Uusimmat artikkelit
Hämeentien remontti Hämeenlinnassa pintarakenteita vaille valmis
Lisätyöt ovat venyttäneet hieman remontin valmistumista, mutta urakka valmistunee vielä marraskuun aikana. Keväällä alkaneessa remontissa tuli myös yllätyksiä vastaan.
Asfaltti maksaa bitumin kallistumisen takia maltaita, ja siksi teitä jää päällystämättä tuhansia kilometrejä
Esimerkiksi Tampere joutuu laittamaan 70 prosenttia enemmän rahaa päällystetöihin, että saa tehtyä välttämättömät korjaukset.
Moottoritien ramppi suljetaan Suvilahdessa asfaltointitöiden ajaksi
Liikenne ohjataan kiertotielle. Myös nopeutta rajoitetaan moottoritiellä, mutta muuten liikenne kulkee normaalisti molempia kaistoja.
Suomessa on yhä enemmän sorateitä, joita juuri kukaan ei käytä – ne saattavat lopulta jäädä mökkiläisten vastuulle
Sorateiden käyttö ja samalla sorateiden kunto laskee Suomessa nopeasti. Samalla peruskorjattavaksi päätyy yhä harvempi tie, vaikka tarvetta olisi.
Sepänkylän kiertoliittymän rakentaminen edistyy
Mustasaarentie avataan liikenteelle tänään maanantaina aamupäivällä.
Myllykatu on osittain suljettu liikenteeltä Vaasassa
Alueella tehdään kadun saneeraustöitä, ja Myllykatu suljetaan Konepajankadun ja Sepänlyläntien väliseltä katuosuudelta yleisen turvallisuuden vuoksi saneerausvaiheen ajaksi.
Kylätien kestopinta vaihtui soraksi, koska se tulee halvemmaksi – asukkaat kiittävät, kun surkea tie vihdoin korjattiin
Suomessa muutetaan tänäkin kesänä useiden kymmenien kilometrien matkalta vanhoja rikkinäisiä päällysteteitä takaisin sorapintaisiksi. Yksi kohteista oli Kalajoen ja Kannuksen välinen Mutkalammintie.
Keski-Suomessa valta- ja maanteitä päällystetään vielä 22 kilometrin matkalla
Pisimmät asfaltointityöt tehdään Ysitiellä Jämsässä Partalan ja Länkipohjan välillä 5,5 kilometrin matkalla ja Ysitiellä Muuramessa 5,8 kilometrin matkalla.
Suomen ainoalla poikittaisreitillä Itä-Lapista länteen pölisee edelleen sora: ”Järkyttävä ajatella, että ihmisten täytyy tuollaista tietä nykyaikana ajaa”
Inarista Kittilään kulkevan seututien kunnostamiseen ei ole löytynyt ratkaisua. Tie on osittain sorapäällysteistä, jossa kulkee jopa liki kymmenkertainen määrä autoja sorateiden normaaliin käyttöön verrattuna.
Etelä-Savon teiden kunto heikkenee entisestään – kesällä vain yksi iso päällystystyömaa
Jotta maakunnan tiestön kunto pystyttäisiin pitämään nykyisellä tasolla, rahoitusta tarvittaisiin ely-keskuksen mukaan 5,5 miljoonaa euroa.
Oulussa aseman lähellä on tietyöstä johtuvia liikennejärjestelyjä koko kesän
Rautatienkadun peruskorjaus Asemakadun ja Linnankadun välillä alkaa tällä viikolla. Liikennettä joudutaan järjestämään uudelleen. Alueella liikkuu myös paljon raskaita ajoneuvoja.
Sellukuidusta halpa ja hyvä keino kunnostaa sorateitä? Työpäällikkö hyrisee tyytyväisyyttä ensimmäisen talven jälkeen
Lapissa tutkitaan, kannattaako liukoista sellukuitua käyttää sorateiden pintakerroksen sitomiseen. Tavoitteena on halpa, kestävä ja ympäristöystävällinen soratie teollisuuden sivutuotteen avulla.
Kotkan pääväylän tietyöt valmistuvat maanantaina – viimeistely jatkuu kesäkuun alkuun
Viimeiset uudet rampit ja kevyen liikenteen väylä avautuvat liikenteelle 22. toukokuuta.
Valtatie 19 parantaminen jatkuu - ensi viikolla alkava asfaltointi aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä
Asfaltointi alkaa Lapualta Muurimäen risteyssiltaa edeltävältä osuudelta. Kesäkuussa on määrä aloittaa ohituskaistojen asfaltointi myös Seinäjoen päässä.
Tietyöt Linnanmaan ja Ritaharjun välillä ovat käynnistyneet ja kestävät syksyyn
Tietyöjärjestelyt liittyvät Nokian kampuksen rakentamiseen. Liikennehaittaa on luvassa työmaa-alueen läheisyydessä kävely-, pyörä- ja autoliikenteelle.
Pirkanmaalla levitetään tänä kesänä uutta asfalttia vain 130 kilometriä – edes pääteitä ei saada pidettyä kunnossa
Syynä vähäiseen päällystämiseen on kustannusten raju nousu ja matala rahoitustaso.
Kokkolan keskustakatujen päällystäminen alkaa – routa viivästytti töitä muutamalla viikolla
Osa remontoiduista Rantakadusta ja Pitkänsillankadusta on ollut sorapinnalla aiottua pidempään. Tänä vuonna viileä kevät on hidastanut päällystystöiden aloittamista.
Pitkänsillankadun päällystäminen siirtyy yhä – hallinto-oikeus asettui töistä valittaneen kannalle
Kaupunki ei aio tyytyä hallinto-oikeuden ratkaisuun, vaan hakee valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Näin asfalttia korjataan kesällä 2023 – kerro meille Hämeen surkeimmat tiet ajaa
Pikkuteitä korjataan Ironman-triathlonia varten kesällä, muuten korjausvelka kasvaa. Lähetä tämän jutun ohjeilla Yle Hämeen toimitukseen tietosi, missä kunnostustarve on suurimmillaan!
Raju kustannusten nousu vähentää teiden päällystystöitä tulevana kesänä – katso kohteet Päijät-Hämeessä
Päijät-Hämeen alueella päällystetään lähes pelkästään urautuneita valtateitä.
Kouvola kunnostaa kesällä katuja viime vuotta enemmän – Kotkassa budjetti pysyy samana
Kouvola remontoi katujaan noin yhdeksällä ja Kotka yhteensä yli kolmella miljoonalla eurolla.
Sää ohjaa teiden korjaamista – vauhdilla reikiintyneiden pääväylien kuumapaikkaus keskeytettiin pakkasten takia Keski-Suomessa
Alkuvuodesta suuret lämpötilan vaihtelut nopeuttivat teiden reikiintymistä. Keski-Suomeen tilattu asfaltin kuumavaluyksikkö on korjannut teiden päällysteitä, mutta nyt työ on jouduttu keskeyttämään.
Valtio maksaa yhä suurempia korjausavustuksia yksityisteille - Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla hakemuspiikki heti vuodenvaihteessa
Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksella on nyt jaettavana noin kymmenen miljoonaa euroa kahteen maakuntaan yksityisteiden ja siltojen perusparannukseen. Valtion tuki on aiempaa suurempi kolmen vuoden ajan.
Eduskunta jakoi joululahjarahaa Pirkanmaalle – maakunnan tiehankkeisiin luvassa lähes kaksi miljoonaa euroa
Teiden lisäksi Pirkanmaalla rahaa saavat lastenkulttuuri, yrityskummitoiminta, Tampereen Teatteri ja Seitsemisen kansallispuisto.
Keski-Suomeen myönnettiin ennätysmäärä lisärahoitusta tiehankkeisiin
Niin sanotuilla joululahjarahoilla kunnostetaan kohteita, jotka ovat odottaneet korjausta pitkään.
Yksityisteiden kunnostamiseen voi saada valtiolta pian huomattavasti enemmän rahaa
Suomi maksaa tulevina vuosina jopa 70 prosenttia yksityisteiden korjauskustannuksista. Nyt korkein mahdollinen tukimäärä on ollut 50 prosenttia.
Hämeenkyrönväylän avajaisia juhlitaan seminaarilla, liikenne pääsee uudelle reitilleen alkaneella viikolla
Kolmostie on Hämeenkyrön keskustan kohdalla jo pitkään ollut ajoittain tukkoinen. Uuden tieoikaisun pitäisi helpottaa matkantekoa.
Oulun yhdyskuntalautakunta hyväksyi Poikkimaantien parantamiseen liittyvät katusuunnitelmat
Yhdyskuntalautakunta määrää katusuunnitelmat tulemaan voimaan mahdollisista jatkovalituksista huolimatta.
Porin nuorisotalon maksuttomat parkkipaikat poissa käytöstä keskiviikkona
Pysäköintialueella jyrsitään ja päällystetään huonokuntoista asfalttia.
Nelostien parannustyöt etenevät Hartolassa – autot pääsevät tuliterälle tieosuudelle
Hartolan ja Oravakivensalmen väliset parannustyöt Nelostiellä valmistuvat ensi vuonna.
Kiisteltyä suurhanketta herättiin vastustamaan jo kuudessa kunnassa – uudet tiet pirstoisivat laajan metsän Tampereen eteläpuolella
Valtatie 3:n oikaisun kannattajat perustelevat hanketta liikenteen sujuvuudella ja uusilla työpaikoilla. Lempäälän kunnanjohtajan mukaan metsää riittää kunnassa tieoikaisun jälkeenkin.
Teiden korjaaminen soratieksi muuttamalla toteutuu Humppilassa ja Ypäjällä
Humppilan Taipaleentien ja Ypäjän Hyrsynkulmantien pinnoitetut osuudet muutetaan sorateiksi aiempien suunnitelmien mukaan.
Vähän liikennöity vanha maantie on odottanut parannusta Pielaveden ja Iisalmen välillä jo lähes 40 vuoden ajan
Paikalliset asukkaat ovat odottaneet tieparannusta vuosikymmeniä. Tänä vuonna kaksi osuutta tiellä 5641 sai uuden asvalttipäällysteen. Murheenkryyni on yhä huonokuntoinen soratieosuus.
Kuopion lentoaseman seudun tiehankkeet saamassa rahoitusta – 9-tielle rakennetaan eritasoliittymä, lisää kaistoja ja varalaskupaikka
Valtiovarainministeriö esittää lisätalousarvioon rahoitusta 9-tien ja Lentokentäntien liikennejärjestelyihin.
Kuopion moottoritien Savilahden ramppi käyttöön perjantaina
Ramppi avataan kello kuudelta aamulla. Samalla moottoritien nopeusrajoitus nostetaan Savilahden kohdalla normaaliksi.
Entistä useampi kuoppainen ja urainen tie jää ensi vuonna ilman uutta päällystettä
Uudenmaan ely-keskuksella tulee todennäköisesti olemaan aiempaa vähemmän rahaa käytettävissä, ja urakat kallistuvat.
Turun keskustan asfalttityöt laajenevat edelleen, nyt vuorossa Itäinen Pitkäkatu – katso tästä missä kaikkialla katua nyt myllätään
Turun keskustan suuremmilla kaduilla työmaita on nyt käynnissä kuudessa eri kohteessa.
Asfaltissa käytettävä oktomurske on syypää muun muassa autojen jakohihnojen kulumiseen – nyt Väylävirasto harkitsee sen käytön lopettamista
Vaikka oktomursketta ei enää ensi kesänä levitettäisi teille, vuosien aikana käytetyn aineen poistaminen olisi valtava urakka. Lisärahaa Väylävirasto ei aio siihen hakea.
Päällystystyöt vaikuttavat valtatie 12:n liikenteeseen Lahden Kariston ja Nastolan välillä
Töitä tehdään öisin, ja silloin autoilija saattaa joutua odottamaan hetken vuoroaan kulkea työmaan ohi. Urakan vuoksi tieosuudella on myös tavallisesta poikkeavia nopeusrajoituksia.
Asfalttityöt haittaavat liikennettä Turun keskustassa Maariankadulla ja Ratapihankadulla – työ ruuhkauttaa liikennettä
Töitä tehdään molemmilla kaduilla syyskuun loppuun asti.
Huolestuneet taiteilijat soittavat konsertin moottoritien alle jääville ulkoilumetsille – "Tärkein yleisö ovat puut"
Lempäälän ja Pirkkalan virkistysmetsiin suunnitellaan moottoritietä. Tien tarkoituksena on sujuvoittaa liikennettä ja helpottaa ruuhkia.
Uudenmaan ely-keskus hakee säästöjä muuttamalla maanteitä sorateiksi
Lounais-Hämeessä on kaksi huonokuntoista päällystettyä maantietä, joiden liikenne on vähäistä. Soratieksi muuttaminen on ely-keskuksen mukaan edullisin tapa pitää tiet ajettavassa kunnossa.
Pirkanmaan suosittujen hiihto- ja ulkoilualueiden läpi tulee kiistelty moottoritie
Monet asukkaat ja ympäristöjärjestöt ovat huolissaan mahdollisten teiden alle jäävistä metsäalueista. Oikaisutietä vastustava aloite on kerännyt yli 5 800 allekirjoitusta.
Kesä on suosinut tienrakentajia – 4-tien parannusurakka Hartolassa haittaa kuitenkin liikennettä vielä pitkään
Syksyllä tietyöt jatkuvat muun muassa asfaltoinnilla, tievalaistuksen ja liikenneohjausopasteiden tekemisellä.
Laihialla kuorittiin pois reikäinen asfaltti, kun rahat loppuivat – sorapinta voikin olla pikkuteiden tulevaisuutta: "Ihan sama kun vaan on hyvä ajaa"
Kustannusten nousu verottaa kunnostettavien tiekilometrien määrää. Valta- ja kantatiet on pidettävä kunnossa, vähäliikenteisille teille ei juuri euroja liikene.

Jyväskylän Rantaraitilla alkaa äkillinen remontti – aluevastaava: "Paikka suljetaan ainakin kolmeksi viikoksi"
Rantaraitti suljetaan noin 300 metrin matkalta vesivaurion korjaustöiden vuoksi. Sulkualue sijaitsee Jyväsjärven lahden pohjukassa Ylistön puolella.
Kantatie 68 parannustyöt loppusuoralla Pedersöressä
Liikenne siirretään uudelle linjaukselle torstaina, eikä maanantaina, kuten aikaisemmin tiedotettiin.
Bitumin hinta siirtää Turun katuremontteja tulevaisuuteen – vähemmän vaurioituneet kohteet jäävät toistaiseksi tekemättä
Kohonnut bitumin hinta on pakottanut Turun kaupungin laittamaan katujen korjaustöitä uuteen tärkeysjärjestykseen. Bitumin hankintaan on käytetty nyt ylimääräinen 350 000 euroa.
Oulun yliopistollisen sairaalan alueella liikennejärjestelyjä tie- ja kaapelitöiden vuoksi
Kajaanintien vastaisella sairaala-alueen läpi kulkevalla tieosuudella on poikkeusjärjestelyjä maanantaista 25. kesäkuuta alkaen. Alueelle tehdään uuden sairaalan infraa.
Päällystystöiden hinnat nousseet kolmanneksella – suunnitellut urakat yritetään kuitenkin viedä läpi
Bitumin hinta on nyt korkeimmillaan vuosikausiin.