Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hitsaaja työssään. Voimakas hitsausvalo heijastuu hitsaajan visiiriin.

Yritykset toivovat verotuksen keventämistä

Enemmistö kyselyyn vastanneista yrityksistä alentaisi erityisesti työn verotusta.

Juuso Joona.

Juuso Joonan kolumni: Toivomme toistuvasti uuden teknologian ratkaisevan vanhan teknologian luomat ongelmat

Meille tarjotaan uusia, riskialttiita teknologioita avuksi ongelmiin, joihin olisi myös jo käytössä olevia, turvallisia ja helppoja ratkaisuja. Varovaisuus jää luvattujen ”hyötyjen” varjoon.

Tumma-asuinen nainen katsoo ulos ikkunasta.

Osa yritystuista on haitallisia ja jarruttaa kehitystä, sanovat asiantuntijat – ekonomisti purkaisi tukia metelistä piittaamatta

Yle kysyi ekonomisteilta haitallisista ja huonoista yritystuista. Yritystukea jaetaan vuosittain miljardeja euroja.

Rovaniemen prismassa kassatyöntekijä piippailee tuotteita.

Tuhoavatko palkankorotukset Suomen kilpailukyvyn ja helpottuuko pienituloisten ahdinko? Kolme kysymystä ja vastausta palkoista

Kaupan alalla työntekijät saavat kuukausipalkkaansa prosenttikorotusten lisäksi myös 165 euroa kuukaudessa. Eurokorotukset helpottavat etenkin pienituloisten asemaa.

Wärtsilän Smart Technology Hub -rakennus kuvattuna ilmasta sumuisena päivänä.

Wärtsilä sai tunnustuksen uudesta logistiikkakeskuksestaan

Wärtsilä on onnistunut muun muassa vähentämään logiistiikkaan liittyviä kustannuksia Sustainable Techology Hubissa käytettävillä uusilla teknologioilla.

Puku päällä oleva mies istuu studiossa

Millaisen paketin EU rakentaa yritysten tueksi? ”Saksan tukivolyymin pelätään häiriinnyttävän sisämarkkinat”, sanoo tutkija

Yhdysvallat on aloittanut vihreän siirtymän kilpavarustelun. Ylen aamussa keskusteltiin siitä, miten EU reagoi suurvaltojen kamppailussa.

Tytti Tuppurainen.

Euroopan unioni suunnittelee uhkarohkeaa askelta, jossa Suomi voi olla iso häviäjä

Yhdysvallat on aloittanut vihreän siirtymän kilpavarustelun. Myös EU-maille suunnitellaan mahdollisuutta käyttää valtiontukia aiempaa avokätisemmin.

Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala osallistui rajayhteistyöseminaarin Torniossa helmikuussa 2022.

Lappilaiset yritykset vähentävät valaistusta ja lämmitystä – mahdolliset sähkökatkot vaikeita teollisuudelle ja hotelleille

Lapin kauppakamarin kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa lappilaisista yrityksistä aikoo rajoittaa energiankulutustaan. Lisäksi yritykset nostavat hintoja ja investoivat energiatehokkaisiin ratkaisuihin.

Hybridihitsausasema.

Varsinaissuomalaiset yritykset hamuavat yritysostoilla kipeästi kaivattuja osaajia

Turun kauppakamarin kyselyssä 20 prosenttia yrityksistä harkitsee yritysostoja.

Renkaita hyllyssä

Duell Oy:n listautuminen pörssiin nosti yrityksen liikevaihtoa, mutta tulos laski hieman – markkinoiden epävarmuuden uskotaan jatkuvan loppuvuonna

Tiedotteen mukaan näkymät vuodelle 2022 jatkuvat epävarmoina johtuen COVID-19:sta, taloudellisesta tilanteesta ja Ukrainan sodasta.

Konttipinoja vuosaaren satamassa

Sodan vaikutukset näkyvät varsinaissuomalaisissa yrityksissä kustannusten nousuna ja kallistuvina myyntihintoina

Eniten hinnannousupaineita on yrityksillä, jotka ovat energiariippuvaisia.

Ihmisiä kokoontuneena lakkomarssille Tampereella. Kylttejä, joissa lukee "Lakko". Nainen puhuu megafoniin.

Analyysi: Palkkaneuvotteluissa kaikkien riita kaikkia vastaan – ministerit haluavat pysyä katsomossa

Kilpailun avaaminen näyttää johtaneen kaaokseen työmarkkinoilla. Työnantajat halusivat työehtosopimusneuvotteluihin lisää joustavuutta ja paikallista sopimista. Pian kaikilla on ikävä tupoa.

Tampereen Nokia Arena

Useat yritykset ovat lupailleet MM-kisojen aikana uusia työpaikkoja – Uros-skandaalista oli jopa hyötyä Tampereelle

Yli kymmenen yritystä on keskustellut Tampereen kaupungin kanssa investoinneista ja mahdollisista työpaikoista.

Teollisuuden kuljetinketjun osia esillä Lapua-ketjujen tuotantotiloissa.

Pohjanmaan kauppakamari: teollisuusyritysten tilauskannat ja liikevaihto hyvällä mallilla – hinnankorotukset ja yleinen epävarmuus luo haasteita

Yli 80 prosenttia alueen yrityksistä kertovat tilauskannan kasvusta. 70 prosentilla liikevaihto tulee kasvaman. Tulosta nakertaa kuitenkin komponenttien ja raaka-aineiden hinnanousu.

Levyseppähitsari hiomassa kulmahiomakoneella.

Finnveran aluejohtaja: Ukrainan sota sai yritykset painamaan jarrua kasvusuunnitelmien toteuttamisessa

Finnveran aluejohtaja toivoo yritysten investoivan kriisistä huolimatta. Kannattava yritys voi saada rahoitusta myös selvitäkseen viennin tyrehtymisestä.

Luminen Kajaanin keskusta.

Kainuulaisten pk-yritysten kasvuhakuisuus on nousussa, mutta samaan aikaan työvoimapula pahenee

Kevään yritysbarometrin mukaan kainuulaisten pienten ja keskisuurten yritysten odotukset etenkin kannattavuuden kehityksestä ovat muuta maata kielteisempiä.

Spenatsoppa och kokta ägg i en skolmatsal.

Turun kaupungin tytäryhtiö Arkea suunnittelee taas työehtosopimuksensa vaihtoa

Arkean omien laskelmien mukaan työehtosopimuksen vaihto laskisi enintään kymmenen prosenttia henkilöstön palkkoja tai voisi jopa joissain tapauksissa nostaa työntekijän kokonaisansioita viidellä prosentilla. Viimeksi Arkea suunnitteli työehtosopimuksensa vaihtoa vuonna 2019, mutta perui suunnitelmansa.

Uuraisten apteekki ulkoa. Kaksi miestä seisoskelee sen edustalla harmaana syyspäivänä.

Pienissä apteekeissa pelätään kilpailun vievän asiakkaat – “Apteekki on monilla paikkakunnilla ainoa terveyspalvelu”, sanoo apteekkari

Mikäli itsehoitolääkkeiden hintakilpailu avataan, apteekit saavat itse päättää myymiensä lääkkeiden hinnan. Tähän saakka myös itsehoitolääkkeiden hinnan on määrännyt valtio.

Troll VFX

Tamperelaisyritys solmi suuren luokan Netflix-sopimuksen – tekee digitehosteita Tom Hardyn tähdittämään jättibudjetin toimintajännäriin

Erikoistehostetalo Troll VFX:n sopimus on Suomessa harvinainen. Amerikkalaisen tuotantoyhtiön mukaan Suomi on nyt Hollywoodin näkökulmasta hyvin kiinnostava, mutta osaavaa työvoimaa ei ole täällä riittävästi.

yleiskuva - SH Vega, risteilylaivaa rakennetaan Helsingin kuivatelakalla. Kuvassa laivan potkuri

Suomen viennin odotettu kasvupyrähdys on tyssäämässä raaka-ainepulaan – miljoonan kone saattaa odottaa muutaman sentin arvoista osaa

Teknologiateollisuuden jäsentiedustelun perusteella yritysten saamat tarjouspyynnöt johtivat entistä huonommin tilauksiin. Taustalla on raaka-ainepula ja hintojen nousu. Etlan mukaan suomalaisyritykset ovat kärsineet koronan häiriöistä monia muita vähemmän.

Renkaita hyllyssä

Mustasaarelainen maahantuontiyhtiö Duell suunnittelee listautumisantia – tavoitteena kilpailukyvyn ja näkyvyyden parantaminen Euroopassa

Mustasaarelaisyhtiö tuo maahan moottoripyöriin, moottorikelkkoihin ja kilpaveneilyyn liittyviä tarvikkeita.

Aalto yliopisto

Tekniikan alan koulutuksen käynnistämiseen Itä-Suomen yliopistossa vahva tuki alueen kauppakamareilta ja elinkeinoelämältä

Kuopion alueen ja Pohjois-Karjalan kauppakamarit puoltavat yhteisessä kannanotossaan tekniikan alan koulutuksen aloittamista Itä-Suomen yliopistossa. Kannanotto luovutettiin Savo-Karjalan kansanedustajille torstaina Helsingissä.

Vanha lato kesäisessä peltomaisemassa.

Etelä-Pohjanmaan alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma on valmistunut, jatkossa lisää panostuksia kestävään kehitykseen

Etelä-Pohjanmaan maaseudun kehittämisen painopisteiksi on määritelty ruokaprovinssin kehittäminen, yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäminen sekä maaseudun elinvoima ja asukkaiden hyvinvointi.

Kuvaa Vuosaaren satamasta

Sitkeä pula komponenteista ja raaka-aineista jarruttaa vientiyritysten menestystä – kysyntä olisi kasvussa

Teollisuuden tuotantomäärät eivät ole nousseet koronaa edeltävälle tasolle Suomessa eivätkä maailmalla, kertoo Teknologiateollisuus ry. Tilausmäärät ovat kesällä kasvaneet, mutta selkeää kasvuspurttia ei ole syntynyt.

Stora enson lippu

Anjalan paperitehtaalle ja Inkeroisten kartonkitehtaalle 21 miljoonan euron investointi – tavoitteena päästöjen vähentäminen

Hankkeen työt Anjalan ja Inkeroisten tehtailla on suunniteltu aloitettavan tänä kesänä. Töiden arvioidaan valmistuvan vuonna 2023. Samalla Stora Enso investoi Ruotsiin 26 miljoonaa euroa.

Nivalalaisen Champion Doorin teollisuushalli sisältä.

Pohjois- ja Itä-Suomessa pelätään kansallisen jakotulkinnan heikentävän Suomen uskottavuutta ja pienentävän jatkossa EU:n jakamia aluetukia

Hallituksen odotetaan linjaavan alueiden EU-tuen jaosta vielä kesäkuun aikana. Myöntöperusteiden mukaan raha on tarkoitettu Pohjois- ja Itä-Suomen kehittämiseen. Rahaa haluttaisiin kuitenkin myös Etelä- ja Länsi-Suomeen.

Tyhjähkö Aleksanterinkatu Helsingissä aikaisin aamulla.

Suomi houkuttelee naapurimaita vähemmän ulkomaisia sijoituksia – OECD kehottaa Suomea säätelyn purkuun

OECD listaa raportissaan toimia, joilla kehitystä voidaan kääntää ja parantaa jo markkinoilla olevien yritysten toimintaa. Talousjärjestön mukaan keskeinen keino siihen on sääntelyn keventäminen ja kilpailuesteiden purku useilla aloilla.

jussi pesonen tj upm.

UPM:n Jussi Pesonen paperikoneiden sulkemisista: Tuomiopäivän puheet liioittelua – hallituksen on turvattava teollisuuden kilpailukyky

UPM:n toimitusjohtaja perää hallitukselta kilpailukykyä kohentavia päätöksiä. Hänen mukaansa yhtiö ei tällä erää suunnittele eurooppalaisten tehtaiden sulkemista.

Sähköverkkoasentaja säätää sähköverkkokeskusta.

KPY-konserni teki viiden miljoonan euron voiton ja jakaa koko summan osuuskorkona omistajille

KPY:n hallitus esittää osuuskoroksi yhtä euroa osuutta kohti.

Rolf Jansson on Vr:n pääjohtaja.

VR:n toimitusjohtaja vaihtuu – Rolf Jansson siirtyy Aspo Oyj:n johtoon

Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy VR:n mukaan heti.

Kone Oyj pääkonttori.

Hissiyhtiö Kone aloittaa yt-neuvottelut – enimmillään 120 paikkaa häviää

Samalla avautuu Koneen mukaan kuitenkin uusia työpaikkoja.

SavoSolar

Aurinkokeräimiä valmistavan Savosolarin liikevaihto kasvoi viime vuonna

Yhtiön kilpailukyvyn kerrotaan parantuneen kehitys- ja tehostamistoimien myötä.

Paperirullia tulee pituusleikkurista.

Metsäjätti UPM:n kylmä viesti: Paperien kysyntä vähenee edelleen ja kulukuurit jatkuvat – "Kaikki yksiköt arvioidaan samalta viivalta"

Suomalainen UPM on yksi maailman suurimmista metsäyhtiöistä, joten sen tilinpäätöstiedotteesta voi päätellä koko toimialan tuloskunnon.

Martelahouse Helsingissä.

Martela aloittaa yt-neuvottelut, 40 työpaikkaa uhattuna

Konsernilla on Suomessa 380 työntekijää.

Matkustajia lähdössä Kemi-Tornion lentoasemalla

Traficom asetti liikennöintivelvoitteen viidelle maakuntakentälle valtion tuella – oikeusministeri Henriksson: "Tätä päätöstä on odotettu"

Huhtikuusta ensi vuoden loppuun asti Joensuun, Jyväskylän, Kokkola-Pietarsaaren, Kemi-Tornion sekä Kajaanin lennot toteutetaan valtion tuella.

HIFK 2020

Pelaaja-agentit kertovat synkän näkymän liigalisenssiä tavoittelevan jalkapallo-HIFK:n tilanteesta pelaajamarkkinoilla: "Todella epävarma kortti pelaajalle"

Yle Urheilun haastattelemien pelaaja-agenttien mielestä HIFK:n on vaikea saada kasaan Veikkausliigatason joukkue ensi kaudeksi.

Kädet näppäilemässä älypuhelinta.

Puhelinoperaattorit pihtaavat parasta liittymätarjousta asiakkailtaan, ja se ärsyttää myös Kuluttajavirastoa: Jakaa ihmiset kahteen kastiin

Vapaassa markkinataloudessa saa tarjota ja hyväksyä sopimuksia. Kilpailu- ja kuluttajavirasto haluaisi nykyistä reilumpaa tilannetta varsinkin passiivisten asiakkaiden kohdalla.

TE-toimisto

Lehtisepät-painotalo sai yt:t päätökseen – 15 ihmisen työt vaakalaudalla

Lehtisepät painaa muun muassa Keskisuomalaista ja Maaseudun tulevaisuutta.

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen Ykkösaamun vieraana 5.9.2020.

UPM:n Jussi Pesonen: Uuden biopolttoainelaitoksen paikka pohdinnassa – “Meillä on vaihtoehtoina Keski-Eurooppa tai Suomi”

UPM:n tulos ja liikevaihto valahtivat. Luvassa on sekä säästöjä että investointeja.

Anställd arbetar i Stora Ensos fabrik i Tjöck, Kristinestad.

Yritykset koronakriisissä: Stora Enso pitää palkkaneuvottelujen siirtymistä yrityksiin positiivisena asiana

Yhtiön mukaan Suomessa vuorotyötä tekevien paperityöläisten vuosityöaika on 26 tuntia vähemmän kuin Ruotsissa ja 100 tuntia vähemmän kuin Saksassa.

5g-verkkotorni Pekingissä.

Nokia: 5G-teknologia voi lisätä rajusti maailman bruttokansantuotetta

5G tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia siirtää, käsitellä ja tallentaa suuria määriä dataa.

Tehdasrakennus

Umicore vahvistaa Suomen-tehdastaan: koboltinjalostus ja osa tuotteiden valmistuksesta siirtyy Belgiasta Kokkolaan

Lisäys mahtuu pitkälti automatisoidun tehtaan tuotantokapasiteettiin.

Kuvassa on talo Saksassa.

Kirjeenvaihtajalta: Voisiko Euroopan brändäys nostaa EU:n uuteen kukoistukseen – komission puheenjohtaja hakee apua sadan vuoden takaa Bauhaus-liikkeestä

Jos paras eurooppalainen osaaminen, äly ja suunnittelu istutetaan saman katon alle, voiko siitä syntyä made in Europe -brändi, pohtii EU-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen.

Stora enson lippu

Stora Enso sulkemassa sanomalehtipaperikonetta ja keräyspaperimassaa valmistavaa siistaamoa Hyltessä Etelä-Ruotsissa

Käynnistettävät yt-neuvottelut, jotka vaikuttaisivat yhtiön mukaan enintään 140 työntekijään.

Man i gul skyddsväst med gul hjälm under armen och upplysta industribyggnader i bakgrunden. Ansiktet syns inte.

Maakuntajohtaja: Satakunnan teollisuus tarvitsee osansa elvytyksestä, jotta tilauskirjat saadaan nousuun

Maakuntajohtaja Aro-Heinilä sanoo teollisuuden tilanteen jääneen osin syrjään julkisessa keskustelussa, kun päähuomio on kiinnittynyt esimerkiksi matkailualan ahdinkoon.

Neste aloittaa yt-neuvottelut – uhattuna 470 työpaikkaa

Yle seuraa: Neste harkitsee Naantalin jalostamon sulkemista, koska fossiilisten öljytuotteiden kysyntä laskee ja kilpailukyky ei riitä

Neste aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa 470 ihmisen irtisanomiseen. Yhtiön mukaan Naantalissa toiminta voisi keskittyä terminaali- ja satamatoimintoihin.

Kypärä levyjen päällä

Pohjois-Savon pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät ovat laskeneet

Panostukset yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi ovat kuitenkin kasvaneet.

Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen

Koronatilanne on pirkanmaalaisille yrityksille edelleen vakava paikka

Suurimmissa vaikeuksissa on tapahtuma- ja messuala.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle