Uusimmat artikkelit
10 vuotta täyttävä Reko-toiminta on muuttanut sekä ruoan myyntiä että kulutustapoja – kiinnostus maailmalla on kasvussa
Kymmenessä vuodessa konsepti on levinnyt maailmalle. Samaan aikaan haasteena on löytää toimiva markkinointialusta tulevaisuutta ajatellen.
Punamusta Media on laajentanut digitaalisten palveluidensa tarjontaa yrityskaupalla
Pohjoiskarjalainen mediakonserni on ostanut digitaalisia palveluja ja ratkaisuja tarjoavan Exoven koko osakekannan. Kauppa kaksinkertaistaa konsernin digitaalisen palvelukehityksen ammattilaismäärän.
Turku myy rakennushistoriallisesti merkittävän puurivitalokokonaisuuden yliopistoalueelta
Tarjouskilpailun lähtöhinta on kaksi miljoonaa euroa. Perusteellista remonttia kaipaava kohde Henrikinkatu 8:ssa myydään kokonaisuutena.
Haribon makeispusseihin joutunut mahdollisesti metallinpaloja, yhtiö vetää tuotteita myynnistä
Makeispusseihin on saattanut joutua pieniä metallipaloja tuotantoprosessissa olleen virheen takia, Haribo kertoo.
Fillarihuutokaupan konkari kertoo, miten pyörän saa halvalla – poliisin varastot täpötäynnä korona-ajan jäljiltä
Itä-Uudenmaan poliisin polkupyörähuutokauppa tyhjentää poliisin täyteen paisuneita varastoja.
Kuka on yllättäen löydetyn Albert Edelfeltin maalauksen esittämä historiallinen henkilö?
Kultakauden taiteilijan tuntematon teos myytiin huutokaupassa sadalla eurolla. Tutkimusmatka teoksen alkuperään toi esiin unohdetun tarinan 1880-luvulta.
Iso osa myytävistä valmistujaiskukista päätyy Suomeen Hollannin ”kukkakellon” kautta – tällaisen matkan lähikukkakaupastasi ostama ruusu kulkee
Aalsmeerin kukkahuutokauppa on maailman suurin kukka-ja kasvihuutokauppa. Puoli seitsemän pääsi seuraamaan liikemies Harry van Woerdin kanssa kukkien omatkaa Hollannista suomalaisiin kauppoihin.
Myymäläverkoston muutokset näkyvät Keskon alkuvuoden myynnissä: ”Kauppa kävi olosuhteisiin nähden hyvin”
Etelä-Pohjanmaan päivittäistavarakaupan myynti kasvoi alkuvuonna nelisen prosenttia, Pohjanmaalla se laski hieman. Laihian uusi K-Supermarket avataan kesäkuussa.
Lapin K-kaupoissa myynnin kasvu on ollut maan suurinta
Keskon Pohjois-Suomen aluejohtajan Jari Saarisen mukaan kasvun taustalla on Lapissa suurelta osin kaksi syytä: Keskon useat myymäläinvestoinnit ja kaupoissa asioivat matkailijat.
K-ryhmän myynti oli alkuvuodesta Pohjois-Karjalassa noin 61 miljoonaa euroa
Kaksi kolmasosaa eli yli 40 miljoonaa euroa kokonaismyynnistä kertyi päivittäistavarakaupasta.
Talousvaikeuksiin joutunut Tupperware ei ole pystynyt uusiutumaan, sanoo asiantuntija – korona-ajan tuoma kasvu ei auttanut riittävästi
Tupperwaren Suomen-markkinat voivat tällä hetkellä kuitenkin hyvin, sanoo yhtiön Pohjoismaiden aluemyyntijohtaja. Tuote-esittelyjen suosio on jopa noussut kotitalouksissa.
Riihimäen seurakunta haluaa myydä vanhan virastotalonsa
Kiinteistön myyntiin liittyvät valmistelutyöt jatkuvat vielä. Kirkkovaltuusto päättää myynnistä toukokuun lopulla.
Pieni helsinkiläisleipomo yllättää asiakkaansa kerran vuodessa ja myy jotain täysin poikkeuksellista
Kaupoissa sesongit ovat venyneet jo niin paljon, että simaa ja runebergintorttuja on tarjolla myös pääsiäisenä. Tässä korttelileipomossa toimitaan toisin.
Kananmunatuotannon kannattavuus on heikko – vuosi sitten jokainen kana muni jopa tappiota
Suomessa sekä luomumunien että virikehäkkimunien tuotanto on laskussa. Luomun haasteena ovat kustannukset. Yksi tapa on myydä munat suoraan kuluttajalle, ilman välikäsiä.
80-luvulla kirottu ydinpommisuoja sai aikaan yllättävän palautevyöryn: ”Isäni ja veljeni olisivat varmasti hyvin iloisia”, myhäilee Olavi Raiski
Myynnissä ollut yksityinen säteilysuoja kiinnosti ihmisiä paljon. Myös 40 vuotta sitten kiinnostus oli suurta, mutta huomion sävy oli päinvastaista kuin nyt. Puhuttiin Virtain kohusuojista.
Verkko-ostoksista pyydetään jopa tuhansien eurojen "varausmaksua" – moni on mennyt lankaan, joka on helppo välttää
Nettihuijauksissa yleistä on, että myydään tuotetta, jota ei oikeasti ole olemassa. Poliisi kehottaa olemaan valppaana verkko-ostoksia tehdessä.
Mikkelin kaupunginvaltuusto päätti laittaa Etelä-Savon Energian vähemmistöosuuden myyntiin
Valtuusto päätti asiasta kokouksessaan tänään illalla. Kaupungin tavoitteena on saada osuus myytyä tämän vuoden loppuun mennessä.
Yhdysvalloissa kauppakeskukset tekevät kuolemaa, mutta Suomessa ne takovat ennätystuloksia
Monet kauppakeskukset tekivät viime vuonna ennätystuloksia myynnissä ja kävijämäärissä. Suomessa useimmissa kauppakeskuksissa päivittäistavarakaupalla on iso rooli asiakasvirtojen houkuttelemisessa.
Rinkelit loppuivat, vaikka sää ei aina suosinutkaan – Mikkelin Maalismarkkinoilla tuhansia kävijöitä
Onnistuneesta markkinahumusta kiitellään torikauppiasyhdistyksen, kaupungin ja yritysten yhteistyötä.
Asiakas toivoo ostoksilla omaa rauhaa – alan oppilaitoksesta vakuutetaan, että myyjille ei opeteta aggressiivista myyntiä
Tutkimukset osoittavat kuitenkin asiakkaiden haluavan palvelua.
Pitkä vetäytymisprosessi saatiin maaliin: Nokian Renkaat sai 285 miljoonaa euroa Venäjän toimintojensa myynnistä
Venäjällä tehtävien muodollisuuksien jälkeen kauppa saadaan lopullisesti päätökseen, ja Nokian Renkaiden toiminnot Venäjällä päättyvät.
Unelma nikotiinittomasta Suomesta on kallis lahja Ruotsille – nuuskarallista valuu noin sadan miljoonan euron verotulot länsinaapuriin
Kysyimme nuuskaralliseudulla asuvien mielipidettä: monen mielestä nuuskan laillinen myynti Suomessa on kannatettava ajatus etenkin verohyötyjen vuoksi.
”Torilla on tärkeää, että myyjä on samalla paikalla”, sanoo torikaupan valvoja – Mikkelin maalismarkkinat alkavat tänään
Maalismarkkinat järjestetään Mikkelin torilla. Tapahtumaan saapuu noin sata torimyyjää.
Pirkkala alkaa myydä koulujen hävikkiruokaa sovelluksen kautta
Pirkkalan kouluista mukana ovat kaikki paitsi Hyrsinki. Päiväkodit tulevat mukaan mahdollisesti myöhempänä ajankohtana.
Helsinki haluaa myydä useita arvokiinteistöjä, kuten legendaarisen Kaivohuoneen – katso lista kohteista
Kaupunki suunnittelee myyvänsä myös ravintolakäytössä olevan Klippanin ja Kulosaaren kartanon rakennukset.
Helsinki saattaa myydä suojellun Tennispalatsin ”parhaan tarjouksen” tehneelle
Neuvottelut Tennispalatsin myynnistä ovat parhaillaan käynnissä. Asia voi edetä kaupunkiympäristölautakuntaan vielä kevään aikana.
Venäläismedia: Putin on tienannut jopa satoja miljoonia nimikkovodkallaan – jäljet johtavat veroparatiisiyhtiöön
Proekt-verkkolehden lähteiden mukaan Putin on alusta asti saanut osuuden Putinka-vodkan myynnistä.
Mikkelin Graniittitalo myytiin 500 000 eurolla
Historiallinen kivitalo on ollut tyhjillään vuosia, ja siitä tehtiin myynti-ilmoitus ensimmäistä kertaa koronakeväänä 2020.
Salossa halutaan pidentää kauppatorin aukioloa ensi kesänä
Salossa on pitkään väännetty kauppatorin aukioloajoista. Osa kauppiaista toivoo pidempää myyntiaikaa, osa jättää torin jo pitkälti ennen sulkemisaikaa.
Paikallinen MH-Rakenne ostaa Savonlinnan vanhan paloaseman
Kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi kaupan tiistaisessa kokouksessaan. Savonlinnan vanha paloasema on päätetty myydä paikalliselle rakennusyhtiölle 255 000 eurolla.
Osuuskauppa Arinan liikevaihto ja myynti paranivat viime vuonna
Osuuskauppa Arinan liikevaihto kasvoi viime vuonna reilut 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
ESE:n osakkeista myyntiin jopa 49 prosenttia? – Mikkelin kaupunginjohtajan ehdotusta käsitellään ensi viikolla
Mikkelin kaupungin huonoa taloustilannetta yritetään oikaista energiaomistuksia kauppaamalla. Asia on käsittelyssä ensi viikolla konserni- ja elinvoimajaostossa.
Kaskisten kaupunki myy virastotalon huutokaupalla – haluaa päästä vuokratoiminnasta eroon
Kaupungin perustoimintoihin ei kuulu vuokratoiminta. Tällä hetkellä korkein huuto on reilut 5000 euroa, ja huutokauppa päättyy maaliskuussa.
Etelä-Savon Energian tuloutukset eivät tänä vuonna riitä Mikkelin alijäämien kattamiseen – vähemmistöosuuden myyntiä valmistellaan
Etelä-Savon Energia on keskeyttänyt vesivoimayhtiö Koskienergian osakkeiden myynnin.
Savonlinnassa huutokaupataan ortodoksista kirkkoa
Moni on kysynyt kirkkoa asunnoksi, mutta asemakaava määrittää tontin seurakunnalliseen ja uskonnolliseen toimintaan.
Lohjalainen perheenäiti ei arvannut, millainen miljoonabisnes käytettyjen vaatteiden myynnistä kasvaisi: kaiken takana on nuori Z-sukupolvi
Käytettyjen vaatteiden verkkokauppa Emmy arvioi jopa kymmenkertaistavansa myyntinsä seuraavien vuosien aikana. Kasvunvaraa on, koska käytettyjen vaatteiden osuus koko muotikaupasta on edelleen pieni.
Alkon myynti putosi Kainuussa viime vuonna – laskua oli myös alkoholittomissa juomissa
Litramääräinen myynti laski kaikissa tuoteryhmissä. Kainuussa myös alkoholittomien juomien myynti laski, kun koko maassa niiden myynti oli lähellä edellisen vuoden tasoa.
Kouvolan kaupunki aikoo hankkia Sairaalanmäen alueen etuosto-oikeudella – maanomistus tärkeämpi kuin rakennukset
Kymsote-kiinteistöt myi alueet haminalaiselle yhtiölle yhdellä eurolla viime vuoden lopulla. Myös kaupunki oli neuvotellut alueen ostamisesta Kymsote-kiinteistöjen kanssa.
Lauri Karttunen ihmetteli suomalaiskurkun 62 sentin myyntihintaa Puolassa – Tiktok-julkaisusta tuli väärinymmärretty viraalihitti
Tiktokissa julkaistu video suomalaisen kurkun halvemmasta hinnasta ulkomailla on herättänyt sosiaalisessa mediassa ärtymystä. Kurkun hinnoittelun syy on kuitenkin monimutkaisempi.
Vaikka Porin kauppahalli hiljenee, on toiveena yhä suojellun rakennuksen kauppatoiminnan jatkuminen
Porin kauppahallin tiloissa toimii vielä muutama yrittäjä. Jatkotoiminnan vaihtoehdot hahmottunevat tämän vuoden aikana.
Jyväskylässä ekokauppa Ekolo sulkee viimeisenkin kivijalkamyymälänsä
Kauppakadun myymälä suljetaan tammikuun loppuun mennessä. Ekolon verkkokaupan toiminta jatkuu.
Omakotitaloasujien halu päästä eroon öljykattiloista toi tuplaruuhkat: nyt jonotetaan niin lämpöpumppuja kuin valtion avustuksiakin
Pientaloasuja voi hakea tukea ely-keskukselta vaihtaessaan öljylämmityksen toiseen lämmitysmuotoon. Hakemusjono on kuitenkin pitkä. Samoin lämpöpumppuja joutuu nyt odottamaan yhä pidempään.
Kauppakeskus Mylly takoo ennätyksiä jo toista vuotta peräkkäin
Kauppakeskuksessa käydään harvemmin, mutta ostetaan enemmän.
Alkoholittomat juomat käyvät niin hyvin kaupaksi, että suurpanimo alkaa poistaa alkoholia oluesta Suomessa
Myös päivittäistavarakaupoissa on huomattu alkoholittomien juomien kysynnän kasvu. Sober curious -ajattelu on noussut viime aikoina trendiksi erityisesti nuorten keskuudessa.

Keskiviikko 11.1.2023 (radio)
Ukraina. Alkon myynti. Armeijan keskeyttäminen. Kalifornian myrskyt. Suomen sää.
Alkon myynti putosi 12 miljoonaa litraa koronan huippuvuoden tasosta – viinien litramyynnissä tapahtui historiallinen käänne
Myyntilitrat painuivat jo alle edellisen normaalivuoden 2019. Merkkikohtaiset suosikit pitivät pintansa.
Talouden epävarmat näkymät ja korkojen nousu hillitsivät metsätilojen kysyntää – kauppoja tehtiin aiempaa vähemmän etenkin Pohjois-Suomessa
Metsätiloja myös tuli myyntiin viime vuonna vähemmän kuin edellisvuonna. Vaikka kauppamäärä laski, myytyjen tilojen kokonaisarvo kasvoi Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Autokaupan pudotus oli viime vuonna Lapissa koko maan pienintä – valtakunnallisesti ensirekisteröinnit jäivät historiallisen vähäisiksi
Autokauppaa ravistelivat viime vuonna talouden nopeat käänteet, energiakriisi ja komponenttipula. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin yhteensä vajaat 82 000, mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Emilia Kujalan kolumni: Käytetyn ostaminen voi yltyä riippuvuudeksi, jota peitellään läheisiltäkin
Second handin kuluttamisen koukuttavuus on keskustelu, jota ei vielä ole kunnolla käyty, kirjoittaa Kujala.
Rakettien myynti kasvoi paljon koronavuosina ja sesongin odotukset ovat alalla kovat – Joensuun Prisma on yksi maan vilkkaimmista myyntipisteistä
Rakettimyynti on yltänyt korona-ajan ennätysvilkkaalle tasolle. Ihmiset ovat käyttäneet hieman aiempaa vähemmän rahaa rakettiostoksiin.