Uusimmat artikkelit
Ylen audiotarjonnan ennustettavuus ja seuranta paranevat
Ylen hallintoneuvosto käsitteli eilen 28.3. kokouksessaan yhtiön suunnitelmaa verkossa julkaistavien äänisisältöjen ennakkoarviointipäätöksen toimeenpanemiseksi.
Ylen sisällöistä tekstimuotoisia pari prosenttia – Yleisradio seuraa uuden lain toteutumista
Ylessä tehtiin viime vuonna seurantaa siitä, miten uuden Yle-lain kirjaus tekstimuotoisista sisällöistä toteutui. Seuranta on tätä nykyä automaattista.
Sara Seppänen eroaa kylien kehittämissäätiön hallintoneuvostosta: ”Valvontatehtävä on ollut vaikea”
Seppäsen mukaan säätiön tulisi julkaista kaikki sen asiakirjat lukuunottamatta esimerkiksi yrityssalaisuuksia.
Rovaniemen kylien kehittämissäätiössä on viime aikoina kuohunut – nyt haussa poliittisesti ja maantieteellisesti sopiva hallitusjäsen
Säätiön hallitusta valvova hallintoneuvoston puheenjohtaja Eemeli Kajula kummastelee hallituksen omavaltaista toimintaa toimitusjohtaja Heli Välikankaan irtisanomisasiassa.
Ylen hallitukseen kaksi uutta jäsentä
Uusina jäseninä aloittavat Mikko Alatalo ja Kaarina Gould.
Suur-Savon Sähkön ympärillä kipunoi jälleen – suurin kuntaomistaja Mikkeli jäi edelleen ilman hallituspaikkaa
Suur-Savon Sähkön suurin kuntaomistaja Mikkeli jäi edelleen ilman hallituspaikkaa, kun kaupunginjohtaja Timo Halonen hävisi hallintoneuvoston äänestyksen keskiviikkona.
Osuuskauppa Suur-Savon uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Ari Miettinen
Osuuskauppa Suur-Savon hallintoneuvosto päätti asiasta tänään kokouksessaan.
Osuuskauppa Arinan toimitusjohtajaksi nousee nykyinen hallintojohtaja Reima Loukkola
Toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio on vielä johdossa vuodenvaihteeseen asti.
Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutiolle etsitään seuraajaa – Puutio siirtyy pois tehtävästä vuoden 2021 lopussa
Puutio on ollut Osuuskauppa Arinan toimitusjohtajana jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.
Yle vastaa: Yle käyttää varojaan vastuullisesti
Talouden suuntaviivoista päättää hallintoneuvosto.
Etelä-Karjalan Osuuskaupan uusi toimitusjohtaja on Juha Riikola Kuopiosta – kokemusta useista johtotehtävistä S-ryhmän osuuskaupoissa
Etelä-Karjalan Osuuskaupan hallintoneuvoston valitsema uusi toimitusjohtaja Juha Riikola aloittaa tehtävässään heinäkuun alussa.
Mikko Kokkonen Pohjolan Osuuspankin uudeksi toimitusjohtajaksi
Edellinen toimitusjohtaja Keijo Posio on siirtynyt Oulun Osuuspankin toimitusjohtajaksi.

PKO:n edustajiston vaaleissa ennätysmäärä ehdokkaita
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan edustajiston vaalit järjestetään helmi-maaliskuussa.

Ojala-Niemelä kannattaa voimalaitoksen rakentamista Kemijoen Sierilään – "Toivon, että lähitulevaisuudessa saataisiin investointipäätös"
SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä nimettiin tiistaina Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi.

Ojala-Niemelä Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi
Ojala-Niemelä toivoo Sierilän voimalan investointipäätöstä lähitulevaisuudessa.

HSL confirms lower long-distance commuter fares in 2020
Helsinki Regional Transport also wants to raise the penalty for travelling without a ticket from 80 to 100 euros.

Kansanedustajat ottamassa Sitran entistä tiukempaan valvontaan, myös uuden yliasiamiehen valta kapenee – tavoitteena säädellä paremmin rahaston toimintaa
Sitran toiminta on ollut pitkään SDP:n ja palkansaajajärjestöjen kritiikin kohteena.

Fortum ostaa osake-enemmistön saksalaisesta Uniperista
Fortumin omistusosuus nousee yli 70 prosentin. Yhtiö vaatii enemmistöä myös Uniperin hallintoneuvostoon.
VR:n hallintoneuvostoon myös pohjoiskarjalaisia
Kaksi kansanedustajaa on mukana rautatieyhtiön uudessa hallintoneuvostossa.

Ex-PM Katainen appointed president of Finland’s state innovation fund
The former premier and sitting EU commissioner narrowly beat his rival by one vote.

Jyrki Katainen Sitran johtoon täpärässä äänestyksessä
Sitran hallintoneuvosto valitsi Kataisen tehtävään äänin 5–4. Vastaehdokas Markku Wileniuksen valintaa kannattivat perussuomalaisten, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat.

Osuuskauppaväki kokoontuu Joensuuhun
S-ryhmän syyspäiville saapuu noin 600 ihmistä.
Kokoomuksen Arto Satonen valittiin Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi
Ylen uusi hallintoneuvosto järjestäytyi syksyn ensimmäisessä kokouksessa tiistaina Isossa Pajassa Pasilassa.
Arto Satonen valittiin Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi
Uusi hallintoneuvosto järjestyi 17.9.2019.

”Halusin ostaa perheelleni ruokaa, mutta jo kauppaan mennessä pelotti” – lue mitä peliriippuvainen ja 4 muuta tekisivät peliautomaateille
Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo Heinonen pitää automaattien poistamista kaupoista vaihtoehtona.

PKO:n ja Jukolan Osuuskaupan yhdistyminen eteenpäin
PKO:n edustajisto on muun muassa valinnut jäsenet hallintoneuvostoon ja hallitukseen.
Hallintoneuvosto
Ylen hallintoneuvoston toiminta vuonna 2018.
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Ylen vaaliohjelmiston periaatteissa ei ole huomautettavaa
Ylen vaaliohjelmiston järjestämisessä ei ole huomautettavaa
Thomas Wilhelmsson jatkaa Ylen hallituksen puheenjohtajana – Katri Viippola hallituksen uudeksi jäseneksi
Yleisradion hallintoneuvosto valitsi yhtiön hallituksen.

Utajärven Osuuspankin johto hävisi hovioikeudessa kiistan hallintoneuvoston jäsenyyksien valinnasta
Kiistan taustalla on Utajärven Osuuspankin viime vuoden tammikuussa yllättäen järjestämä ylimääräinen osuuskuntakokous, jossa kumottiin aikaisemmin päätettyjä henkilövalintoja.

Hyviä uutisia asuntovelalliselle: Euroopan keskuspankki pitää korot ennallaan ainakin kesän 2019 loppuun
EKP aikoo lopettaa arvopaperien osto-ohjelman. Asuntovelallisen ei tarvitse vielä hetkeen huolehtia korkojen suuremmasta noususta.
Hallintoneuvoston kertomus 2017: Yle on kaikkien yhteinen
Miten Yle on toteuttanut julkisen palvelun tehtäväänsä 2017

KSML: Veikkaukselle puhtaat paperit pelikoneiden sijoittelusta hallintoneuvostolta – Kanerva: Ei tarvetta muuttaa linjaa
Hallintoneuvoston puheenjohtajan mukaan rahapelejä ei sijoitella ihmisten sosioekonomisen taustan perusteella.

Helsingin piispan rahankäyttö nousi otsikoihin – Entä miltä seurakuntien rahakirstuissa oikein näyttää?
Riittävätkö Helsingin seurakuntien rahat tulevaisuudessa vai ei? Tästä on eri näkemykset seurakuntien johdossa.

Ylen hallitukseen kaksi uutta jäsentä – Thomas Wilhelmsson jatkaa puheenjohtajana
Uusina jäseninä Ylen hallituksessa aloittavat vuoden alussa Paulina Ahokas ja Kai Huotari.
Thomas Wilhelmsson jatkaa Ylen hallituksen puheenjohtajana – hallitukseen valittiin kaksi uutta jäsentä
Ylen hallitus vuodelle 2018 valittiin
Yle tarkensi ohjelmatoiminnan ohjeitaan – lähtökohtana riippumattomuus
Riippumattomuus on Ylen toiminnan lähtökohta.

Suomi valittiin Unescon hallintoneuvostoon – Opetusministeri: "Ilouutisia!"
Suomi valittiin viimeksi hallintoneuvostoon 20 vuotta sitten
Uusi strategia: Vahvasti uudistuva Yle siirtää resursseja uuteen
Hallintoneuvosto hyväksyi Ylen uuden strategian 24.10.2017.
Ylen hallintoneuvosto toteutti kuulemisen yhtiön strategiasta
Hallintoneuvosto kuuli Ylen strategiasta

VR:n pilkkominen jakaa poliitikkojen mielipiteitä: "Se, mitä Suomen hallitus on tekemässä, on aika järkyttävää"
VR:n hallintoneuvosto otti tänään maanantaina kantaa veturimiesten mielenilmaukseen johtaneisiin suunnitelmiin. Hallintoneuvosto suhtautuu VR:n toimintojen yhtiöittämisaikeisiin jyrkemmin kuin valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri.

VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja lyttää Bernerin suunnitelmat: Ulkomaiset suuryritykset käärivät voitot
Junaliikenteen avaaminen kilpailulle saa kiitosta hallituspuolueiden kansanedustajilta.

Hallintoneuvosto: Yle voi jatkaa alueuutisten tarjontaa verkossa – Ei pidetä markkinahäirikkönä
Asiasta tehtiin päätös tänään tiistaina.
Ylen hallintoneuvoston ennakkoarvioinnin tulos: Ylen alueellisen verkkouutispalvelun ja personoinnin tarjontaa voidaan jatkaa
Ylen hallintoneuvoston ennakkoarviointi valmistui

Tutkimus: Keskittyneet markkinat ovat riski Suomen median monimuotoisuudelle
Media-ala on Suomessa vahvasti keskittynyt. Markkinoita hallitsee neljä suurta yhtiötä.
Ennakkoarviointi Ylen alueellisten uutisten verkkopalveluista ja personoinnista käynnistyy
Kaikki kiinnostuneet voivat antaa lausuntonsa 16.4. mennessä

Monday's papers: MPs' extra earnings, alcolock demand, island tunnel crumbling
Finland's print media week begins with news of MPs padding their salaries with state-owned company money, many polled Finns calling for ignition interlock devices in cars and a look at a dangerously dilapidated tunnel stretching from Suomenlinna island to mainland Helsinki.

Yle-laki puhutti eduskunnassa: "On tärkeää, että hallintoneuvoston ja journalistisen toiminnan välillä on palomuuri"
Keskustelussa ehdotettiin muun muassa Yle-veron korotusta hyvätuloisille, mutta myös veron poistamista.