Uusimmat artikkelit
Pride-liputuksen kohtalo ratkesi Kajaanissa – tällainen on uusi ohje: ”Sinne ei muita lippuja nosteta”
Liputusohjeen laatiminen nousi esille toukokuussa, kun kaupunginhallitus käsitteli Kainuun Setan kuntalaisaloitetta liputuksen järjestämisestä Kainuu Pride -tapahtuman aikaan.
Kansalliskoiralle nostettiin lippu salkoon ensimmäistä kertaa – suomenpystykorvien kasvattaja toivoo, että uusi juhlapäivä leviää koko maahan
Suomenpystykorvan liputuspäiväksi on nimetty elokuun ensimmäinen lauantai. Juhlapäivää vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Haminan satametrinen lipputanko ei olekaan enää Euroopan korkein: ”Ei todellakaan lähdetä korottamaan”
111-metrinen lipputanko nousi pystyyn Bulgariassa. Haminassa lipputanko oli ”vain” sata metriä.
Yksi sinnikäs kyselijä sai maaniteltua yrityksen valmistamaan Nato-lippuja – nyt niiden kysyntä pomppasi pilviin
Nato-lippu tuli pirkanmaalaisen yrityksen valikoimaan viime kesänä. Toimitusjohtaja Tommi Helminen ei usko, että lipun kysyntä jatkuu kuumana kovin kauan.
Venäjä vaati vastuuseen mielenosoittajia, jotka polttivat sen lipun – näillä perusteilla siitä voitaisiin rangaista Suomessa
Vieraan valtion lipun polttamisesta voi saada sakkoja, jos poliisi kokee tilanteen häirinneen yleistä turvallisuutta ja yhteiskuntarauhaa. Mielenosoittajat polttivat Venäjän lipun itsenäisyyspäivänä.
Haminassa Puolustusvoimien ohimarssia seurasi 10 000 ihmistä
Itsennäisyyspäivänä puolustusvoimien paraatiin osallistui joukkoja Maavoimista, Merivoimista ja Ilmavoimista.
10 kysymystä Suomen lipusta – testaa tietosi!
Siniristilippu on yli 100-vuotias.
Sateenkaarilippuja ja -suojateitä veivataan nyt kuntien hallinnoissa – asiantuntija: Kunnat linjaavat monin paikoin yhdenvertaisuudesta
Jyväskylässä perussuomalaiset haluaa liputtaa vain Suomen lipulla. Hankasalmella kuntalaisaloitteen laatija vaatii linjausta siitä, millaisten järjestöjen ja ideologioiden tunnukset saavat näkyä kunnan julkisissa tiloissa.
Liputa kaikkien taiteiden puolesta Tove Janssonin syntymäpäivänä – jaa oma taidekokemuksesi!
Nämä taidekokemukset ovat lipunnoston arvoisia!
Olympiavoittaja kerää Tokiossa kilpakumppaniensa nimmareita – Mäkelä-Nummelan perinne jatkuu jo neljättä kertaa
Neljänsiin olympiakisoihinsa osallistuva trapin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela tähyää kuuden parhaan finaaliin. Tehdyt muutokset muun muassa aseeseen ovat saaneet parempaa tulosta aikaan.
Tokion olympialaiset alkavat virallisesti: Jousiammunnassa nähdään heti suomalainen – katso tästä perjantain kisaohjelma ja Ylen lähetykset
Tänään olympialaisissa nähdään ensimmäinen suomalaisurheilija, kun jousiampuja Antti Vikström kisailee kello 07.00 alkaen karsinnoissa. Kello 14.00 käynnistyy Tokion olympialaisten avajaisseremonia.
Vuoden 2032 kesäolympialaiset on myönnetty Australiaan
Kansainvälinen olympiakomitea tiedottaa, että tulevat 2032 vuoden olympialaiset ja paralympialaiset järjestetään Brisbanessa. Brisbanesta tulee ensimmäinen kaupunki sitten Los Angelesin 1984, jolle kisat ovat myönnetty yksimielisesti ilman haastajia.
Ari-Pekka Liukkonen ja Satu Mäkelä-Nummela kantavat Suomen lippua olympialaisten avajaisissa
Suomen olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäen mukaan lipunkantajiksi haluttiin valita urheilijat, joilla on pitkäkestoinen ja kunnioitettava ura kansainvälisellä huipulla.
Kanta-Hämeen kaupungit liputtavat Pride-viikolla
Pienemmissä kunnissa sateenkaarilippu saa varauksellisemman vastaanoton.
Perjantai 25.6.2021
Juhannus. Juhannustapahtumat. Juhannuskokot. Juhannustaika. Juhannussää.

Maailman suurin Suomen lippu vaihtui jättimäiseen Ahvenanmaan lippuun – liehuu nyt 100-metrisessä tangossa Haminassa
Ahvenanmaan itsehallinnon satavuotisjuhlakausi alkaa tänään. Hamina osallistuu juhlallisuuksiin nostamalla Ahvenanmaan lipun 100-metriseen lipputankoon. Tarkoituksena olisi vetää Ahvenanmaan värit kohti taivaita joka vuosi.

Yli 200 vuotta sitten Haminaan rakennettiin torni lippua varten – nyt sen salossa liehuvat vaikkapa sateenkaari ja olympiarenkaat 25 päivänä vuodessa
Hamina on tunnettu lippukaupunki, jonka suurin lipputanko on 100 metriä korkea ja lippu koripallokentän kokoinen. Haminassa on liputettu jo 1790-luvulla, ja lipuilla viestimistä varten rakennettiin Lipputorni. Nyt torni viestii jälleen.
Viking Linen uusi laiva Viking Glory tulee purjehtimaan Suomen lipun alla – aloittaa liikennöinnin ensi vuoden alussa
Viking Linen uutta Viking Glory laivaa rakennetaan parhaillaan Kiinassa Xiamenin telakalla. Sen valmistuminen on viivästynyt koronapandemian vuoksi.
Maitopurkeista syntyy upeaa jäätaidetta, ja näin helppoa se on – katso videolta, millainen värimaailma rakentui Suomen korkeimman lipputangon kylkeen
Haminassa kaupunkilaiset rakensivat jäätaidegallerian paraatipaikalle.
Vaasassa Alskatintien ylittävän Onkilahden sillan värit ihastuttavat kulkijoita – sillan väritys vaihtelee kuukauden ja vuodenajan mukaan
Onkilahden sillan valaistus tulee vaihtelemaan vuodenajan ja kuukauden mukaan punaisesta siniseen ja keltaiseen ja näiden sekoitukseen

Sakkoja lennokeista ja kiinniottoja loukkaavista tarroista, yksi epäilty alaikäinen – Poliisi: Itsenäisyyspäivä rauhallisin miesmuistiin
Neljää henkilöä epäillään seksuaalivähemmistöjä loukkaavien kuvien kiinnittämisestä Helsingissä Töölöntorilla.
Pekka Seppäsen kolumni: Uusi lippu Suomelle
Suomi tarvitsee uuden lipun, uuden kansallislaulun ja uuden valtiomuodon, arvelee Pekka Seppänen. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.
Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestetään poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vuodesta 1957 lähtien yhtäjaksoisesti järjestetty tapahtuma pidetään Helsingin ulkopuolella.

Taiteilija vaatii valtiolta korvauksia poliisin hävittämästä taideteoksestaan: "Järjetön ennenaikainen todistusaineiston tuhoaminen"
Oulun käräjäoikeus hylkäsi taiteilija Marko Kaiposta vastaan nostetut syytteet.

Maailman suurin Suomen lippu liehuu yksinäisenä tyhjässä rannassa – nyt sinne kaavaillaan lipun hengen mukaisia jättipenkkejä
Haminan kaupunki kysyi asukkailta ideoita Suomen lipun aukion viihtyisyyden parantamiseksi keväällä.
Suomalaisuuden liitto: Lentoasemien opaste- ja liputuskäytäntö voi olla lainvastainen
Suomalaisuuden liiton mukaan Finavia asettaa suomen ja ruotsin kielen alisteiseen asemaan englannille ja samalla vähättelee kansalliskielten merkitystä.
Etelä-Savoon kaavaillaan omaa maakuntalippua – käytettäisiin kuin Suomen lippua
Etelä-Savolla on jo oma maakuntaviiri, mutta ei maakuntalippua.
Osaatko yhdistää lipun ja valtion? Testaa tietosi Euroopan lippuvisassa
Testaa tietosi Euroopan lippuvisassa.

Huoltovarmuuskeskus vahvisti lauttaliikennettä Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä
Lauttaliikenne Suomeen ja Suomesta varmistaa, että elintärkeät tavarat kulkevat, vaikka matkustajia ei ole.

Ensin oli jättilippu ilman tankoa, sitten liki 700 000 euron tanko ilman lippua – eli tarina Suomen korkeimmasta lipputangosta, jolle kaikki nauroivat
Haminan lipputanko muuttui reilussa vuodessa kunnianhimoisesta hankkeesta farssiksi. Mutta miten niin pääsi käymään ja mitä tangolle kuuluu nyt?
Jättimäisen Suomen lipun liehumista voi kohta seurata suorana – kovan onnen tanko sai viimein pysyvän käyttöluvan Haminassa
Haminan kaupunki avaa vielä ennen joulua verkkosivuillaan nettikameran, jonka välityksellä lipun liehumista voi seurata.

Huippuhiihtäjien huoltorekkaa ajaa kuski, joka pitää tarvittaessa vorotkin loitolla – rekan nupista löytyy Sami Jauhojärvelle tärkeä muistoesine
Mustin matkassa -sarjassa tutustutaan Suomen hiihtorekkaa kuljettavaan Arto E. Niemiseen.

Volbeat-yhtyeen loppuunmyyty keikka Helsinki Areenalla peruuntuu – keikkarekat jäivät jumiin Ruotsiin Postin tukilakon vuoksi
Keikalle ostetut liput voi Live Nationin mukaan palauttaa Ticketmasterille.

Keskiviikko 20.11.2019 (radio)
Postilakon neuvottelut ovat jatkuneet. Keskiviikkona on vietetty lasten päivää. "Tohtori Google" ehdottaa usein paljon pahempaa tautia kuin ihmisellä oikeasti on. Yle aloittaa lasten uutiset ensi vuonna.

Poliisille tulossa lupa käyttää Suomen lippua virkapuvussa myös kotimaassa
Osa poliiseista on käyttänyt kotimaan tehtävissä virkapuvuissaan Suomen lippuja, vaikka se ei nykysäädösten mukaan ole mahdollista.

Finland officially raises flags for Father's Day
Finland has seven official flag days, however residents may fly flags for other occasions.

Isänpäivää liputetaan nyt ensimmäistä kertaa virallisesti – mitä eroa virallisella ja vakiintuneella liputuspäivällä oikeastaan on?
Suomessa on seitsemän jokavuotista virallista liputuspäivää, mutta käytännössä liputetaan paljon useammin.

Haminan 100 metriä korkea lipputanko on sittenkin tarpeeksi luja – ei kaatumisvaaraa: "Nyt tämä vihdoin on saatu maaliin"
Haminan kaupungin mukaan tanko saa lopullisen käyttöluvan vielä tänä vuonna.

Haminan satametrinen lipputanko saamassa synninpäästön – tanko täyttää vaadittavat laatukriteerit
Suomen lippu on liehunut Haminan satametrisessä lipputangossa tilapäisen luvan turvin juhannuksesta saakka.

Katri Saarikiven kolumni: Potkaisisitko koiraa vai pesisitkö Suomen lipulla vessan? Arvoeroja voi mitata, mutta yhteisen löytäminen on sitäkin tärkeämpää
Kuinka paljon täysin vastakkaisia arvoja ihmisillä todellisuudessa on, kysyy aivotutkija Katri Saarikivi.

Maitotölkeistä Suomen lippu ja muovipulloista meri – Mauri Korhonen tekee roskista taidetta
Kantaa ottavaa taidetta voi tehdä yllättävästi materiaaleista.

Maakuntapäivää juhlitaan 50 tapahtumassa
Tilaisuuksia järjestetään muun muassa Ilomantsissa, Joensuussa, Nurmeksessa, Outokummussa ja Kontiolahdella.

Kokkolan kaupunki: Suomen liput sunnuntaina salkoon Lucina Hagmanin kunniaksi
Kaupunki pyrkii saamaan 1. syyskuuta liputuspäiväksi koko maassa.

Lipputankofarssi tuli kalliiksi Haminassa – lopullisen laskun maksajasta ei tietoa
Haminan kaupungin päättäjien luotto satametriseen lipputankoon ei horju.

Suurlippu saatiin taas salkoon Haminassa – lopullisen käyttöluvan myöntäminen menee syksyyn
Viimeisin ongelma oli se, että lipun vapaan pyörimisen mahdollistava mekanismi ei toiminut.

Suomen jättilippu ei revennytkään tuulessa – syylliseksi epäillään tankoa
Haminan kaupungin mukaan nyt on osoitettu, että lippukangas kestää kovankin tuulen.

Kova tuuli pakotti laskemaan tangosta maailman suurimman Suomen lipun Haminassa
Lisäksi lipusta löytyi pieni reikä, joten uuttaa lippua joudutaan odottamaan ensi viikkoon.

Haminan satametrisen lipputangon lopullinen käyttölupa vaatii vielä testejä – lippu nostetaan Tankomarkkinoiden ajaksi
Lipputangosta otetaan uusia näytteitä kesäkuun puolella.

PS-valtuutettu kavahti sateenkaariliputusta ja teki aloitteen sen kieltämiseksi – vastaliikkeenä Hämeenlinnaan puuhataan nyt Pride-juhlaa
Pridea juhlitaan kesällä 2020, jos tapahtuma toteutuu. Viimeksi Hämeenlinnassa vietettiin sateenkaarijuhlaa vuonna 2015.

Tuulimittari toimii taas – suurlipputangon testaus jatkuu Haminassa
Satametrisen lipputangon lopullinen käyttöönotto on edelleen hämärän peitossa.