää

Leena Koivusipilä elää terveellisesti ja liikkuu paljon. Herkuttelukin on sallittu, mutta "sitten pitää vaan liikkua niin ettei se kasaannu".

Kotimainen chick lit -kirjallisuus on jo salonkikelpoista – bimbo-leima on kadonnut

Naisille suunnattu viihdekirjallisuus, chick lit, on viime vuosina saanut jalansijan myös kotimaisessa kirjallisuudessa. Chick lit -kirjailijoita on tullut enemmän ja heidän asemansa on vakiintunut muutamassa vuodessa.

Chick lit on kirjallisuuden turhapuro: kansa pitää ja kriitikot polkevat

Chick lit -kirjallisuutta voi pitää kevyenä hömppänä, jonka arvo lukijalleen on lähinnä viihteellinen. Aiheesta väitöskirjan tehneen Terhi Nevalaisen mukaan se on toki sitä, mutta myös muuta. Chick litin lukijat näkevät tarinoissa myös kyseenalaistamisen ja kritiikin paikat.

Kirjatko kertakäyttötavaraa?  

Kääräisetkö joulupakettiin kirjan? Sen elinkaari saattaa olla lyhyempi kuin luulet. Kirjojen elinkaari on lyhentynyt, ja osa päätyy paperinkeräykseen. Onko kirjoista tullut kertakäyttötavaraa?

Chick lit on nuoren naisen ääni

Paljettien ompelu takahuoneessa vaihtui kirjoittamiseen, kun entisestä show-tanssijasta tuli kirjailija. Laura Paloheimo kuvailee itseään klovnipukuiseksi introvertiksi, joka kirjoittaa tarinoita tuntemastaan maailmasta.

Luku- ja kirjoitustaito saapui Suomeen Turun kautta

Turusta löydetyt kirjallisuuteen liittyvät arkeologiset löydöt ovat merkittäviä, eikä vastaavia ole löytynyt muualta Suomesta.

Tutkimus: Hyvä kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä

Korkeakirjallisten tekstien moniselitteisyys on aivoille empatiajumppaa, kertoo yhdysvaltalainen tutkimus, jossa verrokkiryhmä luki ennalta-arvattavaa viihdekirjallisuutta.

Kesä vaikuttaa suomalaisten lukemiseen - Minkälainen lukija itse olet?

Dekkari pokkarina, klassikoita vuodesta toiseen vai jotain kevyempää? Kuten tavaksi on tullut, myös tänä kesänä suuri osa suomalaisista pakkaa dekkareita mökille mukaan.

Viihdettä karsitaan Viron kirjastoissa

Virossa ryhdytään rajoittamaan kirjastoihin ostettavaa viihdekirjallisuutta. Viron kulttuuriministeri Rein Lang on esittänyt, että kirjastoilla olisi lupa hankkia valtion myöntämillä määrärahoilla vain ns. laatukirjallisuutta.

Kirja on sadepäivän pelastus

Kirjastot supistavat aukioloaikojaan kesäisin. Asiakasliikenne on kuitenkin vilkasta, etenkin kylmempinä päivinä.

Jaakon Päivät näkyvät Pietarsaaressa

Pietarsaaren Jaakon Päivät tarjoavat kesäkansalle monenlaista tekemistä. Konsertteja, kirjavaihtoa ja turvallisuustietoa, ainakin tätä kaikkea on Jaakon Päiviin jo mahtunut.

Tyypillinen kesälukija tarttuu pokkariin

Suomalaiset ostavat kesällä pinoittain kirjoja. Moni uppoutuu lomalla kirjoihin, joita ei ole ehtinyt lukea vuoden varrella. Tyypillinen kesälukija hankkii monta kirjaa yhdellä ostokerralla. Kesällä käyvät kaupaksi erityisesti helposti mukana kulkevat pokkarit.

Kaari Utrio ja viihdekirjallisuus

Kirjailija joutui puolustamaan "pakoa todellisuudesta".