Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Planetaarinen ruokavaliomalli vaikuttaa tuleviin ravitsemussuosituksiin myös Suomessa

Nyt punaista lihaa kulutetaan liikaa, mutta kokojyväviljojen ja kasvisten määrän suosituksista jäädään jälkeen.

Koulun ruokalista lupasi puuroa, marjakiisseliä, tuorejuustoa ja vihanneksia – tällainen annos tuli: "Olen syönyt, mitä kotoa on löytynyt"

Etäkoululaisten ruoka-annokset ovat herättäneet kiivasta keskustelua Kotkassa ja Vantaalla.

Hävikkiruokailu ja puurojuhla perutaan Mikkelissä: "Voimia ja jaksamista kaikille"

Koronatilanne on pahentunut Mikkelissä nopeasti. Estery ry päätyi perumiseen terveysviranomaisten kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen.

Opettaja kyllästyi energiajuomatölkkeihin ja alkoi viedä metelöivän luokan päivittäin aamupalalle – kierrokset hyytyivät heti

Poikkeuksellisen moni ammattikoululainen on jättänyt aamupalan syömättä ennen koulupäivää Etelä-Kymenlaaksossa.

Jämsässä lukiolaisille tarjotaan aamupuuroa

Aamupuuroa ryhdyttiin Jämsässä tarjoamaan lukiolaisille, sillä THL:n oppilaskyselyjen mukaan kolmasosa lukiolaisista ei syö lainkaan aamupalaa.

Ammattikoulun opiskelijat saavat ilmaista aamupuuroa – tarjotaan kaikilla kampuksilla Kotkassa ja Haminassa

Puuroa tarjotaan aluksi maaliskuun ajan. Jatkosta päätetään sen perusteella, kuinka suosituksi puurotarjoilu osoittautuu.

Muissa Suomen opinahjoissa suosittu ilmainen aamupuuro ei maistu Kainuun ammattiopistossa

Kainuun ammattiopisto on kokeillut ilmaista aamupuuroa kahdessa toimipisteessään.

Opettaja söi terveellisesti päivät, ahmi pizzaa illat eikä lopulta mahtunut enää peilikuvaan – näin hän pudotti liki 40 kiloa lihomatta takaisin

Laihduttaminen onnistuu lähes kaikilta, mutta suurella osalla kilot tulevat salakavalasti takaisin.

Rice porridge, baked ham and root vegetables: Why do Finns eat 'vegetable boxes' at Christmas?

Many Finnish Christmas foods come from the harvest festival kekri, but thankfully lye fish has been dropped from the menu in recent years.

Koululaiset kyllästyivät ylikypsään spagettiin: "Kysyttäisiin kunnolla oppilailta, että mistä ne tykkää"

Hämeenlinnalaiskoululaiset ryhtyivät ruokakapinaan ja keräävät adressia. Liian moni oppilas syö vain vähän kouluruokaa.

Neon 2 -yhtyeen hitin kertosäe on alkanut elää uutta elämää yllättävissä paikoissa – nyt selvisi tarina mannapuuron ja mansikoiden takaa

Bändin kitaristi muisteli Puoli seitsemän -ohjelmassa myös hämmentävää ensikohtaamistaan solisti Jussi Rainion kanssa.

Nauti kiireetön aamiainen – terveellistä tuorepuuroa ja maukkaita värikkäitä kasvislevitteitä

Täyttävä myöhäinen aamiainen toimii myös aikaisena lounaana.

Henry Frilund, 25, paloi loppuun töissä, joutui työttömäksi ja asui yli vuoden kadulla: "Ei minulla ollut minkäänlaista ihmisarvoa"

Asunnottomuus ei ole tuoreiden tilastojen valossa merkittävästi kasvanut, mutta kenttätyössä tuntuma on se, että erityisesti nuorten asunnottomien määrä olisi kasvussa.

Viisi huippujuttua lauantai-iltaan: Lue, miksi tulevaisuus on teinityttöjen ja millaista on köyhän perheen elämä

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Lieksassa tarjoillaan luomuruispuuroa

Kaupungin ruokahuolto lisää luomun käyttöä.

Koulu tarjoaa ilmaisen puuroaamiaisen, mutta moni opiskelija ostaa mieluummin munkin – "Onhan siihen tullut sorruttua useasti"

Monet opiskelijat tulevat kouluun tyhjin vatsoin. Maksuton aamupala antaa opiskelijoille paremmat eväät koulupäivään.

Ammattiopiston ilmainen puuroaamiainen ei kelpaa kaikille – "Usein opiskelijat korvaavat aamiaisen ostamalla munkin tai viinerin"

Kainuun ammattiopisto tarjoaa maksuttoman puuroaamiaisen opiskelijoilleen. Kävijöitä on vaihtelevasti.

Matkakertomuksia - Osa I/V - Matkakuume

Tähän sai kirjoittaa vain 60 merkkiä. Epistä! 60 on liian vä

Jämsän päiväkoteihin lakon aikana lounaaksi puuroa

Kaupunki pyytää kuitenkin, että päiväkotilasten vanhemmat laittaisivat lasten mukaan eväät.

Opiskelijoiden tyhjä vatsa on tuttu asia eri puolilla Suomea – Ilmaista aamupalaa kokeillaan jo muutamassa opinahjossa

Lapin koulutuskeskus kokeili jo keväällä maksutonta aamiaista opiskelijoilleen. Samaan aikaan aamupuuroa testasi myös Salpauksen koulutuskeskus Lahdessa.

Sakky tarjoaa opiskelijoilleen aamupuuroa

Puuro on ilmainen niille opiskelijoille, joille myös lounas on maksuton.

Ihmisten kaapeista löytyy sellaisia turhakkeita, että he eivät itsekään tiedä, mitä ne ovat – Osaatko sinä auttaa?

Pyysimme lukijoita lähettämään kuvia heidän turhista tavaroistaan eli turhakkeistaan. Niitä ovat esimerkiksi banaaninpilkkoja sekä silmälasien puhdistaja.

Sämpyläkohu pisti Rauman ruokapalvelujohtajan arjen uusiksi: "Kritiikkiä on tullut paljon"

Rauman ruokapalvelujohtaja oikoo uutisointia valtakunnan otsikoihin päätyneestä sämpylöiden leipomiskiellosta. Kielto koskee ainoastaan tarjolla ollutta ylijäämäpuuroa.

Yli puolet opiskelijoista istui aamupäivän tunnit tyhjin vatsoin – oppilaitos päätti kokeilla ilmaisen aamiaisen jakamista

Lapin koulutuskeskus REDU laskee, että aamupalat pystytään kustantamaan syömättä jäävillä lounailla.

Puuro savustetusta rukiista ja mausteista

Puuro täysipainoisena ateriana.

Hiljentymistä, joululauluja, muistoja – saattohoitokodissa joululla on aivan oma merkityksensä

Saattohoitokodissa joulua viettävälle Le Hai Bangille joulu tuo mieleen suloisia ja haikeita muistoja lapsuudesta.

Auli Peltonen, 87, avaa arkeaan kotihoidon asiakkaana: "Se on ihanaa, mitä saan itse tehdä"

Yhä useampi suomalainen ikääntyy kotonaan – mutta miltä se tuntuu?

Muovipussiin pakattu kouluruoka herätti huolen kemikaalien liukenemisesta: "Keittiöltä voi pyytää mustaa valkoisella"

Kajaanissa osa vanhemmista kritisoi kouluissa ja päiväkodeissa yleistyvää ruoan pakkausmenetelmää, jossa ruoka pakataan pussiin kuumana ja lämmitetään siinä.

Puuro perjantaina pussiin ja maanantaina tarjolle – uusi päiväkotiruoka herättää huolta vanhemmissa

Uusi ruuantoimitusmenetelmä säästää kustannuksia ja keventää työtaakkaa, kun teräsastiat vaihtuvat muovipusseihin. Osa vanhemmista sanoo, että ruoka ei maistu lapsille niin kuin ennen.

Pre-hibernation bear binges on berries - dumps purple porridge surprise

A Lappeenranta wilderness enthusiast stumbled upon what at first sight appeared to be lingonberry porridge spilled by a careless camper. Upon closer inspection it turned out to be the droppings of a bear that had gobbled up more than its fair share of the seasonal berry in preparation for winter hibernation. Bears all over Finland are currently carb-loading ahead of their long sleep over the colder months.

Rantakuntoon pääsy on usein pikajuoksua tauotta – "Kyse on  elämäntapojen muuttamisesta eikä dieetistä"

Pikadieetillä pudotetut kilot tulevat helposti korkoineen takaisin grillikauden alettua.

Ilmainen aamupala kokoaa kylän – "Ei tänne pelkän puuron takia tulla"

EU-ruokakassien kaurahiutaleet jäivät monelta konginkankaalaiselta käyttämättä. Puuro alkoi maistua, kun sitä alettiin keittää kerran viikossa koko kylälle.

Ministeri näpäytti ravintotutkijoita koulumaidosta: "Ei tätä terveellisyydellä perustellakaan"

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan luomu ei ole ideologia vaan tuotantotapa.

Rohkea rokan syö, mutta entä maksalaatikkoa mansikkajogurtilla? – Katso tästä yleisön huikeimmat makuyhdistelmät

Makuasioista ei kannata kiistellä. Tutkijoille on edelleen suuri mysteeri, miksi joku makuyhdistelmä on toiselle herkkua, mutta toinen ei voi sitä sietää.

Aasialaisturisti haluaa aamiaisella vetistä riisivelliä

Aasialaiselle matkailijalle pitää tarjota aamiaisella vetistä riisipuuroa tai -velliä. Karjalanpiirakasta suuhun katoaa täyte, ruiskuori jää useimmiten lautaselle.

Pohjoismainen ruokavalio auttaa välttämään aivoinfarktin

Tutkimuksessa pohjoismaisen ruokavalion keskeisiksi piirteiksi määriteltiin kala, kaurapuuro, ruisleipä, juurekset, kaali sekä omenat ja päärynät.

Joulupuuro uudistui - näin valmistuu vegaaninen herkku

Sami Tallbergin resepti moderniin joulupuuroon.

"Mun toivoa yritettiin tappaa" – Pekka Hyysalolle povattiin kuntoutumisaikaa pari vuotta, porskuttaa edelleen

Pekan hoitava lääkäri oli Anja Hyysalon mukaan ainoa, joka valoi toivoa synkkyyden keskellä. Rohkaisevien sanojen lausumista varotaan lääkärien keskuudessa ehkä siksi, että osa ihmisistä voi ottaa sanat varmoina lupauksina, Anja Hyysalo tuumaa.

Lauantai 26.11.2016 (radio)

Kuuban entinen presidentti Fidel Castro on kuollut. Suomen rahaministeri Petteri Orpo varoittaa, että valtion pitää ehkä säästää lisää rahaa. Vanha jäänmurtaja Tarmo korjataan. Puuro on terveellistä.

Puuro on suomalaisten lohturuokaa – kerromme perinneherkun parhaat ominaisuudet

Suomalaiset rakastavat puuroa ja parhaimmillaan se voi auttaa meitä esimerkiksi pitämään diabetesriskin matalana.

Mikä tekee pikahiutaleista pikaisia? Tuleeko myös nälkä nopeammin?

Pikaryynit ja -makaronit käyttäytyvät ruokaa valmistettaessa eri tavoin kuin tavalliset vastineensa. Ovatko ne siis aivan eri aineksia?

Mielentilatutkimuksen tuloksia

Vaihtumattoman vaate- ja sapuskamaun etuja pohtii M. Kajo

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle