Uusimmat artikkelit
BBC: Kirurgeja häiritään seksuaalisesti jopa kesken leikkauksen
Britanniassa tehty tutkimus paljastaa, että kirurgeihin kohdistuva seksuaalinen häirintä on julkinen salaisuus.
”Uusi supersydän”
Perjantain jaksossa pahoinpidellyn Anssin, 37, murtuneet kasvoluut korjataan. Aatu, 5, sai uuden sydämen viime hetkellä. Kirurgit valmistautuvat opetusmatkaan Kiovaan. Vaasan ensihoitoyksikön matkassa.
“Turhia onnettomuuksia, jotka olisi vältettävissä”
Joona 24, joutui vakavaan onnettomuuteen sähköpotkulaudalla.
Ensimmäisenä maailmassa sian sydämen elinsiirtona saanut potilas menehtyi
Tammikuussa David Bennettille siirrettiin geneettisesti muokattu sian sydän Baltimoressa Yhdysvalloissa.
Italialaismedia: EM-kisojen komeetta on tulossa sunnuntaina Sakari Oravan leikattavaksi Turkuun
Leonardo Spinazzolan akillesjänteessä on repeämä, kertoo Sky Sport Italia. Hänen seurajoukkueensa AS Roma on päättänyt lennättää puolustajansa Turkuun leikattavaksi.
Lapin keskussairaalassa tekonivelleikkaukseen ja plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin pääsee maltillisella jonotusajalla
Leikkaus- tai toimenpidejonolla tarkoitetaan useimmiten odotusaikaa erikoislääkärin vastaanotolla tekemästä hoidon tarpeen arvioinnista varsinaiseen toimenpiteeseen, kuten leikkaukseen.
Tapaturmapotilaat voivat joutua odottamaan leikkausta jopa useita päiviä – Töölön sairaalan kirurgi: "Turhauttavaa katsella tätä tilannetta"
Henkilökuntaa on vaikea mitoittaa erityisesti kesäisin ja talvisin, koska tapaturmapotilaiden määrä vaihtelee.
Kauneusleikkaus aiheutti Katin poskeen kuolion ja Ninalle monen sentin arvet ohimoille – potilasvahinkoilmoituksen jälkeen kirurgi alkoi muokata heidän potilastietojaan, nyt asiaa tutkii poliisi
Naiset ovat käyttäneet leikkausten korjauksiin tukun rahaa.

Huoltovarmuuskeskus tiesi kyllä, mitä suojamaskeja oli ostamassa, maskien myyjä sanoo – eivät olleet sairaalakäyttöön tarkoitettujakaan
"Jos minulta tilataan siviilikäyttöön tarkoitettua tavaraa, enhän minä silloin toimita sairaalakäyttöön tarkoitettua tavaraa."

Poliisi epäilee plastiikkakirurgin jättäneen melkein miljoonan euron verot maksamatta
Lääkäriä epäillään törkeästä veropetoksesta ja suomalaisnaista avunannosta törkeään petokseen.
Perheen voimalla
Jonna, 32, saa kuulla onko krooninen syövä uusiutunut.

Entinen Lastenklinikka peruskorjataan muun muassa plastiikkakirurgian tarpeisiin
Puistosairaalaan remontoidaan muun muassa leikkaussaleja.

MTV: Lukuisia urheilutähtiä leikannut huippukirurgi Sakari Orava jää eläkkeelle
Oravan veitsen alla ovat olleet esimerkiksi David Beckham, Lionel Messi, Didier Deschamps, Josep Guardiola ja Ousmane Dembele.

Ponnahus Galleria tuo nykytaiteen vanhaan viljamakasiiniin
Ponnahus Galleria on pystyttänyt vuoden sisään jo kuusi pop up -nykytaidenäyttelyä.

Viisi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Nuori mies ei saanut myydä jäätelöä, kirurgin ura oli loppua virheeseen ja keinot ilmastopäästöjen vähentämiseen
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.
Että (ym.)
Että entäs jos.

Arvostettu kirurgi tekee 450 leikkausta vuodessa: "Aina pitää potilaalle kertoa, mitä on edessä"
Kirugi Eija Saimanen leikkaa keskussairaalassa keuhkoja, sydäntä ja verisuonia. Valtavasta leikkausmäärästä huolimatta hän ei tunne uupumusta.

Huippu-urheilijoiden luottokirurgi Sakari Orava on monen uran viimeinen toivo: "On sanottava rehellisesti, mikä totuus on"
Yksi maailman kuuluisimmista urheilukirurgeista ei haikaile eläkkeelle.
Sydänlääkärin syöksykierre – australialainen draamasarja uraohjuksen elämänmuutoksesta
Australialainen draamasarja nuoresta lääkäristä.

Lääkärit testaavat mullistavaa leikkausteknologiaa Suomessa ensimmäisten joukossa – uusi laite korvaa mikroskoopit
Eksoskooppi on digitaalinen kamera, jota kirurgi käyttää leikkausalueen suurentamiseen mikroskoopin sijasta. Laitetta on testattu Euroopassa vielä vähän.

Kirurgi, joka pelasti neljä puukotusuhria samana yönä Joensuussa – Ville Vänni on treenannut ammattitaitoaan leikkaamalla ammuttuja ja pahoinpideltyjä Etelä-Afrikassa
Johannesburgissa Ville Vänni hoiti parissa kuussa 120 ampumahaavan saanutta potilasta. Joensuussa saman kokemuksen saamiseen olisi mennyt 120 vuotta.
Päästä viiraa
Baletti ym. viiraavat päästä Kajoa tällä kertaa.

Forssan sairaalasta on lähtenyt joitakin lääkäreitä
Forssan sairaalan palvelutasoa muutetaan eikä erikoislääkäriä kiinnnosta yleislääkärin työ.

Robot lends Helsinki surgeons a helping hand during first brain surgery trial on Parkinson’s patient
Surgeons at Töölö Hospital were assisted by a robot as they inserted four catheters into the brain of a patient with Parkinson’s disease to deliver a newly-developed drug.

Hoitajia ärsyttävä palkankorotus luotiin kirurgien houkuttelemiseksi – Ylilääkäri: "Olisi pitänyt kirjata perusteet toisin"
Pohjois-Karjalan keskussairaalassa on maksettu kirurgeille vuosi toisensa perään määräaikaista palkankorotusta. Lääkäriliitossa kummastellaan määräaikaisuuden käyttöä.

Keskussairaalan hoitajat närkästyivät: kirurgeille 10 prosentin palkankorotus, kun muu henkilökunta on säästökuurilla
Pohjois-Karjalan keskussairaalan kirurgien palkankorotus yllätti muut henkilöstöryhmät säästökuurin keskellä.

Kallonvetoteline ja monet muut jäivät historiaan – katso, mitä välineitä leikkaussalissa käytettiin ennen
Osa kirurgin työvälineistä on muuttunut kehityksen myötä, osa on poistunut kokonaan ja osa on pysynyt lähes samana. Jutun lopussa on kuvapareja, jotka näyttävät miten välineet ovat kehittyneet.

CNN: Kirurgi loikanneen pohjoiskorealaisen sotilaan tilasta – "On ihme, että hän selviytyi"
Pohjoiskorealaisten sotilaiden tulittama sotilas toipuu sairaalassa Etelä-Korean pääkaupungissa.
Ihmisen matka - eli kateudesta tai kiitollisuudesta
Nauru ei aina naurata! Eikä ihminen muutu paljon..

Terveysteknologia on vientihitti – Suomalaisfirmoilla kotikutoinen ongelma
Suomalaiset terveysteknologian yritykset tahkoavat miljoonittain vientituloja, mutta uusien sovellusten testaaminen kotimaassa on vaikeaa. Yrityksiä pakenee ulkomaille, missä pilotoinnista maksetaan.

Oppositio syytti valinnanvapausmallia soten tavoitteiden vesittämisestä, hallituksen tiedotustapa on "demokratian häväistys"
Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen pöyristyi, kun oppositio sai valinnanvapausluonnoksen eteensä vain minuutteja ennen kyselytunnin alkua.

Keskustan kansanedustajan kuppi meni nurin sote-kiemuroissa: "Kokoomus ei kuuntele ketään"
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen kommentoi asiaa Facebookissa.

Kirurgit: Valinnanvapauslaki ja siihen liittyvä asiakassetelin laajentaminen uhkaa romahduttaa päivystysjärjestelmän
Suunniteltu asiakasseteli murentaa erikoissairaanhoitoa ja vaarantaa kustannusten hillinnän.

"Kirurgi" ratkoi HIFK:lle kaadon PS Kemistä
HIFK pystyi jalkapalloliigassa kauden parhaaseensa selkä seinää vasten, sillä se löi pyörremyrskymäisen startin myötä PS Kemin 4-0.

Barcelona-tähden leikkaus Suomessa onnistui hyvin
Sakari Orava operoi Ousmane Dembelen Turussa tiistaina. Dembele on sivussa kentiltä arviolta kolme ja puoli kuukautta.

Kommentti: Urheilun supertähdet valitsevat suomalaiskirurgin – niin valitsin minäkin ja vältyin mahdolliselta jalan amputoinnilta
Yle Urheilun Timo Uusitalo koki Sakari Oravan ammattitaidon, kun sitkeä jalkavaiva kiusasi urheilutoimittajaa.

Barcelonan huippuhankinta 3-4 kuukautta sivussa - Sakari Orava leikkaa Suomessa
Sakari Orava leikkaa Ousmane Dembelen ensi viikolla Suomessa.

"Avaimenreiästä" leikkaaminen on epäeettistä – tähystysleikkauksia vastustettiin aluksi ankarasti
Gynekologi Kurt Semm suoritti syyskuun 12. päivä 1980 umpilisäkkeen poiston tähystysleikkauksella. Samalla päättyi aikakausi, jolloin kirurgin suuruus mitattiin viillon suuruudella.

Asiantuntijan vinkki plastiikkakirurgiaa harkitsevalle nuorelle: "Usein selvitään puhumalla"
Plastiikkakirurgi Ira Saarisen mukaan alaikäiset hakeutuvat leikkauksiin jopa ulkomaille ja ilman vanhempien lupaa. Taustalla ovat usein itsetunto-ongelmat.

Tunnettu urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut
Muun muassa Lasse Viréniä, Pekka Vasalaa ja Bubkan veljeksiä hoitanut Peltokallio kuoli keskiviikkona Espoon sairaalassa omaisten läsnäollessa.

Silmähoitoihin pääsee aiempaa nopeammin Kanta-Hämeen keskussairaalassa
Erikoissairaanhoidon jonoja on onnistuttu lyhentämään Kanta-Hämeessä. Suurin parannus on tehty silmätautien erikoisalalla.
Epäonnistumiset tekivät kirurgi Henry Marshin kirjasta menestyksen
Helsinki Lit keskusteluttaa

Rintasyöpäpotilaalle lohdullinen tieto: Korjattuun rintaan saadaan myös tunto
Useammassa kuin joka kolmannessa rintasyöpätapauksessa rinta joudutaan poistamaan. Tilalle rakennetaan uusi naisen omista kudoksista. Tuore väitöstutkimus lohduttaa, että uudessa rinnassa voi olla yli puolet entisen tuntoaistista.

"Enää ei haluta näyttää mummolta tai vaarilta" – kuusikymppiset käyvät kauneusleikkauksissa
Tyylikästä ikääntymistä ihannoidaan puheissa, mutta yhä useampi kuusikymmenvuotias haluaa kirurgin veitsen avulla nuorekkaampaa olemusta. Kauneusleikkauksista ei silti haluta kertoa.
“Aika harvoin ihmiset haluavat puhua kuolemasta”
Elossa24h 5. jaksossa lapsen sydänleikkaus ja synnytys.

Kvitova pääsi jouluksi kotiin - "Paras joululahja, että sormet liikkuivat"
Petra Kvitova pääsi pois sairaalasta kolme päivää murtovarkaan veitsihyökkäyksen jälkeen.

Oikeus vapautti kuolemantuottamuksesta syytetyn kirurgin
Keski-Suomen käräjäoikeus on hylännyt jyväskyläläistä kirurgia vastaan nostetut syytteet kuolemantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Oikeuden mukaan tapauksessa ei voitu osoittaa aukottomasti, että kirurgi olisi toiminut varomattomasti.

Veitsihyökkäys pitää Kvitovan pitkään pois tenniskentiltä
Petra Kvitova on noin puoli vuotta sivussa tenniskentiltä murtovarkaan veitseniskun jälkeen.

Pohjois-Kymen sairaalassa aloitetaan yt-neuvottelut
Sairaalassa joudutaan tarkastelemaan henkilöstötarvetta sen jälkeen, kun päivystysleikkaukset siirtyvät Kouvolasta keskussairaalaan Kotkaan. Päivystyskirurgia siirtyy näillä näkymin keskussairaalaan helmikuun alussa.

Pohjois-Karjalan kovapalkkaisimmat naisia – plastiikkakirurgi ja apteekkari
Ansiotulojen kärjessä ovat Riitta Martikainen ja Marja-Leena Heliövaara. Heidän bruttopalkkansa kipusi liki 400 000 euroon vuodessa.