Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Torniossa kadonnut muistisairas nainen löytyi täysin kunnossa

Muistisairas nainen katosi Torniossa torstaina.

Sikainfluenssarokotteen jälkeisestä narkolepsiasta kärsivä Jasper: “Miten taataan, etten jää yksin jos sairastun myös koronarokotteesta?”

Suomen valtio on luvannut kantaa vastuun koronarokotteen mahdollisista haittavaikutuksista. Ihan kuten vuonna 2009.

Sanni Laine, 24, sairastui narkolepsiaan rokotteen seurauksena ja sanoo nyt, että jonkun piti sairastua, jotta kansa pystyttiin suojaamaan sikainfluenssalta

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nuoret ovat empiväisimpiä ottamaan koronarokotteen. Yksi heistä on Sanni Laine.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelällä aivokasvain – Antti Rinne ehdolla tilalle, Antti Lindtman ei lähde varapuhemieheksi

Sanna Marin: "Kun Johanna kertoi sairaudestaan, se järkytti ja pysäytti. Yhdessä olemme itkeneet ja pohtineet tulevaa".

Miia Kivipellolle 250 000 dollarin Ryman-palkinto uraauurtavasta muistisairauksien tutkimustyöstä

Palkintotilaisuus järjestettiin Uudessa-Seelannissa, mutta koronapandemian vuoksi professori Miia Kivipelto otti palkinnon vastaan virtuaalisesti.

Ruokavirasto: Keski-Suomessa Laukaassa hirvestä on löytynyt harvinaista aivotautia

Kyseessä on Suomen toinen varmistunut hirvieläimen TSE-tautitapaus.

Iäkäs muistisairas katosi Sodankylässä – löytyi makaamasta hallin pihalta kylmettyneenä

Sodankylän keskustaajamassa asuva mies oli tavattu viimeksi lauantai-iltana.

Pandemrix-rokotteen mahdollisesti aiheuttaman narkolepsian korvauksista riidellään edelleen – kanteita nostettu oikeudessa

Kuusi narkolepsiaan sairastunutta kokee, että sairastumisen syynä on Pandemrix-rokote. He hakevat nyt korvauksia oikeusteitse.

Lista dementian riskitekijöistä kasvoi kolmella – muun muassa ilmansaasteet kerryttävät aivoihin Alzheimerin tautia aiheuttavaa proteiinia

Lääkettä dementiaan ei vieläkään ole, mutta sitä voi ehkäistä terveellisillä elämäntavoilla.

Viulisti Jaakko Kuusistolla on diagnosoitu aivokasvain

Kuusisto kertoo diagnoosista Facebook-sivuillaan.

Korona-aika voi pahentaa muistisairautta

Sosiaalisten kontaktien ja arkitoimintojen vähyys voi johtaa muistisairauden pahenemiseen, aivot tarvitsevat toimintaa.

Miten kertoa koronaviruksesta muistisairaalle?

Muistisairairailla voi olla vaikeuksia muistaa koronaviruksen suojautumisohjeita. Esimerkin näyttäminen voi toisinaan olla parempi kun ohjeiden toistaminen.

Miltei koko Lohjanjärven saaristo on nyt puutiaisaivokuumeen riskialuetta

THL on tarkentanut puutiasiaivokuumeen riskialueita.

Puutiaisaivokuumeen riskialue Lohjalla aiemmin arvioitua suurempi

Tautiin vakavasti sairastuneet ovat olleet keski-ikäisiä ja vanhempia miehiä.

Tönimistä, huutamista ja jopa vakavia pahoinpitelyitä – iäkkäiden hoivakodeissa kokema väkivalta on usein asukkaiden välistä

Väkivaltaa esiintyy lähinnä muistisairaiden asiakkaiden kesken, ilmenee Valviran selvityksestä.

Muhoksella kadonnut muistisairas mies löytyi kuolleena

Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn tutkintana.

Muistisairas mies katosi Muhoksella - poliisi pyytää havaintoja

Mies on nähty viimeksi maanantaina 16. joulukuuta kotinsa lähettyvillä, josta hän on lähtenyt liikkeelle henkilöautollaan.

Syyte: Kolme naista ostatti itselleen Mersut muistisairaalla isoäidillään

Syyttäjä vaatii naisille ehdollista vankeusrangaistusta törkeistä petoksista. Syytetyt kiistävät syytteet.

Study: No link between higher cholesterol intake and dementia

Findings from a Finnish university research team suggest that eating an egg a day actually improves cognitive retention.

More in Finland should get TBE vaccine, tick disease expert says

Tick borne encephalitis jabs are included in the national vaccine programme only in the municipality of Pargas.

12-vuotias tyttö sairastui rokotteesta narkolepsiaan, nyt hän on 22, eikä voi nauraa ikinä tai lihakset pettävät

Amalia Paananen kärsii sikainfluenssarokotteen seurauksista loppuelämänsä. Hän näkee öisin hallusinaatioita ja nukkuu joka päivä päiväunet.

Iäkäs muistisairas nainen kateissa Oulaisissa

Nainen katosi Oulaisten Kanuunankadulta kello 23-7.30 välisenä aikana.

Kainuussa sairastuu vuosittain 20 työikäistä muistisairauteen – pahimmillaan he jäävät kotinsa vangiksi

Työikäisenä muistisairauteen sairastuneet ovat väliinputoajien joukko. Palveluja ei juuri ole.

Kadonnut mies löytyi yöllä hyväkuntoisena Seinäjoella

Muistisairas mies katosi perjantaina iltapäivällä ja hänet löydettiin viime yönä.

Hedelmälliset vuodet vaikuttavat naisen dementiariskiin

Dementiariski on jopa viidenneksen suurempi, jos hedelmällisiä vuosia on korkeintaan 34.

10 vuotta muistisairauden kanssa - Mitä "Olen jossain" -dokumenttielokuvan Ailille kuuluu nyt?

10 v muistisairauden kanssa ei ole vienyt Ailin elämäniloa.

Suomen vahvin mies Niko Vesterinen kuollut 29-vuotiaana

Kaksinkertainen Suomen vahvin mies -kisan voittaja Niko Vesterinen on kuollut lauantaina 29-vuotiaana.

Syö pehmeitä rasvoja, opettele uusi kieli, aloita tanssiharrastus – näillä muistitutkijan vinkeillä pidät aivosi terveenä

Mikä vaikutus on elintavoilla? Ylen A-studio käsittelee tänään tiistaina kello 21 uusinta tutkimustietoa muistisairauksista.

Essotessa yli puolet työntekijöistä on kohdannut asiakkaan uhkaa tai väkivaltaa

Turvallisuuspäällikön mukaan väkivaltatilanteiden määrää lisää muistisairaiden ja päihdeasiakkaiden määrän kasvu.

Kun Maija Räisänen ei saanut töissä imurin pistoketta seinään, taustalta paljastui Alzheimer – Nyt hän testaa uutta valmennusta selvitäkseen arjesta

Kainuussa pilotoidaan parhaillaan neuropsykiatrista valmennusta, joka vahvistaa työikäisen muistisairaan ja hänen perheensä voimavaroja.

Kainuussa testataan uudenlaista valmennusta työikäisille muistisairaille

Neuropsykiatrinen valmennus auttaa työikäistä muistisairasta ja hänen perhettään selviämään arjessa.

Muistisairas vanhus kateissa Oulussa – poliisi kaipaa havaintoja

75-vuotias nainen on 152 senttimetriä pitkä ja hänen kävelytyyliänsä on kuvattu vaappuvaksi.

"Yksi mummo sanoi: sieltähän tuli ihminen" – Sirpa Niskanen on muistisairaan näkymätön avustaja, joka huolehtii, että kotiavain on mukana

Muistiliitto aloitti vapaaehtoisten muistikavereiden kouluttamisen muistisairaille vuonna 2008 Kainuusta. Nykyään kaveritoimintaa löytyy joka maakunnasta.

Tapaamisia unohdellut yrittäjä sai lopulta diagnoosin Alzheimerista: "Lääkäri sanoi, ettei näin nuorella miehellä voi olla muistisairautta"

Työikäisillä etenevää muistisairautta ei osata aina epäillä. Samankaltaisia oireita aiheuttavat muun muassa työuupumus, masennus ja jopa kilpirauhasen vajaatoiminta.

Muistiyhdistykseltä tunnustus Kemin seurakunnalle

Perusteluissa kiitellään seurakuntaa muistisairaiden huomioimisesta.

Senaattori John McCain on kuollut

John McCain sairasti nopeasti etenevää aivosyöpää.

Veteraanisenaattori John McCain on päättänyt lopettaa aivosyöpänsä hoidot

McCainilla todettiin viime vuonna glioblastooma, aggressiivinen aivokasvain, johon yleensä kuolee noin vuodessa.

Blackhawksin seuralegenda Stan Mikita menehtyi 78-vuotiaana

Mikita pelasi Chicagossa vuodesta 1958 vuoteen 1980.

Kuivuus verottaa myös punkin voimia, mutta ei tapa sitä: "Eipä ole punkkeja juuri näkynyt"

Punkkeja vaikuttaisi silmämääräisesti olevan vähemmän kuin edelliskesinä, mutta kuivan kesän todellinen vaikutus punkkikantaan näkyy vasta parin vuoden kuluttua.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle