Uusimmat artikkelit
Oona Kivelä päätti kilpauransa viidenteen tankotanssin maailmanmestaruuteen
Oona Kivelän työ tankotanssin parissa jatkuu valmentajana.
Nelinkertainen tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä päättää kilpauransa
Kivelän työ tankotanssin parissa jatkuu valmentajana.
Bronxista Pariisiin: Näin New Yorkin bileissä syntyneestä breakingista tuli salonkikelpoista huippu-urheilua – ja uusi olympialaji
Hip hop -kulttuurin neljä elementtiä ovat rap, dj, graffitit ja breaking. Yksi näistä on seuraavien olympiakisojen ohjelmassa. Joidenkin mielestä se pilaa kulttuurin, toiset näkevät siinä mahdollisuuksia.
Ranualainen Mandi Koskela voitti tankotanssin MM-kultaa
Koskela kisasi nuorimpien A-juniorien sarjassa. Voitto tuli pistein 138.832.
Ihmiset haluavat tanssia koronan varjossakin, mutta rajoitusten mukaan – "Tanssi ei ole vain liikettä, vaan myös paljon sielua", sanoo tanssinopettaja
Jyväskylä kukoistaa tanssikaupunkina. Seudulle on vastikään perustettu kaksi tanssiurheiluseuraa, ja nyt ovensa avasi myös uusi tanssikoulu.
Ranualainen Mandi Koskela voitti tankotanssin MM-hopeaa
Syksyllä Mandi Koskela voitti myös junior A -sarjan suomenmestaruuden.
Mandi Koskela ja Marianna Kettunen toivat Lappiin tankotanssin SM-kultaa
SM-kilpailujen mitalikolmikot saavat paikan Suomen maajoukkueessa, joka osallistuu lajin MM-kilpailuihin Italian Bolognassa joulukuun alussa.

Tankotanssimestarin varjossa piileksi yksinäinen ja onneton työmyyrä – Oona Kivelä saavutti kaiken, mutta joutui pistämään elämänsä tauolle löytääkseen rauhan
Oona Kivelä valloitti tankotanssimaailman ja marssi mestaruudesta mestaruuteen. Samalla mieli synkkeni vuosi vuodelta.

Jääkiekko yhä suomalaisten suosikkilaji, jalkapallo kovassa nousussa
Tutkimuksessa kartoitettiin, mitkä ovat suomalaisia eniten kiinnostavia urheilulajeja.

Katso uusin Yle Mix: Miksi tankotanssijalla on jääkiekkokypärä?
Miten parkour-treeni voi keskeyttää koulupäivän Savonlinnassa?

Tanssija Jukka Haapalainen oli suorastaan ilmiömäinen kenkämyyjä: "Rouva lähti kuuden kenkäparin kanssa liikkeestä"
Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö ovat Suomen menestynein kilpatanssipari.
Tanssija, koreografi Jukka Haapalainen palasi maailmalta tekemään musikaalia Etelä-Pohjanmaalle – "Se on jonkinmoinen rauha, kun tänne tulee"
Seinäjoen kaupunginteatterin Evita-musikaalin jälkeen Haapalaista odottaa muun muassa Tanssii tähtien kanssa -tuomarointi.

Räjähtääkö leffoista ja musiikkivideoista tunnetuksi tulleen lajin suosio miljardien silmäparien edessä? Suomen huiput eivät osanneet uneksiakaan olympialaisista
Suomen ykkösbreikkarit näyttivät Yle Urheilulle teräviä temppujaan ja kertoivat, mitä lajin piireissä ajatellaan Pariisin olympiakisoista.

"Pojat eivät tanssi" – Kiusaajat eivät saaneet Mikael Hagelstamia lopettamaan, nyt valmentaja huutaa hänen tuhlaavan vanhempiensa rahoja
13-vuotiaana ulkomaille muuttanut Mikael Hagelstam on kuullut ilkeitä kommentteja läpi nuoruutensa. Nyt hän elää unelmaansa kilpatanssijana Tallinnassa.
Ministeri Kosonen sanoo kansanedustajan suulla: Myös lähikontaktilajit voi aloittaa kesäkuussa
Markus Lohen (kesk.) saaman tiedon mukaan lähikontaktilajit voidaan aloittaa kesäkuussa järjestäjien, harrastajien ja lasten vanhempien harkinnan mukaan.
Jyväskyläläistaiteilijoiden live-stream-esitys yhdistää tankotanssia, valotaidetta ja musiikkia
Multidimensions-niminen esitys streamataan ilmaiseksi Youtubessa perjantaina 24.4. kello 19.

Herkullinen urheilupäivä jatkuu koostelähetyksellä, illan helmenä futsalin MM-karsintapeli – katso suorana tai seuraa tulospalvelusta
Yle Urheilu seuraa jälleen perjantaina tiiviisti paitsi talviurheilua, myös muun muassa futsalin MM-karsintoja. Voit siirtyä TV2:n suoraan lähetykseen pääkuvaa klikkaamalla.

Alle 12-vuotiaat voimistelijat eivät saa enää meikata kilpailuihin ja hiusvärien käyttöä rajoitetaan – Voimisteluliitto hakee sääntöuudistuksella vastuullisuutta
Esteettisissä lajeissa, kuten voimistelussa, ulkonäköön liittyvät asiat opitaan usein jo lapsuusiän kilpailuissa.
Insinööri ja tankotanssija Sami Huhtakallio ei häpeile harrastustaan – hymy ei hyydy, vaikka lihakset kramppaavat ja hiki virtaa
Tankotanssi vaatii paljon voimaa, mutta miesharrastajat ovat harvinaisia. MM-kisoissakin menestyneelle Sami Huhtakalliolle tärkeintä on kilpaileminen.

Suomalaispari Vainomaa ja Tulikallio juhli 10-tanssin maailmanmestaruutta
Vainomaa ja Tulikallio voittivat kaikki vakiotanssit ja yhden latinalaistanssin.

Torniolaiskaksikko nappasi tankotanssin MM-mitalin
Marianna Kettunen ja Oona Antinjuntti saivat hopeaa Mix doubles- sarjassa.
Moni television tanssikilpailun tähtiopettaja kasvoi oululaisen Raukovaaran pariskunnan opissa – Marko Keränen: "Heitä on iso kiittäminen"
"Minun mielestä voitaisiin heittää romukoppaan sellainen ajatus, että on tyttöjen tai poikien harrastuksia."

Suomalaispari tanssi maailmancupin voittoon Moskovassa
Kyseessä on parin ensimmäinen voitto kansainvälisistä kilpailuista.

Kaisa Ojalalle ei ikinä puhuttu seksuaalisuudesta: nyt Instagramin boss lady muistuttaa, että vammaisillakin voi olla yhden illan juttuja
Kaisa Ojala on yksi Suomen tunnetuimmista instagrammaajista, joka kertoo avoimesti elämästä CP-vammaisen näkökulmasta.

Ylen kysely: Tanssikoulut puuttuvat oppilaiden suosimiseen, itsetuhoisuuteen ja syömishäiriöihin – Opettajien epäasiallisesta käytöksestä ei ole valitettu
Tanssikoulut taistelevat epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia vastaan esimerkiksi anonyymilla palautelaatikolla.

Kaksi pyörätuolitanssin EM-pronssia Kouvolaan
Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen kisasivat EM-mestaruudesta viikonloppuna Puolassa.

Tankotanssin MM-kisoihin Floridaan: 14-vuotias Oona Antinjuntti treenaa aikuisten kanssa: "Ehkä on vähän stressiä"
Tankotanssin maailmanmestaruuskisoihin Floridaan lähtee kaiken kaikkiaan 11 suomalaisurheilijaa.

Suomalaispari Vainomaa ja Tulikallio juhli MM-hopeaa 10-tanssissa
EM-kullan jatkoksi suomalaiset saivat hopeamitalit MM-kisoista.

Suomalaispari hakee EM-tittelin jatkoksi maailmanmestaruutta – ”Kontrollointia voisi olla vähän vähemmän”
Pari valmistautuu MM-koitokseen kilpailemalla, sillä kisarutiini tekee terää vasta puolitoista vuotta sitten yhteistyön aloittaneille tanssijoille. Tekniikka kaksikolla on jo vahva.

Suomalaisparille 10-tanssin EM-kultaa – "Ei voisi tuntua mahtavammalta"
Suomalaispari Tiina Tulikallio ja Jaak Vainomaa voitti 10-tanssin EM-kulta.

57-vuotias tankotanssija Olavi Heino rikkoo perinteistä mieskuvaa – Psykologi: Vanha miehen malli voi olla kuin vankila
Moderni mies saa harrastaa vaikka tankotanssia, mutta se vaatii rohkeutta. Uusmiehuus syntyy kohtaamalla omat tunteet ja puhumalla niistä.

Nainen sukelsi 20-vuotiaana pää edellä pohjaan ja halvaantui – tanssii nyt pyörätuolissa kilpaa maailman huipulla
Matkalla huipulle Tuuli Harju kohtasi rakkauden. Keväällä hän tanssi yhdessä miehensä Timo Pyykkösen kanssa maailmanlistan piikkipaikalle.

Video: Näin taituroi Pohjoismaiden paras tankotanssija – Sanni treenaa keskellä yötä
Solu- ja molekyylibiologiaa opiskeleva jyväskyläläinen Sanni Erämies on voittanut tankotanssin Pohjoismaiden mestaruuden Suomen ennätystuloksella.

Lukemista lauantaiksi: Koulutettujen palkkaromahdus, moraalipaniikki terrorismista ja 11-vuotias tankotanssija
Keräsimme lauantai-illaksi lukupaketin, jonka parissa viihdyt ja fiksuunnut.

Mamma patisti 9-vuotiaan Niian tankotanssitunnille – 11-vuotiaana hän on porukan tähti, joka näyttää mallia aikuisille
Niia Tynys voitti pronssia ensimmäisessä kilpailussaan Helsingissä.

Hittituote syntyi rakkaudesta lavatansseihin – Laviksen kehittäjä irtisanoitui työstään ja haluaa viedä lajin Espanjaan
Sirkku Pusa toi lavatanssit liikuntasaleihin ja loi intohimosta itselleen työn.

Heino Heikkilän nuoruudessa tanssimaan piti opetella salaa – "Siitä tuli nuorille miehille kohtuuttomankin kovat paineet"
Vaasalaisen kilpatanssijan ja lavatanssiohjaajan oma tanssitaito on pohjustettu vuosikymmeniä siten autiotalossa taskulampun valossa. Silloin tanssi oli monien mielestä syntiä.

Tankotanssijatähti: laji sopii miesvartalolle ihanteellisesti – "Miesten yläkropan voima suhteessa pyllyn painoon on optimaalinen"
Tankotanssija Henriikka Roo haastaa miehiä kokeilemaan tankotanssia. Innokkaimmat harrastajat hankkivat oman tangon kotitreenejä varten.

Tanssipari joka ei kaikille kelpaa - "Sukupuolen ilmaisu lattialla on monipuolista"
Santra Rinne ja Piia Korpi tiesivät jo kilpatanssin aloittaessaan, ettei heillä olisi mahdollisuuksia samoille parketille kaikkien lajin parhaiden kanssa.

Savikurki ja Vainomaa voittivat kymppitanssin maailmanmestaruuden
Taina Savikurki ja Jaak Vainomaa kirkastivat edellisvuosien himmeämmät mitalit MM-kultaan Itävallassa.

Aidan pari suuntaa latinalaistanssien MM-kisoihin
Tanssiseura Aidan Johannes Jänkälä ja Moona-Maria Kinnunen suuntaavat MM-kisoihin Moldovan Chisinauhun lauantaina.

Värikäs paraati johdatti Meripäivien karnevaalitunnelmaan – ennätysyleisö seuraamassa
Kotkan Meripäivien virallisiin avajaisiin marssittiin torstai-iltana jälleen värikkäässä paraatissa. Paraatia seurasi arviolta yli 35 000 katsojaa. Löylynheittäjät, karting-kuskit, koiraharrastajat, kilpatanssijat ja monet muut esittelivät toimintaansa kulkueessa, jonka ilmeeseen on selvästi nähty paljon vaivaa.

Pyörätuolitanssin huiput: Tämä on rikollisen kiva laji! – video
Pyörätuolitanssin maailman huiput kohtaavat vappuviikonloppuna Lohjalla. Suomen menestynein pyörätuolitanssipari kilpailee samassa sarjassa hallitsevien maailmanmestareiden kanssa. Pitkään odotettuun kisaan pari lähtee luottavaisin mielin.

Kilpatanssiseura Jokipadalla kevään paras viikko on vielä tulossa
Joensuulainen kilpatanssiseura Jokipata esiintyy torilavalla vielä kahdesti ennen heinäkuuta ja siitä huolimatta, että seura jää pian kesätauolle, kilpatanssijat jatkavat harjoitteluaan käydäkseen viimeiset kauden kilpailunsa ansiokkaasti.

Tankotanssi ei ole vain nuorten naisten harrastus – katso video "ikämiesten" harjoituksista
Tankotanssi houkuttelee yhä laajempaa harrastajakuntaa. Esimerkiksi lohjalaisen tanssikoulu ToeStarin tankotuntikävijöiden ikähaitari yltää kuudesta yli 60 vuoteen. Koulun oppilaat Meri-Tuuli Roihankorpi-Sirviö ja Olavi Heino osallistuvat syksyllä lajin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin yli 40-vuotiaiden sarjassa.

Pikkukaupunki teki Riku Niemisestä taiteilijan – "Olen hyvinkin onnekas siitä, että tänne synnyin"
Riku Nieminen ei esittelyjä kaipaa. Pienestä kaupungista pinnalle ponnistanut mies pitää synnyinpaikkaansa tärkeänä syynä sille, miksi hänestä tuli taiteilija.

Puolialaston tankotanssija nostatti kohun Ruotsin kuntapäivillä
Tankotanssija nousi lavalle illallisilla, joille oli kutsuttu lähes tuhat kuntapoliitikkoa ja virkamiestä. Kuntapäivien järjestäjä, kunnallinen työnantajajärjestö SKL pyytää anteeksi ja sanoo, ettei se ollut odottanut tällaista showta.

Harrastajat ja ammattilaiset kohtaavat uudessa tanssilajissa – video säihkyvistä hikitreeneistä
Suomessa on vahva perinne kilpa- ja seuratansseissa. Kaikkein kunnianhimoisimmille harrastajille tavallinen treeni ei kuitenkaan enää – pariksi palkataan ammattilainen. Maailmalla suosittu Pro Am -tanssi on rantautunut Suomeen.

EM-hopeaa Suomeen 10-tanssissa
Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki tanssivat 10-tanssin EM-hopeaa Kööpenhaminassa.

Saanko luvan? Suomen huippuparia odottaa EM-kisoissa 40 tanssin koettelemus
Kilpatanssijat Taina Savikurki ja Jaak Vainomaa puolustavat 10-tanssin EM-hopeaa Kööpenhaminassa lauantai-iltana. Parilla on edessään hien ja meikin tuoksuinen 12 tunnin urakka.