Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

BESS UMK23-lavalla

UMK24 hakee ammattitanssijoita finaalishow'hun – UMK24 is looking for professional dancers for the live show

UMK24 etsii monipuolisia ja tarkkaan koreografiseen työskentelyyn tottuneita täysi-ikäisiä ammattitanssijoita. Lue alta hakuohjeet.

Nylon Beat Tampereen keskustorilla koulurauhan julistustilaisuudessa 2000.

Laulajattarista musiikkipomoiksi – populaarimusiikin historia poikkeaa aiemmin tunnetusta, jos sitä tarkastelee puhtaasti naisnäkökulmasta

Suomalaisen populaarimusiikin historia kerrotaan ensimmäistä kertaa naisten näkökulmasta. Sieltä nousee esiin kolme käännekohtaa, jotka eroavat aiemmin tunnetusta historiasta.

Antti Tuisku seisoo ulkona.

Uransa lopettava Antti Tuisku: ”Ei mun paikalle tuu kukaan, koska ei oo toista Antti Tuiskua”

Poptähti sanoo, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin artistina oleminen.

Orkesterin jäsenet lavalla mustavalkoisessa kuvassa.

SoulFun konsertoi lapsille ja nuorille kaikissa Kainuun kunnissa – tavoitteena viedä rytmimusiikkia sinne, missä sitä ei yleensä kuulla

SoulFunin suurkonsertti on tänään Paltamossa. Aikaisemmin peräti 18-henkinen orkesteri on esiintynyt Hyrynsalmella, Ristijärvellä ja Suomussalmella.

Koostekuva kansainvälisistä musiikkidokumenteista joita Teemalla ensiesitetään loppukeväästä 2023, mukana Sinéad O'Connor, Dinosaur Jr, KLF, CCR ja Abba.

Sinéad O'Connor, KLF, CCR, Abba, Dinosaur Jr, K-poppia, soulia ja tietokoneita – Teeman ja Areenan musiikkidokumenttien kevät soi moniäänisenä

Miksi KLF poltti saarimökin takassa miljoona puntaa? Kuinka Abban ”tauko” sujui? Puhuvatko Dinosaur Jr:n jäsenet toisilleen lavalla? Mitä Sinéad O’Connorille tapahtui paavin kuvan repimisen jälkeen? Esittelyssä Teeman ja Areenan kevään musiikkidokumentit.

Koostekuva musiikkidokumenttien kuvista, mukana Amy Winehouse, Billie Holiday, Wilko Johnson. Charli XCX.

Wilko Johnsonin jäähyväiset, The Bandin viimeinen valssi, Billie, Amy, Tina, Depeche Moden 101 ja tulevaisuus jota ei tullut – musiikkidokumentit Teemalla & Areenassa syksyllä 2022

Syksyn musiikkidokumenttien tähtiä ovat mm. Billie Holiday, Charli XCX, The Band, Depeche Mode ja historian hämärään unohtunut syntetisaattori nimeltä Subharchord. Wilko Johnsonia muistellaan joulukuussa.

Akustinen kitara ruohikolla, jonka päällä syreenin kukka ja etualalla voikukka

Kerro meille kuumottavin kesähittisi

Kesähittien ilta Radio Suomessa 28.6.

Phil Lynott poseeraa ja katsoo kameraa mustavalkokuvassa.

Seitsemän syytä rakastaa Thin Lizzyä ja jumaloida Phil Lynottia

Uusi dokumenttielokuva vie rock-shufflen pauloihin.

Savonlinnan keskusta ilmasta kuvattuna.

Satamapuistossa joka aamu tarjolla live-musiikkia ja kaupungin kesäkuulumisia: Savonlinnan Aamut alkavat

Savonlinnan Aamut sai alkunsa vuosi sitten, kun Oopperajuhlat peruttiin koronan takia. Juhlien yhteydessä järjestetyistä aamunavauksista haluttiin pitää kiinni.

Kajaani Dance Festivalin koululaisten yhteistanssiesitys.

Korona perui Kajaanin Kevät-festivaalin – uusi yritys ensi vuonna

Perumisella haluttiin turvata yleisön ja esiintyjien terveys.

Sami Yaffan henkilökuva.

Testaa kuinka hyvin tunnet Sami Yaffan

Radio Sami Yaffa johdattaa eri musiikkityylien saloihin.

Janne Reinikainen elokuvan Badding pääroolissa (2000).

Badding, vastentahtoinen supertähti Pölösen elokuvassa

Suomirockin ujon legendan elokuvallinen muotokuva.

Viisupäiväkirjat -areenakuva

Eurovision Diaries – Viisupäiväkirjat

Viisupäiväkirjat näyttää maailman euroviisufanin silmin.

The Slits -yhtyeen laulaja Ari Up lavalla lähikuvassa joskus 70-luvulla. Kuva dokumenttielokuvasta.

Punk is not dead! Uusi vuosikymmen alkaa energisillä punk-dokumenteilla

Punk-historiaa The Slitsistä ja Ramonesista Combat Rockiin.

koontia 2010-luvulta

Googlatuin nimi 2010-luvulla oli Harry Potter – testaa, muistatko 2010-luvun suurimmat käänteet

Millaista musiikkia suomalaiset kuuntelivat 2010-luvun alussa, mitä vuosien varrella googlattiin eniten? Koostimme yhteen vuosikymmenen tärkeimmät puheenaiheet Suomessa.

Mirkka Paajanen, Inari Tilli ja Jarkko Martikainen puolilähikuvassa

Joululaulujen uudet tuulet

Jarkko Martikainen kuunteli uudet joululaulut

Juha-Pekka Sillanpää, Ellinoora ja Tommi Läntinen seisomassa

Punk is not dead - Jukka Nissinen voitti Levylautakunnassa

Punkin paluu - Jukka Nissinen Levylautakunnan voittoon.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle