Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Britannian pääministeri Boris Johnson ja hänen puolisonsa odottavat vauvaa

Pariskunta on myös kihlautunut ja suunnittelee häitä.

"Emme koskaan unohda tuota iltaa" – Näin suomalaiset muistelevat Notre Damea

Kirkon suojissa suomalaiset ovat vaihtaneet kihloja ja vaikuttuneet arkkitehtuurista ja musiikista.

Joonas Donskoin ilmiömäinen vire sai jatkoa, näin syntyi voittomaali Las Vegasia vastaan

San Josen Joonas Donskoi on tehnyt joulun jälkeen kahdeksan maalia jääkiekon NHL:ssä.

Donskoi meni kihloihin ja löysi tehonsa: "Mies on onnellinen ja kotona on kaikki hyvin"

Sopimuksensa viimeistä kautta pelaava Joonas Donskoi toivoo jatkavansa San Josessa.

Kolme päivää opiskelua Suomessa, sitten lykästi – Matthías Gíslason pääsi töihin Bittiumille, joka hamuaa osaajia ulkomaita myöten

Kajaanin Bittiumissa työskentelevä islantilainen Matthías Gíslason on kotoutunut Suomeen erittäin hyvin.

Ruokolahden uusi kunnanjohtaja on Suomen nuorin – aikoo muuttaa aluksi kunnan vuokra-asuntoon

Pienen Ruokolahden uusi kunnanjohtaja kaavailee olevansa pestissä ainakin kuusi vuotta.

Britannian hovissa rakkautta ilmassa: Nyt kihlautui prinsessa Eugenie

Britanniassa vietetään tänä vuonna jo kaksia kuninkaallisia häitä. Prinssi Harryn toukokuisten häiden jälkeen brittihovi kokoontuu syksyllä Harryn serkun, prinsessa Eugenien rakkauden juhlaan.

Prinssi Harryn ja Meghan Marklen häitä vietetään toukokuussa – katso kihlajaishaastattelu tekstitettynä

Häät pidetään Windsorin linnassa. Brittihovi saa joukkoonsa eronneen amerikkalaisen näyttelijän, joka on pitänyt naisten asemaa esillä.

YK:n tasa-arvojärjestö toivoo prinssi Harryn kihlatun jatkavan työtään naisten oikeuksien puolesta

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Meghan Markle on toiminut yhteistyössä UN Womenin kanssa vuodesta 2014.

Prinssi Harry kosi Meghania paistaessaan kanaa: "Hän ei antanut minun edes sanoa kosintaa loppuun"

Harry kertoi BBC:n haastattelussa rakastumisestaan Meghaniin: "Tähdet olivat oikeassa asennossa"

Japanin prinsessa kihlautui taviksen kanssa

Mentyään naimisiin prinsessa Mako menettää kuninkaallisen asemansa.

Uusi kirja paljastaa sotaveteraani Hannes Hynösen eri puolet: hurmuri, hevosmies, hiuksia letittävä isoveli

Linnan juhlista tutuksi tullut, 102-vuotiaaksi elänyt Hannes Hynönen asteli samaa tahtia suomalaisen yhteiskunnan muutosten kanssa.

Pariisin naisterroristit saivat käskyt Isisiltä

Pariisin naisterroristien pidätys on paljastanut komentoketjun johtavan Syyriaan. Naiset suunnittelivat iskua rautatieasemalle.

Raju kultainen rakkaus: Kihlapari olympiavoittajiksi nyrkkeilyssä

Rion olympiakisojen päätöspäivänä nyrkkeiltiin neljä loppuottelua.

Silminnäkijä Nizzassa: Ihmiset alkoivat juosta paniikinomaisesti

Nizzassa kymmeniä ihmisiä on kuollut, kun kuorma-auto ajoi väkijoukkoon. Sampo Saarenpää oli lähtemässä kihlattunsa kanssa pois kaupungin keskustasta katsomasta ilotulituksia, kun ihmiset alkoivat yhtäkkiä juosta ympäriinsä.

"Elokuussa tavattiin, isänpäivänä oltiin kihloissa" – vanhat autot yhdistivät Olavin ja Eijan

Eija Salokatve ja Olavi Summanen saavat vastaantulijoiden peukut pystyyn ja hymyt huulille. Heillä on allaan MG Magnette ZB vuosimallia 1956, joita on Suomessa tiettävästi vain kaksi. Mobilistit paitsi kunnostavat ja puunaavat paitsi autonsa, myös itsensä ajan henkeen sopivaksi.

Fani huijattiin vierailulle liigajoukkueen pukukoppiin – joutuukin naimisiin

KooKoo-fani Eero Mynttinen koki elämänsä yllätyksen, kun tyttöystävä vei hänet KooKoon pukukoppiin ja laittoi miehen kosimaan itseään. Kihlautuminen on ollut pariskunnan suunnitelmissa jo pitkään.

Ministeri Rehn yhteiskuntasopimusneuvotteluista: "Voi tulla helmikuun järkiliitto"

Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan neuvottelut ovat nytkähtäneet viime päivinä eteenpäin "aika ratkaisevasti".

Mediamoguli Rupert Murdoch ja entinen huippumalli Jerry Hall ilmoittivat kihlauksestaan

Pariskunta kertoi kihlautumisestaan lehti-ilmoituksella.

Kotimajoitukseen päässyt irakilaisnainen on hämmästynyt vapaudesta – video

Liki sata suomalaisperhettä on avannut kotinsa ventovieraille turvapaikanhakijoille. Kotimajoituksessa nämä saavat luontevan kosketuksen suomalaiseen kulttuuriin. Irakista tullut Sahar on oppinut suomalaiselta perheeltään, että naiset voivat olla vapaita, ja heillä saa olla mielipiteitä.

Viron presidentti uusiin naimisiin

Presidentti Ilves kihlautui marraskuussa latvialaisen Ieva Kupcen kanssa.

Kuopio oli Jean Sibeliukselle tuttu kaupunki – pelasi spiritismiä ja mökkeili saaristossa

Kuopio tuli Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibeliukselle tutuksi muun muassa ystävien kautta. Sibelius tutustui Kuopiossa ollessaan Minna Canthiin sekä kokeili spiritismiä.

SAK päätti yhteiskuntasopimuksesta: Neuvottelut jatkuvat maanantaiaamuna

Hallitus on ilmoittanut ottavansa käyttöön ns. pakkolait, jos yhteiskuntasopimusta ei synny.

Hepeniä vaikka henki menisi – kävimme rintamalinjan hääpukuliikkeessä Syyrian Aleppossa

Elämän on jatkuttava, sanovat aleppolaiset. Pohjois-Syyrian Aleppossa on aina rakastettu näyttäviä juhlia, eikä niitä estä edes verinen sisällissota. Varsinkin häitä halutaan juhlia yhä mahdollisimman näyttävästi. Kirjeenvaihtajamme Marika Kataja-Lian kävi Aleppossa rintamalinjalla tutustumassa häämuotiin.

Formulatähti Jenson Button tainnutettiin kaasulla ja ryöstettiin Ranskassa – saaliin arvo yli 400 000 euroa

Button, hänen vaimonsa ja kolme ystävää olivat nukkumassa vuokrahuvilallaan Sant-Tropezissa, kun varkaat tunkeutuivat sisään ja veivät muun muassa Buttonin vaimon yli 350 000 euron arvoisen kihlasormuksen. Poliisi uskoo ryöstäjien tainnuttaneen huvilassa olleet nukutuskaasulla.

Niilin veneonnettomuuden uhriluku kasvaa – kuolleiden joukossa 20 lasta

Onnettomuus tapahtui myöhään keskiviikkoiltana, kun rahtialus törmäsi kihlajaisia juhlineen seurueen veneeseen.

Veneonnettomuus Niilillä – kuolleita yli 20

Kuolleista kaksi oli lapsia. Aluksella oli tapahtumahetkellä ainakin 25 ihmistä.

Ex-kihlatun raiskauksesta neljä vuotta vankeutta – piti naista kaksi vuorokautta asunnossa

Mies uhkasi ex-kihlattuaan teräaseella ja raiskasi naisen asunnossa, josta hän ei päässyt pois kahteen vuorokauteen. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi miehelle neljä vuotta ehdotonta vankeutta muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.

US Openin hävinnyt Wayne Gretzkyn vävypoika: Poikani on paras pokaali

Dustin Johnson on legendaarisen jääkiekkoilijan Wayne Grezkyn vävykokelas, sillä hän on kihloissa mallina ja laulajana tunnetuksi tulleen Paulina Grezkyn kanssa.

Mark Levengood: Jos Sofia kelpaa kuninkaalle, hän kelpaa kaikille ruotsalaisille

Ruotsin television SVT:n hääjuontajan Mark Levengoodin mukaan Ruotsissa ei juuri enää puhuta tulevan prinsessa Sofian taustasta vähäpukeisena mallina. Levengoodin mukaan ruotsalaiset ovat ottaneet Sofian sydämeensä. Prinssi Carl Philipin häät lauantaina ovat valtava mediaspektaakkeli.

Hääkuume nousee Ruotsissa - Katso prinssihäät Ylen kanavilta

Vauhdikas prinssi Carl Philip ja hänen kihlattunsa Sofia Hellqvist vihitään kahden viikon päästä Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa. Häät nähdään suorana 13. kesäkuuta TV1:ssä kello 17.05 alkaen.

Mies otti vaimonsa sukunimen: "Vaimo ihmetteli Facebookissa, että kuka se tämä on?"

Suomessa naimisiin menevistä miehistä 1,7 prosenttia ottaa vaimonsa sukunimen. Kajaanilaisen Mikko Myöhäsen sukunimi vaihtui Alakärppään.

Kihlajaislahjoja ja rajuja lemmenleikkejä – siivekkäiden lisääntyminen voi olla hurjaa katsottavaa

Tiira kuskaa kalaa kihlajaislahjaksi tulevalle siipalleen. Härkälintu mylvii vailla morsmaikkua ja uikku esittää erikoisia mooveja vastakkaisen sukupuolen edessä. Linnuilla on palava kiire perustaa perhe ja lisääntyä. Siipiveikkojen lemmenleikit ovat totista touhua.

Hurja tuomio entiselle NFL-pelaajalle - elinkautinen murhasta

Vasta 25-vuotias Aaron Hernandez viettää loppuelämänsä vankilassa. Entinen New England Patriotsin pelaaja surmasi kihlattunsa siskon miesystävän.

Suomalainen rakkaus on vanha keksintö

Uuden ajan alun ihmisten välisistä rakkaussuhteista ei ole saatavilla muistelmia tai päiväkirjoja, sillä rahvas oli luku- ja kirjoitustaidotonta. FM Hanna Kietäväinen-Sirén halusi kuitenkin löytää tavallisen kansan äänen ja oikeuslähteet olivat paras tapa saada tietoa. Väitöskirjaansa varten Kietäväinen-Sirén kahlasi läpi satoja sukupuolten välisiä suhteita käsitteleviä oikeustapauksia vuosilta 1650–1700.

Mäkäräisen huoltaja-kihlatulta eivät ylisanat loppuneet

Kaisa Mäkäräisen avopuoliso Jarkko Siltakorpi on ollut kihlattunsa uran aikana mukana hyvinä ja huonoina aikoina. Kontiolahden MM-kisojen pronssimitalia Siltakorpi piti huikeana saavutuksena.

Pöllö mielii kihlautua

Helmipöllöt ovat aloittaneet paikoin puputuksensa Keski-Suomen metsissä. Myös viirupöllön ja lehtopöllön huhuilut ovat saattaneet sattua syrjämetsien taivaltajan korvaan. Pöllöille kevät on hyvä, sillä myyriä on runsaasti.

NHL:n suomalaisvahti sai voiton ja runon – naiskatsoja sormuksen

Calgary Flames ja Vancouver Canucksin kohtaamisessa tehtiin viisi maalia ja vaihdettiin ainakin yhdet kihlat. Karri Rämön Flames voitti 3-2.

Tammikuun kihlaus muutti työntekijöiden asemaa talvisodan keskellä

Tasan 75 vuotta sitten helsinkiläisessä kabinetissa tehtiin historiallinen sopimus. Tammikuun kihlaus on julkilausuma, jossa työnantajien ja työntekijöiden etujärjestöt lupaavat yhdessä sopia työn tekemisen ehdoista. Tammikuun kihlaus elää juhlapuheissa edelleen.

Linnan juhlat nokitti maailmancupin – "Juhlistamme täällä olympiakultaamme"

Iivo Niskanen saapui Linnan juhliin kihlattunsa Saana Kemppaisen kanssa. Niskanen aikoo juhlia lauantaina myös olympiakultaansa Sami Jauhojärven kanssa.

Presidentti ei päästänyt Juha Miedon tyttöystävää Linnan juhliin 

Suomalaiset talvilajien olympiasankarit kertovat tänään muistojaan Linnan juhlista Yle Urheilun lauantaivieras-palstalla.

Murrayn valmennuskuvioihin muutoksia - Mauresmo jatkaa

Andy Murray jatkaa yhteistyötä Amelie Mauresmon kanssa, mutta muuten valmennustiimin ovet käyvät.

Haglund: 6-7 miljardin satsaus hävittäjiin on uskottavan puolustuksen edellytys

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan vanhenevien Hornettien korvaamisesta pitäisi tehdä päätös jo vuonna 2019, eli runsaan neljän vuoden kuluttua. Kalliit hävittäjäkaupat ovat Haglundin mukaan ainoa vaihtoehto, jos halutaan pitää yllä uskottavaa puolustusta.

Romukultabisnes loppui kuin seinään – hintaromahdus syynä

Muutaman vuoden takainen kullan hinnan nousu villitsi markkinat. Suomeen alalle syntyi kymmeniä uusia kultayrityksiä. Nyt niistä ei ole enää kuin muutama jäljellä.

Nyrkkeilytähti puolusti kihlattunsa hakannutta NFL-pelaajaa: "Ihmisten kodeissa sattuu pahempaakin"

Floyd Mayweatherilla on ollut omat kohunsa perheväkivaltaan liittyen. Mayweather istui vuonna 2012 kaksi kuukautta vankilassa Las Vegasissa.

Kihlattunsa hakanneelle NFL-mestarille potkut

Ray Rice juhli toissakauden päätteeksi Super Bowlin voittoa. Uuden kauden alkaessa hän sai kenkää Baltimore Ravensista ja toistaiseksi voimassa olevan pelikiellon NFL-liigalta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle