Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ammattikuljettaja Juuso Joensuu on ajanut jo pitkään rekkaa, joka käy nesteytetyllä kaasulla – tankkaus on halpaa, mutta yleistymisen tiellä on vielä monta estettä

Huhtala Logisticsin rekoista yksi kulkee kaasulla. Huollossa ja tankkaamisessa on haasteita, mutta niiden kanssa selvitään. Traficomin tuki kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintaan on käymässä vähiin ennen aikojaan.

Parkanossa rekka-auton onnettomuus tukki kolmostietä

Henkilövahinkoja ei ole, mutta liikenne ohjattiin aamun tunteina vuorotellen yhtä kaistaa ohi. Suunnilleen normaaliin menoon päästiin hieman ennen puoli kahdeksaa. Pelastuslaitos imeytti tieltä 400 litraa dieselöljyä.

Kotitalousvähennys kasvaa, tupakointi kallistuu ja koulutukseen tulee lisää rahaa – nämä kuusi asiaa budjettiehdotuksesta kannattaa tietää

Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotuksessa on vähän yllätyksiä. Ehdotukset perustuvat suurelta osalta viime kevään kehysriihen päätöksiin. Ministeriö julkaisi ehdotuksensa torstaina.

Monen huoltoasemayrittäjän talous ei kestä sähköautojen pikalatureiden hankintaa – hinta voi nousta 100 000 euroon, mahdollinen velvoite huolena

Liikenteen aiempaa nopeammin etenevä sähköistyminen muuttaa aikanaan myös huoltoasemien liiketoimintaa. Alalle on väläytelty erilaisia velvoitteita rakentaa pikalatauspisteitä sähköautoille. Osa yrittäjistä on huolissaan vaatimuksista.

Selvitys valmistui: synteettisiä polttoaineita tuottava pilottilaitos voitaisiin rakentaa Lappeenrantaan

Polttoaineiden pääraaka-aineina käytettäisiin sementti- ja kemiantehtaiden jätekaasuista talteen otettavia hiilidioksidia ja ylijäämävetyä. Niistä tehtäisiin synteettistä metanolia, jota voisi jatkojalostaa bensaksi, dieseliksi ja lentokerosiiniksi.

Satoja litroja dieseliä valui maahan 20 metrin päässä Saimaan rannasta Mikkelissä

Öljyä valui ojiin, mutta Saimaaseen asti sitä ei pelastuslaitoksen mukaan päässyt.

Kajaanintiellä torjutaan öljyvahinkoa – kaatuneesta säiliöautosta valunut 10 000 litraa dieseliä maahan

Torjuntatöissä Kälviän ja Kannuksen välillä on tiistain aikana ollut kolme imuautoa, 15 pelastustyöntekijää ja kaivinkone.

Venäläinen kaivosjätti Norilsk Nickel maksoi jättisakot

Napapiirin pohjoispuolella viime toukokuussa tapahtunut vuoto oli yksi Venäjän pahimmista ympäristötuhoista. 

Kaivinkoneen tankista valui polttoainetta maahan Tampereella, mutta likaantuneen maan keräys onnistuu

Vahinko sattui tiistaiaamuna ohitustien länsipuolella teollisuusalueen rakennustöissä. Maahan meni 50 - 100 litraa dieselöljyä.

Diesel kallistui bensiiniä enemmän tammikuussa, oliko syynä veromuutos?

Kysyimme ST1:ltä, Nesteeltä ja valtiovarainministeriöltä, mistä hinnanmuutokset johtuivat.

Selvitys: Lappiin kannattaa perustaa oma biokaasulaitos

Laitoksessa biojätteestä tehtäisiin biokaasua liikennepolttoaineeksi ja teollisuudelle.

Käänne näyttää tapahtuneen automarkkinoilla: Uusien dieseleiden myynti pudonnut tänä vuonna jyrkästi ja hybridiautoja myydään jo selvästi enemmän

Muun muassa typpioksidipäästöjen vähentämiseksi välttämätön ja kallis urearuiskutusjärjestämä on vähentänyt pienten dieselautojen tarjontaa.

Sastamalassa öljyvahinko varkaiden takia

Arviolta 350 litraa polttoainetta valui maahan.

Uutissuomalainen: Harakka ei korottaisi bensiinin ja dieselin hintaa

Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että kotimaan liikenteen kasvihuonepäästöt voitaisiin puolittaa vuoteen 2030 mennessä.

Aja varovasti Nelostiellä – rekasta vuotanut diesel voi tehdä tienpinnan liukkaaksi

Rekka-autosta on vuotanut dieselöljyä arviolta useiden kilometrien matkalle ennen Petomäkeä.

Kaatopaikkakaasusta syntyi onnistuneesti liikennepolttoainetta Salon Korvenmäen jätekeskuksessa

Pilotin tuloksista toivotaan läpimurtoa yhdyskuntajätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseen.

Jyväsjärveä Kuokkalan sillalla peittänyt öljykalvo haihtunee iltapäivään mennessä

Vesilläliikkujille tai uimareille ei pelastuslaitoksen mukaan enää aiheudu päästöstä haittaa.

Siperian öljyvuotoa tutkiva komitea: Kolme otettu kiinni ympäristömääräysten rikkomisen takia

Norilsk Nickel -yhtiö pitää työntekijöiden kiinniottoa äärimmäisenä toimena.

Sadat pelastustyöntekijät kauhovat öljyä joesta Siperiassa – Norilskin dieselsäiliön vuodon pelätään valuvan kohti Jäämerta

Kaivosjätin tytäryhtiölle kuuluvan polttoainesäiliön perustukset pettivät kaksi viikkoa sitten Norilskissa Venäjällä. Vuotaneesta öljystä on saatu talteen vasta pieni osa.

Putin läksytti oligarkkia Siperian öljyvuodon vuoksi – kaikki ikiroudan päällä olevat "vaaralliset rakenteet" määrättiin tarkastettaviksi

Norilsk Nickelin tytäryhtiön laitokselta valui viime viikolla vesistöön yli 20 000 tonnia dieselöljyä.

Dieselvuoto värjäsi joen verenpunaiseksi Norilskissa ja järkytti presidentti Putinin: "Somestako tämäkin tieto nykyään saadaan?"

Diesel vuoti Norilsk Nickelin voimalaitoksesta. Yhtiön mukaan asiasta ilmoitettiin ajoissa ja asiallisesti.

Halpa bensa lisää kiusausta hamstrata, mutta todellinen hyöty on vähäinen

Herkästi syttyviä polttoaineita saa säilyttää ilman erillistä lupaa vain pienen määrän.

Polttoaineita varastoidaan nyt maatiloille ja jopa vuosikymmeniä pois käytöstä olleeseen kallioluolaan

Tankkiautot kiertävät täyttämässä säiliöitä halventuneella polttoöljyllä. Kanäsin varmuusvarastoa Pohjanmaan rannikolla ollaan täyttämässä ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun.

Pohjoiskarjalaiset matkaavat henkilöautolla

Maakunnan asukkaat uskovat kulkevansa bensiiniä tai diseliä kuluttavalla autolla vielä kymmenen vuoden päästä.

Hinnat nousivat 0,7 prosenttia vuodentakaisesta – savukkeet, sähkö ja vuokrat kallistuivat

Asuntolainojen keskikorot, matkapuhelimet, diesel ja bensiini taas halpenivat.

Kinkkutemppu kerää jälleen jouluruokien paistinrasvat – rasvoista valmistetaan uusiutuvaa dieselpolttoainetta

Kemianteollisuuden ideoima Kinkkutempaus-keräys järjestetään tänä jouluna neljännen kerran.

Erottajan Teboil myy toistaiseksi vain dieseliä

Huoltoasemakiinteistön omistaja ei ole uusinut bensiinisäiliötä ajoissa, eikä vanhasta saa enää myydä bensiiniä.

Kuinka parafiinisen dieselin 120 miljoonan euron veronalennuksen poisto vaikuttaa? Kolme kysymystä ja vastausta

Muutos tuskin nostaa kuljetusten kustannuksia samassa suhteessa, koska tuotantotapa muuttuu halvemmaksi.

Bensan ja dieselin hintaan tuntuva nousu – St1:n toimitusjohtaja: "Saudi-Arabian tilanne näkyy tänään tai viimeistään huomenna"

Autoilijoiden havaintojen mukaan bensan ja dieselin hinta on paikoin kallistunut jopa 10-20 senttiä litralta.

Ilmapiiri kiristyy Persianlahdella – Iran ottanut haltuunsa jälleen uuden aluksen

Iran on uutistoimisto Reutersin mukaan ottanut öljynkuljetusaluksen. Sen epäillään Iranin viranomaisten mukaan salakuljettaneen dieseliä.

Kaivoskoneet siirtyvät dieselistä akkukäyttöisiksi – Kittilän kaivos testaa

Kultakaivoksella on testattavana akuilla toimivat porauslaite, kiviauto ja lastauslaite.

Polttoaineet asfaltille Ylöjärvellä, pelastuslaitos korjasi pois

Raskaan ajoneuvon tankki alkoi valuttaa huoltoasemalla kesken täytön.

Uusien autojen myynti laskee Kainuussa

Autokauppiaat uskovat, että päästöpuheet aiheuttavat epäröintiä auton ostossa.

Finnish petrol takes fifth place in weekly EU price ranking

Higher prices for a litre of 95 octane petrol were charted in only Italy, Greece, Denmark and the Netherlands.

Simossa 450 litraa dieselöljyä levisi tielle

Edellä ajaneesta rekasta puhkesi rengas ja renkaasta sinkoutuneet palaset rikkoivat takana ajaneen rekan polttoainesäiliön.

Kaatuneesta kuorma-autosta valui polttoainetta ojaan Juankoskella

Dieseliä valui ojaan palomestarin arvion mukaan viitisenkymmentä litraa.

Polttoaineiden hinnat nousivat huomattavasti vuodessa – diesel kallistui 9 prosenttia

Moottoribensiinin hinta kasvoi 3 prosenttia ja kevyen polttoöljyn 10 prosenttia viime vuodesta.

Mullistava teknologia saattaa tehdä pian läpimurron: Sellutehtaiden savukaasuista voisi valmistaa polttoainetta koko Suomen autoille

Suomeen pitäisi rakentaa synteettisten polttoaineiden tuotantolaitos, ehdottaa LUT-yliopisto.

Miten hallitusohjelma vaikuttaa auton ostajan aikeisiin? Kokosimme autokauppiaiden neuvot ostamista harkitsevalle

Hallitusohjelmassa ei muutettu toistaiseksi millään tavalla autoverotusta tai käyttövoimaverotusta, joten autokauppiaiden mielestä kuluttajan kannalta auton hankintaperusteet eivät ole muuttuneet mitenkään.

Diesel-kuskeja kiusannut hintaheilahdus on ohi – nyt bensan hinnassa näkyy pilaantunut öljy, laiterikot ja kauppasodan uhka

Polttoainepumpulla on palattu tuttuun järjestykseen – ysivitosen hinta on taas selvästi dieseliä korkeampi.

Googlen datakeskuksessa Haminassa pieni tulipalo – sammutettiin nopeasti

Kohteessa jatkuu jälkiraivaus eikä palosta aiheutunut henkilövahinkoja.

Googlen palvelinkeskuksessa öljyvahinko – syynä laitevika

Maahan valuneen öljyn tarkkaa määrää on vaikea arvioida, mutta päivystävän palomestarin mukaan puhutaan noin tuhannesta litrasta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle