Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Onko taikinajuurella tehty leipä parempaa kuin hiivalla nostatettu? – Tutkimustulokset terveysvaikutuksista vielä vähäisiä

Ennen juurileipä oli suosiossa, koska se paransi säilyvyyttä. Nyt taikinajuuri symboloi hitaita arvoja.

Pesäpalloväen hullunkurinen idea toteutettiin Fuengirolassa – kentän rajat piirrettiin vehnäjauholla, alkoholimyynti keskeytettiin

Superpesiksen ottelu Fuengirolassa keräsi tapahtumana kehuja, muttei sujunut täysin kommelluksitta.

"Tajusin, että olen 44 enkä pääse sängystä ylös" – kaksi naista kertoo, miten saivat elämänmuutoksensa kestämään

Avain onnistuneeseen elämäntaparemonttiin on siinä, että sen tekee omista lähtökohdistaan eikä ulkoisten ihanteiden perässä.

Joulukuusenkin voi suolata – kokeile entisaikojen ohjetta

Tekolumi syntyy suolasta tai perunajauhosta. Harva tuntee vanhan perinteen.

Isät ottivat ilon irti arkikokkailusta

Pienellä suunnittelulla ja ennakkovalmisteluilla arkisesta ruuanlaitosta voi tulla hauskaa, vakuuttavat kokkaavat isät Joonas Hämäläinen ja Serko Rantanen.

Maastakarkotetut palaavat kotimaahansa tyhjin käsin ja tyhjän päälle

"Kosovossa on vaikea leipoa korvapuusteja, koska vehnäjauhot ovat erilaisia kuin Suomessa. Ikävöin Suomesta myös mämmiä". Kosovolainen Ferdi on yksi karkotetuista. Hänkin olisi halunnut jäädä Suomeen.

Yllätysgluteenia grilliruoissa – jauhoja jopa perunapakasteissa

Gluteenia voi piillä odottamattomissa elintarvikkeissa. Keliaakikon kannattaakin aina tarkistaa tuoteselosteet, jotta gluteenista johtuvat oireet eivät pääse yllättämään.

Miksi gluteeniton jauho sisältää sokeria?

Sokeri gluteenittomassa jauhossa parantaa paistoväriä.

Sananen – Uudet tortut mielessäni

Suomi on keskellä kuuminta leivonnaissesonkia. Pullan merkitystä ei voi yliarvioida. Vaan edessä häämöttää jo pitkä merkkipäivänisuista vapaa iloton elämänvaihe. Siksi on kehitettävä lisää nimikkoleivonnaisia.

Keliaakikkoja vaivannut ruoanvalmistusvirhe lounaskeittiössä selvisi

Kajaanin Mamselli on ollut yhteydessä ruoasta sairastuneiden lasten huoltajiin.

Moka laitoskeittiössä – keliaakikot saivat vehnäjauhoja

Kajaanilaisessa laitoskeittiössä vehnäjauhoja eksyi vahingossa myös keliaakikkojen ja vehnäallergikkojen ruokaan. Väärää ruokaa ehti nauttia noin 70 koulujen ja päiväkotien oppilasta. Ainakin kaksi on saanut sairaalahoitoa.

Kulinaristi: Syön mieluiten itse kasvatettuja toukkia

Johanna Puolitaival valmistaa ruokaa toukista, koska ne maistuvat hyvältä. Ötökkäkulinaristin mukaan itse kasvatettu toukka maistuu parhaimmalta. Puolitaival uskoo, että tulevaisuudessa ötököiden syöminen yleistyy.

Kauppasota toi halpatomaatit tarjolle – suomalaisen tuotannon asema horjumassa

Puolalaisten halpatomaattien ilmestyminen kauppoihin on EU:n ja Venäjän kauppasodan lieveilmiö. Kauppaketjut ovat ostaneet maailmanmarkkinoilla liikkuvia halpaeriä muistakin tuoteryhmistä. Tämä heikentää suomalaisen puhtaan ja eettisen tuotannon asemia vähittäiskaupassa.

Kirkko tarkkana allergioiden kanssa: "Pappi ei koske gluteenittomaan öylättiin"

Keliaakikot voivat käydä huolettomin mielin ehtoollisella, sillä tarjolla on ollut jo vuosien ajan myös ilman vehnäjauhoja valmistettua öylättiä. Tarkimmissa kirkoissa on huolehdittu siitä, että pappi ei siirrä käsissään jäämiä jauhoista allergikoille.

Poliisi: SVT:n jauhekirje todennäköisesti vehnäjauhoa

SVT:n aluetoimitus eristettiin keskiviikkoaamuna toimitukseen saapuneen valkoista jauhetta sisältäneen kirjeen vuoksi.

Piirakkaa ei saa nipistää – "koskeehan se sinuakin, jos nipistetään"

Karjalanpiirakan teko on tarkkaa hommaa. Piirakan ryppyjä ei saa nipistää vaan ne pitää painaa sormilla aaltomaisiksi.

Korvasienilohikeitto, se fiinimpi lohisoppa

On aika mennä metsään ja poimia talteen alkukesän aarteet, korvasienet. Korvasienistä ja tehtyä erinomaisen lohikeiton. Konjakki antaa tälle upea alkuruokakeitolle hienon maun.

Poroparsapiiras, juhlapöydän suolainen ihanuus

Parsasesonki on parhaimmillaan. Poro ja parsa ovat makunystyröitä järeällä tavalla kutittava yhdistelmä. Tarjolla on kausimakuja ja Lapin tummuutta. Tätä kannattaa kokeilla.

Asiantuntija: Moni syö niin tiuhaan, ettei tiedä mitä nälkä on – näin lopetat napostelun

Kysyimme lukijoilta vinkkejä napostelun hillitsemiseen. Keinoja on monia, mutta kaikki eivät ole hyviä. Asiantuntija kertoo, mitä kannattaa kokeilla ja mitä ei.

Uuni, pitkät kalsarit ja sen seitsemän sortit jauhot voivat yllättää maahanmuuttajan

Maahanmuuttajille Suomen ilmasto, kulttuuri ja arki ruokahyllyjä myöten ovat täynnä yllätyksiä. Martat auttavat osaltaan tulijoita kotoutumaan näyttämällä, miten vehnäjauhot erottaa mannasuurimoista ja miten vuode pidetään hyvänä nukkua.

Erä Ingmanin kinuskikeksijäätelöä pois myynnistä

Jäätelön ainesosaluettelosta puuttuu tuotteen sisältämä vehnäjauho. Se voi aiheuttaa allergisen reaktion vilja-allergikoille ja olla haitallinen keliaakikoille.

Kondiittori: Jauhopussien pullaresepteissä outo ohje

Pulla kuuluu yhä monen suomalaisen laskiaisperinteisiin. Täydellisen pullan olemus lienee makuasia, mutta esimerkiksi kondiittorilla on siitä varsin vahva näkemys. Ammattilainen kummastelee myös vehnäjauhopussien kyljessä toistuvaa pullataikinan nostatukseen liittyvää neuvoa.

”Brink” shortbread cookies withdrawn from the market

The Food Safety Authority has ordered the recall of batches of biscuits produced by Finnsweet after an error on the packaging fails to warn allergy sufferers that the product is unsuitable.

Sprits-murokeksipakkauksia vedetään pois markkinoilta

Eviran mukaan pakkauksissa on allergeenivirhe. Takaisin vedetyn tuote-erän parasta ennen päiväys on 13.7. 2014.

Venezuelalaisopiskelija auttaa ihmisiä löytämään elintarvikkeita mobiiliohjelman avulla

Ohjelman avulla ihmiset voivat kertoa toisilleen, minne on tullut myytäväksi tuotteita, joista Venezuelassa on pulaa.

Liha-klimppisoppa maistuu Kalajoella

Yle Keski-Pohjanmaa tutustuu maakunnan perinneruokiin. Kalajoella maistuu liha-klimppisoppa. Klimpit tehdään munasta, maidosta ja vehnäjauhoista sekä kruunataan rusinoilla.

Pikkuseikka paljastaa leivontareseptin laadun

Kauniskantinen leivontareseptikirja saattaa näyttää houkuttelevalta. Kauniit kuvat eivät kuitenkaan auta, ellei varsinainen leivontaresepti ole riittävän tarkka ja selkeä tai jos raaka-aineet ovat leipurille outoja. Alan ammattilaisen mukaan eräs pieni asia voi paljastaa reseptin laadun ja luotettavuuden.

Miljoonat ehtoollisleivät yhdestä pienestä keittiöstä

Öylättejä on valmistettu samoin menetelmien 1920-luvulta lähtien.

Eu-elintarvikejakelu järjestyy Kuopiossa myös tänä vuonna

Elintarvikkeiden varastointiin sopivat tilat on löydetty Kelloniemestä kaupungin varastosta. Ruokajakelu uhkasi aiemmin peruuntua säilytystilojen puutteen vuoksi.

Erä Fazermint-makeisia vedetään pois myynnistä

Valmistajan mukaan osaan rasioista on saattanut joutua pakkausvirheen takia Geisha Dark -konvehteja, jotka sisältävät vehnäjauhoa ja hasselpähkinää. Ne voivat olla vaarallisia ainesosille allergisille ihmisille.

Dumle-makeisia vedetään pois myynnistä - saattaa sisältää eri konvehteja

Osaan makeispusseista on saattanut pakkausvirheen takia päätyä myös vehnäjauhoa ja hasselpähkinää sisältäviä konvehteja.

Fazerin konvehteja vedetään myynnistä Virossakin

Väärään konvehtierään saattoi lipsahtaa Geisha-konvehteja, joissa on allergisille vaarallista vehnäjauhoa ja hasselpähkinää.

Fazer vetää konvehtirasioita pois markkinoilta

Erä Fazerin Sininen -konvehtirasioita voi sisältää Geisha-konvehteja, jotka saattavat olla vaarallisia vehnäjauhoille ja hasselpähkinälle allergisille.

Hakkoopiirakan resepti

Hakkoopiirakan sanotaan olleen Säkkijärven perinneruoka. Pitkään paistettavaa herkkua nautitaan edelleen Ylämaalla.

Espanjassa kauppa käy kuin viimeistä päivää

Vähittäiskauppa on viime päivinä kukoistanut Espanjassa. Nyt kannattaa ostaa, lasketaan monissa espanjalaistalouksissa.

Liian terveellisiä sämpylöitä

Metsästä löytää leipomiseen erinomaisia aineksia. Nokkosta voi laittaa sämpylöihin, lettuihin ja keittoihin. Nokkonen kannattaa ennen käyttöä keittää ja pilkkoa. Nokkosella terästetyt siemensämpylät ovat todellista superfoodia

Mielihyvää omilla käsillä

Leivonnassa yhdistyvät mielihyvä, hyöty ja luova työ. Kätevillä työvälineillä ja toimivilla ohjeilla leipominen onnistuu jokaisella jauho-peukalolla. Kotileivonta on kannattavaa, kaupanpäälliseksi saat tekemisen ilon. Vastaleivotun tuoksua ja makua ei voi edes rahassa mitata!

Kalamestari ylistää silakkaa

Silakka on aivan liian aliarvostettu kala Naantalin Rymättylästä kotoisin olevan Timo Varakkaan mielestä. Kokouspaikka Herrankukkarossa työskentelevä kalamestari nostaakin silakan maakuntamme perinneruoaksi Ylensyöntiä Varsinais-Suomessa -sarjassa.

Blinit lisukkeineen

Kevättalvi on blinien aikaa ja siksipä Olli valmistaakin tätä hyvin pakkaspäivänä maistuvaa ruokaa. Blinit eli tattariletut nautitaan yleensä, mädin, smetanan ja punasipulin kanssa. Lisukkeeksi sopii moni muukin vaihtoehto. Olli valitsi lisukkeeksi sienisalaatin.

Näin tehdään suomalainen sipulisoppa

Sipulista saat vähällä vaivalla kevyttä, edullista ja maittavaa kotiruokaa. Mikä sen maukkaampaa kuin perinteinen suomalainen sipulisoppa. Soppaan tarvitset sipulia, sokeria, jauhoja ja mausteita. Sopan voi tuunata vaalealla balsamicolla.

Näin teet juuresröstiä

Juuresröstin tekeminen on helppoa. Tarvitset juureksia, juustoa, kananmunaa, vehnäjauhoa ja mausteita. Juuresröstiin voi käyttää kaikkia juureksia, mutta palsternakka tuo röstiin tarvittavaa potkua.

Fazer vetää kaksi erää Ässä Chocoja markkinoilta

Fazer Makeiset vetää markkinoilta kaksi erää Ässä Choco -makeispusseja. Tuote sisältää vehnäjauhoa, mutta sitä ei ole merkitty ainesosaluetteloon. Elintarviketurvallisuusviraston mukaan Ässä Choco -makeiset voivat olla vaarallisia vehnäallergisille.

Rommilla maustetut suklaaruudut ja vanhan ajan lihapiirakka

Tuleeko joskus ikävä lapsuuden herkkuja? Voita ja Sokeria palauttaa mieliin vanhoja tuttuja makuja. Nyt tehdään aikuisten versio mokkapaloista sekä vanhan ajan lihapiirakka.

Puolukkatoscapiirakka

Syksyn puolukkasatoa voi hyödyntää monin eri tavoin ruuanlaitossa ja leivonnassa. Puolukkahillo ja -sose maistuvat liharuokien ja laatikoiden kanssa, puolukkaa voi syödä sellaisenaan tai jogurtin kanssa, tai lisätä erilaisiin leivonnaisiin.

Sananen – Äitilläs oli nälkä

Ruoka on valmis. Ennen se oli maailman kaunein lause, nyt se saa vavahtamaan ja ilmaan kitkerän epäluottamuksen ilmapiirin. Jokainen järkevä ihminen, joka käy sotaa elintarviketeollisuutta ja hiilihydraatteja vastaan tajuaa, että isoäidin keittokirja huokuu pahuutta. Peruna ja makkara ovat syömäkelvottomia. Mistä kumpuaa tuo mummon pohjaton viha lapsenlapsiaan kohtaan. Että pitää loihtia helvetin keramiikkaliedellä huumaavia vaikeasti vastustettavia tuoksuja. Kyseessä saattaa olla rikos, ainakin puhutaan huumeista.

Sataman ongelmat pahentavat Tripolin ruokapulaa

Libyan pääkaupungissa Tripolissa on polttoainetta lyhyeksi ajaksi ja elintarvikkeita saadaan vähitellen perille kaupunkiin. Sen sijaan vesipulalle ei näy loppua, kertoo Euroopan unionin humanitaarisen avun toimisto ECHO kriisiraportissaan.

Kakkuvehnäjauhoista löytyi kuoriaisia

Ravintoraisio Oy:n markkinoiman AnniHelena Kakkuvehnäjauhon (2 kg) yhdestä erästä on tehty havaintoja hinkalokuoriaisista ja sen toukista. Tämä viljatuotteisiin hakeutuva hyönteinen ei ole terveydelle vaarallinen. Jauhoerä vedetään markkinoilta.

Kakkuvehnäjauhoista löytyi kuoriaisia ja toukkia

Ravintoraisio vetää myynnistä erän AnniHelena -kakkuvehnäjauhoja. Kahden kilon jauhopussin yhdestä erästä on löytynyt hinkalokuoriaisia ja sen toukkia. Yhtiö vetää markkinoilta takaisin koko erän, jonka parasta ennen –päivämäärä on 29.7.2012.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle