Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ihmisiä 1920-luvun asuissa istuu ja seisoo nurmikolla, ja laidassa on grafiikka sukupuusta.

Kivikauden DNA, pronssikauden kauppakieli, 1700-luvun avioliitot – tutkijat jäljittävät suomalaisuuden sukupuuta

Turun yliopistossa alkaneessa laajassa projektissa ollaan sen jäljillä, mitä kaikkea geenien, kielien ja kulttuurien monimuotoisuus voi kertoa suomalaisuuden synnystä.

Kaksi ihmistä kävelee savannilla, jola kasvaa harvakseltaan puita. Ympärillä on norsu, kirahveja ja muita Afrikan eläinlajeja.

Muinaiset luulöydöt kyseenalaistavat lihansyönnin merkityksen ihmisen evoluution supervauhdittajana

Kun ihminen alkoi pari miljoonaa vuotta sitten syödä roimasti lihaa, juuri se vei evoluutiopolulle, joka on tuonut meidät tällaisina tähän päivään. Niin yleensä ajatellaan. Väärin, sanoo tuore tutkimus.

Dokumentti kissojen ja ihmisen suhteesta.

Prisma: Kiehtovat kissat – pörröisen lemmikin naukuminen herättää hoivavietin

Dokumentti villikissan kesyyntymisestä ihmisen lemmikiksi.

Anatomian tutkija, professori Alice Roberts haluaa tietää, minkälainen hänen kehonsa olisi paranneltuna versiona.

Prisma: Täydellinen ihmiskeho – anatomian professori rakentaa kehostaan uuden version

Anatomian tutkija rakentaa omasta kehostaan uuden version.

Lemmikkejä kohdellaan usein perheenjäseninä, mutta niillä on villi maailmansa, jota tuskin tunnistaisimme.

Prisma: Lemmikkien villi sydän – Aina valmiina seikkailuun!

Lemmikeillä on oma salainen ja villi maailmansa.

Dolomiittien kesytön ja kivinen luonto on kiehtova ja eksoottinen.

Avara luonto: Jylhät Dolomiitit

Dolomiittien kesytön luonto on kiehtova ja eksoottinen.

Kilpikonna on yleensä hitaaksi ja rauhalliseksi mielletty otus, mutta se onkin hyvin vaikuttava metsästäjä.

Avara luonto: Kilpikonnien salattu elämä

Kilpikonna on vaikuttava ja vaarallinen metsästäjä.

Maailmassa on noin 300 000 kukkivaa kasvilajia, joista neljä ovat tärkeässä roolissa elämäämme.

Prisma: Kukkien kehitys

Neljä kukkivaa kasvia on tärkeässä roolissa elämäämme.

lähikuva silmästä, joka katsoo tiukasti

Meillä kaikilla on röntgenkatse

Evoluutio on kehittänyt ihmiselle röntgenkatseen

Luonto voi monesti yllättää nykyihmisen, mutta millaiset ilmiöt yllättävät kokeneen tutkijankin?

Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt

Luonto voi monesti yllättää jopa kokeneen tutkijankin.

Värikkäät, äänekkäät ja ovelat papukaijat ovat valtaamassa kaupunkeja eri puolilla maailmaa.

Prisma: Papukaijaplaneetta

Miksi papukaijat alkavat levitä kaupunkeihin?

BBC:n kolmeosaisessa dokumenttisarjassa tutustutaaan eläinmaailman superaisteihin.

Prisma: Eläinten superaistit

BBC:n kolmiosainen sarja kertoo eläinten aisteista.

Dokumentti kertoo hämmästyttävän tositarinan siitä, kuinka natsit yrittivät hallita luontoa ja kääntää evoluution suuntaa.

Historia: Hitlerin eläimet

Miten natsit yrittivät kääntää evoluution suuntaa?

Hait ovat valtamerien huippusaalistajia, mutta niiden ravinnonsaanti on haastavaa.

Avara luonto: Haiden saalistusvyöhyke

Hait ovat valtamerien huippusaalistajia.

Lapset tekevät psykologista testiä, jonka aiheena on yhteistyö

Mitä empatia on?

Tiededokumentissa kysytään, mistä tulee kyky empatiaan

Frederik esiintymässä ohjelmassa Hengellinen Pop Story, 1972

Laulaminen viestii, voimaannuttaa ja yhdistää

Iiron musiikkiluokan lämmittelyä

David Attenborough vie meidät 500 miljoonan vuoden matkalle tutustumaan nisäkkäiden kehitykseen.

Prisma: Eläinten evoluutio

Sir David Attenborough tutustuu nisäkkäiden kehitykseen.

Monet esimerkit osoittavat, että ihminen on vaikuttanut evoluution kulkuun yllättävällä tavalla.

Prisma: Oikukas evoluutio

Onko evoluutiolle ja luonnonvalinnalle tapahtunut jotain?

Kaisa Järnefelt taputtaa koehenkilön kanssa Helsingin yliopiston empatiatestissä.

Prisma Studio: Vihapuhetta ja nettiraivoa – mihin empatia katosi?

Voitaisiinko netistä tehdä inhimillisempi?

Tutkijatohtori Tapani Riekki (vas.) ja toimittaja Kari Paananen pohtivat, miten salaliittoteoria synnytetään. yle tv1

Prisma Studio: Salaliittoteoriassa vetoaa hyvä tarina

Miten salaliittoteoriat syntyvät ja miksi niihin uskotaan?

Tuomas Holopainen on mukana Miljoona linnunpönttöä -kampanjassa.

Tuomas Holopainen mukaan Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan

“Se tuntui erittäin hyvältä ja järkevältä hankkeelta.”

Prisma Studion viiniraati, kemisti Veli-Matti Ikävalko (vas.), toimittaja Henna-Leena Kallio ja viiniasiantuntija Ilkka Sirén laittavat kuparikolikkovinkin testiin.

Prisma Studio: Voiko pilaantuneen viinin pelastaa viidellä sentillä?

Voisiko pikkuraha poistaa viinistä tunkkaisen hajun ja maun?

isä ja lapsi kävelevät käsikädessä rannalla vesirajassa

Machomiesten viimeinen vuosisata? Vauvakuume muuttaa tulevaisuuden ihmiset hoivaajiksi

Nykyihminen potee vauvakuumetta yllättävin seurauksin.

Kuva dokumentista Sairauksien alkuperä

Sairauksien alkuperä

Syövän, depression ja sydäntautien evoluutio

tuli

Miksi takkatulta jaksaa tuijottaa loputtomiin?

Myös evoluutio selittää, miksi tuleen tuijottaminen kiehtoo

tuomas

Väärinkäsitys: Eliökunta muodostaa sukupuun

Luulot pois -sarjassa tutkijat korjaavat väärinkäsityksiä

Prisma Studio, yle tv1

Prisma Studio: Voiko tieteeseen luottaa?

Tiedon määrä lisääntyy, samoin epäilyn.

Juha Hurme

Kokkiohjelmien suosion salaisuus

Kattila on mahalaukun teknologinen jatke.

Prisma: Suuri ihmisodysseia, yle tv1

Prisma: Suuri ihmisodysseia

Miten ihminen on kehittynyt globaaliksi lajiksi?

Koppakuoriainen

Miksi miehiä on olemassa?

Yksi biologian suurista mysteereistä on ehkä ratkeamassa

galaxi Linnunrata

Viesti avaruuteen - vastaako kukaan?

Viesti avaruuteen - Vastaako kukaan?

Pääkallo ja banaanikärpäsiä

Vai ei evoluutiolle löydy todisteita- tässä olkaapa hyvät

Oletko miettinyt miten evoluutio vaikuttaa meidän elämäämme?

Marja Hintikka Live, syyllisyys

Vanhempi, miksi syyllistyt kaikesta?

Asiantuntijat kertovat, miksi vanhemmat syyllistyvät.

Peltomyyrä

Myyrän poskihampailla jyrsitään tulevaisuudessakin

Myyrän poskihampailla jyrsitään tulevaisuudessakin

Juha Hurme

Vappupuhe

Vappupuhe

#arkkitehtuurimatka Kuopioon, Partanen & Lamusuo

Uusi Evoluutio syntyi taiteilijan ja arkkitehdin liitosta

#arkkitehtuurimatka Kuopioon, sairaalaan ja ihmisen sisälle

Metsästäjiä Kalaharilla

Juokseminen teki meistä ihmisiä - olemme kaikki juoksijakoneita!

Juokseminen synnytti mielikuvituksemme ja symbolisen taiteen

Evoluutio selittää joukkueurheilun suosion

Selittääkö evoluutio joukkuepalloilulajien suosion?

Joukkuepalloilulajit ovat suosittuja ympäri maailman. Tämän puolesta puhuvat sekä harrastajamäärät että fanikulttuurit. Syitä ilmiöön voidaan hakea ihmisen lajikehityksestä.

Yle Areena logo.

Epileptikko voi kokea uskonnollisen näyn

Osa epileptikoista näkee uskonnollisia ilmestyksiä kohtaustensa aikana. Muutamat ovat jopa kieltäytyneet leikkauksesta, jotteivat tärkeäksi koetut näyt katoaisi. Prisma Studion jakso, vuodelta 2004, pureutuu epilepsiaa sairastavien uskonnollisiin kokemuksiin sekä ilmiötä tutkivaan neuroteologiaan.

Kuu pimeässä

Miksi käärmeet pelottavat enemmän kuin autot?

Aivomme ovat tuhansien vuosien kehityksen tulos, mutta ne eivät ehkä sittenkään ole vielä kehityksessään yhtä pitkällä kuin me luulemme.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle