Uusimmat artikkelit
Etelä-Savoon kaivataan lisää sijaisvanhempia – Eloisan koulutus alkaa jälleen ensi syksynä
Eloisa kouluttaa uusia sijaisvanhempia jälleen ensi syksynä, ja koulutus kestää noin puoli vuotta. Erityisesti kouluikäisille lapsille toivotaan lisää sijaisvanhempia.
Uskaltaako lapsen päästää yksin matkalle – tätä mieltä ovat nuoret itse
Muista passi, pidä tavaroista huolta ja ota kaikki irti uusista kokemuksista.
Minne pienet koululaiset menevät kesälomalla, kun vanhemmat ovat töissä? Kerro, miten teillä ratkaistaan lasten kesähoito – teemme juttua
Kerro meille parhaat vinkkisi kesästä selviämiseen tai kokemuksesi siitä, kun lapselle ei löydy paikkaa, minne mennä.
”Äiti, olet voimaeläimeni” – näistä asioista Suomen huippu-urheilijat haluavat kiittää äitienpäivänä
Tänään vietetään koko Suomessa äitienpäivää. Äidillä on ollut tärkeä rooli myös usean huippu-urheilijan elämässä – esimerkiksi kuskina, henkisenä tukena ja esikuvana.
Ylivelkaantumisesta pitäisi puhua vaikka neuvolassa, toivoo rahavaikeuksien kanssa kamppaillut äiti
Vanhemmuutensa alussa velkaantunut Helka Belt toivoo, että talousasioista kysyttäisiin esimerkiksi neuvolassa. Mieli ry:n uusi tutkimus selvitti ylivelkaantumisen vaikutuksia perheisiin.
Miko Eklöfin isyysvapaa maksaa kymppitonneja, Julius Hurri on 15 kuukautta kotona – nämä uraisät puhuvat isyysvapaiden puolesta
Isät pitävät edelleen vain murto-osan vanhempainvapaista, mutta perhevapaauudistus on purkanut siihen liittyviä esteitä.
Shadia Raskin kolumni: Globaali eriarvoisuus näyttäytyy minun ja Sudanissa asuvan velipuoleni arjessa
Suomen kansalaisuus periytyy teoriassa vanhemmalta lapselle. Käytännössä ulkomailla syntyneelle lapselle on lähes mahdotonta saada Suomen kansalaisuutta hauraasta valtiosta käsin, kirjoittaa Rask.
Kaksi varsinaissuomalaista äitiä palkitaan kasvatustyöstä Suomen Valkoisen Ruusun mitalilla
Tasavallan presidentti antaa mitalit kaarinalaiselle Pauliina Laaksoselle ja somerolaiselle Johanna Vuorelle.
Koulut joutuvat pian puuttumaan järeämmin oppilaiden poissaoloihin – kaksi äitiä kertoo, miksi heidän lapsensa eivät halua mennä kouluun
Koulupoissaolojen syynä on usein muutakin kuin haluttomuutta lähteä kouluun. Koulujen on syksystä alkaen ryhdyttävä ennaltaehkäisemään poissaoloja pelkän seuraamisen sijaan.
Vaasa pyytää vanhempia ilmoittamaan lasten päivähoidon tarpeesta kesän aikana
Jos lapselle on varattu paikka varhaiskastuksesta eikä hän tulekaan hoitoon, tulee varhaiskasvatukselle ylimääräisiä kustannuksia kesän ajalta yhteensä ison päiväkodin kuukausikustannusten verran, todetaan Vaasan kaupungilta.
Kajaani tiivistää kouluverkkoa lasten vähetessä – Teppanan vanhempia harmittaa lähikoulun katoaminen
Lapsimäärä putoaa neljänneksellä vuosikymmenen loppuun mennessä. Kajaanin listalla on kahden koulun lakkauttaminen. Päätöksiä asiasta ei ole vielä tehty.
Joensuulaiset vanhemmat haluavat rajoittaa energiajuomien myyntiä lapsille Rantakylässä, Utrassa ja Mutalassa
Koulujen yhteistyötoimikunnat vetoavat alueen vähittäiskauppoihin, että ne eivät myy energiajuomia alle 15-vuotiaille.
Tutkija: “Älä aliarvioi lasten surua” – päiväkodin aloittaminen voi saada lapsen surulliseksi useiden kuukausien ajaksi
Lasten surua on tutkittu yllättävän vähän. Uusi suomalaistutkimus selvittää, miten lapset pääsevät surunsa yli. Usein pelkkä läsnäolo auttaa.
Onko sinun vaikea houkutella lapsia luontoon? Tässä on avuksi kymmenen leikkimielistä kikkaa
Luontokoululla on hauskoja vinkkejä koko perheelle.
Aiempaa useampi koululainen ei lähde kouluun Kouvolassa – lääkkeeksi varhaista puuttumista ja tukiryhmiä myös vanhemmille
Muutos ajoittuu koronavuosille, muttei välttämättä johdu pandemiasta. Kouvolaan perustettua vanhempien vertaistukiryhmää havitellaan myös Kotkaan.
Roope Lipastin kolumni: Nykykoulussa on liikaa oikeuksia ja liian vähän velvollisuuksia
Koululaisen paras oikeus on lupa oppia. Sen vuoksi pitää tehdä, niin kuin ope sanoo. Ei sälytetä lapsille vastuuta asioista, joista heidän ei vielä tarvitse sitä ottaa.
Floridan kirjakielto sai jatkoa: Nyt potkut sai rehtori, jonka koulussa lapsille näytettiin ”pornografista” sisältöä
Vanhemmat syyttivät koulun johtoa siitä, että koulussa lapset altistuivat pornografiselle materiaalille. Floridassa on viime aikoina keskusteltu myös siitä, millainen kirjallisuus on sopivaa lapsille.
Ministeriö yrittää saada uudet ohjeet eroperheiden rahariitoihin – isät kaipaavat avuksi laskuria
Kahdessa kodissa asuvat ovat Kelan mukaan useimmiten hyvätuloisten ja koulutettujen vanhempien lapsia. Oikeusministeriö on saanut valmiiksi ehdotuksen ohjeista, joilla helpotettaisiin riitoja elatusavusta.
Satapäinen joukko nuoria kokoontui tappelemaan Hollolassa – osa oli varautunut yhteenottoon teräasein
Yläkouluikäisiä nuoria oli tullut paikalle joukkotappelun houkuttamana myös lähikunnista, mutta poliisi oli paikalla saatuaan ennakkovihjeen.
Useampi lapsi heitetty ulos linja-autosta lippuepäselvyyksien takia Turun saaristossa – ely-keskus selvittää asiaa
Useat vanhemmat ovat kertoneet kokemuksia, joissa lapsia on heitetty lippuepäselvyyksien takia pois linja-autosta Paraisilla.
Yli 70 ihmistä kertoi Ylelle, minkä ikäisen lapsen uskaltaa jättää yksin kotiin: ”Paikannus tuo tarvittaessa mielenrauhaa”
Kysyimme lukijoilta kokemuksia lasten jättämisestä yksin kotiin ja kännykkäsovelluksista lastenhoidon apuna. Suurin osa vastanneista on jättänyt lapsen ensimmäistä kertaa yksin kotiin noin 6- tai 7-vuotiaana.
Juupajoki aikoo estää kiusaamista jo varhaiskasvatuksesta lähtien
Kiusaamisen kokeminen on monesti yksilöllistä. Yhteiset sopimukset siitä, mihin ja miten puututaan, kuitenkin tuovat johdonmukaisuutta ja helpottavat kaikkien elämää.
Ilmoittamatta jätetyt lasten poissaolot maksavat Joensuun kaupungille satojatuhansia vuodessa
Tuleva ruokahävikki ja ylimääräinen työvoima maksavat kaupungin varhaiskasvatukselle suuria summia. Ongelma poistuisi, jos vanhemmat ilmoittaisivat hoitopaikan tarpeen peruuntumisesta.
Postiluukusta kolahtanut kirje kertoi, että Ollia epäiltiin oman lapsen hyväksikäytöstä – syytös tuhosi isän ja hänen lapsensa välit
Syyttömäksi toteaminen ei aina korjaa syytöksen aiheuttamia vaurioita. Pahimmillaan syytös voi rikkoa epäillyn ja hänen lapsensa välit lopullisesti.
Lähikoulussa aika meni luokkakavereiden suomen kielen opettamiseen, ja siksi Vanamo Lindroos, 21, siirrettiin kilometrien päähän kuvisluokalle
Painotetulla luokalla olleet ja koulushoppailleet vanhemmat kertovat, miksi lähikoulu ei ollut heitä varten.
Lempäälä maksaa 400 euroa kuussa vanhemmille, jotka hoitavat lasta kotona – elokuussa alkavaan kokeiluun ilmoittaudutaan nyt
Kokeilulla testataan, miten kuntalisä vaikuttaa perheiden halukkuuteen hoitaa alle 5-vuotiaita lapsia kotona.
Osa koulujen työntekijöistä heitettiin ulos Wilmasta – vanhempainyhdistys: “On palattu suoraan ysärille”
Wilma on ollut jo pitkään perusopetuksen ja lukion ensisijainen viestintäkanava. Kuopiossa vanhempainyhdistykset laativat kannanottoa tilanteesta.
Oletko hankkinut lapsellesi paikan muualta kuin lähikoulusta? Kerro Ylelle, teemme juttua
Tiedon koulujen eriytymisestä uskotaan johtavan ”koulushoppailuun”.
Lasten ruutuaika lisääntyi korona-aikana – kuuntele vinkit ruutuajan vähentämiseen
Jyväskylän yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan 2–6-vuotiaiden lasten viettämä aika näyttöpäätteiden edessä kasvoi. Toisaalta myös ulkona liikkuminen lisääntyi.
Oikeusasiamies antoi vakavat moitteet kaupungille, joka jätti perheen lähes vuodeksi ilman apua kehitysvammaisten lasten hoitamisessa
Jyväskylän kaupungin laiminlyönnit ovat olleet niin vakavia, että oikeusasiamiehen mukaan perheelle tulisi maksaa hyvitys. MOT:n tietojen mukaan palvelut eivät toimi vieläkään.
MOT paljasti, miten lasten huoltajia poistetaan Suomesta, professorit järkyttyivät: ”On julmaa todeta, ettei lapsi tarvitse rinnalleen kuin toisen vanhemmista”
Maahanmuuttoviraston mielestä lapsen etu ei vaarannu ”poikkeuksellisesti”, vaikka hänen vanhempansa poistetaan maasta. Professori Tuomas Ojanen ja emeritusprofessori Urpo Kangas pitävät linjauksia kyseenalaisina.
Äidin päihdeongelma jää helposti piiloon – puuttuminen jo raskauden aikana voi olla käänteentekevää
Satakunnassa on toimivia palveluita päihdeongelmaisten äitien auttamiseksi, mutta suureksi haasteeksi on osoittautunut päihdeongelman tunnistaminen.
Saara pelkää kertoa lasten vanhemmille, että päivä on ollut helvetillinen – kaupunki kannustaa rehellisyyteen
Yli 20 vuotta alalla olleet varhaiskasvatuksen opettajat sanovat, että vuosia jatkuneen tehostamisen takia heillä on nykyisin aiempaa vähemmän aikaa lasten opettamiseen päiväkodissa.
Auli Viitalan kolumni: Koulutus periytyy, koska kaikki haluavat lapsilleen parasta
Kansainvälisen tutkimuksen mukaan keskiluokan ja työväenluokan kasvatustavoitteet ovat erilaisia. Ei ihme, että koulutettujen vanhempien lapset päätyvät todennäköisemmin yliopistoon, pohtii Viitala.
Nuoria opiskelee nyt varhaiskasvatusalalle, jolle heillä ei ole aikomustakaan jäädä – Moona Saarinen, 21, ja Nea Moilanen, 23, kertovat miksi
Opiskelijat kokevat, ettei päiväkotien arjessa ole aikaa opetustyölle. Työvoimapulaa ei jatkossa helpota, että alalle hakevien opiskelijoiden määrä on laskenut kaikissa maan yliopistoissa.
Matilda Knuutti, 7, harjoittelee r-äännettä kotona, koska puheterapeuteista on pula kaikkialla – ”On tullut olo, että on jätetty yksin”, sanoo äiti
Puheterapiaa kohdistetaan resurssipulan takia muun muassa vaikeampiin kielellisiin häiriöihin. Yksittäinenkin äännevirhe voi kuitenkin aiheuttaa lapselle sosiaalista haittaa.
Monet vanhemmat hukassa teiniensä kasvatuksen kanssa – Jouni ja Eeli Kaikkonen vääntävät säännöistä lähes päivittäin
Ovatko perheen säännöt hyvät, löysät vai liian tiukat? Tämä erityisesti askarruttaa Ylen kyselyyn vastanneita teini-ikäisten vanhempia. Asiantuntijat kertovat, miten luoda toimivat säännöt perheelle.
Lapsen kaappaustapaus tänään Pohjanmaan käräjäoikeudessa
Äiti vei lapsen mukanaan Ruotsiin, vaikka vanhemmilla oli yhteishuoltajuus. Lapsi palautettiin takaisin Suomeen vuoden jälkeen.
8-vuotias kuoli isän hoitovuoron aikana, ja nyt osa ruotsalaisista toivoo lakimuutosta lapsen tapaamisoikeuteen
Tintin-pojan kuolema isänsä tapaamisvuoron aikana on herättänyt huomiota Ruotsissa. Tapauksen johdosta lapsille vaaditaan oikeutta olla tapaamatta vaaralliseksi pelättyä vanhempaa.
Lapset syövät ja leikkivät päiväkotien käytävillä, koska tilat eivät riitä – vanhemmat vaativat pikaista muutosta mielenosoituksessa
Helsingissä järjestetyssä mielenosoituksessa heräsi keskustelua varhaiskasvatuksen työoloista, palkkauksesta sekä liian pienistä tiloista.
Päiväkodissa nähdään päivittäin vanhempia, jotka lahjovat lapsiaan – lasten kanssa ei tulisi neuvotella, sanoo varhaiskasvatuksen opettaja
Monelle lapselle siirtyminen päiväkotiin ja päiväkodista pois voivat tuottaa hankaluuksia. Yle kysyi parhaat vinkit arjen helpottamiseen asiantuntijoilta.
Estäisivätkö nämä keinot vieraannuttamista? Vaikeissa erotilanteissa apua pitäisi saada enemmän, arvioi ensi- ja turvakodin toiminnanjohtaja
Erotilanteisiin joskus liittyvää lapsen vieraannuttamista toisesta vanhemmasta on vaikea tunnistaa. Vaikeus koskee sekä vanhempia että perheiden kanssa työskenteleviä ammattilaisia.
Analyysi: Downshiftaava isä on 2000-luvun uusi toimintasankari
Kyyniset sankarit saavat lapsista uskoa tulevaisuuteen.
Vastuuntuntoisuus on vanhemman ensisijainen ihanneominaisuus kaikkialla muualla paitsi länsimaissa, kertoo tuore tutkimus
Länsimaissa ihannoidaan muita kulttuurialueita enemmän positiivista ja lapsilähtöistä kasvatusta. Samassa tutkimusaineistossa nimenomaan länsimaiset vanhemmat olivat kaikkein uupuneimpia.
Moni perhe voi joutua karsimaan joululahjoista tänä vuonna – lapsille kannattaa kertoa rehellisesti, neuvovat kasvatuspsykologit
Kasvatustieteen professorin mukaan pienelle lapselle voi myös sanoa, että tänä vuonna on paljon köyhiä lapsia, jotka tarvitsevat joulupukilta lahjoja vielä enemmän.
Wilma-viestintä hiertää monien opettajien ja vanhempien välejä
Osa vanhemmista ei suostu uskomaan, että oma lapsi käyttäytyy koulussa eri tavoin kuin kotona.
Ähtärin kaupunki muistuttaa vanhempia hakemaan vauvabonusta
Kannustin on 500 euroa vuodessa. Vauvabonus maksetaan lapsen syntymän tai adoption jälkeen kahdeksana perättäisenä vuonna.
Sisu, 11, moikkaa hymyillen vieraita ihmisiä – "Onneksi en saanut tuollaista lasta", sanoi rouva pojan äidille lounaalla
Yli sata vanhempaa kertoi Ylelle kokemuksiaan erityislasten kohtelusta julkisilla paikoilla. Tuijottaminen ja epäasialliset kommentit ovat monelle tuttuja.
Tukiperhetoiminta käyntiin Keski-Pohjanmaalla
Toiminnalla pyritään tukea vanhempien jaksamista ja purkaa tukiperhejononoja.
Ukrainan ensimmäiset ”sotavauvat” ovat syntyneet – Sofian äiti pelkäsi joutuvansa synnyttämään pommisuojassa
Venäjä on sodan aikana pommittanut useita sairaaloita. Toissa viikolla vastasyntynyt kuoli synnytysosaston pommituksessa.